Kolme ruisleivänsiivua, päälle alentaja levitettä ja uunissa paistettua lohta, johon ripaus suolaa. Palanpainikkeeksi sokerilla maustettua kahvia mustana.
Terveellinen aamupalani
14
308
Vastaukset
- Anonyymi
Minä vetelin tosi ohuita ruispaloja sardiinien, muikkujen ja siivutettujen valkosipulin kynsien kera. Voita tai margariinia en käytä, koska kalassa on riittävästi rasvaa ja säilykekalat varsinkin uivat muutoinkin öljyssä. Kovat rasvat eivät ole terveellisiä, varsinkaan margariinit.
Päälle join pullollisen raikasta kuohuavaa vahvaa (8,5%) tummaa olutta. Jälkiruuaksi kahvia ja brandya. Sitten kaiken päälle vetelin aivan muuta vielä keittiön pöytää vasten.- Anonyymi
Mielipiteesi loppulause kuuluu sarjaan: toiveajattelua.
- Anonyymi
Eilisillan itsetehtyä kanaa ja riisiä nyrkinkokoinen annos, vihreää teetä, lasillinen tuoremehua vitamiinien ja hivenaineiden kanssa.
- Anonyymi
Riisi on pelkkiä hiilareita ja muutoinkin lähes täysin ravinnotonta ruokaa, kuten vehnäpulla.
Siksi aasiassakin riisi on vain pieni lisuke pääruuan kanssa, sian- kalan- ja naudanlihan sekä linnunlihan ja kasvisten ollessa pääruokina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riisi on pelkkiä hiilareita ja muutoinkin lähes täysin ravinnotonta ruokaa, kuten vehnäpulla.
Siksi aasiassakin riisi on vain pieni lisuke pääruuan kanssa, sian- kalan- ja naudanlihan sekä linnunlihan ja kasvisten ollessa pääruokina.Riisi on kuule maailiman paras potenssilääke. Kato kuinka paljon maailimassa on kiinalaisia ja japanilaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riisi on kuule maailiman paras potenssilääke. Kato kuinka paljon maailimassa on kiinalaisia ja japanilaisia.
Kyllä se aasialaisten lisääntyminen johtuu muusta kuin riisistä.
Niillä kun ei ole muuta huvia kuin syöminen, työnteko ja naiminen.
Harrastukset on niillä aika vähissä.
Jo raamatussa kerrotaan, mitkä ovat ihmisen päätehtävät, syöminen, juominen ja naiminen.
Paimentolaisilla olivat arvot aika yhtenevät aasialaisten kanssa.
Aina ei naitu ihmistä, kun saatavilla oli runsain määrin karvaisempia otuksia.
Afrikasta tiedetään sen verran, että sen alueen ihmiset ovat apinan ja ihmisen risteytyksiä, kuten Ellen Whitekin on todennut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se aasialaisten lisääntyminen johtuu muusta kuin riisistä.
Niillä kun ei ole muuta huvia kuin syöminen, työnteko ja naiminen.
Harrastukset on niillä aika vähissä.
Jo raamatussa kerrotaan, mitkä ovat ihmisen päätehtävät, syöminen, juominen ja naiminen.
Paimentolaisilla olivat arvot aika yhtenevät aasialaisten kanssa.
Aina ei naitu ihmistä, kun saatavilla oli runsain määrin karvaisempia otuksia.
Afrikasta tiedetään sen verran, että sen alueen ihmiset ovat apinan ja ihmisen risteytyksiä, kuten Ellen Whitekin on todennut.Kerroitko kokemuksistasi noissa karvaisissa kumppaneissasi.
- Anonyymi
Just äsken söin kaksi ruisleivänsiivua, joissa päällä oli levitettä, balkanmakkaraa, tomaattisiivuja, juustoa. Palan painikkeeksi mustaa kahvia sokerilla maustettuna. Ja taas näläkä siirtyi lounasaikaan.
- Anonyymi
Lounaaksi oli paistettuja pottulohkoja ja muikkuja, pottumuusia, uunissa haudutettuja vihanneksia, kinkkua, tuorerehuja, suolakurkkua, viilikastiketta. Juomaksi vettä tai mehua tai kotikaljaa. Jäläkiruuaksi kääretorttusiivu ja mustaa kahvia. Melekeen tuli ähky.
- Anonyymi00013
Leipä ei ole välttämätön. Osa suositteleekin sitä syötäväksi vain silloin tällöin herkkuna. Jotkut lääkäritkin ovat kirjoittaneet kirjoja viljojen haitoista terveydelle.
Kuitua saa muualtakin. Itse saan sitä mm. vihanneksista ja pähkinöistä ja ne sopivat kuidun lähteinä paremmin.
Leipää syön vain harvemmin herkkuna ja silloinkin käy vain harva leipä yliherkkyyksien vuoksi. Ruisleipä ei käy, vaikka olisi mieleisimpiä maultaan. Tattarileipä korvaa sen.- Anonyymi00014
Pahinta ovat vehnää sisältävät leivät.
Ne eivät ole ihmisen ravinnoksi.
Pavuista tehdyt ruuat ovat terveellisiä johtuen niiden sisältämistä proteiineista ja kuiduista.
Pavut ovat hyviä B-vitamiinien, raudan, kaliumin, magnesiumin, sinkin ja fosforin lähteitä. - Anonyymi00016
Kauraleipä on terveellistä, sitä kannattaa syödä joka päivä!
- Anonyymi00015
Lohi sopii hyvin vaalean leivän päälle, siis oikea lohi. Kirjolohi on vain punaisella väriravinnolla altaassa syötettyä roskakalaa.
- Anonyymi00017
Parhaan makuista kalaa olisi silakka jos sitä vaan jostain saisi. Toiseksi parasta eli muikkuakaan ei saa turpeen polton pilattua Suomen matalat järvet.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1542079Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3081769- 931577
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois801231Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671160
- 251081
- 481017
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73976Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23957