Suomi ja Ruotsi liittyy Norfolkin alaisuuteen Natossa perjantaina

Suomi siirtyy yhdessä Ruotsin ja Tanskan kanssa Naton komentorakenteessa hollantilaisen Brunssumin esikunnan alaisuudesta yhdysvaltalaisen Norfolkin esikunnan rakenteisiin perjantaina.

– Kun vastustajamme ympäri maailmaa toimivat yhtenäisemmin, on ensiarvoisen tärkeää, että vahvistamme euroatlanttista aluetta mahdollisimman paljon ja vahvistamme asemaamme korkealla pohjoisessa, Naton Euroopan-joukkojen komentaja Alexus Grynkewich kertoi toimittajille torstaina.

Islanti ja Norja ovat jo tätä ennen kuuluneet Norfolkin alaisuuteen, samoin kuin Britannia. Brunssumin alaisuuteen taas kuuluvat muun muassa Baltian maat.
31250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Nato-suomi ja -ruotsi liitetään Norfolkin alaisuuteen Natossa perjantaina.

Suomi suruliputtaa 5.12. Itsenäisyyden menettämistä, juuri ennekuin lauantaina Nato-LUOPIOT juhlivat linnassa Itsenäisyyden vaihtamista päittäin Norfolkin orjuuteen.

Äänestä
  • Harmittaako tiltua?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Harmittaako tiltua?

    Tännekkö sinä nyt karkasit onneton käpykaartilainen sivari?

    Meillä jäi tuossa toisaalla juttu hiukan kesken kun karkasit sieltä kiireesti pois.

    Miksi sinä lähdit raukkamaisesti nyt karkuun sieltä?

    Vai loppuiko kaikki sanottavasi nyt ihan vallan kokonaan, kun joku kertoo sinulle vain hiukan totuuksia siitä todellisesta oikeasta elämästä?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Lauti pois lässytyksesi tähän ketjuun, jos sellaista haluat, tiltunen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Lauti pois lässytyksesi tähän ketjuun, jos sellaista haluat, tiltunen.

    Opettelehan sinä käpykaartilainen sivari nyt ensin vain sitä Suomen kieltä ennen kuin tulet tänne vinkumaan tuota jatkuvaa pahaa oloasi meille oikeille rehellisille ja isämaallisille suomalaisille ihmisille jotka olemme vannoneet sotilasvalan ja näin sitten olemme täysin velvollisia puolustamaan Suomea aina tarvittaessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miksi kuvittelet, että minulla muka olisi paha olo, tiltunen?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Miksi kuvittelet, että minulla muka olisi paha olo, tiltunen?

    Koska kyllä minulla itselläni henkilökohtaisesti ainakin olisi ihan aina jatkuvasti todella surkea ja paha olo, jos olisin esimerkiksi sinun kaltainen täysin epäisänmaallinen käpykaartilainen ja sivari joka ei olisi valmis puolustamaan esimerkiksi asein isänmaamme Suomen itsenäisyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    älä lyö lyötyä...

    Sinullahan on jo selvästi paha olo, kun sinun pitää keksiä moisia typeryyksiä, tiltunen. Minä olen sinullekin useasti kertonut, että olen valmis tarttumaan aseeseen puolustaakseni Suomea. Ja silti valehtelet toisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    älä lyö lyötyä...

    Kas, tuossahan onkin itselleen vastaamassa itse herra presitentti, kaksoiskansalainen, joka toisaalla kertoi, että on muuttanut pois Suomesta ja että jos Venäjä Suomeen hyökkäisi, niin hän on niin isänmaallinen, että ei koskaan yhtään mitenkään lainkaan auttaisi Suomea. Nyt hän onkin yhtäkkiä muka valmis astumaan aseisiin. Haha.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sinullahan on jo selvästi paha olo, kun sinun pitää keksiä moisia typeryyksiä, tiltunen. Minä olen sinullekin useasti kertonut, että olen valmis tarttumaan aseeseen puolustaakseni Suomea. Ja silti valehtelet toisin.

    Miksi valehtelet?

