toistelee käsiään levitellen, että mina en tietaa, Kilpi kuvailee keskustelua.

Anonyymi-ap

Poliisi-kansanedustaja joutui taksihuijauksen uhriksi

Matti Lepistö
Julkaistu 01.12.2025 | 09:25
Päivitetty 01.12.2025 | 10:36
Taksit

Marko Kilpi päätyi Taksi Helsingin autoja kopioivan valetaksin kyytiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisitaustainen kansanedustaja Marko Kilpi (kok.) kertoo Facebookissa joutuneensa taksihuijauksen kohteeksi Helsingissä.

Kilpi kertoo tehneensä saman päivänä aikana kutakuinkin kaksi samanlaista matkaa: aamulla Messukeskukseen ja iltapäivällä sieltä pois. Paluumatkalla hän kuitenkin päätyi Taksi Helsingin autoja kopioivaan valetaksiin.
MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA
Learn more

Kansanedustaja on jakanut kuvan matkojen kuiteista.

– Kummassakin kuitissa lukee Taksi Helsinki. Toinen on aito, toinen ei. Toisessa on tuplahinta, toisessa ei. Kummankin auton kyljessä oli kookkaat, kauaksi näkyvät Taksi Helsinki-mainokset, Kilpi kertoo.

Kuitin mukaan kyyti oikealla Taksi Helsingin autolla maksoi noin 24 euroa. Valetaksi veloitti samasta matkasta noin 42 euroa.

– Kun kysyn kuljettajalta, miksi näin ja esittelen aamun kuittia, hän vain toistelee käsiään levitellen, että mina en tietaa, Kilpi kuvailee keskustelua.

Hän arvioi, että Messukeskuksen tapahtuma oli juuri sellainen, joka vetää puoleensa huijaritakseja.

– Paljon ulkomaalaisia ja ulkopaikkakuntalaisia, joilta on lapsellisen helppoa ylihintaa riistää ja vaikka asian huomaisikin, huijaus tahtoo mennä väkisinkin läpi. Tämä kun on mina en tietaa-tyyppinen asia, Kilpi kirjoittaa.

Kilpi on tyytyväinen, että taksilain uudistus etenee. Eduskunta pääsee sitä käsittelemään ensi keväänä.

– Nyt lainsäädäntöä uudistetaan ja se tuo lisää koulutusta, sääntöjä selkeytetään ja varsinkin valvontaa kehitetään ja tehostetaan. Kiinnijäämisriskiä olennaisesti kasvatetaan ja se on paras mahdollinen ennaltaestävä tekijä. Tällaiset tapaukset saavat luvan loppua, kansanedustaja kirjoittaa.

verkkouutiset

12

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Eipä nykyään tiedä rakennuksillakaan minkä huijari firman töissä on .

    • Anonyymi
      UUSI

      Olisi ajattanut taksin Pasilan poliisitalolle ja siellä " väärennösten" selvittelyt saman tien.

      • Anonyymi
        UUSI

        Liikaa duunia oli KIIRE torkkupeiton alle koisaamaan ..Jos ollu Pollisin virassa niin ehkä ny KE niin EI kiinnosta pätkääkään..


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Liikaa duunia oli KIIRE torkkupeiton alle koisaamaan ..Jos ollu Pollisin virassa niin ehkä ny KE niin EI kiinnosta pätkääkään..

        eikö se jo ole ihme että joku muu kuin PS edustaja puhuu asiasta?

        olisko vihreä kysyny että kuuluuko korkeaan hintaan tehotupakkaa?


    • UUSI

      Apinat ajeloo 🐵🚕🍌🌴

    • Anonyymi
      UUSI

      taxina esiintyminen pitäisi rinnastaa poliisiksi tai lääkäriksi tekeytymiseksi ja sellainen rangaistus 🤔 ratsiat päälle , mutta perkele pitää olla satoja iskijöitä , sillä tieto liikkuun tänäpäivänä liian nopeasti 😠sama kun tarkastaja astuu ratikkaan tai bussiin niin pummit tietää ennakkoon missä liikkuvat ?

    • Anonyymi
      UUSI

      Minä en tiataa voisi mennä paikkaa joka alkaa hoolla.

    • Anonyymi
      UUSI

      Miten poliisi ei osaa tilata taksia tulematta huijatuksi?

      Ku3ettiko taksimittarilla ajava?

      Sovellustaksissa se ei ole mahdollista?

      Olisi kyllä hyvä tietää, miten poliisi kansanedustaja antaa kusettaa itseään. Tulee mieleen, että taksijärjestelmässä ei ole vika vaan tilaaja on itse u3po.

    • Anonyymi
      UUSI

      Olisi tilannut sovellustaksin, olisi saanut kilpaillun hinnan ja etukäteen sovittuna.

      • Anonyymi
        UUSI

        Vieraspaikkakuntalainen olisi tilannut matkan ennakkoon hintaan 120 euroa, tietämättä matkan pituutta? Vain osoite olisi ollut tiedossa? Matka olisikin ollut vaikka vain 5km, niin olisiko mielestänne matka ollut halpa? Ei varmaankaan, kun se oli sovelluksella tilattu.


    • Anonyymi
      UUSI

      Kilpi on ollut kesäkuusta 2019 eduskunnan lakivaliokunnan ja tarkastusvaliokunnan varsinainen jäsen sekä hallintovaliokunnan ja tulevaisuusvaliokunnan varajäsen. Wikipedia

      Tulevaisuusvaliokunnan varajäsen ja on lakkauttamassa sovellustakseja ja viemässä kehitystä viime vuosituhannelle!!

      Viittiikin mekastaa iltapäivälehdessä töppäilyjään taksiaajelulla.

    • Anonyymi
      UUSI

      Nämä juuri ovat tervetulleita nämä yritteliäät, eipä kuitenkaan vissiin nussittu siis ainakaan vängällä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      100
      9556
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4957
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      55
      4662
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2411
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      105
      1642
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1448
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      56
      1377
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      49
      1341
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1296
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1291
    Aihe