Kiinalaiset on pettäneet nyt niin monta kertaa minua. Joulusivuillaan mainostavat punaista kimaltavaa puseroa. Jonka mainittu kimallus onkin vain valkoisia pikku pisteitä. Näyttää mainoksessa kimaltavalta. Sama huijaus, punaiset kimaltavat tarrasydämet. Niissäkin vain valkoisia pilkkuja. Ei kimalla! Myös ns.pampaheinät. Eivät ole heinää. Ne on vain tönkköä muovikuitua. Kaiken huippu oli, muka hopeaa kimaltavat oksat! Ne oli jäykkiä muovisia oksia. Joiden hopeus olikin, ankean vihreänharmaata. Sohvatyynyjen päälliset on aina, kiiltävää, todella, velttoa, ohutta tekokuitua. Niissä on ruman räikeät värit. Pöytälinat on usein jotain säkkikangasmaista, jäykkää materiaalia. Joihin painettu jostain julisteesta tai kuvasta räikeä kuva, kuvio. Eli kaikki on ihan muuta, mitä mainoskuvissa esittävät. Kiinalaiset ei osaa hävetä huijaamista. Siellä kuuluu markkinointikulttuuriin vahvasti huijaaminen. Kun myydään halvalla. Ajattelevat voivansa myydä ihan kelvotonta tuotteita ja järkyttäviä kopioita. Varokaa näitä Temu huijareita. Joiden mainokset valehtelee röyhkeästi ja houkuttelee tilaamaan kelvottomia tuotteitaan! 🤬😠🆘️‼️
Nyt loppui Temulta tilaaminen
Anonyymi-ap
12432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eikös kaikki mainostajat valehtele? Otetaas nyt vaikka noi roskaruokien mainostajat. Joskus tuli käytettyä noitakin, nykyään enää vähempi, mutta mainoksissa "ah niin pulleita ja meheviä". Mitä saat, kun meet ostamaan sellaisen muhevan? Kuivuneen kyrsän, joka on kostutettu jollain majoneesilla.
Tästä oli kerran telkassa, miten mainos tehdään...
Temu-ostokset ei kestävää eikä kierrätettävää lopuksi polttoon kuiduissa haitta-aineita.
Kiinasta kannattaa tilata, kun se on melkein meidän naapurimaa.
Ovat panostaneet toimituksiin. Nopeaa ja ellei ilmaista niin edullista. Etenkin Temu on ollut ihailtavan nopea. On ollut tilanteita että tilaan kiinasta jotain ja samaan aikaan Suomesta ja Virosta. Suomesta tuleva on olllut hitainta ja kiinasta nopeinta. Ihme juttu!!
Mitä aloitus kertoo aloittajan älykkyydestä ??
On typerys.
Mitä kertoo? No ihan kuka tahansa vli erehtyä kerran, tai tulla huijatuks7. Eri asia, jos ei kerrastakaan oppisi!
Minäkin suosin edelleen adidas-tuotteita vaikka ei pitäisi ?
https://www.amnesty.fi/amnesty-muotijatit-kuten-hm-adidas-ja-gap-hyotyvat-vaateteollisuuden-tyontekijoiden-oikeuksien-polkemisesta/
Olisi merkittävää jo se että laki velvoittaisi merkitsemään myytävään tuotteeseen valmistusmaan.
Monet länsimaiset tehtaat teettävät omalla nimellään kiinassa.
Voin sanoa vahingossa ostaminani kiinassa valmistetuista ainakin kaksikolmasosaa on osoittautunut roskaksi.
Lässyn lässy🤣, lässy.
Aloittaja puhuu täyttä paskaa. Kenen asialla on tuo valehteleva typerys. Samaa saman valmistajan tuotteta myydään suomessa lähes viisinkertaiseen hintaa. EI temu niitä tuotteita valmista, vaan välittää ne.
Eli on valittava ostaako roskaa kalliilla myyjältä vai roskaa suoraan halvalla tilaamalla se.
Kannattaa tietenkin sama roska halvalla.