https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/afdf0ac8-cf95-430b-9545-099335a6e9bf
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtosta sijaistetaan tällä hetkellä Kelan johdosta.
Iltalehden tietojen mukaan Lehtonen ei osallistunut enää maanantaina Kelan johtoryhmän kokoukseen.
Kohuissa ollut Kelan pääjohtaja on viime aikoina myöhästellyt eri tilaisuuksista tai jättänyt ne kokonaan väliin.
Perjantaina Lehtosta odotettiin Suomen Hammaslääkäriliiton valtuuston syyskokoukseen kertomaan Kelasta ja suunterveydenhuollosta, mutta kokoukselle ilmoitettiin, ettei hän pääse paikalle.
Viime viikon torstaina Lehtosta odoteltiin uusien työntekijöiden verkossa järjestettyyn Teams-tilaisuuteen turhaan eikä pääjohtaja saapunut paikalle. Lehtosen oli tarkoitus pitää tervetuliaispuhe uusille työntekijöille, jotka odottelivat pääjohtajaa paikalle.
Iltalehti kertoi aiemmin Lehtosen katoamisista Tallinnassa, jossa Kelan hallitus oli edellisen viikon alussa kahden päivän seminaarimatkalla.
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtosta sijaistetaan tällä hetkellä Kelan johdosta.
Iltalehden tietojen mukaan Lehtonen ei osallistunut enää maanantaina Kelan johtoryhmän kokoukseen.
Kohuissa ollut Kelan pääjohtaja on viime aikoina myöhästellyt eri tilaisuuksista tai jättänyt ne kokonaan väliin.
Perjantaina Lehtosta odotettiin Suomen Hammaslääkäriliiton valtuuston syyskokoukseen kertomaan Kelasta ja suunterveydenhuollosta, mutta kokoukselle ilmoitettiin, ettei hän pääse paikalle.
Viime viikon torstaina Lehtosta odoteltiin uusien työntekijöiden verkossa järjestettyyn Teams-tilaisuuteen turhaan eikä pääjohtaja saapunut paikalle. Lehtosen oli tarkoitus pitää tervetuliaispuhe uusille työntekijöille, jotka odottelivat pääjohtajaa paikalle.
Iltalehti kertoi aiemmin Lehtosen katoamisista Tallinnassa, jossa Kelan hallitus oli edellisen viikon alussa kahden päivän seminaarimatkalla.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Jospa Lehtonen on siirtynyt etätöihin?
Paska laitettiin kiertoon. Hussissa oli hyvin vee mäinen ukkeli. Peliliike oli kun äkkiä kelan johto valitsi lehtosen virkaan näin hus pääsi paskasta eroon. Miten kela pääsee eroon. Voi voi. Herrat on sikoja sanoo vanha viisaus.
Miksi lehtosen vaimo ei anna juttua että minkälainen on aviomiehenä voi vaimo parka. Kuopiossa oli aikoinaan proffa yhtä vittumainen kuin lehtonen vaimo tuli joka viikko silmä mustana töihin.
Kerroin sille että Lehtonen on Kelan johdossa vielä puolen vuoden kuluttua on pieni
Mieki pidän joskus breikkii ja käyn eheytyskatkoilla .
Pahanlaatuinen JetLag.
Tuli mieleen jonkinlainen ongelma elämässään, mutta jääköön tähän.
Voipi olla henkilökohtainen ongelma taustalla. On piiloteltu asiaa, kun ollut toisessa paikassa johtohommissa, nyt vaan Kelan johtajana pitäisi ollakin enempi mukana eri tilaisuuksissa, niin ongelmaa ei voi enää piilottaa. Eiköhän tuon ura ole kohta loppuun taputeltu, voi olla ett tilalle otetaan se joka oli alunperin ykkösvalintana ollut naishenkilö. Nyt on melkoisen noloa uutisointia ollut tuon äijän tempauksista ja jatkuvista työlaiminlyönneistä, kun ollut noin lyhyen aikaa vasta virassa.
Eiköhän se ollut siinä!
Henkilöstö näytti kaapin paikan
Onko siirtymässä kela-eläkkeelle?
Henkilöstö näyttää nykyisin kaapin paikan. Mahdoton tehdä mitään järkeviäkään uudistuksia. Aina kolahtaa johonkin.
Ryyppääköhän se?
Sama tuli kyllä mieleen. Näin toipuneena alkoholistina tiedän jonkin verran myös muiden ongelmaisten toimintatavoista.
Mitäänhän ei tietenkään voi tietää, kun ei ole tiedossa. Spekulointi on sinänsä täysin turhaa.
Ei.....hmmmm😅🤣😂 muuten vaan ei pämpöttyään aanusta iltaan herää edes kahden herätyskellon soittoon.
Miettikääpä ite miten jurrissa voi olla vielä aamulla , jos aikuinen mies ei herää, kun taustajoukot ei ole herättämässä.
Saiko Lehtonen todella rauhassa yrittää olla KELA johtaja?
Kaikkea Hyvää Lasse Lehtoselle
Rukoillaan Jeesusta Lasse Lehtosen puolesta.
Jeesus tee Lasse Lehtosesta Jeesus Sinun omasi!
Henki haisee taivaanportilla, portsari ei päästä sisälle.
kela koettaa narattaa etuus väärinkäyttäjiä sitten johtaja on samaan aikaan sairauslomalla ja työmatkalla??
Mallia muille
Tekee etätöitä hesarin mukaan, saattaa sairaana ottaa konjakinkin, siis lääkkeeksi.
Koko kolmem vartin pullo ja lähtee lapasesta...
Kelatytsyt juoni sen pihalle.
Selvää työpaikkakiusaamista , TÖISSÄ olevallekin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011664152.html
Saikulla ja töissä samaan aikaan
Ihme touhua, eikä kuulosta siltä ett piittaisi omasta työpaikastaan. Pistänyt asiat tärkeysjärjestykseen eli Brysselin reissu tärkeämpi kuin hoitaa hommia työpaikallaan, mutt ett saikulla samaan aikaan....kuulostaa oudolta kuviolta.
Jos saakin samaan aikaan sairaspäivärahaa ja palkkaa....
luuli miesparka voivansa määrätä naisalaisensa edes kerranviikos töihin. nähtii ketkä täs maas määrää. no ei yllätys ollu kuin kävi
Ovatko edellisetkin Kelan johtajat matkustelleet usein ulkomaille työasioissa?
Niinpä. Mitä Kelan etuusasioita hoidetaan ulkomailla tai edes jossain Brysselissä?? Voi oloa ett reissu liittyykin sen aiempaan työhön, on kutsuttu Brysseliin johonkin tapaamiseen tai onkohan vaihtamassa uuteen paikkaan ja virkaan.
Mamuille kovat korotukset lienee aiheena, muuten rhasishmi
On tuo kummallista, kun korkeapalkkaiset saavat heti saikkua, kun ryssiivät työssään. Potkut persiille ja ilman irtisanomisaikaa ja ilman kultaisia kädenpuristuksia. Tuohan sanoi, ettei ole tarvetta pitää työntekijöistä kiinni, miksi siis johtajasta.
Tais sairasloman syy ollakin se, ett Lehtosesta on tehty kantelu oikeuskanslerinvirastoon liittyen sen työhön Husissa.
Onko siitä tehty jo huoli-ilmoituksia sossuhuoltoon?
Miten tosta saikkua saa?
Ihme työpaikkalääkäreitä KELA ssa!
Siinä jetlag eikun leviää ja pahenee kun sairaana lentelee työmatkoja.
Ei ihme, että HUSlaiset riemuitsivat, kun pääsivät tuosta ukkelista eroon.
Rupeaa olemaan jo eläkeiässä. Hulluutta noita vanhoja huruja on tuonne enää palkata sekoilemaan.
Onkohan ihan hetero ? Kävelytyyli viittaa johonkin muuhun.
Lasse Lehtosen suurin virhe oli moittia julkisesti SDP:n luomusta eli hyvinvoinnin sotea.
Lisäksi hän on lääkäri, ehkä jopa yksityisvastaanottoa pitävä lääkäri, mikä on kaikkein pahinta sosialidemokratiassa yksityisen maanviljelyn ohella.
SDP:n taholta oli siis odotettavissa henkilöön käyvä hyökkäys vanhaan sosialistiseen tyyliin.
Enää puuttuu, että hänestä keksitään vielä herättää epäilys jostakin tosi inhottavasta asiasta kuten esim. pedofiliasta , uskovaisuudesta, tai jopa uusnatsismista.
Niin massiivisti organisoitu kiusaamiskampanja että jotain muuta on taustalla kuin joku hankalampi persoona. Oliko suunnitelmissa jotain josta ei tykätty. Jo etukäteen kohkattiin että on porvaripuolueesta, sekös vihastuttaa loputkn.
Nuo yhä tiheämmin tapahtuvat poissaolot antavat viitettä kolmesta mahdollisesta syystä:
1. Mielenterveysongelmat
2. Viina
3. Lääkkeet ja huumeet.
Veikkaan että nuo kaikki sen tekee. Tulee ahdistus eikä uskalla enää tulla pääkonttorille...
Johtaja ei saa nykyisin olla asiajohtaja, vaan semmonen hr-täti.
Joko on eläkepaperit vetämässä?
KELA:
Arvion mukaan pystyy vielä hankkimaan kohtuullisen ansion vaikkei omaan työhön pysty!
Lasse on työmatkalla, Lasse ei ole töissä, Lasse on sairaslomalla, ja Lasse on kadonnut. Lasse on todellinen moniosaaja ja lahja Kelalle.
Lasse nousee vielä ja muuttaa Kelaa rajusti ja rytmikkäästi! 👩🦼➡️👩🦼➡️👩🦼➡️👩🦼➡️