Venäjän valtio toimii ihmisyyttä vastaan

Venäjän valtiolla on johto käskyttänyt maansa ihmisiä toimimaan ihmisyyttä vastaan, hyökkäämällä toisten kansojen päälle.

Tätä ei järkevä ihminen eik valtio hyväksy ja toimii sitä vastaan.

Eurooppalaisten maiden on käytettävä aseita ja hävittäjiä venäjää vastaan, se on tärkeä teko.
13137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Venäjä siivoaa kasaarit ihmiskunnasta.

Äänestä

Venäjällä ei ole rajoja, koska Yhdysvaltain heikko presidentti Donald "Taco" Trump ei pysty asettamaan niitä.

Äänestä
  • Tacossa ei ole miestä tekemään niin. Iso pikkuvauva naama aina mutrulla, jos joku ei lepertele.

    Äänestä

Rusnyat on vaan rusnya. Ja nehän on menossa kivikaudelle ja eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan

Äänestä

Katselin juuri Redditiltä hauskoja videoita, joissa ukrainalaisten dronet ja miinat ja tykistö räjäyttelevät barbaariryzziä palasiksi niin että irtoraajoja vain lentelee.

Yhdellä videolla koko venäläisten yli 20 hengen hyökkäysosasto räjäytettiin, kukaan ei jäänyt henkiin. Joka puolella lojui vain venäläisten mustuneita raatoja, osa vielä tulessa. Nauroin ääneen.

Into piukeana moraalittomat barbaarit lähtivät naapurivaltioon ryöstömurhaamaan toisen maan kansalaisia, mutta saivatkin sotarikolliset itse tasan ansionsa mukaan.

Äänestä
  • Päivä melkein täynnä? Muista tehdä se toimeentulohakemus ettei tarvi olla rahatta Jouluna.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Päivä melkein täynnä? Muista tehdä se toimeentulohakemus ettei tarvi olla rahatta Jouluna.

    Olen eläkkeellä enkä tee mitään hakemuksia. Hyvin ansaitulla eläkkeellä 40 vuoden työputken jälkeen, koko ajan samalla työntantajalla.

    Äänestä

Sellaistahan se kun ei ole mitään moraalia, eikä venäläisillä barbaareilla ole.

Äänestä

Mitä enemmän ryöstät ja tapatat ihmisiä, sitä enemmän venäläiset palvovat ja ihailevat suurena sankarina. Venäläiset ovat sairain kansa maan päällä.

Äänestä
  • Tuo on totta joka sana.

    Äänestä

  • Mitä enemmän ryöstät ja tapatat ihmisiä, sitä enemmän iraelilaiset palvovat ja ihailevat suurena sankarina. Israelilaiset ovat sairain kansa maan päällä.

    Toimiiko näin?

    Äänestä

  • On Suomessa venäläisiä, jotka ajattelevat Putinisa aivan samalla tavalla kuin euroopalaiset!
    Onhan Venäjälläkin sivistyneitä ihmisiä, jotka osaavat ajatella ja kaivata sellaista maata, millaisia länsimaat ovat! Kyllä monia venälöisiä suututtaa, että eurooppalaiset pitävät heitän barbaareina, sellaisina, joihin ei voi luottaa pätkääkään! Putin &kumppanit ovat juuri sellaisia
    tuholaisia!!!

    Ei Putinin toimia Ukrainassa kaikki venäläiset hyväksy! Putin ja Putinin kannattajat ovat säilyneet barbaareina!Putin on vallanhaluinen! Olisi ilmeisesti koko Euroooan diktaattori, jos vain se olisi mahdollista!

    Kuinka ihmeessä on tuo Venäjä säilynyt tuolla tasolla, että on aina naapureitensa kimpussa??
    Olisikohan vallankumous jälleen paikallaan????

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mitä enemmän ryöstät ja tapatat ihmisiä, sitä enemmän iraelilaiset palvovat ja ihailevat suurena sankarina. Israelilaiset ovat sairain kansa maan päällä.

    Toimiiko näin?

    Toimiihan tuokin aivan samalla tavalla, koska israelilaiset äänestivät Netanjahun hallinnon valtaan selkeällä äänienemmistöllä. Joten hänen hallintonsa sai israelilaisilta avoimen valtakirjan tehdä sitä mitä tekee.

    Lisäksi Netanjahu aivan kuten Putinkin on kansainvälisesti etsintäkuulutettu sotarikollinen, toinen samanlainen moraaliton roisto. Sairaalla kansalla on sairas roisto johtajana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän valtiolla on johto käskyttänyt maansa ihmisiä toimimaan ihmisyyttä vastaan, hyökkäämällä toisten kansojen päälle.

Tätä ei järkevä ihminen eik valtio hyväksy ja toimii sitä vastaan.

Eurooppalaisten maiden on käytettävä aseita ja hävittäjiä venäjää vastaan, se on tärkeä teko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu