Se liikkui kuin *hän *engen työntämänä tai vetämänä, pitäen aivan hirvittävää ääntä, jyrinää ja pauketta, mustaa savua ympärilleen tuprutellen. Kauheelta tuntui sen hurjaa menoa katsella, aivan sitten hirveeltä, mutta niin jännältä.
Miehellä, joka sillä ratsasti, oli nahkalakki päässään, suojalasit silmillään ja kasvot aivan mustana noesta. Sitä kovasti paukkuvaa ja savuttavaa vaunua, jonka edessä ei ollut hevosta, ohjaili se mies sauvalla, josta piti kiinni, heilutellen sitä edestakaisin ja se vaunu totteli sitä miestä ja sitä sauvaa. Kyllä kulkee kehitys hurjaa vauhtia eteenpäin kun ilman hevosta jo vaunutkin kulkee. Mihin hevosia enää tarvitsee? Ei mihinkään! Kohta niitä ei enää ole!
Ja kun ovat keksineet semmoisia laatikoitakin, joissa on semmoinen veivi ja kun sitä veiviä veivaa, kuuluu siitä laatikosta musiikkia. Ja siinä hevosettomassa vaunussakin on veivi mutta siitä kuuluu vain sitä pauketta. Mutta se liikkuu, mitä se laatikko, mistä se musiikki kuuluu, ei tee.
Nyt varmaankin joku ihmettelee, että mitä ihmettä kukaan noin vanhalla, jo yli sata vuotta vanhalla tiedolla tekee, mutta onhan Raamatun tieto miltei ja jopa yli kaksikymmentä kertaa siitä vanhempaa tietoa ja yhä käyttökelpoista, niin että eiköhän tämäkin tieto jollekin ollut uutta ja vieläkin käyttökelpoista. Niin minä luulen ja jopa uskon niin. Ei hevosettomat vaunut niin kovin uusi ilmiö ole kuin luulisi. Ovatkohan kaikki sellaisia edes nähneetkään!? Ainakaan sellaisia kepillä ohjailtavia, veivattavia, paukkuvia ja savuttavia?!
Uutuuksia niihin Raamatun kulkuneuvoihin verrattuna!!!
Ette ikinä arvaa mitä tänään näin. Hevosettomat vaunut?! voitteko kuvitella!? Ihmeellistä!Eikö vain?
Anonyymi-ap
2
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
kuulostaa ihan tuomiopäivän ennustukselta , jos ei tietäisi asioita 🤣🤣🤣
- AnonyymiUUSI
Ihmisen historia on oikeasti lyhyt.
Ei pyörää ole miljoonaa vuotta kehitelty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973347Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2422173Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m931929Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001883Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211819- 1151658
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11321- 571242