Kolin tempaus hävettää paikallisten puolesta

Millaisen junttimaisen ja häpeällisen sekä alkukantaisen mielikuvan se antaakaan kun Kolilla lyötiin sauvassa muualta saapunutta hiihtäjää.

Muutoinkin hävettää paikallisten ihmisten käytöstavat jo ennestään.
11190
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se jota lyötiin, ei tainnut olla hiihtäjä.

Äänestä
  • Onneksi ei tehty Paloheinän konstia ja tökätty suksisauvan tiikalla pohkeeseen tai silmään.

    Äänestä

Monestikkos kävitte viime talvena hiihtämässä te kommentoijat? Ai ette kertaakaan yläasteen jälkeen. No sen jo arvasin. Ähisten ja puhisten lyllerrätte autoon että pääsette terveyskeskukseen lääkärille uikuttamaan ylipainon tuomia vaivoja.

Äänestä
  • Laji on tainnut muuttua yläasteen jälkeen silloin vain hiihdettiin eikä hakattu ketään

    Äänestä

Ladun yli kannattaa virittää vaijeri tiukalle puiden väliin, varsinkin alamäkeen.

Äänestä
  • Miksi virittäisit?Oletko hoitolaitoksessa ja varastit hoitsulta läppärin ,että voit kirjoittaa idiootti ajatuksen.

    Äänestä

Kuinka fiksu hiihtäjä olisi käyttäytynyt tilanteessa? Hän ei olisi lyönyt vaan pysähtynyt ja jäänyt ystävällisesti selittämään asiaa että tämä on latu missä ei saa kävellä. Samalla olisi kokenut aikamoisen yllätyksen tavatessaan Emma Thompsonin ja ehkä olisi vaikka saanut ottaa shelffien feispuukkiin. On typerää vain lyödä ohi mennessään kun olisi voinut vain mennä ohi jos ei aio pysähtyä sanomaan mitään.

Äänestä

Emma Thompson ei loukkaantunut tilanteessa , ei henkisesti eikä fyysisesti. Mutta lihavat punkerot loukkaantuivat verisesti, eivät meinaa sohvalla pysyä kommentoidessaan tapahtunutta. "Kyllä jos minua olisi joku hiihtäjä, niin niin niin minä kyllä...".

Äänestä
  • Tilanteessa loukkaantui verisesti hiihtäjä kun joku oli edessä oikein otti vauhtia alamäessä kyllä minä nyt tuota tirvaisen

    Äänestä

  • Helsingissä Paloheinässä ei ole ikinä laturaivoa, eikä liikenteessä tieraivoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Helsingissä Paloheinässä ei ole ikinä laturaivoa, eikä liikenteessä tieraivoa.

    Toivottavasti Emma tajuaa seuraavan kerran laittaa kypärän päähän Kolilla kävellessä, vaikka hotellin pihassa olisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Millaisen junttimaisen ja häpeällisen sekä alkukantaisen mielikuvan se antaakaan kun Kolilla lyötiin sauvassa muualta saapunutta hiihtäjää.

Muutoinkin hävettää paikallisten ihmisten käytöstavat jo ennestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu