Kun ihminen kuolee sielu LÄHTEE hänestä poijes

Kun ihminen ylösnousee sielu PALAJAA TAKAISILLISOITUNEENA Jumalan ylösnousemuksessa ihmiselle antamaan muuten samaan ruumiiseen paitsi että se ruumis on paljon parempi versio kuin se ruumis, joka ajansaatoksessa katosi, maatui tai paistui ylikypsennetyksi lihaköntsikkääksi polttoisassa uunissa ja lopulta tuhkaksi.

Voi olla että tykkäät ruumiistas , mutta saat aikanas vielä paremman tilalle kunhan vaan outtelet, siitä tykkäät monin verroin enemmän. Tämä siis sillä varauksella ettet jouvu helvettiin, niitten ruumiit ei välttämättä ole samalla tavoin Jumalan paranneltuja versijoita nykyisistä ruumiiksista.

Selef Urge
32237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Entä jos se onkin henki eikä sielu? Mikä ero näillä on? Miksi kukaan ei osaa vastata?

Äänestä
  • Asialliset keskustelijat eivät enää tule tänne koska keskustelujen taso on laskenut niin alas.

    Äänestä

  • 1.Pietarin kirje:
    3:20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.

    Tuossa sielu-sanaa käytetään koko ihmisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    1.Pietarin kirje:
    3:20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.

    Tuossa sielu-sanaa käytetään koko ihmisestä.

    Voidaan ajatella, että sielu on koko ihminen ja sillä on kaksi porttia kahteen maailmaan. Ruumis on portti tähän maailmaan ja henki on portti hengelliseen maailmaan.

    Tästä on eri mielipiteitä. Asiasta on keskusteltu täällä.

    Äänestä

Sielu poistuu nukkuessakin. Usein tilalle tulee toinen sielu. Siltä ainakin tuntuu niiden unien vuoksi joita näen. Tosi outoja tapahtumia. Tämä sielu joka nyt kirjoittaa, on se oikea. Se erehtyy joskus, mutta ei välitä siitä.

Äänestä
  • Uskonnollinen sekavilla kielillä puhumisen ja skitsofrenian yhteys on todettu lääk.tiet.tutkimuksissa.

    Jakaantunut mieli voi tuottaa oikean puheen lisäksi sekavaa molotusta.

    Jaak. 3:11

    Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?

    Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?

    1. Kor. 14:9

    Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

    Äänestä

Ruumiista irtaantuva sielun käsite tulee idän uskonnoista ja Kreikkalaisesta filosofiasta.

VT:n mukaan Raamatussa sielu tarkoittaa koko ihmistä, body, mind, spirit.

Paavali kopioi kreikkalaisten filosofiasta asioita kristinuskon viemiseksi kreikkalaisille. Siksi UT on kirjoitettu kreikankielellä.

Äänestä
  • Leikkauksissa on ollut ruumiista poistumisia. Potilas katsoo operaatiota leikkaussaliin katon rajasta.
    Onnettomuuksissa uhri on käynyt tuonpuoleisessa.
    Maailma on tulvillaan kuolemanrakakokemuksia

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Leikkauksissa on ollut ruumiista poistumisia. Potilas katsoo operaatiota leikkaussaliin katon rajasta.
    Onnettomuuksissa uhri on käynyt tuonpuoleisessa.
    Maailma on tulvillaan kuolemanrakakokemuksia

    Ruumiista irtaantumisia leikkaussalissa on tutkittu ja todettu hölynpölyksi.

    Potilaan kotoa tuotii hänen tietämättää potilaalle tuttua esineitä ja laitettiin leikkausaliin.

    Kun potilas kertoi nousseensa katonrajaan ja katselleensa leikkausta, niin hän ei nähnyt niitä omast kodistaan tuotuja tavaroita.

    Koko tarina olikin aivojen tuottamaa illuusioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Lähde tälle kertomukselle?

    Miten omaiset tiesivät etukäteen, että potilas kokisi kuolemanrajatapauksen, ja siksi toivat esineitä kotoa leikkaussaliin?

    Miksi lääkärit ja hoitajat päästivät omaisia leikkaussaliin? Eikö se ole kiellettyä?

    Äänestä

Raamatussa sielu tarkoittaa koko ihmistä. body, mind, spirit

1. Moos. 2:7

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

Jes. 57:16

Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainiaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne sielut, jotka minä tehnyt olen.