    Ei sinua käpykaartilaista huolita armeijaan, sillä eihän sinulle annettaisi nyt edes minkäänlaista asetta Suomen valtiolta.
    Sillä et sinä nyt koskaan mitenkään voi mihinkään Suomen valtion omistamaan aseeseen tarttua, koska sinä et ole vannonut koskaan virallisesti minkäänlaista sotilasvalaa ja luvannut näin sitten puolustaa Suomea sotiilaallisen kriisitilanteen uhatessa Suomea koska et ole mitenkään luotettava Suomen kansalainen.
    Ja tuskin sinä edes osaisit käyttääkään nykyaikaista rynnäkkökivääriä kun sinulta puuttuu koulututus vallan kokonaan siihen. Tuo rynnäkkökiväärin käyttö on aivan liian vaikea sinun edes oppia tai opetella, sillä sen verran tyhmä käpykaartilainen sivari sinä nyt vain olet, joten kyllä sinä jatkat urhoollista toimintaasi sivarina edelleenkin vain sieltä käpykaartista käsin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Se, että annettaisiinko minulle asetta on aivan eri asia kuin sinun valheesi, etten muka olisi valmis tarttumaan aseeseen Suomea puolustaakseni, mutta ymmärrän toki, että olet liian tyhmä tajutaksesi tuon eron, tiltunen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Se, että annettaisiinko minulle asetta on aivan eri asia kuin sinun valheesi, etten muka olisi valmis tarttumaan aseeseen Suomea puolustaakseni, mutta ymmärrän toki, että olet liian tyhmä tajutaksesi tuon eron, tiltunen.

    Miksi valehtelet?

    Sinulla käpykaartilaisella sivarilla ei ole todellakaan nyt mitenkään riittävästi minkäänlaista kompotenssia edes missään olemassa osallistuaksesi asiallisesti ja uskottavasti tähän keskusteluun.
    Perustelen tämän asian niin, että sinä et ole koskaan käynyt edes armeijaa, etkä vannonut sotilasvalaa Suomen valtiolle. Ei Suomen armeijaankaan ihan kuka tahansa koskaan kelpaa, ja sinä juuri olet yksi niitä täysin epäisänmaallisia maanpettureita ja käpykaartilaisia sivareita, jonka palveluksia Suomen valtio ei koskaan edes kaipaa koskaan yhtään missään.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Harmittaako tiltua?

    Vaikuttaa siltä, että tiltulla on kesto harmitus, joka öisikin kylmentää rinkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    Sinulla käpykaartilaisella sivarilla ei ole todellakaan nyt mitenkään riittävästi minkäänlaista kompotenssia edes missään olemassa osallistuaksesi asiallisesti ja uskottavasti tähän keskusteluun.
    Perustelen tämän asian niin, että sinä et ole koskaan käynyt edes armeijaa, etkä vannonut sotilasvalaa Suomen valtiolle. Ei Suomen armeijaankaan ihan kuka tahansa koskaan kelpaa, ja sinä juuri olet yksi niitä täysin epäisänmaallisia maanpettureita ja käpykaartilaisia sivareita, jonka palveluksia Suomen valtio ei koskaan edes kaipaa koskaan yhtään missään.

    Edelleen olet liian tyhmä ymmärtääksesi, että väitteesi, etten muka olisi valmis tarttumaan aseeseen Suomea puolustaakseni, on aivan eri asia kuin se, että annettaisiinko minulle ase käteen, tiltunen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Edelleen olet liian tyhmä ymmärtääksesi, että väitteesi, etten muka olisi valmis tarttumaan aseeseen Suomea puolustaakseni, on aivan eri asia kuin se, että annettaisiinko minulle ase käteen, tiltunen.

    Ei siitä ole nyt edes kysymys mihin sinä olisit valmis tai mihin et olisi valmis.

    Suomessa on Suomen lakien mukaan olemassa selkeä asevelvollisuus, ja tuon asevelvollisuuden saamiseksi itselleen täytyy täyttyä ihan aina ne tietyt lailliset kriteerit.

    Ja nyt sinä se et vain vain täytä yhtään laillista kriteeriä siihen, että voisit olla minkäänlainen asevelvollinen täällä Suomessa. Joten pysy siellä käpykaartissasi nyt vain sivari, ei Suomen armeija sinua koskaan kaipaile yhtään mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    "Ei siitä ole nyt edes kysymys mihin sinä olisit valmis tai mihin et olisi valmis."

    Kyllä sinä tiltunen kirjoitit nimenomaan näin:

    " jos olisin esimerkiksi sinun kaltainen täysin epäisänmaallinen käpykaartilainen ja sivari joka ei olisi valmis puolustamaan esimerkiksi asein isänmaamme Suomen itsenäisyyttä."

    Et ilmeisesti ymmärrä edes mitä itse kirjoittelet.

    Nimenomaan olen sinun suhteesi edelleenkin täysin samaa mieltä kyseisen asian suhteen.
    Minä en todellakaan koskaan arvosta sinunlaisiasi säälittäviä käpykaartilaisia sivareita jotka ihan omaa tyhmyyttään eivät ole koskaan hoitaneet isänmaataan koskevia omia velvollisuuksiaan.

    Ja eihän se nyt minun vikani todellakaan koskaan ole että, sinä aikoinasi olet ollut niinkin tyhmä ja typerä. ettet ole ymmärtänyt lainkaan edes hoitaa omia laillisia velvollisuuksiasi kuntoon.

    Eli jos sinä nyt aikoinasi olisit täyttänyt sen oman laillisen velvollisuutesi isänmaallesi, ja suorittanut armeijan hyväksytysti, niin ei sinun nyt lainkaan tarvitsisi murehtia ja parkua sitä esimerkiksi täällä internetin yleisillä keskustelupalstoilla että miksi sinua ei huolita Suomen armeijaan jos Suomea uhkaa joskus jokin sotilallinen kriisitilanne

    Äänestä

Vihdoinkin pääsimme eroon Baltian rupusakista.

Äänestä

No niin se siitä sitten , hyvähän meidän siihen on kuulua .
Täytyy ymmärtää että sitten jos ryssä hyökkää suomeen tai balttiaan , Eteläeuroopan valtiot vaativat yhtä paljon apuja heille kuin me saamme tänne. Vai toimiiko nato toisin kuin eu, ?

Äänestä

Kiovan korruptiorinki tiukentaa otettaan.

Äänestä
  • Valkoista jauhetta on kaikille tiimiläisille saatavilla rajattomasti.

    Äänestä

  • 48 miljardia USA:n dollaria on kateissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Valkoista jauhetta on kaikille tiimiläisille saatavilla rajattomasti.

    Niinkö teillä siellä tovereitten promille jengissä🤣😂🤣

    Äänestä

Suomi entinen itsenäinen ja rohkea rauhanatahdon suurmaa on kutistunut pelokkaaksi ja sotaisaksi kääpiö-vasallivaltioksi.

Äänestä
  • On suoraan jenkkien komentokeskuksen alainen.

    Äänestä

Vain hyvä asia säilyttää itsenäisyys, hyvä.

Äänestä

Putinisteille kylmää kyytiä.

Äänestä

Sattumaako vai tökeröä ajoitusta.

Kunniakasta itsenäisyyspäivää;
-Suomi alistetaan tänään Amerikassa toimivan esikunan alaisuuteen.
-50 % suomalaisista pelkää
-Itse näisyyspäivä on muotoutunut Suomen rkiittisemmäksi sisäisen jännityksen päivksi.
Iloitkaa.

Äänestä

😉👍👌✌️

Äänestä

Järkevä päätös. Pohjoismaat ovat Norfolkin nyrkki ja Britannia tuki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi siirtyy yhdessä Ruotsin ja Tanskan kanssa Naton komentorakenteessa hollantilaisen Brunssumin esikunnan alaisuudesta yhdysvaltalaisen Norfolkin esikunnan rakenteisiin perjantaina.

– Kun vastustajamme ympäri maailmaa toimivat yhtenäisemmin, on ensiarvoisen tärkeää, että vahvistamme euroatlanttista aluetta mahdollisimman paljon ja vahvistamme asemaamme korkealla pohjoisessa, Naton Euroopan-joukkojen komentaja Alexus Grynkewich kertoi toimittajille torstaina.

Islanti ja Norja ovat jo tätä ennen kuuluneet Norfolkin alaisuuteen, samoin kuin Britannia. Brunssumin alaisuuteen taas kuuluvat muun muassa Baltian maat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu