Tuota jaksaa eräät lässyttää. Ei Suomessa edes autoja parisataa vuotta sitten.
Nykyään työt voi tehdä etänä, joten edes työmatkoilla ei voi autoilua perustella.
Nykyään työt voi tehdä etänä, joten edes työmatkoilla ei voi autoilua perustella.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Asuu siinä työpaikan vieressä tai sitten muuttaa kaupungille elämään ekologisesti.
Olen vähän yli 40 ja autoa ei ole koskaan ollut. Pyöräilen paljon. Pidemmät matkat pääsee julkisella. Sanoisin että autottomuus on osaltaan vaikuttanut siihen etten ole niin läski kuin useat ikätoverini, ja jaksan kävellä pitkiä matkoja helposti.
Autossa on jatkuvia ylläpitokuluja, bensat, vakuutukset, huollot. Kallista lystiä siitä että "saa" itse ajaa pitkiä matkoja.
Valkoinen heteromies liikkuu omalla autolla ja asuu omassa talossaan.
KYLLÄ!
>>Pidemmät matkat pääsee julkisella.
Minä en tarvi julkisia lainkaan.
BMW 520 automaatti 2004
Kyllä, fillarointi ja Kallion vuokrayksiö ovat homohipsterien touhua.
Peukkua vasurihomohipstereille.
Bussikuskin työt ei etänä onnistu. Eli täyttä p@sk@@
Robottipussit eivät tarvitse kuin etävalvojan.
Robottibusseja on jo käytössä.
Lisää työttömiä.
Kannattaa muistaa että kaiken tietokoneiden avulla tehtävän työn tekee AI tulevaisuudessa. Etätöistähän noita hommia on melkein kaikki.
Optimitilanteessa koneet toimivat ihmisten orjina ja tekevät tulevaisuudessa kaikki työt, eikä päinvastoin. Ihmisen kuuluu saada nauttia elämästä, ja siihen kuuluu rajaton vapaa-aika.
Miten ajattelit toteuttaa. Ei sulle makseta siitä että koneet tekee työt.
Ei tarvitse maksaa kenenkään enää mitään. Koneet tekevät kaiken ilmaiseksi.
Robottien työtä aletaan verottaa ja sillä kustannetaan yhteiskunnan toiminnot. Muistuttaa hieman erästä entisajan poliittista suuntausta.
200 vuotta sitten jokainen elätti itsensä . Autoilu tuo verotuloja joilla aloittajakin elää näinä aikoina .
Autoilu vie maapallolta elämisen mahdollisuudet.
Ahneella on kakkainen loppu.
Ennen kiinalaiset ajoi fillarilla ja suomalaiset autolla. Nyt kiinalaiset ajaa autolla ja suomalaiset fillarilla.
Fillaribuumi loppuu nyt, kun dieselpersut lakkauttivat hallitusvastuussa ollessaan työmatkapyöriltä verovähennysoikeuden.
Mattti kysyi Tepolta: Onk se Afrikka kui kaukana?
Teppo: No aika lähel se taita ol, ku musta mieski tul pyöräl töihi satamaan.
Oho. Onko työssäkäyvällä muka niin rahat vähissä että ei perkele pysty kustantamaan jonkinmoista muna-tai pillumankelia ihan omilla rahoillaan? Pitääkö kaikkeen olla yhteiskunnan tuki ja verovähennys?
Eipä ole tullut "autoiltua" sen jälkeen kun pilluralli loppui. Nyt se auto on pelkkä kulkuväline.
Eikö se aikaisemmin kulkenut? Rikki koko ajan?
Älä puhu roskaa. Vuosikymmenet sitten oli haja-asutusalueilla pienilläkin paikkakunnilla yksityisiä kauppoja, josta normi ruoan lisäksi sai ostettua muutakin jokapäiväistä elämää tukevaa.
Nykyisin löytyy ehkä yksi-kaksi isojen ketjujen kauppaa, jossa kallis syrjäseudun lisä ruokien hinnoissa. Kauppa/kaupat jossain kuntien keskustoissa kymmenien kilometrien päässä. Julkinen liikenne puuttuu. Auto on välttämättömyys.
Eihän sitä autoa tarvitse, jos on ikityötön tai asuu sosiaalikuljettimien reitin varrella. Tavallinen ihminen kyllä tarvitsee.
Suomi on harvaanasuttu maa. Itsellä ei ole autoa. Kylässämme on yksi kauppa. Ruokakauppa. Postimyynnistä saa tilattua tavaraa R-kioskille.
Ymmärrän, että appelsiinienkin ilmaantuminen meidän kauppaan vaatii kuljetusta, nykyisin autoilla. Huokaus. Ymmärrän, että kaikkien prosessiin osallistuneiden on saatava palkkansa.
Eivät asiat ole mustavalkoisia.
Logistiikka on enemmän kuin se, että yksi ihminen töröttää aamuruuhkassa yhdessä autossa päivästä päivään. Kun ei muutta keksi. Tai voi.
????
Kelan elätit eivät pysty autoilemaan, mutta me nettoveronmaksajat eli kunnon ihmiset pystymme. Kas kun tekee töitä, saa kaikenlaista.
Japanissa ja Kiinassa työntekijät
asuvat tehtaan asuinalueella.
Samalla alueella on myös kauppa.
Työpaikka on myös asuinpaikka:):):)
Eli KELA tarvii jättimäisen kompleksin, että vetelehtijät mahtuisivat konttorille pötköttelemään.
On etätyöntekijöitä joilla oma toimisto on toisessa kaupungissa ja asiakkaat joiden kanssa päivän työt tehdään on vielä kauempana toisessa kaupungissa tai maassa.
Siksi olikin erikoista lukea kun joku kirjoitti että etätyöntekijät on "laiskoja paskoja"...
Ei ole sähköskuutitkaan välttämättömiä, eivät sähköfillarit eivätkä ratikat tai taksit. Sinäkin joudat lampsimaan jalan kaikki asiasi ja ostoksesi. Eikös.
valtion tulo ja meno arviossa, lähes toinen puoli katetaan poltto aine verolla,
Aloittaja vähän oikeilla jäljillä. Koska ristiin työssäkäyntiä kunnissa paljon. Ite ollut onnekas kun työpaikka oli lähellä noh sain sitten potkut ja paljon jäi töihin todista kunnista kulkevia. Olisin saanut pitää työni jos ei olisi autoja tai ei saisi verovähennystä työmatkasta.
Minä en hevosien kyytiin uskalla . Mina saatavaa kkkakskyttyrä kameli .