Raamatun kertomus Jeesuksen taivaaseenastumisesta on yksi niistä kohdista, jotka paljastavat kirkkaasti tekstien aikakauden maailmankuvan. Apostolien teoissa kerrotaan, että Jeesus “nousi ylös, ja pilvi vei hänet pois näkyvistä”. Ajatus on kaunis ja runollinen, mutta samalla paljastavan naiivi.
Kirjoittajilla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä pilvet todellisuudessa ovat: vesihöyryä ja jääkiteitä ilmakehässä. Eikä heidän maailmankuvassaan ollut tilaa sille tiedolle, että pilvien takana ei odota taivaallinen valtakunta, vaan kylmä, lähes tyhjä avaruus. Ei enkeleitä, ei portteja, ei kultaisia katuja, vaan satoja miljoonia kilometrejä mustaa tyhjyyttä.
Antiikin kosmologiassa “taivas” oli konkreettisesti yläpuolella sijaitseva asunto Jumalalle. Ylös katsomalla katsottiin kohti jumalallista todellisuutta. Siksi Jeesuksen oli noustava ylöspäin: missäpä muuallakaan taivas olisi voinut sijaita kuin taivaalla? Tarinan symboliikka syntyi tuosta yksinkertaisesta maailmankäsityksestä.
Nykyisin, kun tiedämme maan olevan pallo avaruudessa keskellä ilman mitään erityistä “ylös” tai “alas” -suuntaa, kertomus paljastaa alkuperänsä taruna, ei historiallisena tapahtumana. Jos Jeesus todella olisi jatkanut nousuaan pilvien läpi ja vielä niidenkin yläpuolelle, hän olisi päätynyt avaruuteen, jossa ihminen kuolee muutamassa sekunnissa.
Taivaaseenastumiskertomus ei siis ole niinkään todiste ihmeestä kuin muistutus siitä, miten Raamatun tekstit ovat sidottuja antiikin ihmisten rajalliseen tietoon maailmasta. Kun maailmankuva muuttuu, muuttuu myös se tapa, jolla näitä kertomuksia voidaan ymmärtää, joko vertauskuviksi tai aikansa uskomusten kuvauksiksi, muttei enää kirjaimelliseksi todellisuudeksi.
Runollisena kertomuksena pilveen katoava Jeesus on vaikuttava näky. Tieteellisenä kuvauksena se on vain yksi esimerkki siitä, kuinka kauas uskonnollinen perinne on jäänyt reaalimaailman todellisuudesta.
Raamatun nolot mokat, osa 3
29
165
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Jeesus siis uhrattiin toistamiseen, pilvien yläpuolella avaruudessa.
- AnonyymiUUSI
Kuka pelastaa meidät nyt? 🫢
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kuka pelastaa meidät nyt? 🫢
Ei hätää, näistä jostakin löytyy pelastus.
- ISRAEL ja Israelin siunaaminen pelastaa
- KIRKKO pelastaa
- SAPATTI pelastaa
- KIELILLÄPUHUMINEN pelastaa
- JEHOVAN NIMI pelastaa
- TRUMPPI pelastaa
JNE....
Kyllä näistä tai jostakin muusta löytyy pelastus, sillä ei se pelastus ennenkään ole ollut Jeesuksesta kiinni.
Jokaiselle löytyy se oma pelastaja, mutta ehtona on tietenkin, että täytyy kuulua siihen organisaatioon/ryhmään, joka sitä pelastusta tarjoaa, eikä se tietenkään ole aivan ilmaista. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei hätää, näistä jostakin löytyy pelastus.
- ISRAEL ja Israelin siunaaminen pelastaa
- KIRKKO pelastaa
- SAPATTI pelastaa
- KIELILLÄPUHUMINEN pelastaa
- JEHOVAN NIMI pelastaa
- TRUMPPI pelastaa
JNE....
Kyllä näistä tai jostakin muusta löytyy pelastus, sillä ei se pelastus ennenkään ole ollut Jeesuksesta kiinni.
Jokaiselle löytyy se oma pelastaja, mutta ehtona on tietenkin, että täytyy kuulua siihen organisaatioon/ryhmään, joka sitä pelastusta tarjoaa, eikä se tietenkään ole aivan ilmaista.Ai, niin...yksi tärkeimmistä meinasi unohtua eli
- HELVETTIIN uskominen pelastaa
Ei tarvitse edes mennä avaruuteen asti. Jokainen nykyajan peruskoululainen tietää, mikä on vuoristotauti, joka johtuu hapenpuutteesta. Jo 2 500 metrin korkeudessa ihminen voi saada ensimmäisiä lievän vuoristotaudin oireita.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Korkeuden_vaikutus_ihmiseen- AnonyymiUUSI
Rajallisellakin tiedolla saa kyllä käsityksen miten temppu tehty. Maapallo on sulan materian möhkäle, joka on vain pinnalta jäähtynyt, joten hyvinkin voinut vesi pysyä juoksevana ilman aurinkoa ennen jäähtymistään. Lämpötilan pitänyt vain pinalla olla otollinen ettei vesi höyrysty ja onkin ollut siinä rajoilla, että pilviä muodostunut sekä samalla maapallon pinta jäähtynyt elämälle otolliseksi.
Ikävä kyllä Raamattu niin huono tieteellinen kirja, ettei se kerro siitä miten se vesi on syntynyt, miten Jumala yhdistänyt kaksi kaasua, mutta sen voimme korvata sillä, että luemme niin yksinkertainen peruskoulutiedon koulukirjosita, miten se vesi on syntynyt ja voimme täydentää luomiskertomusta siltä osin.
Kun ihminen luotiin maan tomusta, se kuvastaa sitä miten luomisessa käytettiin alkuaineita, ei mistään pelkästä tomusta ollut kyse. Silloin ei vain tunnettu sanaa alkuaine ja piti käyttää tomu sanaa minkä tiedon Jumala oli antanut. Ja kun Eeva luotiin Aadamin kylkiluusta, ei se tarkoittanut konkreettisesti että muovattiin kylkiluusta, vaan sitä, että Aadamin DNA otettiin ja sitä muuttamalla saatiin syntymään sellainen pakkaus kuin nainen.>>> Maapallo on sulan materian möhkäle, joka on vain pinnalta jäähtynyt, joten hyvinkin voinut vesi pysyä juoksevana ilman aurinkoa ennen jäähtymistään
Ei voinut. Maan sisällä oleva lämpö syntyy mm. auringon (tai vastaavan tähden) painovoiman vaikutuksesta ja muista ulkoisista tekijöistä. Lämpö ei siis synny itsestään vaan ulkoisten voimien vaikutuksesta.
- AnonyymiUUSI
Jeesus tuli ihmiseksi Taivaan Isänsä luota, Hän palasi takaisin Taivaan Jumaluuteensa, suoritettuaan tehtävänsä, josta evankeliumit monipuolisesti todistavat. Maallisille ateisteille, on turha selittää yliluonnollisia asioita. Darwin ismi ja uus Darwin ismi, kieltää kaiken mitä he eivät maalais järjellään ymmärrä. Nykyaikainen tiede on selvittänyt kiitettävästiesim. solun toimintoja. Toiminnoista on tehty valtava piirros paperille., mutta kukaan ei pysty selittämään kokonaisteoriaa, miten solu toimii. Eikä nykytieto voi sulkea pois Jumalaa. Mutta sattumalta itsestään syntyneen elämän, nykytiede sulkee pois mahdottomana. Ateistiuskovilla on siis vain mantra, " Ehkä joskus miljoonat aukot selviävät".
>>> Maallisille ateisteille, on turha selittää yliluonnollisia asioita
Ei kukaan pyydäkään selittämään mitään. Ehkä voit kuitenkin rehellisesti selittää itse itsellesi, mikä oli se kuuluisa ristillä tapahtunut uhraus, kun kerran Jeesus on elossa ja mikään ei ole muuttunut. Pystytkö siihen?- AnonyymiUUSI
Henki kirjoitti:
>>> Maallisille ateisteille, on turha selittää yliluonnollisia asioita
Ei kukaan pyydäkään selittämään mitään. Ehkä voit kuitenkin rehellisesti selittää itse itsellesi, mikä oli se kuuluisa ristillä tapahtunut uhraus, kun kerran Jeesus on elossa ja mikään ei ole muuttunut. Pystytkö siihen?Evankeliumit kertovat kristallin kirkkaasti Jeesuksen sovitustyön tarkoituksen. Se on tarjolla kaikille. Se on julistettu myös sinulle. Ota tai jätä, Jeesus ei tyrkytä. Me kristitytkin olemme eri kasvun vaiheessa kukaan ei ole Jeesuksen kaltainen, mutta kun omaksumme Hänen kaikkivaltiuden ja Herrauden ja evankeliumin ja apostolien inspiroituina vahvistamat totuudet, niin astumme heti uudestisyntyneinä, Taivaan Isämme valtakunnan rakkaiksi lapsiksi, jo täällä lihan kahleissa ollessamme. Tämä valtava siunaus, on avoin sinullekin, vaikka nyt harhaisena olet sen tahallisesti hylännyt.
- AnonyymiUUSI
Henki kirjoitti:
>>> Maallisille ateisteille, on turha selittää yliluonnollisia asioita
Ei kukaan pyydäkään selittämään mitään. Ehkä voit kuitenkin rehellisesti selittää itse itsellesi, mikä oli se kuuluisa ristillä tapahtunut uhraus, kun kerran Jeesus on elossa ja mikään ei ole muuttunut. Pystytkö siihen?Helvettiharhaisten mukaan synnin palkka on ikuinen elämä ja kidutus helvetin tulessa, eikä Kuolema, niin kuin Raamatussa kerrotaan.
Tämän perusteella voidaan siis todeta, että Jeesus ei ole uhrannut mitään, eikä maksanut helvettiharhaisten syntivelkaa, sillä hänen kidutuksistaan helvetissä ei kerrota yhtään mitään.
Raamatun mukaan Jeesus ei ole ollut sekuntiakaan kidutettavana Helvetissä, saati sitten ikuisuutta.
Helvettiharhaisten logiikan mukaan hänen pitäisi olla siellä tälläkin hetkellä kidutettavana. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Helvettiharhaisten mukaan synnin palkka on ikuinen elämä ja kidutus helvetin tulessa, eikä Kuolema, niin kuin Raamatussa kerrotaan.
Tämän perusteella voidaan siis todeta, että Jeesus ei ole uhrannut mitään, eikä maksanut helvettiharhaisten syntivelkaa, sillä hänen kidutuksistaan helvetissä ei kerrota yhtään mitään.
Raamatun mukaan Jeesus ei ole ollut sekuntiakaan kidutettavana Helvetissä, saati sitten ikuisuutta.
Helvettiharhaisten logiikan mukaan hänen pitäisi olla siellä tälläkin hetkellä kidutettavana.Jumala antoi lait ihmisille, ei itselleen. Läpeensä pahuuteen paatuneet, joutuvat vapaan valintansa seurauksena, oman mestarinsa mukana helvettiin. Jeesus lunasti ihmiskunnan kuolemansynnit itselleen, vaikka papisto ja ihmiset huusivat "ristiinnaulitse". Jeesus nousi kuolleista, kävi julistamassa ilosanoman tuonelan väelle, jotta hekin valitsisivat Jumalan lapseuden. Tehtävänsä tehtyään Jeesus nousi tskaisin Taivaaseen Jumaluuteensa, Isänsä Pojaksi. Helvetti on tarkoitettu pahuudelle, ei hyvälle Jeesukselle. Jeesus tuomitsee pahuuden lopullisesti eroon hyvyydestä, kaikkivaltiaan Herrautensa armolla. Tämä on Jumalan viisautta. Kuka täysjärkinen haluaa puolustaa pahuutta?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jumala antoi lait ihmisille, ei itselleen. Läpeensä pahuuteen paatuneet, joutuvat vapaan valintansa seurauksena, oman mestarinsa mukana helvettiin. Jeesus lunasti ihmiskunnan kuolemansynnit itselleen, vaikka papisto ja ihmiset huusivat "ristiinnaulitse". Jeesus nousi kuolleista, kävi julistamassa ilosanoman tuonelan väelle, jotta hekin valitsisivat Jumalan lapseuden. Tehtävänsä tehtyään Jeesus nousi tskaisin Taivaaseen Jumaluuteensa, Isänsä Pojaksi. Helvetti on tarkoitettu pahuudelle, ei hyvälle Jeesukselle. Jeesus tuomitsee pahuuden lopullisesti eroon hyvyydestä, kaikkivaltiaan Herrautensa armolla. Tämä on Jumalan viisautta. Kuka täysjärkinen haluaa puolustaa pahuutta?
''Tuonelan väelle saarnasi'' Lahkojen mukaan kuolleet eivät tiedää mitään . Kannattikohan noille tietämättömille saarnata?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jumala antoi lait ihmisille, ei itselleen. Läpeensä pahuuteen paatuneet, joutuvat vapaan valintansa seurauksena, oman mestarinsa mukana helvettiin. Jeesus lunasti ihmiskunnan kuolemansynnit itselleen, vaikka papisto ja ihmiset huusivat "ristiinnaulitse". Jeesus nousi kuolleista, kävi julistamassa ilosanoman tuonelan väelle, jotta hekin valitsisivat Jumalan lapseuden. Tehtävänsä tehtyään Jeesus nousi tskaisin Taivaaseen Jumaluuteensa, Isänsä Pojaksi. Helvetti on tarkoitettu pahuudelle, ei hyvälle Jeesukselle. Jeesus tuomitsee pahuuden lopullisesti eroon hyvyydestä, kaikkivaltiaan Herrautensa armolla. Tämä on Jumalan viisautta. Kuka täysjärkinen haluaa puolustaa pahuutta?
"Jeesus lunasti ihmiskunnan kuolemansynnit itselleen, vaikka papisto ja ihmiset huusivat "ristiinnaulitse"."
Velka maksetaan maksamalla takaisin se summa, mitä on velkaa.
Eli jos on esim 100 euroa velkaa, niin on maksettava takaisin se 100 euroa, ellei ole sovittu jostakin muusta summasta. Näin voi lunastaa pantin takaisin itselleen.
Jos joku toinen maksaa puolestasi sen velan, niin silloin HÄNEN on maksettava se sovittu 100 euron velka.
Jos syntivelka on "ikuinen elämä ja kidutus piinahelvetissä", niin silloin on mentävä toisen puolesta kitumaan ikuisiksi ajoiksi sinne piinahelvettiin.
Jeesus ei mennyt kitumaan ikuisiksi ajoiksi piinahelvettiin...eipä tainnut edes piipahtaa siellä...vaan piipahti jossakin "välitilassa" eli "tuonelassa", joten mitä ilmeisimmin Jeesus ei ole maksanut yhdenkään piinahelvettiharhaisen syntivelkaa.
Ja toiseksi, te piinahelvettiharhaiset myös huudatte "ristiinnaulitse", kun Jeesus kärsii ja kuolee alastomana, kodittomana, sairaana, nälkäisenä ja janoisena siellä Gazan avovankilassa Israelin pommittaessa sitä tuusan nuuskaksi, mutta ette te sokeat sitä näe, ettekä ymmärrä.
Matt.25
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
- AnonyymiUUSI
Vaikka miljoonat aukot selväisivät, niin ne todistaisivat vahvistaen, älykästä suunnittelua. Aivopestyn ateistin, on vaikea luopua järjettömästä harhastaan, vaikka kaikessa näkyy Jumalan valtava kokonaisvaltainen viisaus. Järjettömyys kerää järjettömyyttä, mikä myös on Jumalan valtavaa viisautta. Pahuus kerääntyy kokoon ja se saa aikanaan palkkansa ja niin pahuus kurittaa itseään, kaltaistensa kanssa.
- AnonyymiUUSI
Henki kirjoitti:
Raamatun Jumalan erehtymätön viisaus näkyy selvästi siinä, kun Hän sinut loi.
Kiitos
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos
Sarkasmi ei taida olla tuttu sana Jumalan luoduille 😁
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sarkasmi ei taida olla tuttu sana Jumalan luoduille 😁
Ehkä on kyse neurokirjon ihmisistä, jotka eivät kykene ymmärtämään vertauksia sen enempää kuin sarkasmiakaan.
Heitä voidaan kai pitää silloin syyntakeettomina, mutta on hirvittävää, että joillakin tämän kirjon ihmisillä on niin suuri valta maailmassa, kuten esim maailman rikkain mies Elon Musk, joka itse on kertonut, että hänellä on asperger.
Aspergerhan aiheuttaa kyvyttömyyttä ymmärtää toisia ihmisiä ja asettua heidän asemaansa, ja siten myös empatiakyvyttömyyttä.
