Venäjä hyökkää todennäköisimmin juuri nyt eikä vuosien päästä

Anonyymi-ap

"Toisin kuin yleisesti puhutaan, meidän ei pitäisi nyt huolia vain niin kutsutuista hybridiuhista ja joskus vuosien päästä ehkä tulevasta Ukrainan jäljiltä jälleenrakennetun Venäjän armeijan invaasiosta. Todellinen uhka on nimittäin juuri nyt tapahtuva ”ennalta ehkäisevä” Venäjän hyökkäys. Sen laukaisijana olisi venäläisten erikoinen uhkakäsitys, jota länsimaissa ei ymmärretä eikä uskota todeksi. Tähän hyökkäykseen me emme myöskään vielä ole valmiina.

Tällaisen valtavirrasta poikkeavan näkemyksen esittää norjalainen sotatutkija. majuri Amund Osflaten.

Asiantuntija listaa kirjoituksessaan esimerkkejä siitä, miten ja mistä ja ennen kaikkea missä järjestyksessä Venäjä ammensi joukkonsa Ukrainaan. Hänen mukaansa länsirajan tyhjentäminen tehtiin lopulta vasta, kun Ukrainan sodan kovat tappiot siihen pakottivat. Osflatenin kokoamien lukujen perusteella Nato-maiden rajoilla pikemminkin pyrittiin säilyttämään joukkoja.
Meidän on vaikea uskoa, että Kreml näkisi eurooppalaiset naapurinsa ja Naton aitona turvallisuusuhkana. Tilannetta mutkistaa entisestään, että väite tästä läntisestä uhasta on erottamaton osa Venäjän propagandaa, jolla on perusteltu muun muassa valloitussotaa Ukrainassa.

Amund Osflaten muistuttaa, että käsitys länsimaiden uhasta on kuitenkin määritelty varsin selvästi virallisissa suunnitelmissa ja sodankäynnin teoriaa käsittelevässä venäläisessä kirjallisuudessa."

Noin vainoharhaista porukkaa venäjällä on, he uskovat että länsimaat/Nato hyökkää sinne. Vaikka todellisuudessa mikään maa tai taho ei ole venäjälle hyökkäämässä.

22

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos putte odottaa 2-3 vuotta, niin Ukrainassa sotineet vanjat eivät ole enää taistelukuntoisia, vaan todennäköisesti suuri osa on juoppoja.

      • Anonyymi

        Ja onko hän itse edes hengissä parin vuoden päästä. Kuinka sairas Putin oikein onkaan, muutenkin kuin vainoharhainen?


      • Anonyymi

        Parin-kolmen vuoden kuluttua on jo kasvanut uusi täysi-ikäisten sukupolvi tykinruoaksi Venäjän seuraaviin sotiin…..


      • Anonyymi

        Venäjä ei hyökkää Eurooppaan, mutta 2030 luvulla joku muu voi tulla tänne tappam,aan. Miettikää sitä!


      • Anonyymi

        Sen jälkeen Antikristus on jälleen helvetin prinssi, viimeisen kerran. Kaikki kristinuskon valtakunnat vapisevat, myös uskottomien, 25 vuoden ajan. Sodat ja taistelut tulevat olemaan ankarampia, ja kaupunkeja, kaupunkeja, linnoja ja kaikkia muita rakennuksia poltetaan, autioitetaan ja tuhotaan runsaalla verenvuodolla, naimisissa olevien naisten ja leskien loukkaamisen ja imevien lasten kanssa, jotka murskataan ja rikotaan kaupunkien muureille. Saatanan, prinssi Infernal, avulla voidaan tehdä niin pahaa, että melkein koko maailma joutuu tuhoutuneeksi ja autioksi. nd


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parin-kolmen vuoden kuluttua on jo kasvanut uusi täysi-ikäisten sukupolvi tykinruoaksi Venäjän seuraaviin sotiin…..

        Venäjällä koululaisille annetaan nyt pakollista sotilaskoulutusta, johon sisältyy erilaisten aseiden käsittelyä. Näin siellä kasvatetaan jo uutta barbaariryzzien sukupolvea valmiina Putlerin seuraaviin hyökkäyssotiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä ei hyökkää Eurooppaan, mutta 2030 luvulla joku muu voi tulla tänne tappam,aan. Miettikää sitä!

        Kuka muu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen jälkeen Antikristus on jälleen helvetin prinssi, viimeisen kerran. Kaikki kristinuskon valtakunnat vapisevat, myös uskottomien, 25 vuoden ajan. Sodat ja taistelut tulevat olemaan ankarampia, ja kaupunkeja, kaupunkeja, linnoja ja kaikkia muita rakennuksia poltetaan, autioitetaan ja tuhotaan runsaalla verenvuodolla, naimisissa olevien naisten ja leskien loukkaamisen ja imevien lasten kanssa, jotka murskataan ja rikotaan kaupunkien muureille. Saatanan, prinssi Infernal, avulla voidaan tehdä niin pahaa, että melkein koko maailma joutuu tuhoutuneeksi ja autioksi. nd

        Olipa sinulla paha painajainen.


    • Anonyymi

      "..että länsimaat/Nato hyökkää.."

      Ei ainakaan paranna asiaa, jos natossa puhutaan ennaltaehkäisevistä puollllustuksista.

      • Anonyymi

        Puhutaanko Natossa sitten sellaisia?
        Venäjältä tuollaisia puheita on esitetty sodan alusta lähtien.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhutaanko Natossa sitten sellaisia?
        Venäjältä tuollaisia puheita on esitetty sodan alusta lähtien.

        Jep.


    • Anonyymi

      Eihän noista hulluista venäläisistä koskaan tiedä, olisiko niin tyhmiä että yrittäisivät Natoa vastaan taistella kun Ukrainankaan kanssa ei oikein meinaa pärjätä?
      Putinin pitää nuolla Trumpin takapuolta, että sota loppuisi.

    • Anonyymi

      Korean tauti sopii kierolle parhaiten.

    • Ei ketään kiinnosta hyökätä Venäjälle koska jäisellä Siperialla ei kukaan tee mitään tai no voisihan sinne laittaa kaikki turvapaikanhakijat. Venäjällä ei ole mitään minkä takia sinne kannattaisi hyökätä. Ehkä jotain luonnonvaroja korkeintaan joita löytyy muualtakin.

      Epätodennäköistä että Venäjällä olisi erityisemmin voimia hyökätä juuri nyt mihinkään kun se on uuvuttanut itsensä ainakin osittain Ukrainassa.

      Ennaltaehkäisevä vierailu Venäjälle olisi nyt paikallaan kun toppahousujen huomio on muualla. Putinin ja Kremlin johdon voisi laittaa vaihtoon.

    • Anonyymi

      Kysehän ei ole siitä hyökkääkö Venäjä muualle Ukrainan jälkeen, vaan kyse on vain siitä mihin se hyökkää ja milloin. Itse veikkaan Baltian maita, koska Venäjä on jo harjoitellut niiden valtaamista Zapad-sotaharjoituksissaan.

      Venäjä voi myös käyttää samoja typeriä tekosyitä Baltiaan hyökätessään - maat ovat muka täynnä natseja ja venäläisiä siellä muka sorretaan, joten ihan pakko tulla tekemään pieni erikoinen operaatio. Putlerin puheet Baltian maista ovat aivan samoja joilla Putler puolusteli Ukrainaan hyökkäämistä.

      Putler myös tietää ettei oranssi taco-idiootti tekisi mitään vaikka Venäjä hyökkäisi Baltiaan. Trumpelo vain sanoisi balteille että luovuttakaa maanne suosiolla älkääkä tapelko vastaan, ettei tule sotaa.

      • Anonyymi

        Samanlaista argumentointia itänaapuri Suomesta ja suomalaisista esittää. Suomikin on kuulemma täynnä natseja ja venäläisiä kohdellaan huonosti. Samat aikeet siellä on meidänkin suhteemme, kuin baltteja kohtaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlaista argumentointia itänaapuri Suomesta ja suomalaisista esittää. Suomikin on kuulemma täynnä natseja ja venäläisiä kohdellaan huonosti. Samat aikeet siellä on meidänkin suhteemme, kuin baltteja kohtaan.

        Täsmälleen juuri noin, mutta Suomella on iso armeija ja vahva puolustus, joita Balteilla taas ei ole, joten veikkaan ekaksi kohteeksi Baltian maita.


    • Anonyymi

      Putler epäilee elääkö sittenkään ikuisesti vaikka yrittäisi. Ja aina voi joku kumminkin päästää pois päiviltä, ei siinä silloin mikään auta.

    • Anonyymi

      Ihan totta. Hevosista voi lyödä vetoakin.

    • Anonyymi

      Suomeen tai Eurooppaan ei Venäjän tarvitse hyökätä tsi ampua laukaustakaan, koska me tuhoamme itse itsemme. Tämä menee kuin kirjassa jonka olette varmaan lukeneet, Sodankäynnin taito.

      • Anonyymi

        Eihän Putlerille riitä se että me tuhoamme itse itsemme (taloudellisesti), vaan hän haluaa vallata maat ja liittää ne osaksi Venäjän Pyhää Imperiumia. Putler pitää itseään jonain jumalallisena ritarina jolla on Pyhä tehtävä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Putlerille riitä se että me tuhoamme itse itsemme (taloudellisesti), vaan hän haluaa vallata maat ja liittää ne osaksi Venäjän Pyhää Imperiumia. Putler pitää itseään jonain jumalallisena ritarina jolla on Pyhä tehtävä.

        Putler kuvittelee olevansa Putler Suuri Imperiumin palauttaja, vaikka oikeasti hän on vain Putler Pieni Kalsarimyrkyttäjä ja sotarikollinen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      28
      5551
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3603
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3522
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3417
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3006
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    9. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2340
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    Aihe