Kuka tuntee Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus ry SASK ja sen toiminnan. Nyt tuntee, kun se valittaa valtionavun leikkauksista. Tuo ay-pomojen leikkikenttä saisi nyt vähemmän kuin aiemmin. SASKille myönnettiin enintään 10 miljoonan euron rahoitus, kun haettu rahoitus oli 22,5 miljoonaa neljäksi vuodeksi. Tällä kaudella SASKin valtionrahoitus on ollut 16,1 miljoonaa. Maksakoot omat leikkinsä jhan itse,
https://www.sask.fi/
Miksi verovaroin avustetaan ay-järjestöjen kahvikerhoja
3
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Montakohan sataa miljoonaa vastaavilta kuppaajilta voitaisiin leikata vuodessa?
- AnonyymiUUSI
Näitä järjestöjä ja yhdistyksiä on niin älytön määrä että on arvioitu niissä olevan töissä n. 70 000 henkeä, pääasiassa verovaroin, entisiä, nykyisiä ja tulevia poliitikoita hyväpalkkaisessa suojatyössä.
Osaavat kyllä täytellä toisilleen hankepapereita joilla saavat kupattua käyttöönsä lisävaroja.
Onko yllätys ettei näiltä saa pienentää rahoitusta vaikka rahoitus on harkinnanvaraista, harkinnasta taas vastaavat poliitikot.
Ihan esimerkkinä pelkästään maahanmuuttajajärjestöjä on n. 200 kpl ja siitä voi sitten arvioida kuinka paljon on verovaroin ylläpidettyjä työpaikkoja niissäkin.
- AnonyymiUUSI
Lueskelin tuonkin toimintakertomusta 2024 mutta oli niin ympäripyöreää juttua etten oikein saanut selville mihin noin 1 miljoonaa palkkakuluja oli käytetty. Jossain ulkomailla oli käyty, samoin joillakin alan teemapäivillä ja seminaarissa puheltu pienille ihmismäärille. Selontekoja ja lakiehdotuksia oli luettu. Työntekijöitä on kyllä töissä ulkomaillakin yhteistyöprojekteissa. Nenäpäivän lopettaminen vaikutti suuresti rahoitukseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714245Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172710Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242417Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152412Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072203Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1092183Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6071937MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141915Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673