"Yhden jakeen oppi"

Anonyymi-ap

Paavali on ilmaissut sovituksen sanan tyhjentävästi ja täydellisesti kohdassa 2 Kor. 5:19:

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

Sovituksen sanan vihaajat rienaavat tätä Paavalin kuvailemaa sovitusta haukkumalla sovituksen sanan esillä pitämistä "yhden jakeen opiksi".

Noinkohan nämä rienaajat saisivat raivokohtauksen, jos tällä palstalla joku Raamattuun vedoten toteaisi maailman LUOMISESTA, että "Alussa Jumala loi taivaan ja maan."

Alkaisivatko he haukkua tällaista koko Raamatun ensimmäisen jakeen siteeraamista "yhden jakeen opiksi"? Ryhtyisivätkö he jauhamaan, kuinka muualla 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan asiasta paljon muutakin ja että ei tuo yksi jae suinkaan kerro KOKO totuutta - että ei tuossa jakeessa suinkaan ole ilmaistu luomisesta KAIKKEA OLENNAISTA (ikään kuin ei olisi olennaista se, että Jumala on kaiken Luoja).

On hieman vaikea kuvitella, että kukaan olisi niin idiootti.

Mistä maakolosta nousee sitten se apinalauma, joka alkaa raakkua "yhden jakeen opista", kun joku siteeraa Paavalin sovituksen sanaa?

MAAILMAN LUOMINEN: ALUSSA JUMALA LOI TAIVAAN JA MAAN.

MAAILMAN SOVITTAMINEN: JUMALA OLI KRISTUKSESSA JA SOVITTI MAAILMAN (kr. kosmos) ITSENSÄ KANSSA.

Molemmissa tapauksissa toimijana on Jumala ja tapahtumapaikkana on Jeesus Kristus - Hän, joka on Alfa ja Omega ja jossa, jonka kautta ja johon KAIKKI on LUOTU ja jossa KAIKKI PYSYY YLLÄ.

On hengellistä skitsofreniaa antaa Jumalalle kaikki kunnia ja vastuu maailman luomisesta ja riistää Häneltä tuo kunnia maailman sovittamisen kohdalla.

(Paavali kun ei missään kohtaa eikä koskaan puhu mistään muusta kuin MAAILMAN sovittamisesta - ei milloinkaan kenenkään yksilön sovittamisesta.)

Kukaan ei kai ole niin röyhkeä tai järjiltään, että kuvittelisi olleensa ALUSSA Jumalan kanssa luomassa maailmaa?

Kuinka ihmiset sitten saattavat olla niin röyhkeitä ja suuruudenhulluja, että kuvittelevat olleensa osallisia MAAILMAN SOVITTAMISESSA??!!

21

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paavali oli murhamies ja yritti selitellä itsensä vapaaksi tuomiosta.

      Murhamiehet eivät pääse taivaaseen.

      1. Joh. 3:15

      Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.

    • Anonyymi

      Raamatussa on monenlaisia kertomuksia ja tarinoita, jotka eivät täsmää keskenään.

      VT:n mukaan Jeesusta ei ollut vielä olemassakaan kun maailma on luotu.

      Jes. 44:24

      Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, hän, joka jo kohdussa muovasi sinut: -- Minä olen Herra, olen tehnyt kaiken! Yksinäni minä leväytin auki taivaan, muovasin maan kenenkään auttamatta. [Job 9:8]

    • Anonyymi

      Paratiisissakin touhusi Saatana niiden ensimmäisten ihmisten kanssa. Jeesusta ei näkynyt missään.

      Raamatun mukaan Saatana on yksi Jumalan poika, joka oli siihen aikaan jo olemassa.

      Job 2:1

      Ja kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin Saatana heidän joukossansa ja asettui Herran eteen.

    • Anonyymi

      Epäilemättä.
      Kaipa se oli kerran Mariassakin.

      • Anonyymi

        Pyhä Henki hoiti Marian hedelmöityksen Joosefin siemelellä. Ei Hengellä mitään omia siemeniä ole.

        Jeesus oli ihmisen poika. Vain synnitön ihminen pystyi sovittamaan maailman ihmisten synnit.

    • Anonyymi

      Säälittävää !

      Loputonta universalismin, eli "kaikki pelastuu" opin tyrkyttämistä !

      Selitä itsellesi sitten tämä ilosanoman ydin asia:

      2. Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

      Siis: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

      Eikä näin !

      "olette jo sovitetut, muuta ei enää tarvita"

      • Anonyymi

        Ja näin paikalle saapui sovituksen sanan raiskaaja, joka kieltää SOVITUKSEN SANAN:

        "Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa."

        Ja koskaan tämä raiskaaja ei suostu kertomaan, MITÄ tämä jae 19 TARKOITTAA!

        :D :D :D

        Mutta tämä on toisaalta ymmärrettävää. Näin raiskaajat toimivat - oletteko koskaan kuulleet raiskaajasta, joka olisi piitannut raiskauksen kohteestaan? En minäkään.

        Kaikki raiskaajat ovat samanlaisia - niin fyysiset kuin hengellisetkin.

      • Anonyymi

        Edelleenkään ei raiskaaja suostu sanomaan, mitä jae 19 tarkoittaa.

        Mutta tämä on toisaalta ymmärrettävää. Näin raiskaajat toimivat - oletteko koskaan kuulleet raiskaajasta, joka olisi piitannut raiskauksen kohteestaan? En minäkään.

        Kaikki raiskaajat ovat samanlaisia - niin fyysiset kuin hengellisetkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja näin paikalle saapui sovituksen sanan raiskaaja, joka kieltää SOVITUKSEN SANAN:

        "Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa."

        Ja koskaan tämä raiskaaja ei suostu kertomaan, MITÄ tämä jae 19 TARKOITTAA!

        :D :D :D

        Mutta tämä on toisaalta ymmärrettävää. Näin raiskaajat toimivat - oletteko koskaan kuulleet raiskaajasta, joka olisi piitannut raiskauksen kohteestaan? En minäkään.

        Kaikki raiskaajat ovat samanlaisia - niin fyysiset kuin hengellisetkin.

        Niin ja asiat on kyllä selitetty monen monta kertaa, sinä vain et itse halua uskoa Totuutta, vaan pidät enemmän omaksumastasi valheesta ja eksytyksestä !

        Niin ja minä siis toivoisin kaikkien ihmisten pelastuvan, mutta se nyt ei vain mene niin Raamatun mukaan !

        No, sinulle kyllä kaikki selviää aikanaan, viimeistään viimeisellä tuomiolla, jos et sitä ennen löydä Totuutta ja sitä kautta pelastusta.

        Ap. t. 2:40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".

        2. Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

        ANTAKAA SOVITTAA / PELASTAA itsenne Jumalan kanssa !!!

        EDELLEENKÄÄN ei raiskaaja suostu sanomaan, mitä jae 19 tarkoittaa!!!

        Mutta tämä on toisaalta ymmärrettävää. Näin raiskaajat toimivat - oletteko koskaan kuulleet raiskaajasta, joka olisi piitannut raiskauksen kohteestaan? En minäkään.

        Kaikki raiskaajat ovat samanlaisia - niin fyysiset kuin hengellisetkin.

        Mutta tiedä tämä, Nellie: MINÄ en tuota jaetta hyljeksi. Sen teet sinä.

        Sinä hyljeksit suoraan Raamatun sanaa.

        Kuinka kiero voikaan olla ihminen? Ei kykene antamaan vastausta maailman yksinkertaisimpaan kysymykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja asiat on kyllä selitetty monen monta kertaa, sinä vain et itse halua uskoa Totuutta, vaan pidät enemmän omaksumastasi valheesta ja eksytyksestä !

        Niin ja minä siis toivoisin kaikkien ihmisten pelastuvan, mutta se nyt ei vain mene niin Raamatun mukaan !

        No, sinulle kyllä kaikki selviää aikanaan, viimeistään viimeisellä tuomiolla, jos et sitä ennen löydä Totuutta ja sitä kautta pelastusta.

        Ap. t. 2:40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".

        2. Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

        ANTAKAA SOVITTAA / PELASTAA itsenne Jumalan kanssa !!!

        Ihmisellä on valta antaa anteeksi toiselle vain sellainen synti, mikä koskee häntä itseään.

        "niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."

        Ei ihmisellä ole mitään Jumalan valtuuksia, ei Jeesusken eikä hänen kanssaan kulkeneiden oikeiden 12 apostolin valtuuksia, joille hän antoi puhaltamalla suustaan omaa Totuuden Henkeä. Ei sitä muille ole annettu.

        Oikeilla 12 Karitsan apostolilla oli Jeesuksen antama Totuuden Henki. ei muilla

        Joh.20
        21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä TEIDÄT"
        22 Sanottuaan tämän hän puhalsi HEITÄ KOHTI ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
        23 Jolle TE annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta TE kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.

        Ei Raamattu ole mikään loitsukirja, etttä kun sieltä vain kopioidaan jakeita ja sanotaan, että meillä on samat valtuudet.

        Asioiden konteksti tulee säilyttää.

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]

    • Anonyymi

      Nellielle:

      Edustamasi kirjoitustyyli, jossa MITÄÄN ei tarvitse perustella, on tyypillistä kaltaisillesi nykypäivän fariseuksille, joille ristiinnaulitulla Kristuksella ei ole mitään merkitystä. Sinä kumoat Jeesuksen saarnoilla ja muilla jaesitaateilla Jeesuksen ristintyön, kun sinun sen sijaan tulisi tajuta, että Valtaistuimelle istuu Karitsa, jolla on ristiinnaulitsemisen jäljet ruumiissaan.

      Sinun tulisi Paavalin tavoin päättää olla tuntematta mitään muuta kuin Kristus JA HÄNET RISTIINNAULITTUNA, mutta sinua kuvottaa jo moinen ajatuskin, koska se ei istu sinun hurskastelevaan uskovaisuuteesi, koska sinä olet niin täynnä itseäsi ja uskovaisuuttasi.

      Sinua ei voisi VÄHEMPÄÄ kiinnostaa, mitä ristillä tapahtui. Kaikki sinun kirjoituksesi todistavat tämän. Kaikki se, mitä kirjoitat, pyrkii IRROTTAMAAN lukijan katseen ristiinnaulitusta Jeesuksesta, ei suinkaan kirkastamaan Häntä.

      Koko tältä foorumilta ei löydy sinulta AINUTTAKAAN KIRJOITUSTA, jossa keskittyisit Jeesuksen ristinkuolemaan ja vain siihen. Ja sinä olet kirjoittanut tänne satoja tai jopa tuhansia kertoja. Sekin jo osoittaa, kuinka VÄHÄN sinua sovituksen sana kiinnostaa.

      Sinulla on tuo sinun oma sekava oppisi, jota sinä palvot. Ristiinnauliittu Jeesus Kristus on sinulle arvoton.

    • Anonyymi

      Joo linkous-rukous kiitolinja on todellisuudessa kiitoslinja ja hävitys hyvitys!

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan Jumala sovittaa ihmisen synnit pesemällä ne pois kasteessa. Mukaan lukien perisynnin kadotustuomion.

      1. Piet.3

      "veden kantamana"...ei veteen upottamalla

      20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.

      21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

      • Anonyymi

        Syntejä ei soviteta vaan Jumala sovitti

        koko MAAILMAN

        itsensä kanssa.

        Mennyt aikamuoto.

    • Anonyymi

      Ziionisti ei ole mikään uskonto, vaan kuoleman lahko. Ollut aina.

      Uskonnot perustuu
      Johonkin hyvään.
      Oikeat juutalaiset eivät hyväksy zionismia.

      Joten uskovaiset keksikää joku oikea maa
      Mitä ette aloita toisten maassa.

      • Anonyymi

        Jos jatkatte ihmisten murhaamista,
        Niin kuin Palestiinassa ja ympäristössä
        Jo 80 vuotta joudutte kaikki kadotukseen,
        Kiiras tuleen ikuisesti.

    • Anonyymi

      Mitä järkeä on julistaa evankeliumia. Antaa ihmisten elää vapaana uskon kahleista ja tehdä mitä itse haluavat. Miksi vielä orjuuttaa Raamatun alle, kun kuitenkin pelastuu ilman rangaistusta?

    • Anonyymi

      Paavali oli ammatiltaan Roomanvallan palkkamurhaaja,
      joka nautti miehitysvallan antamasta suojeluksesta.

      Korintossa hän tekeytyi sekä apostoliksi että nasiiriksi.

      1. Kor. 9:2

      Jos eivät muut pidäkään minua apostolina, teidän apostolinne ainakin olen.

      Ap. t. 18:18

      Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.][4. Moos. 6:18; Ap. t. 21:24]

      Ap. t. 22:29

      Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.

      • Anonyymi

        Lopeta se dullan poltto.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      139
      3830
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      61
      3455
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2814
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2394
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      172
      2053
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      31
      1476
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      36
      1405
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1222
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1013
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      993
    Aihe