Tutkitaanpa tarkemmin tätä Jeesuksen esittämää ainoata "ei-vertausta" rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, sillä Raamatussa kerrotaan, että ilman vertausta Jeesus ei puhunut kansalle mitään Matt.13:34
Tämä "ei-vertaus" on siis ainoa.
Luuk.16
20 Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
22 Niin tapahtui, että köyhä KUOLI, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin KUOLI, ja HÄNET HAUDATTIIN.
23 Ja kun hän NOSTI SILMÄNSÄ TUONELASSA, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen HELMASSAAN.
24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan SORMENSA PÄÄ VETEEN ja JÄÄHDYTTÄMÄÄN MINUN KIELTÄNI, sillä minulla on KOVA TUSKA TÄSSÄ LIEKISSÄ!'
25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
27 HÄN SANOI: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
28 -sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.
30 NIIN HÄN SANOI: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.
31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."
Kuolemattomaan sieluun uskovat kristityt uskovat siis, että kuoleman jälkeen ainoastaan kuolleiden ruumiit haudataan ja uskovien "sielut" menevät "Aabrahamin helmaan" odottamaan ylösnousemusta taivaaseen ja jumalattomien "sielut" menevät "tuonelaan" odottamaan siirtoa "helvettiin".
Kuinka siis on mahdollista, että tuolla "Aabrahamin helmassa" ja "tuonelassa" näillä molemmilla on ruumiit tallella ?
Vertauksessahan kerrotaan, että "rikaskin kuoli, ja hänet HAUDATTIIN" ja me TIEDÄMME, että kuolleet haudataan maahan ja heidän ruumiinsa MÄTÄNEVÄT ja muuttuvat maaksi?
Näin kerrotaan myös Raamatussakin 1. Moos. 3:19 "Otsasi hiessä SINUN pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä SINÄ olet otettu. Sillä maasta SINÄ olet, ja maaksi pitää SINUN jälleen tuleman."
Edellä olevassa jakeessa puhutaan siis koko ihmisestä, ei vain ruumiista.
Nyt kuitenkin rikkaan miehen ruumis on tallella tuonelassa ja vieläpä aivan TULENKESTÄVÄ! Mitään mätänemistä ei siis ole tapahtunut, joten mitäs ruumiita tuonne hautausmaille sitten on haudattuna, joiden me kokemuksesta tiedämme mätänevän ja lahoavan ?
Ja kuinka on mahdollista, että rikas mieskin keskustelee aivan muina miehinä siellä liekkien keskellä, vaikka hän on kovissa tuskissa ?
Uskovat voisivat vaikka testata polttamalla pelkästään kieltään, että miten hyvin tällainen kirkas ajatustenvaihto silloin keskustelemalla sujuisi...saati, kun koko äijä on siellä liekkien keskellä tuskissaan...?
Ja miksi juuri sitä kieltä pitäisi jäähdytellä, kun se on märässä suussa suojassa, eikä esimerkiksi vaikkapa nenää, joka palaa ennen kieltä ? Vai oliko nenä jo palanut ?
Ai niin, sekin on tulenkestävä, eikä voi palaa saati mädäntyä.
Huomattavaa kuitenkin on, että haudoissa olevilla ruumiilla nenät kuitenkin mätänevät. Ja jos se nenä olisi sittenkin jo palanut, niin vielä vähemmän keskustelusta tulisi mitään, kun olisi jo reikäkin keskellä naamaa !
Ja miten jokin kostea sormenpää muka auttaisi jäähdyttelemään sitä kieltä suussa, joka on muutenkin kostea ?
Tässä on niin paljon ristiriitoja ja epäloogisuuksia todellisuuden kanssa, joten eikö olisi järkevää myöntää, että kysymys on vertauksesta, eikä pitää lapsellisesti kiinni aivan typerästä uskomuksesta, joka ei voi olla yhtä todellisuuden kanssa ?
Jos joku kuitenkin yhä haluaa itsepintaisesti pitää siitä kiinni, niin voi sitten selittää ne KAKSI ERILAISTA RUUMISTA eli
1) ne todelliset ruumiit, jotka ovat haudoissa ja joiden me TIEDÄMME MÄTÄNEVÄN tai vaihtoehtoisesti PALAVAN TUHKAKSI krematorioiden polttouuneissa
2) ne "tuonelassa" olevat "TULENKESTÄVÄT LAHOAMATTOMAT RUUMIIT" ?
KUOLEMATTOMIEN SIELUJEN MAATUMATTOMAT JA TULENKESTÄVÄT RUUMIIT - TARUA VAI TOTTA ?
73
391
Vastaukset
- Anonyymi
Se kuolematon ja mätänemätön ja jopa tulenkestävä ruumis ei ole liharuumis, vaan hengellinen ruumis. Jeesushan sanoo Raamatun Kirjoituksissa, että te muututte saman kuvan kaltaiseksi, kuin miksikä hän itse kuolemasta ylösnousseena muuttui. Ettei siellä Tuonelan vaivoissa rikas mies suinkaan liharuumiissa ole, vaan uutena hengellisenä luomuksena.
- Anonyymi
"Raamatun Kirjoituksissa, että te muututte saman kuvan kaltaiseksi, kuin miksikä hän itse kuolemasta ylösnousseena muuttui."
"Helvettiinkin" joutuvat saavat siis uuden "ylösnousemushenkiruumiin", joten heillä on SAMAAN AIKAAN tämä maallinen mätänevä ruumis haudassaan sekä myös tulenkestävä henkiruumis kidutettavana siellä tuonelassa matkalla " jatkokidutuksiin helvettiin"?
Missäs siellä Raamatussa tällaisia juttuja oikein kerrotaan, kun muistaakseni siellä sanotaan, että Jeesuksen ruumis ei enää ollut haudassa?
Yleisen tiedon ja kokemuksen mukaan me tiedämme, että kuolleiden ruumiit mätänevät haudoissaan ja siihen kuluu hyvin pitkä aika ennen kuin ne ovat sieltä täysin mädänneet ja hävinneet? - Anonyymi
Jeesuksellakin oli ikuinen fyysinen ruumis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Raamatun Kirjoituksissa, että te muututte saman kuvan kaltaiseksi, kuin miksikä hän itse kuolemasta ylösnousseena muuttui."
"Helvettiinkin" joutuvat saavat siis uuden "ylösnousemushenkiruumiin", joten heillä on SAMAAN AIKAAN tämä maallinen mätänevä ruumis haudassaan sekä myös tulenkestävä henkiruumis kidutettavana siellä tuonelassa matkalla " jatkokidutuksiin helvettiin"?
Missäs siellä Raamatussa tällaisia juttuja oikein kerrotaan, kun muistaakseni siellä sanotaan, että Jeesuksen ruumis ei enää ollut haudassa?
Yleisen tiedon ja kokemuksen mukaan me tiedämme, että kuolleiden ruumiit mätänevät haudoissaan ja siihen kuluu hyvin pitkä aika ennen kuin ne ovat sieltä täysin mädänneet ja hävinneet?"Helvetti" ei ole fyysinen "tulijärvi" . Saatana joka on henki olento joutuu myös "tulijärveen" , kuten ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen kuolleet . Heidän on herääminen tuomiolle.
- Anonyymi
Uskovat saavat henkiruumiin kuoltuaan ja menevät Aabrahamin helmaan odottamaan ruumiin ylösnousemusta. Mätänevä ja tuhkaksi poltettu ruumis toimii uuden hengellisen ruumiin siemenenä ja siitä Jeesus tekee sitten ikuisen ylösnousemusruumiin tulemuksessaan. Se on tulen ja ajan kestävä ikuinen kidutusruumis tuomituille ja onnen ruumis valituille pyhille.
Ensin mennään siis ylös odottamaan, että päästään alas. Tuonelaan joutuvat menevät tosin alas, jonne Aabrahamin helmasta kuitenkin nähdään ja voidaan naureskella siellä kituville sukulaisille ja perheen jäsenille. Mitäs eivät uskoneet!- Anonyymi
"Mätänevä ja tuhkaksi poltettu ruumis toimii uuden hengellisen ruumiin siemenenä ja siitä Jeesus tekee sitten ikuisen ylösnousemusruumiin tulemuksessaan."
Helvettiin joutuvien sielut joutuvat siis odottamaan ilman henkiruumista Jeesuksen tulemukseen asti, että saavat uuden hengellisen kidutusruumiin ?
Missäs nämä ruumiittomat sielut sitten odottelevat Jeesuksen tulemusta...tuonelassako ? Vai kummittelevatko ihmisille täällä maan päällä?
No tämä ajanjakso kuoleman ja Jeesuksen tulemuksen välillä on varmaan näiden sielujen kaikkein onnellisinta aikaa, kun heidän maallinen ruumiinsa mätänee haudassa, eikä heillä ole vielä minkäänlaista palonkestävää henkiruumista, jota voisi kiduttaa.
Vinkkinä: kannattaa ottaa kaikki irti tästä ajasta tuonelassa tai maan päällä haahuilemassa ilman henkiruumista ja kummitella oikein sydämensä...eiku siis sielunsa kyllyydestä.
Jeesuksen kohdalla koko syntiensovitusprosessi tapahtui pikavauhtia, sillä hänen maallinen ruumiinsa mätäni ja hävisi olemattomiin kolmessa päivässä ja pikakelauksena hän myös sovitti uskovien iankaikkiset syntivelat kolmessa päivässä...tosin Raamatussa ei kyllä kerrota mitään Jeesuksen kidutuksista tai että hän olisi joutunut helvettiin...ei siis edes kolmea päivää iankaikkisia helvetin kidutuksia...?
Voi voi...nyt näyttääkin pahasti siltä, että pyhien iankaikkiset syntivelat ovat jääneet kaikessa kiireessä maksamatta... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mätänevä ja tuhkaksi poltettu ruumis toimii uuden hengellisen ruumiin siemenenä ja siitä Jeesus tekee sitten ikuisen ylösnousemusruumiin tulemuksessaan."
Helvettiin joutuvien sielut joutuvat siis odottamaan ilman henkiruumista Jeesuksen tulemukseen asti, että saavat uuden hengellisen kidutusruumiin ?
Missäs nämä ruumiittomat sielut sitten odottelevat Jeesuksen tulemusta...tuonelassako ? Vai kummittelevatko ihmisille täällä maan päällä?
No tämä ajanjakso kuoleman ja Jeesuksen tulemuksen välillä on varmaan näiden sielujen kaikkein onnellisinta aikaa, kun heidän maallinen ruumiinsa mätänee haudassa, eikä heillä ole vielä minkäänlaista palonkestävää henkiruumista, jota voisi kiduttaa.
Vinkkinä: kannattaa ottaa kaikki irti tästä ajasta tuonelassa tai maan päällä haahuilemassa ilman henkiruumista ja kummitella oikein sydämensä...eiku siis sielunsa kyllyydestä.
Jeesuksen kohdalla koko syntiensovitusprosessi tapahtui pikavauhtia, sillä hänen maallinen ruumiinsa mätäni ja hävisi olemattomiin kolmessa päivässä ja pikakelauksena hän myös sovitti uskovien iankaikkiset syntivelat kolmessa päivässä...tosin Raamatussa ei kyllä kerrota mitään Jeesuksen kidutuksista tai että hän olisi joutunut helvettiin...ei siis edes kolmea päivää iankaikkisia helvetin kidutuksia...?
Voi voi...nyt näyttääkin pahasti siltä, että pyhien iankaikkiset syntivelat ovat jääneet kaikessa kiireessä maksamatta...henkiruumiita kutsutaan demoneiksi ja noidiksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mätänevä ja tuhkaksi poltettu ruumis toimii uuden hengellisen ruumiin siemenenä ja siitä Jeesus tekee sitten ikuisen ylösnousemusruumiin tulemuksessaan."
Helvettiin joutuvien sielut joutuvat siis odottamaan ilman henkiruumista Jeesuksen tulemukseen asti, että saavat uuden hengellisen kidutusruumiin ?
Missäs nämä ruumiittomat sielut sitten odottelevat Jeesuksen tulemusta...tuonelassako ? Vai kummittelevatko ihmisille täällä maan päällä?
No tämä ajanjakso kuoleman ja Jeesuksen tulemuksen välillä on varmaan näiden sielujen kaikkein onnellisinta aikaa, kun heidän maallinen ruumiinsa mätänee haudassa, eikä heillä ole vielä minkäänlaista palonkestävää henkiruumista, jota voisi kiduttaa.
Vinkkinä: kannattaa ottaa kaikki irti tästä ajasta tuonelassa tai maan päällä haahuilemassa ilman henkiruumista ja kummitella oikein sydämensä...eiku siis sielunsa kyllyydestä.
Jeesuksen kohdalla koko syntiensovitusprosessi tapahtui pikavauhtia, sillä hänen maallinen ruumiinsa mätäni ja hävisi olemattomiin kolmessa päivässä ja pikakelauksena hän myös sovitti uskovien iankaikkiset syntivelat kolmessa päivässä...tosin Raamatussa ei kyllä kerrota mitään Jeesuksen kidutuksista tai että hän olisi joutunut helvettiin...ei siis edes kolmea päivää iankaikkisia helvetin kidutuksia...?
Voi voi...nyt näyttääkin pahasti siltä, että pyhien iankaikkiset syntivelat ovat jääneet kaikessa kiireessä maksamatta...Ihmisillä on henkiruumis heti kuoleman jälkeen. Jeesuksen tulemuksessa he saavat toisenlaisen henkiruumiin, kun vanhan kuolleen ruumiin aineista tehdään uusi henkiruumis.
Jumalan sana on selvää ja se on helppo ymmärtää uskon kautta. - Anonyymi
>>>>voidaan naureskella siellä kituville sukulaisille ja perheen jäsenille. Mitäs eivät uskoneet!<<<
Ylpeys on vaarasllista, se on lihan teko. Mikä on se hyvä työ jonka tähden Jumalan tulisi sinut pelastaa, ennmmin kuin " sukulaisesi"?
Jumalan Henki vaikuttaa rakkautta kertoa evankeliumia myös sukulaisille., sanoin ja teoin.
Ainut hyvä työ on Jumalan sovitustyö Jeesuksessa Kristuksessa. Omiin ansioihinsa luottava ei tarvitse pelastajaa, kun luulee pärjäävänsä omillaan.
”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'."”
Luukas 17:10 FB38 ( Luuk.17:7-10.)
”Minä sanon teille: hän meni kotiinsa vanhurskautettuna, tuo toinen ei . Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.””
Luukas 18:14 FINRK Luuk.18:9-14.) - Anonyymi
Vai toimii se mätänevä ja poltettu ruumis muka uuden ruumiin siemenenä, josta Jeesus olevinaan tekee ikuisen ylösnousemusruumiin tulemuksessaan. Eihän kuollut liharuumis missään muodossa toimi edes 'siemenenä' millekään, sillä veri ja liha eivät peri taivasten valtakuntaa.

>>>>Vai toimii se mätänevä ja poltettu ruumis muka uuden ruumiin siemenenä, josta Jeesus olevinaan tekee ikuisen ylösnousemusruumiin tulemuksessaan. Eihän kuollut liharuumis missään muodossa toimi edes 'siemenenä' millekään, sillä veri ja liha eivät peri taivasten valtakuntaa.<<<
Oletko koskaan kylvänyt perunoita? Kesällä kun sitten kaivat uusia perunoita on se vanhan perunan siemen siellä seassa märäntyneenä. Sieltä kerätään vain uudet.
