Seurakunta yrittää lakaista veroprosentin noston maton alle

Anonyymi-ap

Virtain seurakunta nostaa veroprosenttia ensi vuodelle. 1,75 % palkasta/eläkkeestä saa maksaa tästä "lystistä".

Tämä piti todeta sattumalta somesta, koska seurakunta ei ilmoita asiasta edes nettisivuillaan. Eipä sen puoleen Suomenselän Sanomatkaan ole kirjoittanut aiheesta tietääkseni. Erikoista salailun makua, ihan kuin ihmisillä ei olisi oikeus tietää omista veroistaan. Meidän perhe taitaa porukalla erota kirkosta, ollaan sen verran kyllästytty tähän kyräilyyn.

89

1483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      täällä kyllä on yks jos toinenkin juttu salailua, piilottelua, estämistä tai kyräilyä

      • Anonyymi

        Eivät ole kirkkoherra tai muu seurakuntaporukka sen parempaa väkeä. Ulkokultaista kylläkin.

    • Anonyymi

      Käykää ensin kysymässä paikalliselta kauppiaalta, voi sinun perheesi haudata kaupan eteen polvetkoukussa sitten toimisitte samalla pyöräteliineinä.
      Miksi kirko teidät omille mailleen hautaisi.

      • Anonyymi

        Siksi, että valtio maksaa kirkolle haustaustoimen ylläpitämisestä yli sata miljoonaa euroa vuodessa. Ja silti seurakunnat kuppaavat kuolleen omaisilta satojen eurojen hautausmaksun riippumatta siitä, ovatko nämä tai vainaja kirkon jäseniä. Kirkko kyllä mielellään pitää hautausmonopolin itsellään ja vielä yrittää kerätä mainetta sillä.

        Tosin itse olen ilmoittanut, että en tahdo kirkon multiin, vaan tuhkien sirottelun toisaalle. Se tulee paljon halvemmaksi läheisille kuin ahneen kirkon pohjattoman kassan rahoittaminen. Ikuinen hautapaikkakaan ei ole ikuinen, toisin kuin markkinoidaan.

      • Anonyymi

        Miksi kirkkokansalla on aina sellainen asenne, että jos vähänkin kritisoidaan ja ihan aiheesta, tulee heti kuittailua malliin "tehdään susta pyöräteline"? Voisi vähän osoittaa empatiaa ja ehkä vilkaista peiliinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi, että valtio maksaa kirkolle haustaustoimen ylläpitämisestä yli sata miljoonaa euroa vuodessa. Ja silti seurakunnat kuppaavat kuolleen omaisilta satojen eurojen hautausmaksun riippumatta siitä, ovatko nämä tai vainaja kirkon jäseniä. Kirkko kyllä mielellään pitää hautausmonopolin itsellään ja vielä yrittää kerätä mainetta sillä.

        Tosin itse olen ilmoittanut, että en tahdo kirkon multiin, vaan tuhkien sirottelun toisaalle. Se tulee paljon halvemmaksi läheisille kuin ahneen kirkon pohjattoman kassan rahoittaminen. Ikuinen hautapaikkakaan ei ole ikuinen, toisin kuin markkinoidaan.

        Juuri näin. Kyllähän tuolla on nytkin haudoissa ja tuhkalehdoissa kirkkoon kuulumattomia vaikka kuinka. Se, mitä seurakunta ottaa hautauksesta on kuitenkin pieni osa siitä, mitä menisi veroihin pelkästään vuodessa. Eiköhän tässä sen verran saa säästöön. Arkku ja tuhkaus kuljetuksineen on kallista. Hautauskulut maksetaan vainajan varoista, jos niitä on.

        Omassa tuttavapiirissä aika harva kuuluu enää kirkkoon. Kun ei oo mitään uskonnollista vakaumusta, miksi roikkua mukana edes tavan vuoksi? Ja uskoa voi ihan ilman mitään jäsenyyttäkin.

        Ihan kiva tietysti että vanhat kirkkorakennukset ja hautausmaat pitää joku kunnossa. Niihinkin taitaa löytyä rahat muualta kuin perus veronmaksajalta.

        Nuo ikihaudat ja sukuhaudat ovat kirkon taholta kamalaa valehtelua. Siinä on joku aikaraja, jonka jälkeen täytyy maksaa lisää, jos haluaa pitää haudan, vaikka sen olisi ostanut mukamas ikuisena. Jos ei maksa, hauta otetaan toisten käyttöön. Haudataanko siihen joku toinen mummuvainaan päälle vai kaivetaanko luut ylös, sitä en tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Kyllähän tuolla on nytkin haudoissa ja tuhkalehdoissa kirkkoon kuulumattomia vaikka kuinka. Se, mitä seurakunta ottaa hautauksesta on kuitenkin pieni osa siitä, mitä menisi veroihin pelkästään vuodessa. Eiköhän tässä sen verran saa säästöön. Arkku ja tuhkaus kuljetuksineen on kallista. Hautauskulut maksetaan vainajan varoista, jos niitä on.

        Omassa tuttavapiirissä aika harva kuuluu enää kirkkoon. Kun ei oo mitään uskonnollista vakaumusta, miksi roikkua mukana edes tavan vuoksi? Ja uskoa voi ihan ilman mitään jäsenyyttäkin.

        Ihan kiva tietysti että vanhat kirkkorakennukset ja hautausmaat pitää joku kunnossa. Niihinkin taitaa löytyä rahat muualta kuin perus veronmaksajalta.

        "Hautauskulut maksetaan vainajan varoista, jos niitä on."

        Viilaan pilkkua. Hautaus maksetaan toki kuolinpesästä, mutta käytännössähän se tarkoittaa omaisia, koska se mikä on pois kuolinpesästä on myös pois perinnöstä.

        Ja ne hautausmaksut ovat nykyään melkoiset. Jotenkin seurakunta saa lähes tonnin kulumaan montun kaivamiseen. Pitäisikö noilla palkoilla ryhtyä haudankaivajaksi? Onneksi kirkolla ei ole samanlaista monopolia esim. hauta-arkkujen kohdalla, nekin maksaisivat varmaan tuplasti nykyiseen verrattuna.

        Seurakuntaan kuuluvalle hautaamiskulut ovat huomattavasti pienemmät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seurakuntaan kuuluvalle hautaamiskulut ovat huomattavasti pienemmät.

        Käypäs katsomassa seurakunnan hinnastoa. Hautausmaksu on sama, kuuluit kirkkoon tai et, vain sillä on merkitystä, oletko virtolainen. Seurakuntaan kuulumisella on vaikutusta vain kirkon/kappelin vuokrassa ja niitähän ei ole pakko vuokrata.

        Jos nyt ihan välttämättä tarvitaan kappeli, 100 euroa enemmän on marginaalinen kulu verrattuna veroihin. Keskivuosituloinen suomalainen (34 000e/v) maksaa jo vuodessa lähemmäs 600 e veroa noilla prosenteilla. Jos teet 40 vuoden työuran ja 20 vuotta eläkeikää päälle, ehdit maksaa melkoisen summan sitä kappelin vuokraa.

        Kun ei kuulu kirkkoon, voi säästää elämänsä aikana kymmeniä tuhansia euroja. Siitä kun laittaa säästöön "arkkurahaa" vaikka 10%, rahalla saa ihan näyttävät hautajaiset. Ja loput rahat voikin sitten käyttää elämiseen jo eläessä.

      • Anonyymi00087
        Anonyymi kirjoitti:

        Seurakuntaan kuuluvalle hautaamiskulut ovat huomattavasti pienemmät.

        Itse maksan siis yli 600e/v kirkollisveroa. Bos elän vieläkin kymmenen vuotta, tekee se 6000e. Kyllä sillä aika ison kuopan kaivaa.

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Itse maksan siis yli 600e/v kirkollisveroa. Bos elän vieläkin kymmenen vuotta, tekee se 6000e. Kyllä sillä aika ison kuopan kaivaa.

        työntekijöiden palkka ja kaivinkoneen hankinta plus huoltokulut niin kyllä se kuopan kaivaminen vaan maksaa, vai kaivetaanko virtailla käsin?

      • Anonyymi00094
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi, että valtio maksaa kirkolle haustaustoimen ylläpitämisestä yli sata miljoonaa euroa vuodessa. Ja silti seurakunnat kuppaavat kuolleen omaisilta satojen eurojen hautausmaksun riippumatta siitä, ovatko nämä tai vainaja kirkon jäseniä. Kirkko kyllä mielellään pitää hautausmonopolin itsellään ja vielä yrittää kerätä mainetta sillä.

        Tosin itse olen ilmoittanut, että en tahdo kirkon multiin, vaan tuhkien sirottelun toisaalle. Se tulee paljon halvemmaksi läheisille kuin ahneen kirkon pohjattoman kassan rahoittaminen. Ikuinen hautapaikkakaan ei ole ikuinen, toisin kuin markkinoidaan.

        Paitsi jos asut täällä periferiassa nii tuhkaus tulee kalliimmaksi🤷

    • Anonyymi

      Ois tuota joutanu nostaa korkeammaksikin. Kyllä on uutiset vähissä jos tuollasestakin oli pitäny joku uutinen väsätä...

      • Anonyymi

        Kiva, jos on varaa ja halua heittää palkasta melkein 2 prosenttia hukkaan. Kaikilla ei ole. Ja on se kumma, ettei voi ihmisille kertoa veronkorotuksesta. Mitä jos kunnat tai valtio alkaisivat samalla tavalla salailla asioita ja veroprosentti pitäisi todeta veroilmoituksesta kun verovuosi on jo vaihtunut?

        Eihän sitä ole salattu? Pitää vissiin nykyään laittaa kirje tai joku vitun savumerkki jos jokin asia muuttuu...

      • Anonyymi

        Olisi se hyvä tietää, että ehtii tarvittaessa erota kirkosta ennen vuodenvaihdetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sitä ole salattu? Pitää vissiin nykyään laittaa kirje tai joku vitun savumerkki jos jokin asia muuttuu...

        Missä siitä on ilmoitettu? Jos se on vain jossain pöytäkirjan uumenissa, kyse on tietoisesta salailusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä siitä on ilmoitettu? Jos se on vain jossain pöytäkirjan uumenissa, kyse on tietoisesta salailusta.

        Oliko aamulla foliohattu liian tiukalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko aamulla foliohattu liian tiukalla?

        Kyllä kirkossa tiedetään, että jos kerrotaan veronkorotuksista niin kuin niistä kuuluisi kertoa eli avoimesti ja kiertelemättä, moni eroaa kirkosta. Siksi seurakunta nuiji mahdollisimman vähin äänin veronkorotuksen läpi. Ei tämän toteaminen ole mitään foliohattuilua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko aamulla foliohattu liian tiukalla?

        On ollut ja selvästi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva, jos on varaa ja halua heittää palkasta melkein 2 prosenttia hukkaan. Kaikilla ei ole. Ja on se kumma, ettei voi ihmisille kertoa veronkorotuksesta. Mitä jos kunnat tai valtio alkaisivat samalla tavalla salailla asioita ja veroprosentti pitäisi todeta veroilmoituksesta kun verovuosi on jo vaihtunut?

        Kaikista pienituloisimmat evät maksa kunnallis- eivätkä kirkollisveroa, vuosituloraja n. 18 600. Pääomatuloista ei myöskään makseta kunnallis- tai kirkollisveroja. Usein ne kaikista suurituloisimmat saavat tulonsa pääomatulona, eli heiltä ei veroa kerry kunnalle eikä kirkolle. Virroilla keskieläkkeet on aika pieniä, eli Virroilla on paljon eläkeläisiä joka eivät maksa kunnalle tai kirkolle veroa. Ja Virroilla on paljon eläkeläisiä.

        Siis, pienituloiselle eläkeläiselle tai muuten tukien varassa eläjälle tai suurituloiselle pääomatuloista nauttivalle kirkkoon kuuluminen ei ole taloudellinen kysymys. Meille, jotka saamme palkkaa, summa on helposti merkittävä.

    • Anonyymi

      Aloittaja on jo oivaltanut, että verojen maksaminen kirkolle ei liity uskoon mitenkään.

      • Anonyymi

        Eiköhän jokainen kristinuskoa ymmärtävä ole jo älynnyt, että luterilainen kirkko on kaikkea muuta kuin kristillinen. Onko mikään ihme, kun ovi käy ulospäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän jokainen kristinuskoa ymmärtävä ole jo älynnyt, että luterilainen kirkko on kaikkea muuta kuin kristillinen. Onko mikään ihme, kun ovi käy ulospäin.

        Joillekin kirkko on liian liberaali kun sallii naiset pappeina, toisille liian konservatiivi kun virallinen linja edelleen on, ettei samaa sukupuolta olevia pareja vihintä. "Kristillisyydestä" löytyy niin monta tulkintaa kuin on tulkitsijaakin, mikä tekeekin koko touhusta välillä aika vastenmielistä. Kuka tahansa urvelo pystyy kaivamaan perusteet omassa kuplassa elämiselleen raamatusta ja horisemaan "kristillisyydestä". Heikkoa egoa pönkittääkseen raamattu tarjoaa kyllä työkaluja ylentää itseään ja alentaa muita, sen kuin tulkitsee.

        Joskus näkee kyllä ihmisiä, joille usko antaa elämään sellaista merkityksellisyyttä että siitä huokuu ympärillekin hyvää. Mutta ihan liikaa on näitä, joille merkityksellisyys tulee itsenä ylentämisestä uskoa keppihevosena pitäen. Somessa kun seuraa, hyvin usein sillä umpi-ilkeällä ukkelilla tai akkelilla on nimimerkin perässä risti, aivan kuin uskoon tuleminen olisi antanut jonkin erioikeuden olla pissapää. Joillekin on ilmeisesti ihan normaalia lisätä äärimmäisen sovinististen ja rasistisen julkaisujen sekaan raamatunlauseita lähimmäisenrakkaudesta ja armosta.

      • Anonyymi

        Niinpä. Sitä voi uskoa ihan ilman jäsenyyttä yhtään missään yhteisössä. Perinteinen ev. lut. kirkon touhu on usein tosi ankeaa. Kun katsoo jumalanpalvelusta, niin jo se saundi, millä siellä puhutaan, masentaa. Fiilis ei ole todellakaan rento eikä luottamusta herättävä.

        Toivon pitäisi olla yksi kristillisen uskon elementti, mutta kirkko keskittyy täysin siihen toivoon kuoleman jälkeen, tässä elämässä kuuluukin kärsiä ja olla ankeeta, muu on syntiä. Helppohan sitä on luvata toivoa kuoleman jälkeen kun ei kukaan voi todistaa, ettei näin kävisi. Jos maksat elämässäsi 20 000 kirkollisveroa ja et silti pääse taivaaseen, niin se on ihan oma ongelmasi. Lupaus perustuu huhupuheisiin, sillä ei ole takuuta eikä rahoja palauteta perikunnalle. Eihän tuo poikkea näiden "ajattele itsesi terveeksi"-käärmeöljykauppiaiden sanomasta. Jos et tämän 300 euron kurssin jälkeen kuitenkaan parane, niin vika on sinussa: AJATTELET VÄÄRIN.

    • Anonyymi

      Vale, emävale, luterilainen kirkko.

    • Anonyymi

      Kymmenykset vaikuttaa lähes elämän suolalta. Velallinenkin olisi kaiken aikaa vain saamassa.

    • Anonyymi

      Kyllä joutaa kaikki maksamaan kirkollisverot, kommunistit eivät maksa

      • Anonyymi

        :):) Virroillakin on sitten paljon kommunisteja :):) Iso osa eläkeläisistä ei maksa, yrittäjät ei maksa koska ottavat tulonsa pääomatulona ja päälle toimeentulotuella, opintotuella yms. pienellä tuella elävät. Ja sitten tietysti ne, jotka ei kuulu kirkkoon.

        Noniin höpö höpö. Suurin osa eläkeläisistä nimenomaan maksaa kirkollisveroa koska eivät ole luumusukkia.

      • Anonyymi

        Jaa, no minäkin sitten ikäni (keskusta)oikeistoa äänestäneenä olen kai sitten kommunisti, koska en kuulu kirkkoon. Kiitos tiedosta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noniin höpö höpö. Suurin osa eläkeläisistä nimenomaan maksaa kirkollisveroa koska eivät ole luumusukkia.

        Suurin osa eläkeläisistä maksaa kirkollisveroa vain vanhasta tottumuksesta. Nuorempi sukupolvi on viisastunut ja jättänyt Lähi-idästä väkisin Suomeen tuodun taikauskon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa eläkeläisistä maksaa kirkollisveroa vain vanhasta tottumuksesta. Nuorempi sukupolvi on viisastunut ja jättänyt Lähi-idästä väkisin Suomeen tuodun taikauskon.

        Suurin osa eläkeläisistä maksaa koska eivät ole kommunisteja 💪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa eläkeläisistä maksaa koska eivät ole kommunisteja 💪

        Mistä ihmeen kommunisteista sinä jankutat. Onko Päivi Räsänenkin joku kommunisti kun uhkailee kirkosta eroamisella? Tai kun piispat saavat aikaan kirkosta eroamisen piikin ajaessaan homojen vihkimisiä, ovatko nämä eroajat kommunisteja?

        Ihmeellistä ajattelua, ettei voida myöntää tosiasioita. Eikä Suomessa edes ole kommunisteja kuin kourallinen, eduskunnassa ei yhtään kommunistipuoluetta. Onneksi.

        Vielä kerran: kirkosta eroaminen ei katso puoluekantaa millään tavalla.

        Taisi mennä tunteisiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi mennä tunteisiin?

        Joo, yleensä asian ohi jankuttaminen ärsyttää eli menee tunteisiin.

        Taitaa kirkosta eroaminen mennä sinulla tunteisiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noniin höpö höpö. Suurin osa eläkeläisistä nimenomaan maksaa kirkollisveroa koska eivät ole luumusukkia.

        Kirkollisveroa maksaa vain ne, joiden tulot yli 18 600 vuodessa, eli noin 1550 €/kk. Virroilla keskieläke on 1781 €/kk, naisilla 1683 €/kk. Tuosta voi päätellä, että Virroilla on monta eläkeläistä joiden tulot niin pienet, että niistä lähtee vain valtionvero, ei kunnallis- tai kirkollisvero.

        Suomessa kirkkoon kuuluun vähän yli 60% väestöstä. Heissä on lapsia ja nuoria, jotka eivät maksa veroa. Heissä on työttömiä, sairaita, eläkeläisiä yms. pienituloisia, jotka eivät maksa kirkollisveroa. Heissä on pääomatuloilla eläviä, jotka eivät maksa kirkollisveroa.

        Ainakin puolet suomalaisista on siis luumusukkia ja kommareita, tai miksi heitä nyt haluattekin kutsua. Itse olen yksi heistä. Kyllästyin maksamaan tuhat euroa vuodessa jostakin, millä ei ole meikäläiselle oikeastaan mitään merkitystä. Kirkko saa edelleen osansa tienaamistani rahoista valtionveron kautta. Lisäksi työnantajani maksaa veroa valtiolle tuloksesta, minkä tuottamisessa minullakin osuuteni. Käytännössä siis maksan enemmän kirkolle kuin se pienituloinen eläkeläinen koska maksa enemmän valtionveroa, valtiohan kierrättää verotulojaan kirkolle. Mutta jos se tekee minusta kommarin ja eläkeläisestä ei, niin olkoon niin :):)

        Vihdoinkin joku kirjoittaa asiaa tässä ketjussa.

    • Anonyymi

      ainakun joku juttu ei saa julkisuutta niin se on teidän mielestä "salattu"
      oivoi kun tyhmää sakkia tällä palstalla

      • Anonyymi00043

        Ei ole edes yritetty saada julkisuutta. Eli lakaistu maton alle. Jos kunnallisvero nousee, siitä kyllä kerrotaan avoimesti ja jokainen kuntalainen tietää. Mutta kun on seurakunta kyseessä, moraali on vähän niin ja näin.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Ei ole edes yritetty saada julkisuutta. Eli lakaistu maton alle. Jos kunnallisvero nousee, siitä kyllä kerrotaan avoimesti ja jokainen kuntalainen tietää. Mutta kun on seurakunta kyseessä, moraali on vähän niin ja näin.

        Pitää katua syntejään.

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Pitää katua syntejään.

        Sitäkö ei voi tehdä ilman kirkon jäsenyyttä?

    • Anonyymi

      Kohta katoaa Virtain seurakunta kartalta kokonaan. Miksi kuulua kirkkoon kun ei ole edes omaa seurakuntaa?

      • Anonyymi

        Miksi ylipäätään kuulua? Turhaakin turhempaa.

    • Anonyymi

      Eroon maanantaina kirkosta

      • Anonyymi

        Loistava päätös!

    • Anonyymi00044

      Aloittaja saanut pirkan erikoisvahvaa alumiinifoliota jotta saa kunnon hatun tehtyä?

      • Anonyymi00045

        Osaat varmaan sitten kertoa, missä siitä veronkorotuksesta on kerrottu niin, että tieto olisi tavallisen seurakuntalaisen saavuttanut? Ei ole ole näkynyt minkään paikallisjulkaisun sivuilla, ei srk:n facessa, ei srk:n kotisivuilla... mistä se olisi pitänyt huomata? Harva lukee kokouspöytäkirjoja.

      • Anonyymi00048

        Hassua syytellä foliohatuksi ja jättää kuitenkin vastaamatta itse aloitukseen millään tavalla järkevästi. Millä foorumilla seurakunta on asiallisesti tiedottanut, että sinun vuosittainen jäsenmaksusi nousee? Kerro tämä.

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Se on maksanut tuhansia euroja kirkollisveroa kun se on pelänny, että muuten päätyy pyörätelineeksi ja helvetettiin ja koko perintö menee hautausmaksuihin. Nyt tajuntaan hiipii, että sitä on uunotettu ja se on maksanu ihan turhaan, mutta eihän sitä voi myöntää. Sitä omassa päässä olevaa folioo pitää nyt yrittää sovittaa muille kun hävettää niin, että pakko rimpuilla vastaan.

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Hassua syytellä foliohatuksi ja jättää kuitenkin vastaamatta itse aloitukseen millään tavalla järkevästi. Millä foorumilla seurakunta on asiallisesti tiedottanut, että sinun vuosittainen jäsenmaksusi nousee? Kerro tämä.

        Menikö tunteisiin? Jos SINÄ et tiedä jostain niin ei se tarkoita etteikö joku muu tietäisi.

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Menikö tunteisiin? Jos SINÄ et tiedä jostain niin ei se tarkoita etteikö joku muu tietäisi.

        Et edelleenkään vastannut kysymykseen: "Millä foorumilla seurakunta on asiallisesti tiedottanut, että sinun vuosittainen jäsenmaksusi nousee?"

        Jään odottelemaan.

    • Anonyymi00050

      Louhimalla saatais nämäkin verot käytännössä nolliin...Ja kunnallisvero viiden prosentin paikkeille.

      • Anonyymi00051

        Ei muuta kuin Tarjanteen seurakunnan kirkkovaltuustoon yhteyttä ja ehdotuksia pöytään, miten seurakunnan tulisi tehdä tiliä kryptoilla! Sinne nyt kaikki energia, josko kirkon helmasta löytyisi fiksumpaa väkeä kuin kunnan päättäjistä ja tapahtuisi suuri kryptovalaistuminen.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Ei muuta kuin Tarjanteen seurakunnan kirkkovaltuustoon yhteyttä ja ehdotuksia pöytään, miten seurakunnan tulisi tehdä tiliä kryptoilla! Sinne nyt kaikki energia, josko kirkon helmasta löytyisi fiksumpaa väkeä kuin kunnan päättäjistä ja tapahtuisi suuri kryptovalaistuminen.

        oishan se näppärää kerätä kolehti kryptoissa, ni ei tarttis kolikoita kantaa mukana. kolehtihaaviin vaan qr-koodi mikä piipata :)

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        oishan se näppärää kerätä kolehti kryptoissa, ni ei tarttis kolikoita kantaa mukana. kolehtihaaviin vaan qr-koodi mikä piipata :)

        Olishan se. Tosin vain yhdellä mummolla niistä kolmesta, jotka kirkossa istuu, on älypuhelin.

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        oishan se näppärää kerätä kolehti kryptoissa, ni ei tarttis kolikoita kantaa mukana. kolehtihaaviin vaan qr-koodi mikä piipata :)

        MobilePay on käytössä jo useassa seurakunnassa, miksi siihen mitään kryptoja pitäisi sotkea? Kun käyttää lähetysseuran numeroa, menee sinne suoraan ilman mitään ylimääräistä työtä ja kuluja.

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        Olishan se. Tosin vain yhdellä mummolla niistä kolmesta, jotka kirkossa istuu, on älypuhelin.

        Älä liioittele. Ei kirkossa noin moni käy.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        MobilePay on käytössä jo useassa seurakunnassa, miksi siihen mitään kryptoja pitäisi sotkea? Kun käyttää lähetysseuran numeroa, menee sinne suoraan ilman mitään ylimääräistä työtä ja kuluja.

        Eiks se vaan o plussaa, mitä monipuolisempi maksutapa/kolehdinkeruu mahis?

        Ja jos osaa pappisväki valita mitä kryptoja, ni nehän voi raketoida kolehtikassaa.
        Mobiilipayn eurojen arvot ei paljoa nouse/laske.

        t.Aki

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Eiks se vaan o plussaa, mitä monipuolisempi maksutapa/kolehdinkeruu mahis?

        Ja jos osaa pappisväki valita mitä kryptoja, ni nehän voi raketoida kolehtikassaa.
        Mobiilipayn eurojen arvot ei paljoa nouse/laske.

        t.Aki

        Voi myös nollata kolehtikassan hetkessä.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Voi myös nollata kolehtikassan hetkessä.

        Mitä sitä mitään meemicoineja ottaa vastaan.
        Vakaavaluuttoja, vaikka sellasia jokka vaikka kultaan sidottuja?

        Esim Tether gold tai muut.

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Mitä sitä mitään meemicoineja ottaa vastaan.
        Vakaavaluuttoja, vaikka sellasia jokka vaikka kultaan sidottuja?

        Esim Tether gold tai muut.

        tai antaa sitä käteistä ja ei tule ongelmia

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Mitä sitä mitään meemicoineja ottaa vastaan.
        Vakaavaluuttoja, vaikka sellasia jokka vaikka kultaan sidottuja?

        Esim Tether gold tai muut.

        Kirkkohan voisi perustaa oman kryptovaluutan. Christcoin, Evlutcoin, Luthercoin, siinä muutama nimiehdotus. Suhtautuisin kyllä siihen erittäin epäluuloisesti, koska kirkkoa ei varsinaisesti tunneta rehellisyydestään.

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        tai antaa sitä käteistä ja ei tule ongelmia

        Se on paras

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        Kirkkohan voisi perustaa oman kryptovaluutan. Christcoin, Evlutcoin, Luthercoin, siinä muutama nimiehdotus. Suhtautuisin kyllä siihen erittäin epäluuloisesti, koska kirkkoa ei varsinaisesti tunneta rehellisyydestään.

        Suhtautuisit kryptoihin epäluuloisesti niin pärjäisit paremmin

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Suhtautuisit kryptoihin epäluuloisesti niin pärjäisit paremmin

        Luuliks sä että toi on meikän kirjoittama :D

        ja onhan niitä Biblechaineja ja muita hur mycket..

        google: "Bible blockchain"

        t.Aki

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        Luuliks sä että toi on meikän kirjoittama :D

        ja onhan niitä Biblechaineja ja muita hur mycket..

        google: "Bible blockchain"

        t.Aki

        itseasiassa aika fiksu juttu laittaa Raamattu lohkoketjuun, ei katoo, eikä voida muunnella.

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        itseasiassa aika fiksu juttu laittaa Raamattu lohkoketjuun, ei katoo, eikä voida muunnella.

        Tjaa, enpäs tiiäkkä onko biblechain enää voimissaan..
        https://x.com/biblcoin

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        itseasiassa aika fiksu juttu laittaa Raamattu lohkoketjuun, ei katoo, eikä voida muunnella.

        Sitä on ehditty 2000 vuotta jo muunnella ja huolella, että onko siinä enää mitään säilytettävääkään.

    • Anonyymi00071

      Ei ihan onnistunut veronnoston piilottelu, kun tämäkin ketju on luettu jo tuhat kertaa. Jouluna kuulin jo kylilläkin, että kirkosta eroamista kovasti harkitaan.

    • Anonyymi00075

      No olipas typerä aloitus näinkin mitättömästä asiasta...
      Kyllon puheenaiheet vähissä

      • Anonyymi00077

        Mihinköhä tästä katos se fiksu kirjotus?
        Siinä ei ainaka ollu mitään sääntöjen vastaista..

      • Anonyymi00078

        Otetaas vastaus uusiksi, paloina. Josko saisi silloin jäädäkin....

        Siis, keskutelu on ollut todella hyvä ja ilmeisen tarpeellinen, monta väärinkäsitystä oikaistu ja tilannetta selvennetty. Alla listattuna olennaiset:

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        Otetaas vastaus uusiksi, paloina. Josko saisi silloin jäädäkin....

        Siis, keskutelu on ollut todella hyvä ja ilmeisen tarpeellinen, monta väärinkäsitystä oikaistu ja tilannetta selvennetty. Alla listattuna olennaiset:

        1) Oli kirkon jäsen tai ei, se ei vaikuta hautauksen hintaan tai paikkaan.

      • Anonyymi00080
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        1) Oli kirkon jäsen tai ei, se ei vaikuta hautauksen hintaan tai paikkaan.

        2) Pienituloinen ei maksa kirkollisveroa. Valtion verotuksen kautta kaikkien tuloista menee osa kirkolle, oli kirkon jäsen tai sitten ei.

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        2) Pienituloinen ei maksa kirkollisveroa. Valtion verotuksen kautta kaikkien tuloista menee osa kirkolle, oli kirkon jäsen tai sitten ei.

        3) Kirkkoon kuuluvien joukossa vaikuttaa olevan heitä, jotka katsovat asiakseen halveksua ja solvata meitä, jotka emme kuulu kirkkoon. Jännä tapa toteuttaa kristinuskon ydinsanomaa, eli lähimmäisenrakkautta.

      • Anonyymi00082

        Juuri eilen taas luin kuinka yksi omasta mielestään tosiuskovainen erosi kirkosta koska kirkko ei vastaa hänen arvojaan. Naispappeus, seurakuntien mukanaolo pride-viikolla, yms. on jo ollut kohtuutonta. Kamelin selän katkaisi se, että arkkipiispa kehtaa olla huolissaan lapsista ja vähäosaisista ja sanoo ääneen, että hallituksen toimet vaikuttavat jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin.

        Onko "tosiuskoville" kuitenkin oikeisto-hallituksen sana tärkeämpi kuin raamatun sana ja kristinuskon syvimmät periaatteet? Vai onko kyse kuitenkin jostakin ihan muusta, jota yritetään verhota uskon kaavulla?

    • Anonyymi00083

      Vieläkö tätä samaa asiaa jankataan täällä? Keksikää nyt jotain uutta voi herranjestas 😂

      • Anonyymi00084

        Tulit kuitenkin lukemaan ja vielä kommentoitkin. Selvästi tärkeä aihe sinulle, myönnä rohkeasti vaan.

      • Anonyymi00085
        Anonyymi00084 kirjoitti:

        Tulit kuitenkin lukemaan ja vielä kommentoitkin. Selvästi tärkeä aihe sinulle, myönnä rohkeasti vaan.

        Kovasti on päällimmäisenä tämä aihe ja minä luen ainostaan missä on uusia viestejä, noita vanhoja kukaan jaksa...

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00085 kirjoitti:

        Kovasti on päällimmäisenä tämä aihe ja minä luen ainostaan missä on uusia viestejä, noita vanhoja kukaan jaksa...

        Ja mikä logiikka tuossa sitten on? Jos ei tykkää keskustelun aiheesta, ei kannata avata keskustelua ja pettyä kun siellä keskustellaan keskustelun aiheesta. Sama pätee konvehtirasiaan: ei kannata avata rasiaa ja pettyä kun siellä onkin suklaata eikä nallekarkkeja tai terassiruuveja tai mitä nyt toivoi löytävänsä.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Ja mikä logiikka tuossa sitten on? Jos ei tykkää keskustelun aiheesta, ei kannata avata keskustelua ja pettyä kun siellä keskustellaan keskustelun aiheesta. Sama pätee konvehtirasiaan: ei kannata avata rasiaa ja pettyä kun siellä onkin suklaata eikä nallekarkkeja tai terassiruuveja tai mitä nyt toivoi löytävänsä.

        onko sulla paha mieli jostain. piruako sitä vanhoja juttuja kaiveloo kun tällä palstalla tuu mitään uutta niin pakko katsoa edes nämä paskaviestit

    • Anonyymi00091

      Kuka muuten on Mikko Estama, joka käsittääkseni on sorkkinut lapsia? Pastori.

    • Anonyymi00092
      UUSI

      Kirkollisveroa maksetaan sitten kun tulot nousevat siihen luokkaan että pitää maksella kuntaveroa. Käytännössä kunnallisveroa maksetaan kuitenkin vasta, kun ansiotulot ylittävät tietyn rajan, joka on vuonna 2024 ollut noin 18 000 euroa. Suurin osa virtolaisista maksaa vain hieman valtion veroa tuloistaan. Jos tienaa vaikkapa tuhat euroa, siitä ei mitään kirkollisveroa mene.

    • Anonyymi00093
      UUSI

      kaivetaanko virratoissa lapiolla vai kaivinkoneella?

    • Anonyymi00095
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      184
      5055
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1701
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      126
      1490
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1393
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1100
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      191
      926
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      770
    Aihe