Hallitukselta joululahja Sote-alueitten työntekijöille.

Hallitukselta joululahja Sote-alueitten työntekijöille.

Eikä tässä vielä kaikki – koko työtä tekevä väestö suomessa roikkuu ”löysässä hirressä”
Joulu saapuu koteihin irtisanomislaput kourassa. Työttömyys mullistaa ihmisten elintason nälkäkuoleman partaalle!

Saman kohtalon kokee myös jokaisessa kunnassa, joissa työttömyys on kasvanut. Kelan sakkomaksut paisuvat kuin pullataikina, jopa ilman hiivaa. Jokainen kunta joutuu miettimään mistä sakkomaksut leikataan. Leikkaukset tulevat todennäköisesti kohdentumaan sosiaali puolelta. Yksi esimerkki; jos kunnassa on esim. pikkusen vajaa 200 työtöntä, on se kunnan toiminnoista pois. Summa on noin, puoli milj. 200:sta työttömästä sakkomaksuna.

Miksi halutaan aina vain jatkaa samaa rataa, vuodesta toiseen yrittämättä edes työllistää työttömiä kunnassa. Siinä on yksi keino saada kassaan jäädä rahaa, eikä se saisi olla mitenkään politisoitunutta toimintaa.
6324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hankitaan pandat joka kuntaan niin loppuu työttömyys ja rahapula!
Orpon hallitus on surkein mahdollinen. Vielä muutama vuosi sitten kerrottiin, että hoitoal

Äänestä
  • hoitoalalla on varmat työpaikat. Mikä on tilanne nyt. Joukkoirtisanomisia joka puolella. Vahat halutaan hengiltä, hoitoa ei saa.
    Mutta Orpon ja Riikka Purran hymy ei hyydy. Heidän mielestään menee siis loistavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    hoitoalalla on varmat työpaikat. Mikä on tilanne nyt. Joukkoirtisanomisia joka puolella. Vahat halutaan hengiltä, hoitoa ei saa.
    Mutta Orpon ja Riikka Purran hymy ei hyydy. Heidän mielestään menee siis loistavasti.

    Ja Marinin hallitus sitten onnistui???

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ja Marinin hallitus sitten onnistui???

    Marin teki virheen liittyessään sodanlietsojien kuoroon kuten myös Stubbimme. Mistä tämä Euroopan ryssäviha oikein johtuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Marin teki virheen liittyessään sodanlietsojien kuoroon kuten myös Stubbimme. Mistä tämä Euroopan ryssäviha oikein johtuu?

    No mietippä sitä mistä vois johtua!

    Äänestä

Kaikille ei vieläkään ole auennut että Suomen valtion hyvinvointi palvelut perustuvat lainan ottamiseen. Meidän bruttokansantuote ei riitä hyvinvointi palvelujen rahoittamiseen. Elintasoa pidetään velkarahalla pystyssä !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitukselta joululahja Sote-alueitten työntekijöille.

Eikä tässä vielä kaikki – koko työtä tekevä väestö suomessa roikkuu ”löysässä hirressä”
Joulu saapuu koteihin irtisanomislaput kourassa. Työttömyys mullistaa ihmisten elintason nälkäkuoleman partaalle!

Saman kohtalon kokee myös jokaisessa kunnassa, joissa työttömyys on kasvanut. Kelan sakkomaksut paisuvat kuin pullataikina, jopa ilman hiivaa. Jokainen kunta joutuu miettimään mistä sakkomaksut leikataan. Leikkaukset tulevat todennäköisesti kohdentumaan sosiaali puolelta. Yksi esimerkki; jos kunnassa on esim. pikkusen vajaa 200 työtöntä, on se kunnan toiminnoista pois. Summa on noin, puoli milj. 200:sta työttömästä sakkomaksuna.

Miksi halutaan aina vain jatkaa samaa rataa, vuodesta toiseen yrittämättä edes työllistää työttömiä kunnassa. Siinä on yksi keino saada kassaan jäädä rahaa, eikä se saisi olla mitenkään politisoitunutta toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu