"Meidän tehtävämme on tukea Ukrainaa niin paljon ja niin pitkään kuin tarvitaan".

Anonyymi-ap

Suomi ei anna Ukrainalle turvatakuita, totesi pääministeri Petteri Orpo (kok.) tiistaina.

Edellisenä päivänä Euroopan johtajat keskustelivat puhelimitse. Ranskan presidentti Emmanuel Macron varoitti: "On mahdollista, että Yhdysvallat pettää Ukrainan aluekysymyksessä ilman selkeyttä turvallisuustakuista." Ranskan presidentinkanslia on tosin kiistänyt, että Macron olisi puhunut pettämisestä.

Euroopassa osataan puhe "pettävästä" Yhdysvalloista, mutta turvatakuiden suhteen ainakin Suomen linja on nyt joku muu kuin minä -politiikka.

Ratkaisu on Suomen kannalta täysin ymmärrettävä.

Keskustelu turvatakuista kiihtyi, kun Suomi mainittiin Yhdysvaltojen rauhansopimusluonnoksessa juuri turvatakuita koskevassa osiossa.

Jo syyskuussa presidentti Alexander Stubb oli korostanut: "Emme ole lähettämässä suomalaisia Ukrainan sotarintamalle".

Voidaan kuitenkin kysyä, miten Suomi muiden Euroopan maiden mukana voi olla niin painokkaasti vaatimassa muilta, erityisesti Yhdysvalloilta, jotain, mihin emme ole itse valmiita osallistumaan?

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on toki sanonut, etteivät pelkät Euroopan turvatakuut riitä. Sen kilven taakse ei voi kuitenkaan loppumattomiin piiloutua.

Se ainakin vaikuttaa selvältä, että Suomi kääntää nyt sivua.

Ja sillä sivulla lukee: Venäjä ja presidentti Vladimir Putin voittavat Ukrainan sodan. Nyt tuo uusi sivu pitää myydä meille suomalaisille.

Samoille suomalaisille, joille on toitotettu, miten "meidän tehtävämme on tukea Ukrainaa niin paljon ja niin pitkään kuin tarvitaan".

Uudelle sivulle kurkkiminen aloitettiin jo, kun Ukrainan voiton sijaan alettiin puhua yhä enemmän "oikeudenmukaisesta rauhasta".

Keskiviikkona presidentti Stubb perusteli uutta sivua.

– Realiteettia on se, että rauha voi olla joko hyvä, huono tai jonkinnäköinen kompromissi, Stubb sanoi MTV Uutisten haastattelussa.

– Realiteettia on myös se, että meidän suomalaisten on valmistauduttava hetkeen, kun rauha syntyy, ja kaikki ne oikeudenmukaisen rauhan ehdot, josta olemme paljon neljän vuoden aikana puhuneet, eivät tule todennäköisesti täyttymään, presidentti jatkoi.

Tämä realiteetti on ollut sotaa muutenkin kuin poliitikoiden hattarapuheiden kautta seuranneille selvä viimeistään siinä vaiheessa, kun Ukrainan kesän 2023 vastahyökkäys epäonnistui.

Ennen presidentti Donald Trumpin toista kautta julkaistiin väitteitä hänen rauhansuunnitelmastaan, jota kuvailtiin "kauheaksi", koska Ukraina menettäisi Donbassin ja Krimin.

Todellisuudessa suunnitelma oli silloin ja on yhä realismia, koska sen annettiin ja on annettu olla realismia.

Nyt Suomenkin johto sanoo sen ääneen. "Oikeudenmukaisen" rauhan hylkäämisestä on tullut todellisuus, jota ei haluta tai pystytä muuttamaan.

Olisi typerää väittää, että Suomi olisi yksin voinut muuttaa tilanteen. Ei olisi, mutta Eurooppa yhdessä olisi voinut olla jo toisenlainen voimatekijä.

Helmikuussa 2022 presidentti Sauli Niinistö sanoi lukuisia kertoja toistetut sanat: "Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät".

Tuolloin kyse oli Venäjän ja Putinin naamiosta.

Viime viikkojen neuvotteluiden ja Yhdysvaltojen jo sellaisenaan hyllytetyn Venäjä-myönteisen rauhansuunnitelman myötä Eurooppa ja Suomi ovat joutuneet poistamaan naamiot omilta kasvoiltaan.

Niiden takaa löytyy Eurooppa, joka ei yksin yritä pakottaa Venäjää "oikeudenmukaiseen" rauhaan ja Suomi, joka ei aio osallistua turvatakuisiin, vaan Orpon mukaan "auttaa turvallisuusjärjestelyissä, ja ero näiden kahden välillä on valtava".

Se ei ole kuitenkaan poistanut Euroopan johtajien kykyä moralisoida Yhdysvaltoja, käytännössä syyttää sitä Ukrainan "pettämisestä" ja vaatia Trumpia antamaan Ukrainalle asioita, joita emme itse ole sille valmiita antamaan.

Tämä sen jälkeen, kun Yhdysvallat on yksittäisistä valtioista antanut eniten materiaalista tukea Ukrainalle ja jakanut sille vuosien ajan korvaamatonta tiedustelutietoa.

Yhdysvaltoja on helppo syyttää Ukrainan vaikeasta tilanteesta, mutta silloin Eurooppa jälleen kerran unohtaa oman vastuunsa.

14

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Jos Nato olisi kuopattu samaan aikaan kuin Varsovan liitto niin maailma olisi säästynyt paljolta pahalta. Suomi kerkesi mukaa viime metreillä ja se on meille vain häpeäksi ajan mittaan.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ukraina on jo vävinnyt sotansa joka muuta väittää valehtelee!

      • UUSI

        Uutisissa oli, että sota jatkuu vielä.


      • Anonyymi
        UUSI
        moloch_horridus kirjoitti:

        Uutisissa oli, että sota jatkuu vielä.

        Ukraina tulee ilman muuta häviämään sodan. Sille ei voi mitään. Kyllä se jo tiedettiin aikaisemminkin. Ja voisiko se "tukeminen" tarkoittaa välillä muutakin kuin rahallista tukea. Ne kun menee vähäisistä verovaroistamme ja hurjemmasta velanotosta.


      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina tulee ilman muuta häviämään sodan. Sille ei voi mitään. Kyllä se jo tiedettiin aikaisemminkin. Ja voisiko se "tukeminen" tarkoittaa välillä muutakin kuin rahallista tukea. Ne kun menee vähäisistä verovaroistamme ja hurjemmasta velanotosta.

        Ei se niin ilmiselvää ole, kuin kuvittelet. Ja suurin osa avustamme onkin ollut vanhoja, jo aikaa sitten maksettuja aseita.


      • Anonyymi
        UUSI
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ei se niin ilmiselvää ole, kuin kuvittelet. Ja suurin osa avustamme onkin ollut vanhoja, jo aikaa sitten maksettuja aseita.

        Sen on harvinaisen selvää, että Ukit on hävinneet. On itsepetos väittää muuta!


      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen on harvinaisen selvää, että Ukit on hävinneet. On itsepetos väittää muuta!

        Niinhän sinä väitit jo yli kolme ja puoli vuotta sittenkin.


      • Anonyymi
        UUSI

        Oletko perustanut Valehtelijoiden kerhon? Selvää hallitusainesta. Jäsenhankinta kannattaa suunnata itärajan taakse. Siellä on paljon ainesta, joille aihepiiri on tuttu ihan pienestä pitäen.


    • Anonyymi
      UUSI

      Täällä Suomessakin on tuettavia. Ensin pitää varmistaa oman pesän kestävyys.

    • Anonyymi
      UUSI

      Sotaääliöt juhlivat tänään linnassa

      • UUSI

        Ei noita venäläisiä sinne ole kutsuttu.


    • Anonyymi
      UUSI

      Kysymys on Naton häviöstä.
      Miettikääpä, kuinka laillinen on Suomen Nato-jäsenyys?

      Bidenin automaatilla allekirjoitettu ja nyt todettu mitättömäksi?

      • Anonyymi
        UUSI

        Molemmissa päissä laitonta toimintaa.


      • UUSI

        NATO ei sodi nyt missään, joten se ei tietenkään myös voi hävitä olematonta sotaa. Suomen NATO-jäsenyys on täysin laillinen eikä sitä peruta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      123
      4619
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3357
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3265
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2876
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2809
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2079
    Aihe