Matti Niskasen muistoa kunnioittaen

Ei piirrä enää liitu kaarta tauluun,
on vaiennut ääni, mi opasti meitä.
Vaan opit, ne kantavat elämän lauluun,
kuin vahvat, suorat ja selkeät tiet.

Hän opetti matikkaa, aljaa ja jommaa, trigonomista kulmaa,
toi oletukset ja väitökset,
ratkaisut ja tarkastelut
tueksi huomisen teille.
Ei elämäkään pelkkää arvoitusta, pulmaa,
kun ajatuksen juuri on kirkas meille.

Nyt vaihtunut luokka on metsien syliin,
Taivalkosken kairoille, tuttuihin maihin.
Vaikka tie toi aikoinaan kaukaa tähän kylään,
jäi sydän ikuisiksi ajoiksi näihin.

Ei tarvittu isoa ääntä,
ei kovia sanoja,
kun levoton luokka kävi hiljaiseksi.
Vain katse, mi tyynenä katseli meitä,
teko kunnioitukseksi muuttui, ja kunnioitus
tieksi.
Se oli karismaa,
voimaa niin vakaata,
joka oppilaan sai häntä arvostaa.

Ei lukuja vain, vaan ajatuksen juurta,
hän opetti logiikkaa kirkasta, suurta.
Kun algebran kaavat auki hän taittoi,
ja geometrian totuudet taululle laittoi,
hän rakensi pohjaa, mi kestää ja kantaa,
voi elämän myrskyissä suunnan se antaa.

Todistus on valmis,
on ympyrä suljettu,
Taivalkosken maahan on matka nyt kuljettu.
Vaikka opettaja poissa on,
oppi jää elämään,
se logiikan valo ei pääse hälvenemään.
Se on lahja, mi meissä vaikuttaa yhä,
muisto on valoisa,
arvokas, pyhä.

On viimeinen todistus loppuun viety, ympyrä sulkeutuu rauhan maassa.
Hyvää matkaa,
on erätulet sytytetty siellä jossain,
ikuisessa metsässä.

Hyvää matkaa Matti.