Tai siis vaimo otti eron Limnellistä. Oliko syy kun e:stä lähti yllättäen viiva pois, kun huomattiin oikea sukunimi ?
Vastaukset 6
- Anonyymi
Miksi ihmiset yleensä eroavat? Yksi suurimmista systä lienee toisen, yleensä miehen osapuolen uskottomuus, hyvänä kakkosena seksin puute. Suomessa erotaan paljon. Tilastoiissa enemmän eroja kuin avioliittoon vihkimisiä. Yksityisasioita ja kukin elää tavallaan. Avioliittoon kuuluu läheisyys ja siihen kuuluu molempia tyydyttävä, nautinnollinen seksielämä.
- Anonyymi
En ole Limnelliä koskaan tavannut. Telkkarista kun kokousnauhoituksia katsoo, niin siellä on ihmeen takakireä ukko koko ajan.
Huumorintaju lienee tasan = 0, ja jäkättää niitä samoja asioita aina. Tässä mielessä, saattaa kumppanikin kyllästyä ja vaihtaa maisemaa. - Anonyymi
Vaimohan haki eroa.
Tutkimusten mukaan lähes puolet parisuhteessa olevista suomalaisista on pohtinut eroa viimeisten kahden vuoden sisällä ja naiset hakevat eroa miehiä useammin.
Naiset ovat nykyisin itsenäisesti pärjääviä, eivätkä tarvitse miehiä palveltaviksi. - Anonyymi
Rouva oli viime vuoden Linnan juhlien yksi kauneimmista ja yksintertaisen tyylikkään pukunsa viesti selkeä osoitus siitä, että on löytänyt uuden rakkauden kohteen.
Hänen kaunista vartaloaan myötäilevän pukunsa lähtökohtana nimittäin oli ihanan rakkauden sanoma: LOVE!- Anonyymi
No eihän tuo rva Limnell tietenkään millään lailal ruma ole. Mutta ei sitten ehkä mikään rivistä heti esiin pomppaava kaunotar myöskään.
https://www.autoklinikka.fi/ajankohtaista/podcastit/jakso-19-vakuutustutkinta/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571401- 261020
- 78879
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675- 89670
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11652Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595- 4562
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93528
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18492
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 37461