Miksiköhän Usa,Kiina,Venäjä antaisi pienin maiden
vaikuttaa asioiden hoitoon.Suurvallat harrastavat
suurvaltapolitiikkaa.Ottavat mitä haluavat.
Stubb valittaa kun pienillä mailla ei ole enää maailmassa sananvaltaa?
56
273
Vastaukset
- Anonyymi
Minusta Stubb on säälittävä suurisuinen ja -eleinen pelle. Elää eri sfäärissä ja kuvittelee maamme nro ykköseksi. Ja rassu jäi kuvittelemaan itsensä Trumpin parhaaksi golfkaveriksi jos kerran pelasi kierroksen. Trump ei edes meinannut tunnistaa Stubbia seuraavalla vierailukerralla Valkoisessa talossa, Stubbin piti heiluttaa kättään aivan Trumpin naaman edessä ennen kuin rekisteröi Stubidon.
Näinpä...
Tulee mieleen tuosta "Trump-kuiskaajasta" se Andy Warholin lausahdus v. 1968:
“In the future everyone will be world-famous for 15 minutes.”
Stubbillakin oli tuo 15 minuutin kuuluisuus...ehkä vähän päälle.- Anonyymi
Asioista voi olla montaa mieltä, heh. En tiedä teidän taustoja ja miksi morkkaatte Stubbia, joka on hoitanut oman tonttinsa esimerkillisesti. Itse alan enemmän epäilemään kaikista normista poikkeavuuksista sitä, että suurvallat pelkäävät Euroopan kasvavan liian suureksi?
Ukrainan ymppääminen EUhun ja Natoon heikentää Venäjän vaikutus mahdollisuuksia mm. Eurooppaan? Jolla on suuri merkitys Venäjään. Pelot ja omien etujensa kadottaminen synnyttää haittoja, jotka heikentää Venäjän arvoa maailmanpolitiikassa? Manipuloitu Trumppikin vaihtaa leiriä lennosta, kuunneltuaan Putinin loruja?
MAGA vaatii Trumpilta kumppaneita (Venäjä) ja keinoja, joilla Kiinan vaikutusta heikennetään? Eurooppa syö jo Trumpin kädestä, vielä kun saa Venäjän puolelleen, Kiina menettää asemaansa nykyisestä? Onko Eurooppa jäämässä pelinappulaksi, siltä pahasti näyttää tällä hetkellä?
Kiina haastaa MAGA ajattelevaa Trumppia ja pelkoa on jo nähtävissä, että markkinat suosii monella tapaa Kiinan tulevaa. Temu, Ali Baba jne. Kiina voi todeta vain, että kannatti panostaa vakoilutoimintaan vahvasti silloin, kun Nokia vielä kukoisti maailmalla? - Anonyymi
Totta puhut asiaa kunnolla kiitos siitä
- Anonyymi
ILMA-JOE kirjoitti:
Näinpä...
Tulee mieleen tuosta "Trump-kuiskaajasta" se Andy Warholin lausahdus v. 1968:
“In the future everyone will be world-famous for 15 minutes.”
Stubbillakin oli tuo 15 minuutin kuuluisuus...ehkä vähän päälle.zelenatsin sotia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
zelenatsin sotia.
Eurooppan agensa jugoslavia ja ukraina, natsien agendaa molemmet.
- Anonyymi
On stubbilla vaikeeta kun kukaan ei kuuntele!
- Anonyymi
ILMA-JOE kirjoitti:
Näinpä...
Tulee mieleen tuosta "Trump-kuiskaajasta" se Andy Warholin lausahdus v. 1968:
“In the future everyone will be world-famous for 15 minutes.”
Stubbillakin oli tuo 15 minuutin kuuluisuus...ehkä vähän päälle.Zele on kuin Hitler!
************************ - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Zele on kuin Hitler!
************************Stubb on kuin Hitler!
- AnonyymiUUSI
Trumpin kausi kestää max. v.2029 ja silloin viimeistään Venäjä menettää taas uskonsa itseensä. Venäjän valheet kestää aina hetken ja sen jälkeen mennään taas lujaa alas, koska maailmanpolitiikka kaipaa uskottavuutta, jota valheilla ei kannatella kovin pitkään.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Zele on kuin Hitler!
************************SE ON!
- Anonyymi
Sellaista se on! Valta noussut hattuun!
- Anonyymi
Ja sehän ei ole oikein.
Ihmisten elämä maapallolla sujuu paremmin ilman imperialismia, riistoa ja sortoa.
Valtioiden suvereniteetti turvaa monen maan hyvän kehityksen.
Toki diktatuureissa syntyykin noita 'maailmanvalloittajia', kansanmurhaajia ja vainoharhaisia psykopaatteja. - Anonyymi
Kehitys ja keksinnöt eivät synny pakkovallassa. Tiede ei etene jos ei ole vastaanväittäjiä. Erilaisuutta. Vapautta. Vuorovaikutusta.
Pakottamalla saadaan (maa)orjia. Kehitys on varastettava paremmista maista. (Venäjä). - Anonyymi
Venäjä ei tosin ole ollut suurvalta enää pitkiin aikoihin, terroristien kanssa ei pitäisi muutenkaan neuvotella koskaan.
- Anonyymi
Kusi nousi päähän!
- Anonyymi
Pienet maat eivät taida yhteisvoimin ajaa yhteistä hyvää, vaan heillä kaikilla on omat asiat eteenpäin ajamisessa. Mieluummin yksin ja omat tavoitteet, vaikkei mitään saisikaan!
- Anonyymi
Nytkö se tajus että on Maan nimeltä Suomi pressa jolla ei ole minkäänlaista valtaa.
Sitä alkoi vituttaan! - Anonyymi
Onpon bullshitteri valtonen.
- Anonyymi
Eihän siittä mitään tulisi jos olisi satoja stubbeja räykyttämässä.
- Anonyymi
Ei ahneus ,ylimielisyys tai mielenvikaisuus maailman johdossakaan hyvältä näytä. Mutta on.
- Anonyymi
Zelenskyi: Ukrainan aluekysymys on "vaikein" kysymys Yhdysvaltain lähettilään valmistautuessa tapaamaan Putinia.
- Anonyymi
Kun Zele pistää nimensä paperiin ja luovuttaa sekä samalla lähtee olemattomasta hommastaan, loppuu sotiminen ja turha verenvuodatus. Ei tarvi alkaa mekkaloimaan enempää.
Lakki päähän, reppu selkään ja menoksi.
- Anonyymi
se valittaa aina.
- Anonyymi
Milloin pienillä mailla on ollut sananvaltaa?
- AnonyymiUUSI
Israel?
- Anonyymi
Unelmahöttöä, että pienet valtiot saataisiin yhdessä puolustamaan asemaansa maailmassa. Valtiot ovat erilaisia ja joka valtiolla on omat etunsa pelkästään sijainnin takia.
Suomi ei voi olla mitenkään itsenäinen, sillä täällä ei ole öljyä. Öljysotaa on käyty jo vuosikymmeniä ja nyt taistellaan viimeisistä pisaroista. Pienten valtioiden asema on toivoton taisteltaessa luonnonvaroista.
Nykyinen länsivetoinen maailmanjärjestys on kaukana valtioiden rajojen kunnioittamisesta. USAn johdolla on tehty ryöstöretkiä ympäri palloa. USAkaan ei piittaa ympäristöstä ja muiden oikeuksista pätkääkään, joten kaikenkarvaiset hienot sopimukset ovat yhtä tyhjän kanssa.- Anonyymi
Kyllä näin on. Pienten maiden on vain syytä opetella ottamaan tarvitsemansa energia auringosta ja tuulesta. Ja syytä opettaa kansalaisensa syömään pelkkää puuroa ja kasviksia.
Paljon ei tarvita aivopesua niin se onnistuu täällä kyllä.
- Anonyymi
Suomen ei tarvitse nöyrtyä englannin ei minkään maan kynnysmatoksi.
paljon on puhetta muilla mailla mennä suomen yli venäjälle.
sitä varten meillä on presidentti joka on tomera mies ja sanoo ette käytä maatamme
sotatieksi. - Anonyymi
Kalliiksi tulevat kokkareet. Montako miljardia meni ensin afganistaniin ja nyt ukrainaan.
- Anonyymi
Stub luulee itsestään liikoja.Ylimielinen eliitin pressa,joka luulee että koko maailma rakastaa heikäläistä.Päivittäin tuon pärstä lehdissä.Ja tätä iloa tulee kestämään vuosia.Ei sitten parempaa pressaa saatu.
- Anonyymi
Ei ollut parempaa tarjolla. Ei se toinen vaihtoehtokaan kovin häävi ollut.
- Anonyymi
Eiköhän Suomi ole jo tottunut siihen ettei ole mitään valtaa mihinkään. Sitä on opeteltu jo vuodesta 1995 asti.
Enemmänkin sitä on opeteltu vuodesta 1945 asti. 1990-luvulla saavutettiin vasta todellinen itsenäisyys takaisin. Kukaan täysijärkinen ei kaipaa suomettunutta 70-lukua takaisin.
- AnonyymiUUSI
joopajoogi kirjoitti:
Enemmänkin sitä on opeteltu vuodesta 1945 asti. 1990-luvulla saavutettiin vasta todellinen itsenäisyys takaisin. Kukaan täysijärkinen ei kaipaa suomettunutta 70-lukua takaisin.
Suomi menetti päätösvallan omista asioistaan 80-luvulla rahan vapauduttua rajoista. Valtionyhtiöt on nyt yksityistetty ja Suomi on ylikansallisten pörssiyhtiöiden tulosyksikkö. Verovarat ovat pörssipelissä.
- Anonyymi
Ihme piipittäjä!
- Anonyymi
Koska pienellä maalla on ollut valtaa.
- Anonyymi
Jokainen järki-ihminen tajusi heti v 2022 että ukrot joutuvat luopumaan ainakin siitä kaistaleesta joka johtaa krimille.
Ellei tätä selvää asiaa tajua, on kyllä tavallinen taukki.
Ikinä ei maailmassa pienet piipittäjämaat määrää miten asiat menee.
Kyllä se on USA, Kiina, Venäjä ja nyt nousee Intia naapureineen ja Afrikka siihen rinnalle. Kunhan viimeksimainitut huomaavat vielä perustaa Unionin, silloin ovat neljäntenä mahtina kolmen ison rinnalla.
Montako kertaa pitää mainita, että esim. suomalaisia on vain reilut 5 miljoonaa.
EI MEILLÄ OLE, EIKÄ VOI OLLA SANANVALTAA. Hyvä että saadaan heikkojen ja rappeutuneiden eurooppalaisten rinnalla jotain tyhjänpäiväistä möläyttää.
JOKA EI KUITENKAAN TOTEUDU KOSKAAN. - Anonyymi
Stubb valitaa surkeuttaan.
- Anonyymi
Kuskus kus nousi päähän!
- Anonyymi
Zele on kuin Hitler!
- Anonyymi
Stubb palvoo! Zele on kuin Hitler!
- Anonyymi
Subbolla on vaileeta!
- Anonyymi
Ihme piipitystä!
- Anonyymi
Reisille män, stubidon teoilla ei ollut mitään merkitystä paitsi että miljardit meni.
- Anonyymi
🤣🤣🤣
UKRAINAN TUKEMINEN VELAKSI OLI HULLUUTTA!
Yli 4 Miljardia € - Anonyymi
Todellisuus isko kovaa!🤣🤣
- AnonyymiUUSI
Koko keskusteluketju on tiltujen tekemää tyhjää horinaa.
Stubb on kansainvälisin ja esiintymiskykyisin Suomen presidentti koskaan.
Suomen vaikutus suuriin maihin on pientä mutta pitää muistaa meitä vastaavia pieniä maita on enemmistö maapallolla. Sillä jo on merkitystä.
Oppi on se että Suomen pienenä maana pitää pyrkiä rakentaa mahdollisimman itsenäinen ja itseriittoinen maa joka pärjää mahdollisimman pitkälle omillaan. Siihen kuuluu mm. voimakas puolustusvoima, ulkomaista riippumaton energia, korkea teknologia ja korkea koulutus. Koulutus on tällä hetkellä osin nuoremnalta polvelta repsahtanut, toivoisin vanhemmilta ryhtiä asian suhteen. Jokaisen muutenkin pitää ryhdistäytyä ja alkaa tekemään omaa elämäänsä sekä rakentaa Suomea toisten syyttämisen sijaan. On itsepetosta syyttää omasta huonosta tilanteestaan jotakuta muuta. - AnonyymiUUSI
Stubbin ulina on omituista!
- AnonyymiUUSI
Ärsyttävää piipitystä!
- AnonyymiUUSI
Ihme piipitystä! Voldemor Zelenskyi on pimeuden ruhtinas!
- AnonyymiUUSI
ASIAA OLISI HELSINKI ILMAN KOKOOMUSAPINOITA!
- AnonyymiUUSI
HELSINKI ILMAN NATSEJA
Muistetaanpas pitää taas tänäkin vuonna....
HELSINKI ILMAN PESUJA!
Muistetaanpas pitää taas tänäkin vuonna....... - AnonyymiUUSI
Nytkö se vasta sen huomasi!
- AnonyymiUUSI
Turhaa sitä on itkee! olis vaan hiljaa!
- AnonyymiUUSI
Se voi josku olla hiljaa! ettei aina mokaisi!
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824404Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242978Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262825Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162575Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012190Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342038MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995