Äänestä

1Kor.15:45-46 Niinkuin myös kirjoitettu on: ensimäinen ihminen Adan on tehty eläväksi sieluksi, ja viimeinen Adan eläväksi tekeväiseksi hengeksi. Mutta hengellinen ei ole ensimäinen, vaan luonnollinen, sen jälkeen hengellinen. Biblia (1776) Joh.5:21. 9

Äänestä
  • Kyllä Jeesuksella oli koko ajan fyysinen ruumis, ei hän ollut pelkkä henkiolento. Paavali valehtelee tapansa mukaisesti.

    Room. 3:7

    Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

    Jesuiitat ottivat tuon Paavalin periaatteen omaksi tunnuslauseekseen: Tarkoitus pyhittää keinot.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä Jeesuksella oli koko ajan fyysinen ruumis, ei hän ollut pelkkä henkiolento. Paavali valehtelee tapansa mukaisesti.

    Room. 3:7

    Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

    Jesuiitat ottivat tuon Paavalin periaatteen omaksi tunnuslauseekseen: Tarkoitus pyhittää keinot.

    Sinä et ymmärrä etkä halua ymmärtää Paavalin puhetta. Ei Paavali sano, että hän olisi valehdellut vaan hän käsittelee asiaa teoriassa, jos hän valehtelisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Sinä et ymmärrä etkä halua ymmärtää Paavalin puhetta. Ei Paavali sano, että hän olisi valehdellut vaan hän käsittelee asiaa teoriassa, jos hän valehtelisi.

    Paavali oli valheveikko, joka piilotteli väärällä nimellä ulkomailla monta vuotta, ettei olisi saatu kiinni murhista.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Paavali oli valheveikko, joka piilotteli väärällä nimellä ulkomailla monta vuotta, ettei olisi saatu kiinni murhista.

    Gal. 1:17

    enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskoksee

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Paavali oli valheveikko, joka piilotteli väärällä nimellä ulkomailla monta vuotta, ettei olisi saatu kiinni murhista.

    Ja sinä olet toraisti tai siionisti tai vanhan liiton vuohikristitty tai pelkkä trolli.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Sinä et ymmärrä etkä halua ymmärtää Paavalin puhetta. Ei Paavali sano, että hän olisi valehdellut vaan hän käsittelee asiaa teoriassa, jos hän valehtelisi.

    Paavali tappoi Steanoksenkin pelkästään teoriassa, mutta ei käytännössä.

    Äänestä

Ruumiista irtautuva sielu on oikeastaan henki. Sielunvaellusoppi on syntynyt siten, että riivaajahenki on siirtynyt ihmisen kuoleman jälkeen johonkin toiseen henkilöön ja sitten se henki alkaa tuomaan esille asioita, joita se on nähnyt tai kuullut edellisessä uhrissa eläessään.

Riivaajahenget ovat enkeleitä, jotka ovat menettäneet oman ruumiinsa taisteluissa. Ne etsivät uhrin, jonka ruumista ne voivat hallita.

Pakanallisissa rituaaleissa riivaajat voivat helposti siirtyä ihmisen sisään.

Äänestä
  • Parhamissa ja Olsenissa on se henki, mistä ne tuli kuuluisaksi.

    Äänestä

  • Raamatun mukaan keuhkoihin puhallettu ilma on henkeä.

    1. Moos. 2:7

    Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

    Raamatun mukaan sikiöstä tulee ihminen kun hän vetää ensimmäisen henkeäyksen ilmaa.

    Äänestä

Noidat tekee trippejä henkiruumiina, ei kristityt.

Äänestä
  • Lahkoissa harjoitellaan ruumiista irtaantumista....

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Lahkoissa harjoitellaan ruumiista irtaantumista....

    pelastusvarmuus saadaan kun tehdään ruumiista irtaantumisen testi

    Äänestä

Hei, kerrotko mitä sulle kuuluu?

Äänestä
  • Syvänmen rauhaa Jeesuksessa mit med with some joy.

    Entä sullekkaalle, toivottavasti sullekin kuuluu rauhan tyynnyttävyyttä sisikuntaaksees.

    Selef Urge

    Äänestä

Varokaa joogaa se ei kuulu terveeseen kristilliseen uskoon.
Joogan taustalla on hindulaisuuden pakanallisia seremonioita.

" 1 Arjuna-viṣāda-yogaḥ – Arjunan murheen jooga
1. Sāṅkhya-yogaḥ – Analyyttinen jooga
2. Karma-yogaḥ – Toiminnan jooga
3. Jñāna-karma-sannyāsa-yogaḥ – Tiedon, toiminnan ja luopumisen jooga
4. Sannyāsa-yogaḥ – Luopumisen jooga
5. Dhyāna-yogaḥ – Meditaation jooga
6. Jñāna-vijñāna-yogaḥ – Tiedon ja oivalluksen jooga
7. Tāraka-brahma-yogaḥ – Korkeimman saavuttamisen jooga
8. Rāja-vidyā-rāja-guhya-yogaḥKorkeimman tiedon ja salaisuuden jooga
9. Vibhūti-yogaḥ – Jumalaisten mahtien jooga
10. Viśva-rūpa-darśana-yogaḥ – Kosmisen muodon näyn jooga
11. Bhakti-yogaḥ – Antaumuksen jooga
12. Kṣetra-kṣetrajña-yogaḥ – Toimintakentän ja sen tuntijan jooga
13. Guṇa-traya-vibhāga-yogaḥ – Kolmen laadun ilmentymän jooga
14. Puruṣottama-yogaḥ – Korkeimman henkilön jooga
15. Daivāsura-sampad-vibhāga-yogaḥ– Jumalaisten ja demonisten ominaisuuksien jooga
16. Śraddhā-traya-vibhāga-yogaḥ – Kolmenlaisen uskon tutkimisen jooga
17. Mokṣa-sannyāsa-yogaḥ – Vapautuksen ja luopumisen jooga

.....Näistä kuuden ensimmäisen sanotaan käsittelevän karmaa eli toimintaa, kuuden keskimmäisen bhaktia eli antaumusta, ja kuuden viimeisen jnanaa eli tietoa."
(lähde: Bhagavad Gita – Wikipedia)

Äänestä
  • ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset. Katsokaa luonnollista Israelia; eivätkö ne, jotka syövät uhreja, ole alttarista osalliset? Mitä siis sanon? Ettäkö epäjumalanuhri on jotakin, tai että epäjumala on jotakin? Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista. Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. Vai tahdommeko herättää Herran kiivauden? Emme kaiketi me ole häntä väkevämmät?”
    ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭10‬:‭16‬-‭22‬ ‭FB38‬‬

    Äänestä

Ylivainio käytti Hindujen vanhaa kaatotekniikkaa, nopea tönäisy otsaan ja suorilta jaloista selälleen taju kankaalla.

googlaa: shaktipat

Äänestä

Ylivainion hyvä ystävä, toinen Pohjanmaanpoika Oliwer Hawk oli vielä taitavampi ihmisten kaataja kuin Niilo olikaan. Molemmat käytti samoja voimia ja oppeja, hieman eri nimityksiä niille antaen.

Äänestä

Jo 1700-luvulla Saksalainen lääkäri Franz Mesmer kehitti hypnoosin sovelluksen, jolla voitiin kaataa nurin useampi ihminen yhtä aikaa. ns. Mesmerismi, jota kuuluisat kaatajapastorit käyttävät suurissa yleisötilaisuuksissa.

Mesmer opiskeli Dillingenin jesuiittayliopistossa sekä Ingolstadtin yliopistossa, jossa hänet ilmeisesti promovoitiin filosofian tohtoriksi. Alun perin kirkolliselle uralle aikonut Mesmer aloitti kuitenkin vuonna 1759 lääketieteen opiskelun Wienin yliopistossa. Siellä hän saavutti lääketieteen tohtorin arvon vuonna 1766.

Vuonna 1814 Mesmer julkaisi pääteoksensa Mesmerismus oder das System der Wechselwirkung. Mesmer kuoli 1815 Meersburgissa.

Kiinnostus animaaliseen magnetismiin kuitenkin säilyi, ja 1800-luvun puolivälissä James Braid kehitti sen pohjalta hypnoosin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun ihminen ylösnousee sielu PALAJAA TAKAISILLISOITUNEENA Jumalan ylösnousemuksessa ihmiselle antamaan muuten samaan ruumiiseen paitsi että se ruumis on paljon parempi versio kuin se ruumis, joka ajansaatoksessa katosi, maatui tai paistui ylikypsennetyksi lihaköntsikkääksi polttoisassa uunissa ja lopulta tuhkaksi.

Voi olla että tykkäät ruumiistas , mutta saat aikanas vielä paremman tilalle kunhan vaan outtelet, siitä tykkäät monin verroin enemmän. Tämä siis sillä varauksella ettet jouvu helvettiin, niitten ruumiit ei välttämättä ole samalla tavoin Jumalan paranneltuja versijoita nykyisistä ruumiiksista.

Selef Urge

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu