Jos tietäisitte jonkun vainonneen teitä monta vuotta, niin menisittekö pidemmäksi aikaa syrjäisen tien varrella sijaitsevaan mökkiin?
Minä harkitsin paria viikkoa ennenkuin pääsen asumaan muualle.
Nyt, ja varsinkin ilta-aikaan hanke on alkanut mietityttämään.. Mieleen tulee väkisinkin se, että olen mökillä ihan yksin ja vainoaja mökin ulkopuolella.
Riistakameroitakin mietin, mutten usko niistä olevan apua.
Enkä myöskään sitä että olisin turvassa niiden avulla. olisin siellä aika avuttomassa tilassa jos minulle pahaa tahtova tulisi sinne. Hän joka nämä kaikki vihaviestit on
minulle tänne kirjoittanut joko nimellä tai ensimmäisellä kirjaimella.
Viimeksi tänään, että vihaa minua. :-(
Ihan vain teoreettinen kysymys
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252104Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.911921Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881891MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131603Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881456Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11454Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241377Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481257Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731124Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351119