Sama viljan siemenen kanssa. Kylvösiemen mätänee maassa mutta siitä nousee uusi varsi aina jyvän tähkään saakka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisillä on henkiruumis heti kuoleman jälkeen. Jeesuksen tulemuksessa he saavat toisenlaisen henkiruumiin, kun vanhan kuolleen ruumiin aineista tehdään uusi henkiruumis.
Jumalan sana on selvää ja se on helppo ymmärtää uskon kautta."Ihmisillä on henkiruumis heti kuoleman jälkeen. Jeesuksen tulemuksessa he saavat toisenlaisen henkiruumiin, kun vanhan kuolleen ruumiin aineista tehdään uusi henkiruumis."
Tämäpä mielenkiintoista. On siis
- maallinen ruumis, joka mätänee
- kuoleman jälkeinen henkiruumis heti kuoleman jälkeen
- sekä vielä toisenlainen henkiruumis, joka valmistetaan maallisen ruumiin aineista.
No entä jos ne maallisen ruumiin aineet ovat ehtineet mädäntyä jo täysin ja maatua maaksi ? Mullastako se "toisenlainen henkiruumis" sitten valmistetaan ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ihmisillä on henkiruumis heti kuoleman jälkeen. Jeesuksen tulemuksessa he saavat toisenlaisen henkiruumiin, kun vanhan kuolleen ruumiin aineista tehdään uusi henkiruumis."
Tämäpä mielenkiintoista. On siis
- maallinen ruumis, joka mätänee
- kuoleman jälkeinen henkiruumis heti kuoleman jälkeen
- sekä vielä toisenlainen henkiruumis, joka valmistetaan maallisen ruumiin aineista.
No entä jos ne maallisen ruumiin aineet ovat ehtineet mädäntyä jo täysin ja maatua maaksi ? Mullastako se "toisenlainen henkiruumis" sitten valmistetaan ?Jeesus noutaa vanhan ruumiin katoamattomat atomit ja tekee niistä uuden henkiruumiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>>Vai toimii se mätänevä ja poltettu ruumis muka uuden ruumiin siemenenä, josta Jeesus olevinaan tekee ikuisen ylösnousemusruumiin tulemuksessaan. Eihän kuollut liharuumis missään muodossa toimi edes 'siemenenä' millekään, sillä veri ja liha eivät peri taivasten valtakuntaa.<<<
Oletko koskaan kylvänyt perunoita? Kesällä kun sitten kaivat uusia perunoita on se vanhan perunan siemen siellä seassa märäntyneenä. Sieltä kerätään vain uudet.
Sama viljan siemenen kanssa. Kylvösiemen mätänee maassa mutta siitä nousee uusi varsi aina jyvän tähkään saakka.Kyse on kokonaan eri asiasta, sillä mätänevästä raadosta sikiää vain bakteereja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus noutaa vanhan ruumiin katoamattomat atomit ja tekee niistä uuden henkiruumiin.
Atomithan ovat materiaa, joten mikäs "henki" se silloin on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Atomithan ovat materiaa, joten mikäs "henki" se silloin on?
Se on kykenevä kulkemaan seinien läpi ja teleporttaamaan itsensä älyttömän kauas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on kykenevä kulkemaan seinien läpi ja teleporttaamaan itsensä älyttömän kauas.
AI-yhteenveto
Atomi ei kykene "teleportoimaan" seinien läpi klassisessa mielessä, mutta kvanttimekaniikassa tunnetaan ilmiö nimeltä kvanttitunneloituminen (engl. quantum tunnelling), jossa hiukkanen voi tietyissä olosuhteissa läpäistä energiaesteen tai seinän.
Tässä on ero:
Teleportaatio: Tarkoittaa paikan vaihtamista välittömästi ilman, että kappale kulkee välitilan läpi.
Kvanttitunneloituminen: Hiukkasen aaltofunktio ulottuu esteen toiselle puolelle, jolloin on olemassa pieni todennäköisyys sille, että hiukkanen löydetään esteen takaa, ikään kuin se olisi "tunkeutunut" sen läpi.
Tämä ilmiö ei riko fysiikan lakeja, vaan on normaali osa kvanttimaailmaa. Se on kuitenkin todennäköisempää hyvin pienille hiukkasille (kuten elektroneille tai yksittäisille atomeille) ja hyvin ohuille esteille.
Makroskooppisessa mittakaavassa (ihmisen tai edes hiekanjyvän kokoisena) tunneloitumisen todennäköisyys minkäänlaisen seinän läpi on käytännössä nolla, sillä todennäköisyys pienenee eksponentiaalisesti kappaleen koon ja esteen paksuuden kasvaessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mätänevä ja tuhkaksi poltettu ruumis toimii uuden hengellisen ruumiin siemenenä ja siitä Jeesus tekee sitten ikuisen ylösnousemusruumiin tulemuksessaan."
Helvettiin joutuvien sielut joutuvat siis odottamaan ilman henkiruumista Jeesuksen tulemukseen asti, että saavat uuden hengellisen kidutusruumiin ?
Missäs nämä ruumiittomat sielut sitten odottelevat Jeesuksen tulemusta...tuonelassako ? Vai kummittelevatko ihmisille täällä maan päällä?
No tämä ajanjakso kuoleman ja Jeesuksen tulemuksen välillä on varmaan näiden sielujen kaikkein onnellisinta aikaa, kun heidän maallinen ruumiinsa mätänee haudassa, eikä heillä ole vielä minkäänlaista palonkestävää henkiruumista, jota voisi kiduttaa.
Vinkkinä: kannattaa ottaa kaikki irti tästä ajasta tuonelassa tai maan päällä haahuilemassa ilman henkiruumista ja kummitella oikein sydämensä...eiku siis sielunsa kyllyydestä.
Jeesuksen kohdalla koko syntiensovitusprosessi tapahtui pikavauhtia, sillä hänen maallinen ruumiinsa mätäni ja hävisi olemattomiin kolmessa päivässä ja pikakelauksena hän myös sovitti uskovien iankaikkiset syntivelat kolmessa päivässä...tosin Raamatussa ei kyllä kerrota mitään Jeesuksen kidutuksista tai että hän olisi joutunut helvettiin...ei siis edes kolmea päivää iankaikkisia helvetin kidutuksia...?
Voi voi...nyt näyttääkin pahasti siltä, että pyhien iankaikkiset syntivelat ovat jääneet kaikessa kiireessä maksamatta...>>>>No tämä ajanjakso kuoleman ja Jeesuksen tulemuksen välillä on varmaan näiden sielujen kaikkein onnellisinta aikaa, kun heidän maallinen ruumiinsa mätänee haudassa, eikä heillä ole vielä minkäänlaista palonkestävää henkiruumista, jota voisi kiduttaa.<<<<
”Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet; ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.
Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!”
Juudaksen kirje 1:5-11 FB38
- Anonyymi
Jeesus palasi poikkeusellisesti takaisin maanpäälle kuolemansa jälkeen, kuten Lasarus, martan ja Marian veli. Sitä ennen Hän kävi tuonelassa, julistamassa ilosanomaa, henkisieluna, jossa Hän armahti ne sielut, jotka ottivat julistuksen totena vastaan. Hän palasi liha ruumiiseensa, kuten Lasarus ja vaimisteli apostolit ja seurakunnat ja evankeliumin kirjurit kyvykkäiksi lähetyskäskyään varten. Hän nousi takaisin Taivaan Isänsä luo Jumaluuteensa. Sai palkaksi hyväksytystä työstään kaikkivaltiuden ihmisiin, jotka Hän aikakautemme lopulla tuomitsee, erehtymättömän armonsa ja Jumalallisuutensa viisaudella. Elämän kirjassa olevat suoraan Isänsä hyvyyden Valtakuntaan. Läpeensä Paatuneet, Luziferin seuraajat, hänen kanssaan, eroon hyvyyden, rauhan, rakkauden ja oikean ilon Valtakunnasta.
