Marinin hallitus ei tehnyt virheitä taloudenpidossaan

Anonyymi-ap

Itse raportin laatija sanoi, ettei väitä julkisen talouden ongelmien johtuvan Marinin toimista mutta täällä nämä persutrollit kirkuvat naisvihansa kourissa juuri tätä.

Esimerkiksi Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt huomattavasti enemmän meno­leikkauksia kuin menolisäyksiä. Silti valtion budjettitalouden menot ovat tänä vuonna noin 90 miljardia euroa, kun ne hallituskauden alussa olivat noin 81 miljardia. VTV:n tarkastelutavalla myös Orpon hallituksen voisi siis sanoa lisänneen menoja eikä leikanneen niitä.

HS julkaisi loppuvuodesta 2022 valtiovarainministeriön oman erittelyn Marinin hallituksen menolisäyksistä.


Ministeriön laskelman mukaan hallitus lisäsi menoja neljässä vuodessa yhteensä 25 miljardia euroa. Menolisäyksistä 15 miljardia liittyi pandemian hoitoon ja Venäjän hyökkäyksestä johtuvaan varautumiseen, loput 10 miljardia muihin asioihin.

Suuri osa menolisäyksistä oli kertaluonteisia, ja pysyviä menolisäyksiä tehtiin mainitut kolme miljardia euroa.

Niemelän mukaan luvut ovat edelleen ”pääpiirteittäin kurantteja”. VM:n arvion mukaan Marinin hallitus lisäsi menoja neljässä vuodessa siis yhteensä 25 miljardia euroa, kun VTV:n arvio on 40 miljardia euroa.

Niemelä sanoo allekirjoittavansa VTV:n johtopäätökset siitä, että Marinin hallituksen elvytys meni pitkäksi ja budjettikuri löystyi liikaa.

Hänen mukaansa ei voi kuitenkaan ajatella, että lähes koko tämän vuoden budjetin alijäämä johtuisi Marinin hallituksen tekemistä 11 miljardin euron pysyvistä meno­lisäyksistä. Vaikka valtiovarainministeriön arvioimat kolmen miljardin euron pysyvät menolisäyksetkin ovat mittavia, julkisen talouden ongelmat eivät ministeriön mukaan johdu vain Marinin hallituksen toimista.

”Siinä mielessä nämä jotkut raportissa tehdyt valinnat ovat harmillisia”, Niemelä sanoo.

VTV:n vanhempi ekonomisti Suvi Kangasrääsiö kommentoi Niemelän näkemyksiä viestitse myöhään keskiviikkoiltana. Kangasrääsiön mukaan raportista on syntynyt väärinkäsityksiä, jotka on syytä korjata.

”Raporttimme yhteenvedon muotoiluista voi tosiaan saada virheellisen käsityksen, että 3,9 prosentin kasvu menojen suhteessa bkt:hen johtuisi vain menolisäyksistä, vaikka näin ei ole. Kyseinen luku pitää sisällään myös automaattiset menojen muutokset. Asia on tuotu oikealla tavalla esiin muissa raportin kohdissa. Emme väitä, että julkisen talouden ongelmat johtuisivat vain Marinin hallituksen toimista”, Kangasrääsiö kirjoitti.

5

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos! Kirjoitat asiaa, mutta ei mene persuille perille.
      A) persu ei osaa lukea muuta kuin lyhyitä sanoja, kuten mamu, Kela, Yle
      B) persu ei halua myöntää totuutta, persu haluaa valehdella ja nimitellä

      • Anonyymi

        Persu kirjoittaausein kuin pankkomajuri jolla on oma pankkolängvitsi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      28
      5651
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3613
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3522
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3417
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3006
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    9. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2390
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    Aihe