Köyhtyy suapi vuan ei laihtuu, sano isävainoo aikoinaan. Senniin sano kun aloin nuamooni värjeemään ripsarilla , luomivårillä ja huulipunalla että oot ihmislapseks kaunis ilman nuitakkii. Niin, siitä on aikaa. Edelleen meikkaan, kun siltä tuntuu ja haluan olla huoliteltu. Toki voin olla ilman meikkiäkin ja mennä ihmisten ilmoille ilman ehostusta. Liian paljon arvioidaan ihmisten ulkonäköä, kokoa ja vaatetusta. Ihminen itsessään on kiinnostava, jos on. En ole savosta vaikka yritin "viäntee". Toki murre on tuttu. Suattaa näin olla tai sitten ei. On vielä kerrottava, mitä isä kerran sanoi pilke simäkulmassa; tiijättäkö lapset miks otin ruman eukon? ( puhui äidistäni). Kauneus on katoavaista mutta rummuus sen kun lissääntyy. Pikkuveljellä oli jotakin kränää isän kanssa ja isä oli tosi vihainen. Ääneen tokaisi että liekö kusta tirahtanut naidessa. Ja monta muuta isän kommenttia on muistoissa. Nyt vähän poikkesi aiheesta ulkonäköpaineet, mutta se itsensä hyväksyminen ja kunnioitus lähtee jo lapsuudesta. Hyväksyy perheensä, itsensä. Osaa pyytää anteeksi ja antaa jos tarve on. Nuo jutut iskä kertoi kun oltiin jo lähes aikuisia. Minulla oli hyvä isä, jaksoi kannustaa. Meidän kaikkien elämä on arvokas; ikään, kokoon, koulutukseen , varallisuuteen, terveyteen katsomatta. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Iskän "kulkusissa" olin mukana sodassa 5-vuotta.
ulkonäköpaineet
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342714Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2612297Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221403- 1151072
- 961021
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041013Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13922Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55818Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50771Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277742