- Anonyymi
Aloittaja näkee paljon vaivaa pähkäillessään ihmisviisaudella käytännön asioita, jotka ovat Jumaluudelle pikku asioita. Raamattua lukeva muistaa ratkaisut, aloittajaa vaivaaviin kysymyksiin. Raamattua janoisena lukien opit, että Jumala on yliluonnollinen, erehtymättömän viisas persoona. Hän antaa meille runsaasti vapautta, jotta itse erotamme järjettömän pahuuden järjellisestä hyvyydestä.
- Anonyymi
"Raamattua janoisena lukien opit, että Jumala on yliluonnollinen, erehtymättömän viisas persoona."
Kirkkoisien keksimään jumaltarustojen ikuiseen piinahelvettiin ja kuolemattomaan sieluun uskovista sekä heidän ristiriitaisista ja naurettavista Raamatun väännöksistään ei voi sanoa samaa.
1. Moos. 3:19 Raamatun mukaan
"Otsasi hiessä SINUN pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä SINÄ olet otettu. Sillä maasta SINÄ olet, ja maaksi pitää SINUN jälleen tuleman."
Hörhöjen tulkinta
"Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes ruumiisi tulee maaksi jälleen ja sielusi menee joko taivaaseen tai helvettiin, sillä maasta sinun ruumiisi on ja siihen sielusi yhdistetty. Sillä maasta sinun ruumiisi on ja sielusi on taivaasta, ja maaksi pitää sinun ruumiisi jälleen tuleman ja sielusi menevän joko taivaaseen tai helvettiin." - Anonyymi
"Aloittaja näkee paljon vaivaa pähkäillessään ihmisviisaudella käytännön asioita, jotka ovat Jumaluudelle pikku asioita."
No kerropa sitten, miten uskottavalta TODELLISUUDEN kanssa tuo vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta vaikuttaa ?
Sinäkö keskustelisit aivan järkevästi samalla, kun tuli polttelisi sinua ?
Ja kielikö olisi se elin, joka juuri erityisesti tarvitsisi jäähdyttelyä tulen poltellessa joka puolella ? Vai kieltäkö siellä vaan poltellaan ? Jos, niin miksi ?
Ja kostea sormenpääkö se todella auttaisi sen kielen jäähdyttelemisessä ?
Ja paljonko kuvittelet uskiksia mahtuvan sen Aabrahamin helmaan ?
Äläkä vaan sano, ettei se ole kirjaimellisesti helma, vaan vertauskuva jostakin paikasta, sillä tottakai se on kirjaimellisesti helma, kun kerran kaikki muukin tuossa "tosi tapahtumassa" on kirjaimellista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloittaja näkee paljon vaivaa pähkäillessään ihmisviisaudella käytännön asioita, jotka ovat Jumaluudelle pikku asioita."
No kerropa sitten, miten uskottavalta TODELLISUUDEN kanssa tuo vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta vaikuttaa ?
Sinäkö keskustelisit aivan järkevästi samalla, kun tuli polttelisi sinua ?
Ja kielikö olisi se elin, joka juuri erityisesti tarvitsisi jäähdyttelyä tulen poltellessa joka puolella ? Vai kieltäkö siellä vaan poltellaan ? Jos, niin miksi ?
Ja kostea sormenpääkö se todella auttaisi sen kielen jäähdyttelemisessä ?
Ja paljonko kuvittelet uskiksia mahtuvan sen Aabrahamin helmaan ?
Äläkä vaan sano, ettei se ole kirjaimellisesti helma, vaan vertauskuva jostakin paikasta, sillä tottakai se on kirjaimellisesti helma, kun kerran kaikki muukin tuossa "tosi tapahtumassa" on kirjaimellista.Miksi et vastaa?
Miksi KUKAAN tähän "tositapahtumaan" uskova ei vastaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et vastaa?
Miksi KUKAAN tähän "tositapahtumaan" uskova ei vastaa?Sinä penäät vastauksia järjettömiin kysymyksiisi, joihin löytyy täydellinen vastaus yllä olevista kirjoituksista, mutta lukihäiriösi ei ole synti. Sinäki vajavainen reppana, kelpaat Jeesuksen syliin, kunhan otat Hänen uhrinsa vastaan evankeliumin ehdoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä penäät vastauksia järjettömiin kysymyksiisi, joihin löytyy täydellinen vastaus yllä olevista kirjoituksista, mutta lukihäiriösi ei ole synti. Sinäki vajavainen reppana, kelpaat Jeesuksen syliin, kunhan otat Hänen uhrinsa vastaan evankeliumin ehdoin.
Minun kysymykseni eivät ole järjettömiä, vaan teidän uskonne siihen, että tuo vertaus kuvaa todellisuutta on aivan järjetön.
Ja mitään vastauksia ei ole annettu, koska te ette pysty antamaan mitään järkeviä vastauksia, koska teidän uskonne on aivan todellisuuden vastainen, epälooginen ja naurettava.
Kieltäytyminen vastaamasta johtuukin todellisuudessa siitä, että vastauksetkin olisivat aivan naurettavia.
- Anonyymi
Sielu on kuolematon ja jälleen syntyy .
Vauvasta aloitetaan taas.- Anonyymi
Hes. 18:4...Se sielu, joka syntiä tekee - sen on KUOLTAVA.
- Anonyymi
Hindujen oppeja nuo. Ylivainio matki Hindujen kaatotekniikkaa. Nopea tönäisy otsaan.
googlaa: shaktipat - Anonyymi
Jälleensyntymisoppi on intialaisten hindujen oppi, jolla ei ole kristinuskon kanssa mitään yhteistä.
- Anonyymi
Joh. 16:29
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."- Anonyymi
Jeesus puhuikin tuossa opetuslapsilleen.
Luuk.16
14 Tämän kaiken KUULIVAT FARISEUKSET, jotka olivat RAHANAHNEITA ja he ivasivat häntä.
15 Ja HÄN SANOI HEILLE: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus.
16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
18 Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee huorin; ja joka nai miehensä hylkäämän, tekee huorin.
19 Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti...jne... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus puhuikin tuossa opetuslapsilleen.
Luuk.16
14 Tämän kaiken KUULIVAT FARISEUKSET, jotka olivat RAHANAHNEITA ja he ivasivat häntä.
15 Ja HÄN SANOI HEILLE: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus.
16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
18 Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee huorin; ja joka nai miehensä hylkäämän, tekee huorin.
19 Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti...jne...https://fi.wikipedia.org/wiki/Rikas_mies_ja_Lasarus
"Vertauksen tausta
Vanha testamentti ei juurikaan kerro kuolemanjälkeisestä elämästä, mutta on olemassa todisteita siitä, että niiden neljänsadan vuoden aikana, jotka sijoittuvat Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitusten väliin, jotkin juutalaisryhmittymät olivat omaksuneet asiaan liittyviä käsityksiä. Saddukeukset olivat edelleen skeptisiä kuoleman jälkeisen elämän suhteen, mutta fariseukset uskoivat kuoleman jälkeiseen ylösnousemukseen, tuomioon, helvettiin sekä taivaaseen.[1] Tältä ajalta säilyneessä kirjallisuudessa, kuten apokryfisissä Eenokin kirjassa ja Toisessa Esran kirjassa käytetään samoja sanoja ja konsepteja kuin Jeesuksen esittämässä vertauksessa.[1] Vaikuttaakin siltä, että Jeesuksen esittämä kuvaus kuoleman jälkeisestä elämästä oli konseptina tuttu vertausta kuunnelleelle yleisölle, erityisesti fariseuksille (jae 14).[1] Yllätyksenä kuulijoille ei siis tullut se mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, vaan kummalle se tapahtuu. Varallisuutta pidettiin tuona aikana merkkinä Jumalan siunauksesta ja hyväksynnästä, ja köyhyyttä puolestaan merkkinä päinvastaisesta.[1]
Kristinuskon tulkintoja
On huomattava, ettei Jeesus vertausta kertoessaan ollut vastaamassa kysymyksiin tulevaisuudesta, vaan hän oli haastamassa oman aikansa asenteita. Vertauksen tarkoitus olikin pääasiassa varoittaa ihmisiä ja etenkin fariseuksia rikkauden vaaroista.[1]
Kun Jeesus puhui kuoleman jälkeisten rangaistusten paikasta, hän yleensä käytti sanaa Gehenna, joka oli tuona aikana kaatopaikka Jerusalemin lähettyvillä. Tässä vertauksessa Jeesus kuitenkin käyttää sanaa Haades, joka tarkoittaa paikkaa, jossa sielut ovat kuoleman ja ylösnousemuksen välisenä aikana.[1] "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haades
"Haades eli Hades (m.kreik. Ἅιδης tai Ἄιδης ’näkymätön’) tarkoittaa kreikkalaisessa ja roomalaisessa jumaltarustossa esiintyvää vainajalaa eli tuonpuoleista. Kreikkalaisessa mytologiassa Haades on myös paikkaa hallitsevan jumalan nimi, ja roomalaisessa mytologiassa hänen vastineensa on Pluto.
Kreikkalainen mytologia
Haades-jumala
Haades oli yksi titaanien Kronoksen ja Rhean kuudesta lapsesta. Hänen sisaruksiaan olivat Demeter, Hera, Hestia, Poseidon ja Zeus. Syöstyään Kronoksen vallasta ja kukistettuaan titaanit Zeus heitti veljiensä kanssa kosmista noppaa. Haades voitti arpapelissä itselleen manalan herruuden, ja hänen tehtävänään oli huolehtia vainajien hyvinvoinnista kuolemanjälkeisessä elämässä. Haadeen vaimo oli Zeuksen ja Demeterin kaunis tytär Persefone. Haadeen kerrotaan rakastuneen Persefoneen niin syvästi, että hän teki aukon maahan ja sieppasi tytön mukaansa manalaan. Hänellä oli kyklooppien takoma kypärä, joka kykeni muuttamaan kantajansa näkymättömäksi. Häntä pidettiin Olympoksen jumalista vauraimpana, koska hänelle kuuluivat kaikki maan arvometallit. Haades kuvattiin synkäksi ja jopa armottomaksi hahmoksi, joka ei pitänyt sen enempää jumalista kuin kuolevaisistakaan.
Haadeen hallitsema valtakunta sijaitsi maan alla. Sen läpi virtasi viisi jokea, joiden nimet olivat Akheron, Flegethon, Kokytos, Lethe ja Styks. Styks oli rajajoki, jonka yli synkkä lautturi Kharon souti vainajien sielut vanhassa rapistuneessa veneessään. Uskomusten mukaan kuolleiden oli annettava Kharonille oboli, joten kreikkalaisilla oli tapana laittaa vainajille suuhun pieni kultakolikko. Kharon päästi veneeseensä ainoastaan ne, jotka olivat saaneet kunniallisen hautauksen. Kolmipäinen vahtikoira Kerberos vartioi manalan portteja varmistaen, etteivät kuolleet karkaisi manalasta ja etteivät elävät puolestaan pääsisi manalaan. Kreikkalaiset uskoivat, että hyvin eläneet pääsivät asumaan Elysion-nimiseen onnelaan, kun taas huonosti eläneitä piinattiin rikostensa vuoksi Tartaroksen uumenissa.
Muinaiset kreikkalaiset pitivät Haadesta oikeudenmukaisena ja arvostivat häntä suuresti, mutta he eivät uskaltaneet lausua hänen nimeään, koska sen kuviteltiin saattavan aiheuttaa huonoa onnea. Niinpä hänestä käytettiin erilaisia kiertoilmaisuja, kuten Klymenos ’maineikas’, Polydegmon ’vieraanvarainen’ ja Pluton ’rikas’. Kreikkalaiset palvoivat Haadesta uhraamalla hänelle eläimiä, ja hänen palvontamenoihinsa on myös väitetty kuuluneen ihmisuhreja.
Haadesta ei pidetty kreikkalaisessa mytologiassa niinkään pahana vaan ankarana ja oikeudenmukaisia rangaistuksia pahantekijöille jakavana jumalana."
- Anonyymi
Jumala loi kaikkien ihmisten sielut varastoon maailman luomisen yhteydessä.
Perisynnissä kaikkien sielut meni pilalle eli tuli syntisiksi. Hengellinen kuolema sieluille ja ero Jumalasta.
Room.5 "19 Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus TEKI KAIKISTA SYNTISIÄ. (PERISYNTI ELI SYNTIINLANKEEMUS)- Anonyymi
Juutalaisten sielut oli merkitty ja valittu jatkoon jo luomisen yhteydessä.
Ilm. 13:8
Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.
Ilm. 17:8
"Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva. - Anonyymi
"Jumala loi kaikkien ihmisten sielut varastoon maailman luomisen yhteydessä."
Luotu ei ole kuolematon.
- Anonyymi
Sielu on se joka on ikuinen, minä.
Siihen taltioitu himomme, taipumuksemme, tavat, ja ne viedään seuraavaan elämään.
Jos kuolee kiihkeän uskovaisena niin seuraavassa elämässä on taas uskovainen.- Anonyymi
Kaikki tuo löytyy kylläkin aivoista.
Kun vauva syntyy, niin sillä ei ole mitään tietoisuutta itsestään eikä ympäristöstään. Kokemuksen kautta se ymmärrys vähitellen syntyy ja lisääntyy, ja ympäristö muokkaa koko ajan niitä aivoja ja tallentaa ne kokemukset ym. sinne aivoihin.
Jos aivot tuhoutuvat, niin tietoisuuskin häviää ja kaikki kokemukset unohtuvat.
- Anonyymi
Kaikesta ne ongelmia keksivät
- Anonyymi
Koska antimateriamaailma on tuntematon Maan tieteilijöille, niin se on tuntematon myös tavis-ihmisille. Kaiken perusta luomakunnassa on tieteilijöiden kutsumat; pimeä aine ja pimeä energia eli antimateriamaailma. Alemmilla energian taajuuksilla voidaan ottaa tuosta pimeästä aineesta = antimateriasta heijaste/hologrammi ja lähettää se yhden taajuuden verran alemmaksi ilmentymään fyysisenä ja sitä ihmisen fyysinen keho on 100%.
Ihmiseksi kutsutussa paketissa on 7 elementtiä. Fyysinen keho, eetterikeho, antimateriakeho, johon on kiinnittynyt kolmiosainen sielu ja sydänkeskus. Vain fyysinen keho on meille tässä näkyvässä taajuudessa, kaikki muu on pykälän verran nopeammalla taajuudella ja siksi tieteellekin tavoittamaton. Vain sydänkeskus on puhdasta henkeä, kaikki muu on energiaa, yhtä luomakunnan energian kanssa.
Kuolemassa ainoastaan fyysinen keho jää tänne Maahan. Kuusi elementtiä jatkaa heti ns. vastaanottokotiin. Antimateriakehossa on samat heikkoudet ja vauriot kuin on fyysisessäkin kehossa. Ennallistamisjakso alkaa heti kuoleman jälkeen ja kestää kolme vuorokautta, jonka aikana eetterikehossa oleva tallenne siitä, kun ihminen oli parhaimmillaan kyseisen elämän aikana, siirtyy antimateriakehoon eli keho nuorentuu tai lapsi vanhenee noin 20 - 25 vuotiaan kehoa vastaavaksi. Näin eetterikeho on tehtävänsä tehnyt ja se siirtyy yhteiseen eetterikenttään.
Jäljellä kuolemasta kolmen vuorokauden jälkeen on viisi elementtiä; antimateriakeho + sielu; muisti/äly/tunne-osat + sydänkeskus (="taivasten valtakunta sisäisesti meissä"), sydänlihalla ei ole mitään tekemistä sydänkeskuksen kanssa. Antimateriakehoa kutsutaan harhauttavasti henkikehoksi; se ei ole mitään aineetonta henkeä/kaasua, vaan materiaa, joka on atomirakenteeltaan vastakkainen/"peilikuva" fyysisen kehon rakenteelle. Ilman antimateriakehoa ei voi olla fyysistä kehoa. Voidaan sanoa, että jokainen ihminen on kaksonen; antimateria- + fyysinen-ihminen.
Antimateriakeho ei voi kuolla, kokee kyllä kipua/tuskaa, mutta ei tuhoudu. On ikuinen niin kauan, kun luomakunta eli energiaan perustuvat maailmat ovat olemassa. Kun luomakunta aika-ajoin tuhotaan, niin kaikki energiaan perustuva katoaa, myös sielut, vain sydänkeskus jää.
Yleensä kun kirjoitan tälläistä poikkitieteellistä/verhon takaisen maailman informaatiota, niin yleinen reagointi on; täysi hiljaisuus, kommentti; ei ole Raamatusta, olet harhauttaja, olet hullu tai trolli jne..
Aloittaja; vastaa, ymmärsitkö mitään?- Anonyymi
Raamattu ei selvästi opeta tällaista, mutta kokemus ja tulkinta Raamatustakin voi tällaiseen johtopäätökseen tulla. Sielu on kuoleman jälkeen tietoisessa tilassa kristitynkin (monen) uskon mukaan ja jos ei olisi, niin kummallista olisi kristinuskokin ja turhaa. jeesus nousi kirkastetussa liharuumiissaan ja paruusian aikaiset ihmiset tulevaisuudessa myös.

"Sielu on kuoleman jälkeen tietoisessa tilassa kristitynkin (monen) uskon mukaan ja jos ei olisi, niin kummallista olisi kristinuskokin ja turhaa."
Niinkö todellakin ?
On paljon ihmisiä, jotka eivät usko kuolemattomaan sieluun ja silti ovat kristittyjä, eivätkä koe uskoaan turhaksi, joten miksi sinä kokisit sen "kummalliseksi" ja "turhaksi" ?
- Anonyymi
Henkiruumis ei maadu eikä pala.
”Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen,
silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu". "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!”
1. Korinttilaiskirje 15:50-57 FB38- Anonyymi
”Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä KATOAVAISUUS peri katoamattomuutta...
Sillä tämän KATOAVAISEN pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän KUOLEVAISEN pitää pukeutuman kuolemattomuuteen."
Tuossahan tuo on sanottu aivan selvästi, ettei ihminen ole itsessään katoamaton/kuolematon, mutta väkisin pitää vaan tunkea sitä kreikkalaista filosofiaa ja iankaikkista piinahelvettiä tähän kristinuskoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä KATOAVAISUUS peri katoamattomuutta...
Sillä tämän KATOAVAISEN pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän KUOLEVAISEN pitää pukeutuman kuolemattomuuteen."
Tuossahan tuo on sanottu aivan selvästi, ettei ihminen ole itsessään katoamaton/kuolematon, mutta väkisin pitää vaan tunkea sitä kreikkalaista filosofiaa ja iankaikkista piinahelvettiä tähän kristinuskoon.Sielun kuolemattomuuteen uskovien mielestä katoavainen ja kuolevainen tarkoittavatkin katoamatonta ja kuolematonta
- Anonyymi
Ilmankos siellä hautuumaalla käy aina tyvenelläkin ilmavirtaus kun henkiruumiit leijailee porttien sisällä nurkasta toiseen kuin tarhaan vangitut eläimet?
- Anonyymi
Ei, nyt olet ymmärtänyt väärin.
Ne on niitä jumalattomien RUUMIITTOMIA sieluja, jotka haahuilee siellä hautausmailla odottaen, että Jeesus tulee antamaan niille sen henkiruumiin, jota voi sitten kiduttaa - ensin siellä tuonelassa ja sen jälkeen jatkaa kiduttamista siellä lopullisessa määränpäässään eli kirkkoisien löytämässä jumaltarustojen ikuisessa piinahelvetissä.
Onneksi kirkko voi pelastaa jokaisen, niin ettei joudu haahuilemaan ruumiittomana hautuumailla ja päädy lopulta sinne helvettiin iankaikkisesti kidutettavaksi.
Tämä on aivan helppoa eli liityt vaan kirkon jäseneksi ja maksat kirkollisverosi, niin asia on sillä selvä. Tämän jälkeen saat vain iloisena odotella ihanaa taivaselämää yhdessä Jeesuksen kanssa halki ikuisuuksien.
Valitettavaa on vain se, että rakastava taivaallinen Isä ei juurikaan ehdi viettämään aikaa kirkon pelastamien lapsostensa kanssa, sillä Hänellä on ikuinen projekti siellä helvetissä.
Mutta ei hätää - rakastavat ja lempeät kirkkoisät tuuraavat kyllä mielellään sijais-isinä Häntä, kuten tähänkin asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, nyt olet ymmärtänyt väärin.
Ne on niitä jumalattomien RUUMIITTOMIA sieluja, jotka haahuilee siellä hautausmailla odottaen, että Jeesus tulee antamaan niille sen henkiruumiin, jota voi sitten kiduttaa - ensin siellä tuonelassa ja sen jälkeen jatkaa kiduttamista siellä lopullisessa määränpäässään eli kirkkoisien löytämässä jumaltarustojen ikuisessa piinahelvetissä.
Onneksi kirkko voi pelastaa jokaisen, niin ettei joudu haahuilemaan ruumiittomana hautuumailla ja päädy lopulta sinne helvettiin iankaikkisesti kidutettavaksi.
Tämä on aivan helppoa eli liityt vaan kirkon jäseneksi ja maksat kirkollisverosi, niin asia on sillä selvä. Tämän jälkeen saat vain iloisena odotella ihanaa taivaselämää yhdessä Jeesuksen kanssa halki ikuisuuksien.
Valitettavaa on vain se, että rakastava taivaallinen Isä ei juurikaan ehdi viettämään aikaa kirkon pelastamien lapsostensa kanssa, sillä Hänellä on ikuinen projekti siellä helvetissä.
Mutta ei hätää - rakastavat ja lempeät kirkkoisät tuuraavat kyllä mielellään sijais-isinä Häntä, kuten tähänkin asti.No hyvä niin, ja hyvää on myös se, että tuo kaikki tapahtuu vasta Jeesuksen tullessa hakemaan omansa pois ja ohjaa muut sinne helvettiin, vai mikä se oli.
Odottelemme siis sitä Jeesusta tulevaksi tik tak tik tak...
- Anonyymi
raamattu antaa kaikkeen riittävät vastaukset.
- Anonyymi
Matt.10:28 Ja älkäät peljätkö niitä, jotka ruumiin tappavat, ja ei voi sielua tappaa; mutta peljätkäät enemmin sitä, joka voi sekä sielun että ruumiin helvetissä hukuttaa. Biblia (1776) Jaak.4:12.
- Anonyymi
aloittaja huom. perisynti ei kadota- koska vesi on pessyt synnit ja vesi sammuttaa liekit.
Vesipesulla hoidetaan se sinun itsesi sytyttämä tuli- joka ei meitä polta.
Pidä sinä aloittaja vain kieltäsi tulessa ja huomaat, että oma kielesihän TÄÄllä kärventyy ja kun on kärventynyt- se lahoaa maaksi.
Kaivelepa vanhoja sukulaisiasi haudasta- huutaako he kielillä vettä.
Jos huutavat, laita maalämmityspuoli pumppaamaan se lämpö tupaasi- kun pakkanen puree nenääsi ...- Anonyymi
Kiitos tästä erittäin selväjärkisestä kirjoituksesta, josta en kylläkään ymmärtänyt yhtään mitään.
