"Eli suomalaiset SS-Division Wiking vapaaehtoiset toimivat taisteluyksiköissä, joissa oli myös muistakin yksiköistä kuin Wikingistä olevia miehiä. "
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/poliittisia-pyhiinvaeltajia-hitlerin-saksassa/#comment-4774450
Aivan uskomattoman hölmö kommentti. Ylempänä Kokko kertoo, että hänen isänsä oli talvisodan veteraani, joten hänet sijoitettiin suoraan rintamalle. Suomalaispataljoonan pääosa oli märkäkorvia ja pataljoona sai pitkähkön koulutuksen ennen kuin se lähetettiin rintamalle. Niinpä siis kun Kokko lähetetiin etulinjaan, siellä ei ollut mitään suomalaispataljoonaa, vaan ne harvat tarpeeksi kokeneet suomalaiset sijoitettiin SS-Vikingin silloin rintamalla olleisiin joukko-osastoihin. Divisioonan nimi oli Viking, koska se oli perustettu pääosin pohjoismaisista vapaaehtoisesti ja siksi suomalaisetkin sijoitettiin siihen, myöhemmin siis koko pataljoona, kun se oli saatu koulutettua. Kaikissa SS-joukoissa ainakin korkeampi upseeristo oli saksalaisia, niin myös Vikingissä ja osa miehistöstä saattoi myös olla muualta kuin divisioonan varsinaiselta värväysalueelta sen mukaan, miten vapaaehtoisia miltäkin alueelta kertyi.
Tilapäisissä taisteluosastoissa saattoi tietenkin olla mitä vain joukkoja, joita oli rintamalohkolla, josta taisteluosasto jotain tehtävää varten koottiin. Ainakin Suomessa vain aivan erityisiä tehtäviä varten koottiin vapaaehtoisista koostuvia osastoja, yleensä taisteluosastot koottiin perusyksiköistä, pataljoonista tai komppanioista, kuten tapa on tietenkin nykyäänkin.
Erämetsän kommentti on aivan perämetsästä. Käsittääkseni hän on asepalveluksen suorittanut, pitäisi perusasiat olla tiedossa. Sitä en käsitä, miten hän käsittää tuon asian.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Jännää tonkia yli 80 vuotta vanhoja juttuja...
Kai se sentään Keskisarjalle on sallittua?
Vaikka aivoton jonne ei sitä tajuakaan, niin ne jotka eivät tunne historiaa, ovat tuomittuja toistamaan sitä.
"Divisioonan nimi oli Viking"
Ei ollut vaan se oli Wiking
Aloita alusta.
Kiitos korjauksesta.
En aloita. Perämetsän sekava viesti oli aihe ja sitä korjasin.
Lisäksi tunnettiin nimellä Panttipataljoona. Suomi oli valinnut puolensa ja liittynyt Saksan rinnalle tulevassa sodassa. Tämän valinnan ansiosta säilytettiin itsenäisyys, joka muuten olisi menetetty ja edessä olisi ollut Baltian maiden kohtalo. Eikä asia muuksi muutu.
Vai niin. Balteilla oli panttina kolme divisioonaa, yksi kustakin maasta. Silti vain itsenäisyysmeni.
Suomalainen pataljoon onneksi kotiutettiin jo 1943. Ei ollut vastuksina, kun solmittiin rauhaa itänaapurin kanssa.
Jos ei olisi antauduttu syksyllä -44, niin tää pläntti olisi miehitetty.
Suomen asemasta sodan jälkeen liittoutuneet päättivät jo joulukuussa 1943 Teheranissa. Suomi ei menettänyt itsenäisyyttään siinäkään neuvottelussa. Ei ole mitään todisteita yleensäkään Suomen miehittämisestä tai itsenäisyyden menettämisestä.
Suomi veikkasi väärää hevosta, ei tullut voittoa totossa.
Heil Hitler, Meil Purra!
Hienoa historian uudeelleenkäyttöä. Alkuperäinen versio tuosta kuului: Heil Hitler, meil Kosola.
Kosolan poismenoa taisi nopeuttaa alkoholi.
Vai oliko: Heil Hitler, Meil Kosola, Muil Mussolini!
Saattoi olla noinkin. En silloin vielä ollut itse paikalla, joten en voi muistaa.
Natsien kanssa elostelevan marskin sijalla olisi pitänyt olla Sihvo, tällaisia kysymyksiä ei olisi.
Sihvo taisi joutua sivuraiteelle laitettuaan armeijan liikkeelle Mäntsälän kapinan aikana?
Toisen Sihvon Marski irtisanoi hommastaan Talvisodan alussa.
Vähäpojan tutkimuksia!
PERSUJA! olivat.
t. vasemmiston tatuoitu kela-huuumehörhö
Vähemmän pyhiinvaellusmatkoja tehtiin Berliiniin kuin sittemmin Moskovan Kremliin, jossa yleisen näkemyksen mukaan tovereilla oli kaikkein korkein tietämys markxi- leninismistä