Entinen S kaupan asiakas panin boikottiin

Anonyymi-ap

en astu enää ikimaailmassa yhteenkään tämän puljun myymälöihin ,enkä muihinkaan sen pitämiin yrityksiin. Terroristijärjestöt vuosikymmeniä yrittäneet tuhota demokraattista valtiota ja raketteja ammuskelevat yhtenään israelin alueille. Nyt kun sopiva aika tuli tuhota nämä sivilien selän takana piileksiviin ja sairaaloiden sekä koulujen nurkissa piileksivien sivilien tappajat ,niin eikös vaan s ryhmäkin ruvennut politikoimaan törkeellä tavalla. pankaa hel.. kiinan tuotteet yms myös boikottiin.

68

1271

22Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siihen sinulla on oikeus. Hyvä että nyt elmäsi on järjestyksessä.

      • Anonyymi00065

        Oma elämäni on järjestyksessä, mutta S-ryhmän arvojärjestys hämmästyttää, kun eivät näe Iranin hallinnon toiminnassa mitään ongelmaa, vaikka siellä tapetaan, kidutetaan ja vammautetaan ihmisiä kymmenin ja sadoin tuhansin ja ulkoministerimmekin jo julisti Iranin kanssalliskaartin terroristijärjestöksi. Osuuskaupalle tällä ei ole merkitystä. Valikoivasti kulloistenkin poliittisten suuntausten mukaan tuomitsevat maita niiden ihmisoikeusrikkomuksista mutta Iranin toiminnassa eivät näe moitittavaa.


    • Anonyymi

      Kansan suuri enemmistö tukee S-ryhmän päätöstä joka perustuu YK;n ja kaikkien kansainvälisten ihmisoikeus- ja avustusjärjestöjen kantoihin.

      Kuulun itse siihen joukkoon ja keskitän entistä enemmän ostojani S-ryhmään.

      • Anonyymi

        Kaikki nuo mainitsemasi järjestöt yk mukaan lukien on pahoin mädätettyjä.
        Yk:n julistuksilta on pudonnut pohja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki nuo mainitsemasi järjestöt yk mukaan lukien on pahoin mädätettyjä.
        Yk:n julistuksilta on pudonnut pohja.

        Puhut perättömiä tukeaksesi Israelin miehityspolitiikkaa ja sortoa palestiinalaisalueilla.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut perättömiä tukeaksesi Israelin miehityspolitiikkaa ja sortoa palestiinalaisalueilla.

        Onko vasemmistolla aikomusta sanoutua irti sorrosta, kansanmurhasta ja rasismista. Ja jos aikoo niin milloin se tapahtuisi.


      • Anonyymi00060

        Nyt YK ja EU ovat tuominneet ja asettaneet sanktioita Iranille, vahvemmin kuin koskaan Israelille. Miksi edelleen myydään iranilaisia tuotteita? Iranissa 2 päivässä tapettiin 30 000 ihmistä. Se ei hetkauta S-ryhmän johtoa.


      • Anonyymi00067

        EU:lla on raskaat ihmisoikeusperusteiset sanktiot Irania vastaan ja YK on tuominnut Iranin massamurhat. Miksi S-kaupat edelleen myyvät iranilaisia tuotteita? Olen havaitsevinani kaksinaismoralismia heidän toiminnassaan.


      • Anonyymi00070

        juup,
        kiinalaiset murhaa uiguureja,
        mutta niitä vastaan on eri boikotit,
        kuin zionin murhaavien hirviöden vastaiset boikotit...


    • Anonyymi

      Bravo !
      S-ryhmä teki selkärankaisen teon !

    • Anonyymi

      Samaa mieltä aloittajan kanssa, S-ryhmä pelaa terroristien pussiin. Itsekin boikotoin kaikkia S-ryhmän liikkeitä.

      • Anonyymi

        kehui sitten aloitustasi,

        zionin terroristien vastaiset boikotit,
        ovat maailman laajuisia...


      • Anonyymi00011
        Anonyymi kirjoitti:

        kehui sitten aloitustasi,

        zionin terroristien vastaiset boikotit,
        ovat maailman laajuisia...

        Mutta on myös teitä, jotka kannatatte Zionin terroristien eli Hamasin ja Fatahin terroristeja ja jopa osallistutte heidän tekoihinsa.


      • Anonyymi00014

        nu'nih,
        pissiliisi se tuas saivaroipi,


        nakba,
        siis israhell...


      • Anonyymi00045

        Iran massamurhaa ja joukkokiduttaa kansalaisiaan. Jos joku perheestä menee mielenosoitukseen vaatimaan vapauksia ja ihmisoikeuksia, koko perhe haetaan kidutettavaksi ja tapettavaksi. Irania S-ryhmä ei boikotoi, eikä myöskään Afganistania tai Syyriaa, koska se ei sovi heidän poliittiseen agendaansa.


      • Anonyymi00046

        S-ryhmän päätöksen irrationaalisuutta korostaa se, että nyt se on täysin hiljaa, kun Iranissa on parissa viikossa tapettu kymmeniä tuhansia ja vammautettu satoja tuhansia. Mutta kun asia ei sovi omalle poliittiselle agendalle, niin standardit ovat eri.


      • Anonyymi00048

        juup,
        kiinalaiset murhaa uiguureja,
        mutta niitä vastaan on eri boikotit,
        kuin zionin murhaavien hirviöden vastaiset boikotit...


      • Anonyymi00049
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        juup,
        kiinalaiset murhaa uiguureja,
        mutta niitä vastaan on eri boikotit,
        kuin zionin murhaavien hirviöden vastaiset boikotit...

        Zionissa murhia suorittaa lähinnä Hamasin ja Fatahin terroristit. Sinähän olet kertonut pyrkineesi mukaan Hamasin operatiiviksi, mutta sinua ei otettu mukaan, koska sinut todettiin epäluotettavaksi jopa heidän standardiensa mukaan.


      • Anonyymi00050

        valehtelija,
        ei pysty näyttämään,
        väitteitään todeksi...


      • Anonyymi00051
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        valehtelija,
        ei pysty näyttämään,
        väitteitään todeksi...

        Sellaisena sinut tunnetaa. Viestisi jakaantuu karkeasti ehkä kolmeen osaan:

        - vainoat Israelia
        - kannustat suorittamaan juutalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa
        - jahtaa pikkutytöksi kuvittelemiasi kommentoijia

        Tuleeko sinulle muita mieleen?


      • Anonyymi00054

        niin kuin sanoin,
        valehtelija,
        ei pysty näyttämään,
        väitteitään todeksi,
        sepittelee vain omituista potaskaa...


      • Anonyymi00069

        En voi arvostaa S-ryhmän selkärangatonta päätöstä, varsinkin kun on huomannut että ryhmän johdossa ja hallinnossa suhtaudutaan välinpitämättömästi ihmisoikeustilanteisiin, mikä on esimerkiksi Iranissa, Afganistanissa, Kiinassa, Syyriassa ja Kambodzassa. Edelleen tuodaan tuotteita noista maista, kaikista brutaaleista ja jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksista huolimatta.

        Toivottavasti ihmiset jaksaisivat ostoboikotillaan osoittaa kaupparyhmälle, että tuollainen poliittisesti määritelty epäjohdonmukaisuus ei ole oikeudenmukaista. Nyt kiristyvässä kaupan kilpailutilanteessa pitkäjänteisellä boikotoinnilla on varmasti merkitystä, vaikka S-ryhmässä ajatellaankin heidän suuruutensa tekevän heistä koskemattomia.


      • Anonyymi00074
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        En voi arvostaa S-ryhmän selkärangatonta päätöstä, varsinkin kun on huomannut että ryhmän johdossa ja hallinnossa suhtaudutaan välinpitämättömästi ihmisoikeustilanteisiin, mikä on esimerkiksi Iranissa, Afganistanissa, Kiinassa, Syyriassa ja Kambodzassa. Edelleen tuodaan tuotteita noista maista, kaikista brutaaleista ja jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksista huolimatta.

        Toivottavasti ihmiset jaksaisivat ostoboikotillaan osoittaa kaupparyhmälle, että tuollainen poliittisesti määritelty epäjohdonmukaisuus ei ole oikeudenmukaista. Nyt kiristyvässä kaupan kilpailutilanteessa pitkäjänteisellä boikotoinnilla on varmasti merkitystä, vaikka S-ryhmässä ajatellaankin heidän suuruutensa tekevän heistä koskemattomia.

        Eikö jossain lehdessä tänään just ollut, että suurin piirtein Israel-boikotin alkuvaiheista alkaen S-ryhmä on hävinnyt asiakkaita ja myyntiä K-ryhmälle. Sama tulee jatkumaan, kunnes väärin perustein tehty Israel- boikotti perutaan.


      • Anonyymi00075

        valehtelet,
        boikottien määrä lisääntyy vaan,
        sitä ei muuta vinkuminen,
        eikä ulina...


    • Anonyymi

      S-ryhmän arvomaailmaa ja päätöksen epäjohdonmukaisuutta kuvaa se, että boikotoivat Israelia, mutta eivät Afganistania, Kiinaa tai Irania, joiden tuotteita edelleen myyvät. Luulisi maalaisjärjellä ymmärtävän, että päätös on epäoikeudenmukainen ja epäjohdonmukainen. Muutenkin kannan ottaminen kansainvälisen konfliktin toista osapuolta vastaan on typeryyttä. Varsinkin kun julkisesti on nähtävissä sen toisen osapuolen julmuudet, joka tämän viimeisimmän konfliktin aloitti. Vauvojen elävältä polttamista ja paljain käsin kuristamisia. Synkkää pahuutta.

      • Anonyymi

        Israel on miehittäjävaltio palestiinalaisten mailla ja siksi S-ryhmä poisti israelilaiset tuotteet valikoimistaan.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on miehittäjävaltio palestiinalaisten mailla ja siksi S-ryhmä poisti israelilaiset tuotteet valikoimistaan.

        Mitä valtiota Israel miehittää? Joko osaat kertoa, keitä tarkoitat palestiinalaisilla?


      • Anonyymi00015
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on miehittäjävaltio palestiinalaisten mailla ja siksi S-ryhmä poisti israelilaiset tuotteet valikoimistaan.

        Mutta kun Iran hirttää naisia nostureista, jos eivät käytä hiukset peittävää huntua, afganistanilaiset kieltävät naisilta koulunkäynnin ja vievät ihmisiltä miltei kaikki ihmisoikeudet tai kun Uganda asettaa homoseksuaaleille kuolemanrangaistuksen, niin ne eivät ole syitä poistaa tuotteita valikoimista. Johdonmukaista ja reilua? Vaiko sittenkin valikoivaa politiikkaa?


      • Anonyymi00028
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on miehittäjävaltio palestiinalaisten mailla ja siksi S-ryhmä poisti israelilaiset tuotteet valikoimistaan.

        Räikeät valheet ovat kansanmurhaajien järjettömän ja sokean vihan argumentteina vääryytensä tukena, muslimeilla, vasemmistolaisilla ja natseilla on sama jumala Allah. Jeesus sanoi hänen olleen murhaaja ja valehtelija alusta asti ja hänen tekojaan muslimit, vasemmistolaiset ja natsit noudattavat ja tekevät. Allah on tämän maailman jumala, vielä.

        Me kristityt näemme tämän hengellisenä sotana Jumalaa vastaan jossa mukana ovat kaikki ne jotka Jumalaa vihaavat ja valhetta rakastavat. Meillä ei ole sota muslimeja, vasemmistolaisia ja natseja vastaan, vaan pimeyden henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa ja maailmaa hallitsevia pimeyden hallituksia vastaan.

        Israelin Jumala on suurempi kuin se mikä maailmassa on, aseemme ei ole fyysisiä vaan hengellisiä. Jeesus Kristus on voittanut Allahin ja Hänen nimessään olemme Voittajan puolella, Hän on aseistanut meidät taisteluun, sota on jo voitettu, mitkään fyysiset aseet jotka ovat suunnattu Israelia vastaan eivät muuta muslimien, vasemmistolaisten ja natsien tappiota miksikään. Israel on ja pysyy koska se on Jumalan tahto.

