Yrittäjät alivakuuttavat itsensä veronmaksajien piikkiin, Kokoomus ei halua puuttua

Anonyymi-ap

700 miljoonaa verotuloa ei kelpaa. Kokoomus ei halua puuttua miljardiluokan ongelmaan, koska kyseessä eturyhmä yrittäjät

Kokoomus heivasi vielä julkaisemattoman raportin roskakoriin, koska se näyttää pelkäävän yrittäjien reaktioita.

Tiukasta talouspolitiikastaan tunnetun pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen uskallus tehdä kovia ratkaisuja on vaalikauden edetessä hiipunut.

Viimeisin käänne nähtiin tiistaina, kun sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) vesitti Helsingin Sanomien haastattelussa vielä julkaisemattoman hallituksen itsensä tilaaman raportin.

Perjantaina julkaistavassa raportissa on tarkoitus tarjota ratkaisuehdotuksia yrittäjien eläkejärjestelmän valuvikoihin, kuten alivakuuttamiseen.

Kyse on siitä, että nykyisellään valtio joutuu alati kasvavalla summalla subventoimaan yrittäjien eläkejärjestelmää. Ensi vuonna summa nousee yli 600 miljoonaan euroon. Se on iso raha aikana, jolloin kaikkia valtion menoja joudutaan tarkastelemaan kriittisesti. Tänä vuonna sumna on 500 miljoonaa euroa ja jokunen vuosi sitten se oli vielä 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtaosa yrittäjistä alivakuuttaa itsensä. Se tarkoittaa, että yrittäjien niin sanottu yel-työtulo on määritelty pienemmäksi kuin heidän yritystoiminnastaan saama todellinen ansiotulonsa on. Yel-työtulon perusteella määritellään eläkemaksujen suuruus. ETK:n tuoreet laskelmat paljastivat ongelman laajuuden.

Etenkin valtion talouden kannalta suurempi ongelma on siinä, että yel-työtulo ei näytä kasvavan, kun yrittäjien ansiotulot kasvavat. ETK:n raportin mukaan jopa noin kolme neljäsosaa yrittäjistä maksaa liian pientä eläkemaksua. Heidän yhteenlasketun yel-työtulon ja ansiotulojen välinen ero oli noin 3,8 miljardia euroa vuonna 2022.

Yhden vuoden aineiston ja hyvin karkean laskelman pohjalta voidaan arvioida, että mikäli alivakuuttamista ei tapahtuisi, voisi yrittäjien eläkejärjestelmään tulla eläkemaksuina jopa 700 miljoonaa euroa enemmän.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a708ada1-82a5-4b7e-a9cc-0fd3de0e41f0

Ilmeisesti velkarahaa ON! kun Orpo-Purra ei halua yrittäjien veronmaksajille kalliiksi tulevaa alivakuuttamista kuriin. Veropopulistien valuvika.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Grahn-Laasonen totesi, että kokoomus on valmis vain sellaiseen uudistukseen, ”joka parantaa edellytyksiä yrittäjyyteen ja kasvuun”. Uudistusta ei tule ministerin mukaan tehdä valtion talouden näkökulmasta.

      Se tarkoittaa, että ne yli 150 000 yrittäjää, jotka vuonna 2022 maksoivat ETK:n raportin mukaan liian pientä eläkemaksua, pääsevät jatkossakin pälkähästä.

      Kokoomuksella ei näytä olevan mitään haluja korjata alivakuuttamisen ongelmaa ja sitä myöden parantaa julkisen talouden tilannetta.

      Tämä on erikoista puhetta julkisen talouden kuntoon laittamista vaatineen pääministeripuolueen ministeriltä. Perusteluna kokoomuksella on se, että jos kaikki yrittäjät maksaisivat ansioidensa mukaista eläkemaksua, se tuhoaisi kasvun edellytykset Suomessa. 🤣

    • Anonyymi
      UUSI

      Milloin sakoo tuo putinin kädenjatke suomessa alkaa maksaa veroja jäneniltään varastamistaan rahoista. Joka vuosi sakoon urpot vie jäseniltään ainakin 500miljoonaa puhtaana käteen ja putinille loput.

      • Anonyymi
        UUSI

        Älä vie keskustelua aloituksen linkin ulkopuolelle palstaporvari.


    • Anonyymi
      UUSI

      työhuonevähennys poistuu normaaleilta ihmisiltä mutta maanviljeliät "yrittäjät" kuitenkin saavat sen,reilua?

      • Anonyymi
        UUSI

        he ovat kuin kommareita,siksi kaikki heille ja heti.mitään ei karsita heiltä.


    • Anonyymi
      UUSI

      Yrittäjät eivät halua valtiolta mitään.
      Loisijat ovat erikseen.
      Sitäpaitsi valtio on jo konkurssissa
      sitä ei kansalle kerrota
      vielä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3908
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3287
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      117
      2574
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      168
      1764
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1754
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1580
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      90
      1553
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      107
      1474
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1281
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1123
    Aihe