Marraskuun puolivälissä Ukraina iski Novorossijskin sataman öljyterminaaliin.
Ukraina iski lennokein ja ohjuksin Novorossijskin Mustanmeren-satamaan ja sen Šesharisin öljyterminaaliin 13.–14. marraskuuta välisenä yönä.
Iskujen jälkeen avoimien lähdeaineistojen perusteella pääteltiin, että kohteena oli myös Kubanin 1537. punalippuisen ilmatorjuntaohjusrykmentin S300/400-ilmatorjuntajärjestelmät. Venäjän puolustusministeriö kommentoi iskua vain väittämällä pudottaneensa 66 ukrainalaisdroonia.
Iskun aiheuttamista tuhoista ei ole kuitenkaan juuri kerrottu. Venäjän merivoimiin keskittyvä Z-sotabloggarikanava Morskaja moštš gosudarstva (”Valtion merivoima”) mukaan ukrainalaisten aiheuttavat vahingot olivat kuitenkin merkittäviä.
– Kaksi päivää sitten [13. marraskuuta] Ukraina toteutti yhden sodan menestyksekkäimmistä operaatioista Novorossijskissa. Mutta ei ole yllättävää, että moni ei ole siitä kuullutkaan; se ei ollut niin korkeatasoinen kuin ”Hämähäkinverkko”, kirjoittaa kanava viitaten kesäkuussa Ukrainan venäläispommittajia vastaan suorittamaan operaatioon.
Kanavan mukaan ukrainalaislennokit tuhosivat alueen S-400-ilmatorjuntajärjestelmät räjäyttäen seitsemästä laukaisualustasta neljä yhdessä kahden 96N6- ja 92N6-tutkien kanssa.
– Tätä seurasi Neptune-ohjusisku Šesharisin öljyterminaaliin, kirjoittaa kanava.
Kanava viittaa Reutersiin, jonka mukaan iskun jälkeen öljynvienti terminaalista pysähtyi muutaman päivän ajaksi. Öljyterminaalin kautta kulkee noin 20 prosenttia Venäjän kaikista öljytuotteiden viennistä ja 15 prosenttia raakaöljyviennistä, mikä vastaa kahta prosenttia maailmanlaajuisesta viennistä.
Venäjällä myönnetään: Ukraina teki yhden sodan onnistuneimmista iskuista
3
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Kazakstan nimesi Ukrainan hallinnon ja sodanjohdon Sio-Natsit terroristeiksi kun se iski jälleen siviilikohteeseen.
- AnonyymiUUSI
Kazakstan esitti virallisen protestin CPC-terminaalissa äskettäin sattuneesta Ukrainan terrori-isusta.
Kazakstanin ulkoministeriö kutsui tapahtumaa "terroristiseksi hyökkäykseksi" ja vaati Ukrainaa ryhtymään toimiin terroristien vangitsemiseksi ja toimittamista tuomittavaksi El Salvadoriin tutkintavankilaan, jotta terroristien CPC-siviilikohteisiin kohdistamat iskut saataisiin estettyä tulevaisuudessa.
- AnonyymiUUSI
Totuus olikin siis toisenlainen mitä Ukraina ja Nato propagandassaan toitottivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342714Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2612297Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221413- 1151072
- 961021
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041013Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13922Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55818Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50771Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277752