Nykyään näyttäisi, että entistä vähemmän väittelyissä väitetään vastapuolen väitettä whataboutismiksi. Aiemmin sen katsottiin olevan hyvä argumentti oman väitteen tueksi.
Whataboutismi tarkoittaa tietenkin sitä, että väite suhteutetaan ympäristöönsä. Esimerkiksi väitteisiin siitä, että Suomi oli YYA-aikana niin suomettunut, että sen takia ilmiö ansaitsee haukkumanimekseen Suomeen viittaavan ilmaisun, voi heittää että, what about Vichyn Ranska, tai oopiumsodan jälkeinen Kiina. Monet eivät näe holocaustiakaan niin ainutlaatuisena ilmiönä ja ylimaallisena pahana, ettei sitä voisi verrata muihin kansanmurhiin, sillä jos vertaa, niin silloin ainakin tajuaa saksalaisten suorittaman holocaustin valtavan tehokkuuden ja tuhoisuuden. En näe myöskään suomettuneisuutta mitenkään poikkeuksellisena ilmiönä histriassa, vastaavaa on ilmennyt aina, ja kun sitä vertaa moniin muihin samankaltaisiin tapahtumiin, huomaa, että suomettumisessa ei oikeastaan ole mitään hävettävää, niin vähäisiä sen vaikutukset olivat. Pahin ja lähes ainoa todellinen ongelma oli veteraaneihin kohdistunut ylenkatse, mutta onneksi sentään melkoinen osa veteraaneista ehti kokea myös toisenlaisen ilmapiirin, jossa he saivat kosolti kunnioitusta osakseen. Verrattuna siihen, miten opium tuhosi Kiinan, suomettuminen oli lähinnä pieni, ohimenevä kutina verrattuna ihotautiin.
Moraalisissa kysymyksissä whataboutismia monesti käytetään oikeuttamaan jotain toimintaa. Venäjän hyökkäystä Ukrainaan puolustavat tapaavat kysyä, että whatabout Kuuban kriisi, tai hyökkäys Irakiin. Israelin toimia Gazassa arvostelevat heittävät whatabout 7.10.23. Yhden vääryydellä ei voi oikeuttaa myös toisen vääryyttä, kaksi pahaa ei ole = yksi hyvä.
Edelleen hyvin yleinen whataboutismiksi laskettava, hyvin vanhaan retoriseen keinoon perustava tapa puolustaa Venäjän erikoisoperaatiota, on sanoa, että miksi tuette Ukrainaa, joka on niin korruptoitunut. Voi tietysti kysyä, mitä Ukrainan korruptio liittyy koko asiaan, varsinkin kun Ukrainaan hyökkäävä Venäjä itse on vielä paljon korruptoituneempi. Hyökkäys, joka aiheuttaa tuntuvia siviilitappioitakin ja tuhoaa maata, on paljon rikollisempi teko kuin mikään korruptio, vaikka Ukrainan kimppuun olisi hyökännyt millainen mitään syntiä koskaan tekemätön enkelilauma.
Whataboutismi menee käsitteenä samaan naurettavan typerään kategoriaan kuin milloin kenenkin haukkuminen narsistiksi. Täyttä roskaa. On aivan selvää, että aivan kaikkea saa ja pitää suhteuttaa toisiin vastaaviin asioihin, mitään absoluuttista kun ei oikeasti ole olemassa, tai ainakaan mitattavissa. Mittaaminen nimittäin on aina suhteuttamista, ja koska se on kvantitatiivisuuden perusta, se on myös kaiken eksaktin logiikan perusta.
Suhteuttamisen yhteismitallisuus on sitten toinen juttu. Korruptio ei ole syy ampua maan energiainfraa hajalle eikä pommittaa siviilikohteita. Eikä kyllä sotilaskohteitakaan.
Itse olen henkeen ja vereen whataboutisti ja tulen aina olemaankin. Sen verran eksaktia logiikkaa kannattava ihminen olen. Narsistikin varmaan olen jonkun mielestä, eikä sekään liikuta minua kakkaakaan. Miten voisi, jos kerran olen narsisti. Melko hellämielinen ja toiset huomioon ottava narsisti kuitenkin, kun kuulema hyvin typerästi loukkaannun muiden puolestakin. Olen nimittäin ymmärtänyt oikeudenmukaisuuden niin, että kaikkia pitäisi kohdella tasapuolisesti, mutta ei-narsistien ja muiden parempien ihmisten mukaan se ei olekaan niin, vaan todella oikeudenmukainen ihminen, joka ei ole itsekeskeinen narsisti, loukkaantuu vain omien oikeuksiensa puolesta ja puolustaa vain omia oikeuksiaan, ja kaikki, jotka ovat liian heikkoja puolustamaan omia oikeuksiaan, ovat naurettavia nynnyjä, jotka ovat ansainneet kohtalonsa. Sellaista olen oppinut joiltain feministeiltä ja ihmisläheisiltä taistelevilta vasemmistolaisilta. Toki heitä on myös muunlaisia, joita minun on ollut paljon helpompi ymmärtää kuin omaan katkeruuteensa itsensä haudanneita idiootteja.
Että pidetäänpäs ne käsitteet nyt selkeinä, ja väitellään vertaantuvin argumentein, jookos? Trollit myös!
Whataboutismi tarkoittaa tietenkin sitä, että väite suhteutetaan ympäristöönsä. Esimerkiksi väitteisiin siitä, että Suomi oli YYA-aikana niin suomettunut, että sen takia ilmiö ansaitsee haukkumanimekseen Suomeen viittaavan ilmaisun, voi heittää että, what about Vichyn Ranska, tai oopiumsodan jälkeinen Kiina. Monet eivät näe holocaustiakaan niin ainutlaatuisena ilmiönä ja ylimaallisena pahana, ettei sitä voisi verrata muihin kansanmurhiin, sillä jos vertaa, niin silloin ainakin tajuaa saksalaisten suorittaman holocaustin valtavan tehokkuuden ja tuhoisuuden. En näe myöskään suomettuneisuutta mitenkään poikkeuksellisena ilmiönä histriassa, vastaavaa on ilmennyt aina, ja kun sitä vertaa moniin muihin samankaltaisiin tapahtumiin, huomaa, että suomettumisessa ei oikeastaan ole mitään hävettävää, niin vähäisiä sen vaikutukset olivat. Pahin ja lähes ainoa todellinen ongelma oli veteraaneihin kohdistunut ylenkatse, mutta onneksi sentään melkoinen osa veteraaneista ehti kokea myös toisenlaisen ilmapiirin, jossa he saivat kosolti kunnioitusta osakseen. Verrattuna siihen, miten opium tuhosi Kiinan, suomettuminen oli lähinnä pieni, ohimenevä kutina verrattuna ihotautiin.
Moraalisissa kysymyksissä whataboutismia monesti käytetään oikeuttamaan jotain toimintaa. Venäjän hyökkäystä Ukrainaan puolustavat tapaavat kysyä, että whatabout Kuuban kriisi, tai hyökkäys Irakiin. Israelin toimia Gazassa arvostelevat heittävät whatabout 7.10.23. Yhden vääryydellä ei voi oikeuttaa myös toisen vääryyttä, kaksi pahaa ei ole = yksi hyvä.
Edelleen hyvin yleinen whataboutismiksi laskettava, hyvin vanhaan retoriseen keinoon perustava tapa puolustaa Venäjän erikoisoperaatiota, on sanoa, että miksi tuette Ukrainaa, joka on niin korruptoitunut. Voi tietysti kysyä, mitä Ukrainan korruptio liittyy koko asiaan, varsinkin kun Ukrainaan hyökkäävä Venäjä itse on vielä paljon korruptoituneempi. Hyökkäys, joka aiheuttaa tuntuvia siviilitappioitakin ja tuhoaa maata, on paljon rikollisempi teko kuin mikään korruptio, vaikka Ukrainan kimppuun olisi hyökännyt millainen mitään syntiä koskaan tekemätön enkelilauma.
Whataboutismi menee käsitteenä samaan naurettavan typerään kategoriaan kuin milloin kenenkin haukkuminen narsistiksi. Täyttä roskaa. On aivan selvää, että aivan kaikkea saa ja pitää suhteuttaa toisiin vastaaviin asioihin, mitään absoluuttista kun ei oikeasti ole olemassa, tai ainakaan mitattavissa. Mittaaminen nimittäin on aina suhteuttamista, ja koska se on kvantitatiivisuuden perusta, se on myös kaiken eksaktin logiikan perusta.
Suhteuttamisen yhteismitallisuus on sitten toinen juttu. Korruptio ei ole syy ampua maan energiainfraa hajalle eikä pommittaa siviilikohteita. Eikä kyllä sotilaskohteitakaan.
Itse olen henkeen ja vereen whataboutisti ja tulen aina olemaankin. Sen verran eksaktia logiikkaa kannattava ihminen olen. Narsistikin varmaan olen jonkun mielestä, eikä sekään liikuta minua kakkaakaan. Miten voisi, jos kerran olen narsisti. Melko hellämielinen ja toiset huomioon ottava narsisti kuitenkin, kun kuulema hyvin typerästi loukkaannun muiden puolestakin. Olen nimittäin ymmärtänyt oikeudenmukaisuuden niin, että kaikkia pitäisi kohdella tasapuolisesti, mutta ei-narsistien ja muiden parempien ihmisten mukaan se ei olekaan niin, vaan todella oikeudenmukainen ihminen, joka ei ole itsekeskeinen narsisti, loukkaantuu vain omien oikeuksiensa puolesta ja puolustaa vain omia oikeuksiaan, ja kaikki, jotka ovat liian heikkoja puolustamaan omia oikeuksiaan, ovat naurettavia nynnyjä, jotka ovat ansainneet kohtalonsa. Sellaista olen oppinut joiltain feministeiltä ja ihmisläheisiltä taistelevilta vasemmistolaisilta. Toki heitä on myös muunlaisia, joita minun on ollut paljon helpompi ymmärtää kuin omaan katkeruuteensa itsensä haudanneita idiootteja.
Että pidetäänpäs ne käsitteet nyt selkeinä, ja väitellään vertaantuvin argumentein, jookos? Trollit myös!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.