Voisiko jostain mahdollisesti saada tulkin ?
- Anonyymi
Jeesuksella oli fyysinen ruumin koko ajan, vielä kun hän nousi taivaaseen. Ei Jeesus ollut mikään pelkkä henkiolento.
- Anonyymi
Jeesus varoitti eksyttävistä pelkistä henkijeesuksista ja uusista julistajista, jotka ovat Juutalaisten uskon ja lakien kimpussa, niitä hävittämässä.
Matt.24:24 " Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitut." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus varoitti eksyttävistä pelkistä henkijeesuksista ja uusista julistajista, jotka ovat Juutalaisten uskon ja lakien kimpussa, niitä hävittämässä.
Matt.24:24 " Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitut."Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.
Paavalikaan ei nähnyt Damaskontiellä mitään Jeesusta. Ei edes haamua. Pelkkä salaman välähdys säikäytti hevoset ja mies tipahti hevosen selästä, sokaistui ja kuuli ääniä päästään. Muuta matkalaiset eivät nähneet eikä kuulleet yhtään mitään. Todistajia pitäisi olla kolme, jotta tarina olisi uskottava.
- Anonyymi
Asia on hyvin yksinkertainen. Ihminen on itse sielu. Joten sielu eli ihminen kuolee kuten Raamattu sanoo. Synnin palkaksi määritettiin kuolema jo 6000 vuotta sitten paratiisissa. Eikä synnin palkkaa ole muutettu miksikään sielun kuolemattomuus opiksi.
Sielun kuolemattomuus oppina on vastoin Raamsttua. Miksi sitä on joudenkin niin vaikea ymmärtää. Siksi koska Raamattua ei tutkita ja lueta.
Jos ihmisellä on kuolematon sielu mihin sutten tarvitaan ylösnosemusta kuolleista josta evankeliumit puhuvat vahvasti? - Anonyymi
Lasaruksen sanotaan päässeen Abrahamin helmaan, joka ei ainakaan voi olla kirjaimellinen, jos ajatellaan kaikkien pelastettujen siihen sopivan. Mainittu patriarkka itse kaipaili pääsyä Jumalan taivaaliseen isänmaahan ja ikuiseen kaupunkiin Hepr. 11:10, 13-16. Kun pelastettujen päämäärä on siis kertomuksessa kuvaannollinen, on mahdollista, että samoin on myös vaivanpaikan laita.
- Anonyymi
"Lasaruksen sanotaan päässeen Abrahamin helmaan, joka ei ainakaan voi olla kirjaimellinen, jos ajatellaan kaikkien pelastettujen siihen sopivan."
Tottakai se on kirjaimellinen, koska kaikki muukin siinä vertauksessa on kirjaimellista, sillä sehän perustuu tositapahtumaan. Aabrahamilla on aivan valtava helma, johon mahtuvat kaikki pelastuneet luomisesta lähtien. Aabrahamin helma peittää koko Uuden Maan, itse asiassa uskovaiset asuvat siellä Aabrahamin helmassa. Sinne rakennellaan taloja ja istutetaan puita ja eläimetkin siellä laiduntavat viheriäisillä niityillä. Aabrahamin helma onkin erityisen hedelmällistä kangasta, sillä siinä kasvaa kaikenlaisia ihania hedelmäpuitakin, jotka ovat helmassa asuvien kansojen tervehtymiseksi. Siellä virtaa myös puroja, jotka sekoittuvat Aabrahamin pyhän pissan kanssa ja virtaavat Suureen Pissamereen. Kyllä Aabrahamin helmassa on niin hyvä kristittyjen elää, että kaikki maalliset huolet unohtuvat ja katoavat mielestä, myös ne Helheimissa kituvat sukulaisetkin, jotka turhaan anelevat kosteata sormenpäätä jäähdyttelemään heidän kieltään, sillä niin paljon paskaa nämä ovat eläessään puhuneet ja valehdelleet sen minkä ovat kerinneet mm olevansa tosikristittyjäkin, vaikka ovat olleet pelkkiä tekopyhiä fariseuksia ja kirjanoppimattomia sekä muuta Israelia häpäisevää roskasakkia toisin kuin Aabrahamin helmassa elävät oikeat Israelia palvovat tosikristityt. Aabrahamin helma onkin oikealta nimeltään Israel ja Netanjahu on sen Kuningas, jonka valtaistuin on Aabrahamin helman yläpuolella, siellä Aabrahamin kaljun pään päällä. Sieltä pään päältä Netanjahu julistaa Israelin propagandaa, johon helman asukkaat vastaavat: "siunattu olkoon Hän, Netankahjo, joka tulee Israelin nimeen". Ja niin Netankahjo tulee helman asukkaiden päälle, joiden täytyy suojautua hänen hedelmällisiltä purkauksiltaan, sillä muuten helma täyttyisi aivan ääriään myöten uusista helman asukkaista ja saattaisi jopa revetä, jolloin helman asukkaat voisivat joukolla syöksyä helman alapuolella olevaan Helheimiin, jossa Hella odottaisi heitä punaisena hohtavan hiilihankonsa kanssa kärventääkseen heidänkin kieltään, vaikka he ovat puhuneet aina vain pelkkää totta... to be continued...
- Anonyymi
Raamatussa on myös useita muita vertauksiksi mainitsemattomia kertomuksia, joita ei voida tulkita kirjaimellisesti. Niinpä sielä kerrotaan puiden kuninkaanvaalista Tuom. 9:8-15 Siinä ei voi mitenkään olla esitys todellisesta tapahtumasta, eikä sitä voi ottaa todisteeksi puiden kyvystä puhua toistensa kanssa.
- Anonyymi
Adventisti alkoi taas pilkata elävää Jumalaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventisti alkoi taas pilkata elävää Jumalaa!
Missä sinä näet Jumalan pilkkaa ?
Ja minä aloituksen tekijä en ole adventisti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventisti alkoi taas pilkata elävää Jumalaa!
Teitä karismaattisia hörhöjä vaivaa paha jumaluuskompleksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jumaluuskompleksi
"Jumaluuskompleksi on mielentila, jossa henkilö uskoo, että hänellä on yliluonnollisia voimia tai jumalallisia kykyjä. Tällainen henkilö usein uskoo olevansa yhteiskunnan sääntöjen yläpuolella ja ansaitsevansa erikoista huomiota.
Leimallisia piirteitä ihmisissä, jotka potevat jumalakompleksia, ovat itsekeskeisyys, manipulatiivuus, välinpitämättömyys ja empatian puute."
Trumppi ja hänen henkilökohtainen helluntaipastorinsa Paula White ovat hyviä esimerkkejä tästä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-kristityt-jotka-eivat-aanesta-donald-trumpia-vastaavat-teostaan-jumalan-edessa-sanoo-paula-white-presidentin-kuiskaaja-ja-personal-pastor
"Now This -kanavan videolla on pätkiä helluntailaisen megakirkon pastorina toimivasn Whiten esiintymisistä. ”Kun kuljin Valkoisessa talossa, Jumala kulki Valkoisessa talossa. Minulla oli kaikki oikeus ja auktoriteetti julistaa Valkoisen talon maaperä pyhäksi, koska seisoin siellä ja paikka, jossa seison, on pyhä”, White julistaa.
Toisessa pätkässä hän kertoo, että jos ihminen sanoo ei Trumpille, se on sama kuin sanoisi ei Jumalalle. White kuvaa Yhdysvaltain olevan hengellisessä sodassa. Hän julistaa tuomiota kanaville, jotka vastustavat Trumpia. White myös kerää rahaa omalla työlleen."
- Anonyymi
Vertausta on vaikeata ymmärtää kirjaimellisesti senkään vuoksi, että Jeesuksen sanojen mukaan jumalattomat joutuvat tulijärveen vasta sen jälkeen, kun kristus on saapunut ja viimeinen tuomio julistettu Matt. 25:31-46; Ilm. 20:11-15
- Anonyymi
Adventistit eivät ole menossa Jumalan tykö, taivaaseen. Jos haluat Jumalan tykö, seuraa Jeesusta, älä adventistien riivaajien oppeja, sillä ne opit eivät vie Jumalan tykö.
Adventismi on tie pimeyteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventistit eivät ole menossa Jumalan tykö, taivaaseen. Jos haluat Jumalan tykö, seuraa Jeesusta, älä adventistien riivaajien oppeja, sillä ne opit eivät vie Jumalan tykö.
Adventismi on tie pimeyteen."Adventistit eivät ole menossa Jumalan tykö, taivaaseen."
Ei Jumala ehdi olemaan siellä taivaassa kenenkään kanssa, sillä Hänellä on ikuisuusprojekti Helheimissa.
Joten jos haluaa seurustella Jumalan kanssa, niin on mentävä sinne Helheimiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventistit eivät ole menossa Jumalan tykö, taivaaseen. Jos haluat Jumalan tykö, seuraa Jeesusta, älä adventistien riivaajien oppeja, sillä ne opit eivät vie Jumalan tykö.
Adventismi on tie pimeyteen.Mitä adventisteilla on tämän kanssa tekemistä ? Oletko entinen adventisti ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä adventisteilla on tämän kanssa tekemistä ? Oletko entinen adventisti ?
Adventistit ovat ketjussa valheineen ja adventistit pilkkaavat ketjussa Elävää jumalaa, ja kehtaatkin kysyä: mitä adventisteilla on tämän kanssa tekemistä.
Jeesus itse sanoo: Oli rikas mies, joka pukeutui... SIIS OLI, KYSEESSÄ OLI TODELLINEN TAPAHTUMA JA KAIKKI, MITÄ JEESUS PUHUU ON TOTTA JA ON TAPAHTUNUT, NIIN KUIN JEESUS SANOO. JEESUS EI KERTONUT SATUJA, KUTEN JUMALAN PILKKAAJAT, ADVENTISTIT SANOVAT!
Jeesus on Tie ja TOTUUS ja Elämä! - Anonyymi
Jumalan luona aika-käsite on erilainen kuin täällä katoavaisuudessa. Koorah putosi tuonelaan Siinain erämaassa: Ja he suistuivat kaikkinensa elävältä tuonelaan, ja maa peitti heidät; ja niin heidät hävitettiin seurakunnan keskeltä.
Sodoman väkikin on helveltissä: varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventistit ovat ketjussa valheineen ja adventistit pilkkaavat ketjussa Elävää jumalaa, ja kehtaatkin kysyä: mitä adventisteilla on tämän kanssa tekemistä.
Jeesus itse sanoo: Oli rikas mies, joka pukeutui... SIIS OLI, KYSEESSÄ OLI TODELLINEN TAPAHTUMA JA KAIKKI, MITÄ JEESUS PUHUU ON TOTTA JA ON TAPAHTUNUT, NIIN KUIN JEESUS SANOO. JEESUS EI KERTONUT SATUJA, KUTEN JUMALAN PILKKAAJAT, ADVENTISTIT SANOVAT!
Jeesus on Tie ja TOTUUS ja Elämä!Ne FAKTAT, joista minä tässä ketjussa kirjoitan, eivät ole Jumalan pilkkaa, vaan historiallisia totuuksia. Pilkka kohdistuu ainoastaan teidän hörhöjen typeryyteen.
Enkä minä ole adventisti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne FAKTAT, joista minä tässä ketjussa kirjoitan, eivät ole Jumalan pilkkaa, vaan historiallisia totuuksia. Pilkka kohdistuu ainoastaan teidän hörhöjen typeryyteen.
Enkä minä ole adventisti.Historiallinen ja tieteellinen totuus on myös, että kaikki on vain sattumaa, eikä ole Jumalaa, eikä ikuistä elämää ja olet kehittynyt apinasta!
Se, sinusta ja sinun faktoistasi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Historiallinen ja tieteellinen totuus on myös, että kaikki on vain sattumaa, eikä ole Jumalaa, eikä ikuistä elämää ja olet kehittynyt apinasta!
Se, sinusta ja sinun faktoistasi!No sekin saattaa olla totta, mutta minä tarkastelenkin asioita monesta näkökulmasta...sekä Raamattuun uskovan että ei-uskovan näkökulmasta...sillä minulla ei ole mitään lukkoon lyötyjä uskomuksia, joita täytyisi pakkomielteisesti puolustaa.
Kukaan ei ole ollut näkemässä alkuräjähdystä sen paremmin kuin luomistakaan, joten uskomuksien kanssa tässä mennään jokainen Telluksen asukas. Eivät tiedemiehetkään väitä, että heillä "lopullinen totuus".
"AI-yhteenveto
Tieteen totuus ei ole absoluuttinen tai lopullinen, vaan pikemminkin jatkuva prosessi, joka pyrkii kohti totuutta objektiivisuuden, testattavuuden ja kriittisyyden avulla. Tieteellinen tieto on kumulatiivista, mikä tarkoittaa, että se perustuu aiempien tutkimusten tuloksiin, mutta se myös itsekriittistä ja itsekorjautuvaa, ja uudet tutkimukset voivat muuttaa tai kumota vanhoja käsityksiä.
Tieteellisen totuuden luonne
Objektiivisuus: Tiede pyrkii eliminoimaan tutkijan subjektiiviset näkemykset ja keskittymään todellisuuden objektiiviseen tarkasteluun.
Testattavuus: Tieteelliset tulokset perustuvat tutkimukseen, ja ne on toistettavissa ja testattavissa.
Kriittisyys: Tieteellinen tieto on aina avoin kritiikille, ja uudet tulokset voivat muuttaa tai kumoaa vanhoja käsityksiä.
Jatkuva kehitys: Tiede ei ole valmis paketti, vaan se kehittyy jatkuvasti kriisien ja uusien paradigmojen kautta.
Ymmärryksen lisääminen: Vaikka tiede ei tavoita "koko totuutta", se lisää ymmärrystämme maailmasta ja sen ilmiöistä.
Tieteellinen menetelmä
Tieteellinen tieto: Perustuu järjestelmälliseen ja arvostelevaan tutkimukseen, jossa hyödynnetään esimerkiksi havaintoja ja kokeita.
Avoimuus: Tutkimustulokset julkaistaan avoimesti, jotta ne ovat muiden tutkijoiden tarkasteltavissa ja arvioitavissa.
Virheiden korjaaminen: Virheet ovat osa prosessia, mutta tieteellinen menetelmä mahdollistaa niiden korjaamisen uusien tutkimustulosten avulla."
Raamattuun tehdyt väärennökset, kuten ikuinen piinahelvetti ja sielun kuolemattomuus, ovat kuitenkin faktoja ja niillä on ollut ja on yhä tuhoisat seuraukset koko ihmiskunnalle, koska uskovat sekaantuvat harhoineen maailman politiikkaan, esimerkkinä Putinin kätyrin Trumpin nostaminen valtaan USAssa.
Siksi koen tärkeäksi taistella näitä uskonnollisia harhauskomuksia vastaan. Siinä voi käyttää apuna sekä tiedettä että Raamattua.
- Anonyymi
Kertomu Rikas mies ja Lasarus perustuu pakanuuteen ja juutalaisiin taruihin, ei Vanhaan testamenttiin.
Tuolla on tarkka luettelo lähteistä.
https://totuutta.wordpress.com/2020/04/22/rikas-mies-ja-lasarus-2/- Anonyymi
Jumalattomilla Jumalan Sana on vain pakanuutta ja tarua!
- Anonyymi
"että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4596566Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1833898Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1092521Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262040Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1371424Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751305- 681166
- 631095
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771079- 451018