        Rakkaat vasemmistolaiset, natsit ja muslimit nöyrtykää ja antautukaa ja vaihtakaa puolta, niin meidän Herramme Jeesus Kristus armahtaa teitä. Te hyvin tiedätte mitä tapahtuu ja mitä teidän on tehtävä.


      • Anonyymi00029

        Ihanko totta, ei kai sentään, noinhan muslimit tekevät israelilaisille.


      • Anonyymi00031
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on miehittäjävaltio palestiinalaisten mailla ja siksi S-ryhmä poisti israelilaiset tuotteet valikoimistaan.

        Kuka miehittää ja kenen maita?

        Länsiranta ja Itä-Jerusalem olivat ennen v. 1967 sotaa Jordanian hallinnassa, Gaza Egyptin hallinnassa, ja Golan kuului Syyrialle. Kuuden päivän sodassa Israelin pääministeri Eshkol pyysi Jordaniaa olemaan hyökkäämättä muiden mukana, mutta niin ei tapahtunut. Ilman sotaa alueet kuuluisivat noille maille, ei palestiinalaisille. Ja jos 1967 rajat olisivat niin hyvät kuin nyt väitetään, niin miksi naapurimaat hyökkäsivät Israeliin?

        Israelissa asuu 10 miljoonaa ihmistä, joista viidennes arabeja. Arabeilla on Israelin ympärillä yli satakertainen maa-alue heihin verrattuna. On aika erikoinen ajatus, että tälle pienelle ja monietniselle n. reilu puolet Pohjois-Pohjanmaan kokoiselle valtiolle ei muka voisi kuulua olemassaolon oikeutusta?


      • Anonyymi00033
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Kuka miehittää ja kenen maita?

        Länsiranta ja Itä-Jerusalem olivat ennen v. 1967 sotaa Jordanian hallinnassa, Gaza Egyptin hallinnassa, ja Golan kuului Syyrialle. Kuuden päivän sodassa Israelin pääministeri Eshkol pyysi Jordaniaa olemaan hyökkäämättä muiden mukana, mutta niin ei tapahtunut. Ilman sotaa alueet kuuluisivat noille maille, ei palestiinalaisille. Ja jos 1967 rajat olisivat niin hyvät kuin nyt väitetään, niin miksi naapurimaat hyökkäsivät Israeliin?

        Israelissa asuu 10 miljoonaa ihmistä, joista viidennes arabeja. Arabeilla on Israelin ympärillä yli satakertainen maa-alue heihin verrattuna. On aika erikoinen ajatus, että tälle pienelle ja monietniselle n. reilu puolet Pohjois-Pohjanmaan kokoiselle valtiolle ei muka voisi kuulua olemassaolon oikeutusta?

        maahan tunkeutuneet,
        zionin terroristit,
        pani kylän asukkaat,
        tanturan kylässä,
        kaivamaan itselleen haudat,
        ja murhasi heidät niihin,
        kyltymätön murhan himo,
        ja natsi meininki,
        on jatkunut jo 75 vuotta...


      • Anonyymi00039
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Kuka miehittää ja kenen maita?

        Länsiranta ja Itä-Jerusalem olivat ennen v. 1967 sotaa Jordanian hallinnassa, Gaza Egyptin hallinnassa, ja Golan kuului Syyrialle. Kuuden päivän sodassa Israelin pääministeri Eshkol pyysi Jordaniaa olemaan hyökkäämättä muiden mukana, mutta niin ei tapahtunut. Ilman sotaa alueet kuuluisivat noille maille, ei palestiinalaisille. Ja jos 1967 rajat olisivat niin hyvät kuin nyt väitetään, niin miksi naapurimaat hyökkäsivät Israeliin?

        Israelissa asuu 10 miljoonaa ihmistä, joista viidennes arabeja. Arabeilla on Israelin ympärillä yli satakertainen maa-alue heihin verrattuna. On aika erikoinen ajatus, että tälle pienelle ja monietniselle n. reilu puolet Pohjois-Pohjanmaan kokoiselle valtiolle ei muka voisi kuulua olemassaolon oikeutusta?

        Juudea ja Samaria, eli alue, jonka Jordania nimesi Länsirannaksi, ei ole milloinkaan kuulunut Jordanialle, vaan se piti sitä laittomasti hallussaan ja liitti alueeseensa. Vain Englanti, Irak ja Pakistan tunnustivat liitoksen. Irankin osalta on epäselvyyttä, tunnustiko se vai ei.

        Tuona aikana, kun Jordania piti Juudeaa ja Samariaa hallussaan, ei puhuttu Palestiina-nimimisen valtion perustasmisesta.

        Siinä olet oikeassa, että Jordania ajatteli ko. alueen kuuluvan Jordaniaan, joten se kuvaa sitä, ettei Jordania pitänyt vuoden 1949 aselepolinjaa (oikeampi nimitys "vuoden 1967 rajalle") sopivana rajana silloinkaan.


      • Anonyymi00040
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        maahan tunkeutuneet,
        zionin terroristit,
        pani kylän asukkaat,
        tanturan kylässä,
        kaivamaan itselleen haudat,
        ja murhasi heidät niihin,
        kyltymätön murhan himo,
        ja natsi meininki,
        on jatkunut jo 75 vuotta...

        Väitteistä Tanturan kylän tapahtumista on erilaisia versioita. Ilmeisesti jotkin israelilaisista tekivät siellä räikeitä rikoksia.

        Väite, että siellä olisi ihmisiä pakotettu kaivamaan itselleen hauta, johon heidät olisi murhattu, taitaa olla itse keksimäsi. Näinhän sinä yleensä toimit kun yrität lietsoa suomalaisia suorittamaan juutalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa.

        Tanturankin tapahtumat muistuttavat siitä, että yritys suorittaa kansanmurhaa israelilaisia vastaan on hengenvaarallista.


      • Anonyymi00055

        https://areena.yle.fi/1-72854239
        linkistä löytyy tietoa tanturan kylän tapahtumista,
        ja tähän päivää saakka jatkuneesta,
        zionin terroristien natsi meinigistä,

        valehtelija,
        no sehän sepittelee,
        vain omituista potaskaa...


      • Anonyymi00056
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        https://areena.yle.fi/1-72854239
        linkistä löytyy tietoa tanturan kylän tapahtumista,
        ja tähän päivää saakka jatkuneesta,
        zionin terroristien natsi meinigistä,

        valehtelija,
        no sehän sepittelee,
        vain omituista potaskaa...

        Yrität kiihottaa suomalaisia suorittamaan juutalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa väitteillä tapahtumista n. 80 vuotta sitten.

        Nyt käynnissä oleviin tapahtumiin mm. Afganistanissa, Kiinassa ja Iranissa et sen sijaan pysty kommentoimaan mitään muuta kuin lietsomalla juutalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa.

        Toimintasi on täysin tyypillistä vihavasemmiston toimintaa.


    • Anonyymi00013

      Myyjä ne jotain Hamasin tekemiä tuotteita, jos niin mitä?

      • Anonyymi00023

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        https://areena.yle.fi/1-72854239
        vihaoikeiston kyltymätöntä murhan himoa...

        Mistä sinä sellaista löydät?

        Oma tavoitteesi on kertomasi mukaan kansanmurha juutalaisia vastaan, mutta tällekään nyt esittämällesi väitteelle et löydä edes lähteestäsi mitään tukea.


      • Anonyymi00061

        inkistä löytyy...


    • Anonyymi00016

      Joillakin on looginen ajatuksenjuoksussa puutteita. Joidenkin keskustelujen perusteella jotkut kuvittelevat virheellisesti, että Israelin valtiojohdon tekojen kritisoiminen tarkoittaisi terrorismin hyväksymistä.

      Ei ole kaikki muumit laaksossa näillä henkilöillä, jotka tuollaista kuvittelevat. Samalla järjenvastaisella logiikalla ajateltuna se tarkoittaisi sitten sitä, että jos kritisoi poliisin toimia jossakin asiassa, niin kannattaisi sitten rikoksien tekemistä ja hyväksyisi rötökset. Äly hoi, älä jätä!

      • Anonyymi00017

        Korjaus: Joillakin on loogisen...


      • Anonyymi00018

        Loogisessa...


      • Anonyymi00020

        Et ole kovin looginen ajattelija.

        Miksi et kommentoi niille joidenkin keskusteluiden joillekin? Olisi varmaan hyvä keskustella siinä alkuperäisessä ympäristössä. Siinä muut näkisivät helposti minkä perusteella kommentoit, mikäli kommenttisi liittyy millään tavalla aiempiin kommentteihin.


      • Anonyymi00021

        maahan tunkeutuneet zionin terroristit,
        ovat terrorisoineet ja murhanneet alkuperäisiä asukkaita,
        arabeja,
        75 vuotta,
        osuus-kauppa osoittaa oikeaa selkärankaisuutta,
        panemalla hirviöiden tuotokset boikottiin...


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        maahan tunkeutuneet zionin terroristit,
        ovat terrorisoineet ja murhanneet alkuperäisiä asukkaita,
        arabeja,
        75 vuotta,
        osuus-kauppa osoittaa oikeaa selkärankaisuutta,
        panemalla hirviöiden tuotokset boikottiin...

        Ne Zionin terroristit ovat arabeja, jotka tunkeutuivat alueelle 1900-luvun alkupuolelta lähinnä Jordaniasta ja Egyptistä Palestiina-nimisen alueen alkuperäisasukkaiksi. Alueella oli toki jo valmiiksi arabeja ja juutalaisia. Silloin arabeja kutsuttiin arabeiksi ja juutalaisia palestiinalaisiksi. Nyt lähinnä nämä viimeksi tulleet arabit ovat niitä "palestiinalaisia alkuperäisasukkaita", jotka murhaavat varsinkin juutalaisia, mutta myös arabeja.


      • Anonyymi00037

        nu'nih,
        pissiliisi se tuas saivaroipi,


        nakba,
        siis israhell...


      • Anonyymi00057
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        nu'nih,
        pissiliisi se tuas saivaroipi,


        nakba,
        siis israhell...

        Olet taas jahtaamassa pikkutytöiksi kuvittelemiasi kommentoijia.


    • Anonyymi00026

      Oikein tehty, jokainen jolla on vähänkin empatiaa ja inhimillisyyttä sydämessään boikotoi terroria, rasismia ja kansanmurhaa suosivia organisaatioita kuten nyt S-ryhmää. Ne kivisydämiset ihmiset joilla ei ihmisyyttä ole menkööt kaltaistensa sekaan ja käyttäkööt omiksi tuntemiaan organisaatioitaan. Taivaan Isän siunausta valitsemallesi tielle, vihalle voi sanoa ei ja boikotoida niitä jotka sitä lietsovat.

    • Anonyymi00032

      joo ja turkkiin kyllä mennään lomailemaan vaikka kurdeja murhataan kyllä pitää olla sokea

      • Anonyymi00038

        nnnnnniiiiiiihhhhhhh,
        zionistitkin saa murhata,
        eikä niitä pidä boikotoida...


      • Anonyymi00043
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        nnnnnniiiiiiihhhhhhh,
        zionistitkin saa murhata,
        eikä niitä pidä boikotoida...

        Näinhän sinä kerrrot avoimesti aikovasi murhata heidät, joiden mielestä juutalaisilla on oikeus kotimaahan. Olethan avoimesti kertonut senkin, että tavoitteenasi on suorittaa juutalaisiin kohdistuva kansanmurha.


      • Anonyymi00044

        nu'nih,
        pissiliisi se tuas,
        sepittelee ja saivaroipi,

        nakba,
        siis israhell...


      • Anonyymi00058
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        nu'nih,
        pissiliisi se tuas,
        sepittelee ja saivaroipi,

        nakba,
        siis israhell...

        Edelleen kiihkeästi jahtaat pikkutytöiksi kuvittelemiasi kommentoijia.

        Olet jäänyt pyörittämään samaa vanhaa levyä yrittäessäsi lietsoa suomalaisia suorittamaan juutalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa.


      • Anonyymi00062

        valehtelijan,
        omituista söperrystä...


    • Netanyahun natsi kuuluu vain ja ainoastaan vankilaan.

    • Anonyymi00063

      S-ryhmän toiminta ei herätä luottamusta. Samat säännöt eivät koske kaikkia maita. Näkyykö sama myös kauppatasolla, onko eri ihmisille ja tilanteille eri säännöt kulloisenkin mielialan tai poliittisen suuntautumisen mukaan?

      • Anonyymi00064

        vihaoikeistolaisella,
        on tarvetta selitellä...


      • Anonyymi00066
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        vihaoikeistolaisella,
        on tarvetta selitellä...

        Mielenkiintoinen ajatus, että vastaamassasi viesti kertoisi sen kirjoittajan edustavan jotain kuvitteellista vihaoikeistoa.

        Annat sellaisen mielikuvan, että sinusta eri ihmisiin pitäisi soveltaa eri sääntöjä. Mitkä ovat mielestäsi hyväksyttäviä perusteita kohdella ihmisiä eri säännöillä? Olet jo kertonut, että juutalaisia pitäisi kohdella eri tavalla kuin muita. Onko sinulla muita perusteita?


      • Anonyymi00068

        valehtelijan,
        omituista söperrystä...


      • Anonyymi00071
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Mielenkiintoinen ajatus, että vastaamassasi viesti kertoisi sen kirjoittajan edustavan jotain kuvitteellista vihaoikeistoa.

        Annat sellaisen mielikuvan, että sinusta eri ihmisiin pitäisi soveltaa eri sääntöjä. Mitkä ovat mielestäsi hyväksyttäviä perusteita kohdella ihmisiä eri säännöillä? Olet jo kertonut, että juutalaisia pitäisi kohdella eri tavalla kuin muita. Onko sinulla muita perusteita?

        S-kauppojen kyvyttömyys toimia muiden maiden osalta samoin kuin Israelin osalta, kertoo heidän haluttomuudestaan tai kyvyttömyydestään toimia tasavertaisesti tavarantoimittajaverkostonsa kanssa. Taustalla vaikuttaa uskoakseni S-kauppojen toiminnassa mukana olevien poliitikkojen vaikutusvalta.


      • Anonyymi00073

        on se niin kaunista katsoa,
        kun vihaoikeistolaista valehtelevaa uikuttajaa,
        ottaa pattiin ja ahistaa,
        oikein huolella...


      • Anonyymi00077
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        on se niin kaunista katsoa,
        kun vihaoikeistolaista valehtelevaa uikuttajaa,
        ottaa pattiin ja ahistaa,
        oikein huolella...

        Hassua. Pidät vihaoikeistolaisuutena sellaista toivetta, että ei käytettäisi kaksoisstandardia. Millaista vihaa tämä mielestäsi kuvaa?

        Koskeeko vaatimuksesi käyttää kaksoisstandardia vain eri maista puhuttaessa vai myös eri ihmisryhmistä?


    • Kattelen ehkä ylijäämänpalautuksiin asti? 💶
      Sitten ehkä nostan kytkintä s-ryhmästä? 🤔Kommarien hok-eltaantoa ei olisi ikinä pitänyt päästää pilaamaan s-osuuskauppaa!☠️

      • Anonyymi00072

        nniihh,
        se onnii mualaisten ossuuskauppa,
        kommaritkos sielä huseeraakii,
        ettei vua ois talikkokommarit...?


      • Anonyymi00072 kirjoitti:

        nniihh,
        se onnii mualaisten ossuuskauppa,
        kommaritkos sielä huseeraakii,
        ettei vua ois talikkokommarit...?

        Näin tekee osuuskauppaväki!🐮🍀👍


      • Anonyymi00078

        Miksi isäsi ei käyttänyt kondomia?


    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      109
      2114
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      57
      1261
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1167
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1127
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1023
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      979
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      978
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      962
    Aihe