Vasemmistoliitto nimenomaan haluaa repiä kansaa kahtia.
Minja Koskela väitti suuren enemmistön suhtautuvan myönteisesti miljonääriveroon.
Juho Rahkonen huomautti Iltalehdelle, ettei asiaa kysytty oikeaoppisesti kytkemällä mahdollista uutta veroa sote-palveluiden rahoitukseen.
"– Tyypillistä vedätystä Minja Koskelalta. Kytkee mielipidetiedustelussa esittämänsä kysymyksen miljonääriverosta siihen, että sillä muka rahoitettaisiin sote-palveluja. Ei rahoitettaisi, koska veroja ei voi korvamerkitä mihinkään yksittäiseen asiaan, Kauma kirjoittaa X:ssä.
Hänen mukaansa Koskelan toiminta ”on muutenkin kuin sadan vuoden takaista luokkasotaa”.
– Hänen retoriikkansa on porvarivihamielistä ja tähtää kansan kahtiajakamiseen. Euroopassa käydään sotaa ja Suomen taloustilanne on huono. Juuri nyt tarvitsisimme yhdistävää, ei kansaa jakavaa politiikkaa, Pia Kauma toteaa."
Vasemmistoliitto on täysin epäisänmaallinen puolue. Koskela on vieläpä tehnyt siitä naisvaltaisen ääripuolueen, mutta tokihan liitto on perustettu kommunistiselle pohjalle.
terv, se kokoomuslainen
Vasemmistoliiton toiminta - "kuin sadan vuoden takaista luokkasotaa", sanoi kok.
12
59
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Minjan porukoita menee taas riehumaan itsenäisyyspäivänä.
- AnonyymiUUSI
- ees taas - ees taas - tiellä taistojen jne - - - heeeeh heheheheh heeeee -
- AnonyymiUUSI
Kokoomus on täys paska Suomen myyjä. Kirottu gl0balistinen myyräpuolue. Siinä ei ole yhtään mitään suomalaisuutta tai isänmaallisuutta vaikka onkin oikeassa tuon yhden heiton suhteen.
- AnonyymiUUSI
- ees taas - ees taas -
- AnonyymiUUSI
Vasemmisto on aina tykännyt venäjästä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmisto on aina tykännyt venäjästä.
Jo vuodesta 1918.
- AnonyymiUUSI
Gl0b0jen agendaan kuuluu saada ihmiset toisiaan vastaan. näin huomio keskittyy ruohonjuuritasolle.
Eli tässä asiassa pata kattilaa soimaa. - AnonyymiUUSI
"Koskela on vieläpä tehnyt siitä naisvaltaisen ääripuolueen,"
Koskela siirtyi vasemmistoliittoon juuri Feministisestä puolueesta. Vasemmistoliitossa saa paremmin näkyvyyttä agendalleen ja pääsi jopa eduskuntaan.- AnonyymiUUSI
Pyrkyri siis.
- AnonyymiUUSI
Niin, jos miljonääri vero olisi kytketty vaikkapa teitten kunnossa pitoon niin kyselyn lopputulos lienee erilainen.
- AnonyymiUUSI
Ei miksikään ole muuttunut.
- AnonyymiUUSI
Punakaarteja kootaan jo maakunnissa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2213202Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3222813Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.761810Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e551715Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?481591- 1221386
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111342Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171280Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4321274- 1051269