Maahanmuuttajat itse pilasivat maahanmuuttobuumin
Anonyymi-ap
2025-12-01 11:24:45
Maahanmuuttajat itse pilasivat maahanmuuttobuumin
Jotain on muuttunut. Vuoden 2015 siirtolaiskriisi on tärkeä vedenjakaja.
Turvapaikanhakijamäärät olivat Euroopassa koholla jo aiemmin, mutta media ja suuri yleisö heräsivät asiaan vasta, kun Saksasta kuului ”me pystymme tähän” ja Ruotsista tuli bussilasteittain lähinnä nuoria miehiä. Myöhemmin kävi ilmi, että suuri osa tulijoista oli nimenomaisesti ”onnenonkijoita” ja vain murto-osalla oli perusteita turvapaikkaan.
Aikansa media ja poliitikot pystyivät rasismi- ja ihmisoikeuskorteilla sekä sankaritarinoilla pitämään yllä kulisseja. Kun sanon media ja poliitikot, tarkoitan sitä. Kyse oli saman mittaluokan median yhteisponnistuksesta kuin mitä nähtiin EU-jäsenyyttä edeltävänä aikana. Mediatalot lähtivät Aatos Erkon ehdotuksesta fantsuttelemaan EU-jäsenyyttä, ja tämän ovat myöntäneet Kauppalehden ja MTV:n päätoimittajat. Paha maku kuulemma tuli lobbaamisesta, mutta lobbasivat silti. Valtioneuvostokin päätti erikseen kutsua päätoimittajia ja kansalaisjärjestöjä pohtimaan, miten asiasta pitäisi viestiä, ettei rasismia syntyisi. Rasismista tuli uusi taikasana. Kaikki maahanmuuttoilmiön kriittinen tarkastelu sai rasismileiman, ja se pystyttiin sivuuttamaan.
Rikos- ja sosiaalitukitilastojen myötä kävi ilmeiseksi, että laajamittainen valikoimaton maahanmuutto tulee vastaanottavalle maalle sietämättömän kalliiksi. Melkein kymmenen vuotta siirtolaiskriisin jälkeen nuivat kannat ovat normalisoituneet, ja ne ovat alkaneet levitä laajemmin poliittisiin puolueisiin ja median tapaan käsitellä aihetta.
Maahanmuutto palasi takaisin poliittiseksi kysymykseksi
suomen uutiset ote
rasismi- ja ihmisoikeuskorteilla sekä sankaritarinoilla pitämään yllä kulisseja.
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.855392Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423581Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612965Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462181Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611926Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2891753- 471606
- 941412
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.81312