Myös Jussi Halla-aho on kertonut olevansa asperger ja huomanneensa, että persuissa heitä on enemmänkin, mikä taas selittää tuon tuon heissä ilmenevän empatiakyvyttömyyden, muutosvastaisuuden ja putkinäköisyyden, jolloin kuvitellaan, että monimutkaisiin ongelmiin on olemassa yksinkertaisia ratkaisuja.
Elon Musk pilkkasi ihmisiä, joille jakeli potkuja lopettaessaan virastoja Amerikassa ja persutkin Purran johdolla pilkkasivat Suomen köyhiä, joita kyykyttävät, minkä ehtivät, vaikka ennen valtaan pääsyään muka olivat "työläisten ja köyhien puolella"
Purra käyttää saksia leikatessaan ja vähän enemmän valtaa saanut upporikas Musk taas moottorisahaa !
- AnonyymiUUSI
- AnonyymiUUSI
Jeesus on myös Jumala, ei pelkkä ihminen. Eikä Jumala kuole avaruudessa, jonka Hän on itse luonut. Ja siksi hän myös kykeni kaikenlaisiin yliluonnolisiin asioihin jo fyysisessä ruumissa ollessaan, kuten veden päällä kävelemiseen, parantamisiin ym. ihmeisiin, koska hän ei ollut mikään naapurin jaska, vaan sekä ihminen että Jumala.
Eikä hän todellakaan noussut taivaaseen Jeesus Nasaretilaisen fyysisissä nahoissa, jossa hän syntyi maailmaan ja jossa hän eli maan päällä, vaan hän nousi taivaaseen ylösnousemusruumissa. Ylösnousemusruumis on keho, joka kykenee fyysisiin asioihin, mutta myös ylifyysisisiin eli yliluonnollisiin asioihin, kuten silloin, kun Jeesus ylösnoustuaan ilmestyi ykskaks opetuslasten keskelle "tyhjästä".
Ja itse asiassa Raamattu sanoo, että Jeesus otettiin taivaaseen tai että hän nousi sinne pilvessä, mikä tarkoittanee Pyhän Hengen voiman ilmestymistä pilven muodossa. Pilvihän oli Pyhän Hengen fyysinen muoto jo VT:ssa. Mutta kuka tietää, ehkä se oli jokin muu pilvi, jossa hän nousi taivaaseen. Joka tapauksessa, missään tavallisessa kuolevaisen kehossa hän ei sinne noussut kuin mitä hän ihmisenä eli maan päällä.- AnonyymiUUSI
Mihin Jeesuksen ruumis on mennyt? Ei näy haudassa eikä maan päällä, joten eikö se mennyt Isän tykö taivaaseen? Ainakin pilveen nousi Jeesus ihan ruumiillisena olentona.
Mitä järkeä tuossa olisi, jos Jeesuksen ruumis sitten katosi? Että Jeesus ei olisikaan enää ruumiillinen olento. Ikuisen elämän toivohan on ruumiin ylösnousemuksessa! >>> Eikä Jumala kuole avaruudessa, jonka Hän on itse luonut...
On totta, että Raamatun mukaan Jumala on kuolematon. Jeesukseen jumaluuteen ja kuolemattomuutteen liittyy kuitenkin yksi pieni ongelma.
Raamatun mukaan Jeesus eli Jumala kuoli (antoi henkensä) ristillä. Osaisitko selittää, miten on mahdollista, että kuolematon Jumala tai edes osa kuolematonta henkiolentoa oli kuollut ristillä?
- AnonyymiUUSI
>> Raamatun tekstit ovat sidottuja antiikin ihmisten rajalliseen tietoon maailmasta <<
Jotkut asiat Raamatussa on kirjoitettu sen ajan ihmisten näkökulmasta. Jumalalla ei ole tarvetta jokaisessa asiassa ihmistä korjata, eivätkä sen ajan ihmiset olisi edes ymmärtäneet asioita, jos Jumala olisi alkanut asioita, joita aletaan ymmärtämään vasta paljon myöhemmin, esittämään niiden oikeilla nimillä. Danielin kirjassa sanotaan, että ymmärrys lisääntyy lopun aikoina ja niin on tapahtunutkin.
Moni asia on Raamatussa selitetty myös symboliikkaa käyttäen. Raamattu on pitkälti hengellisten salaisuuksien kirja, joka ei täysin avaudu kuin sellaiselle, jolle Jumala avaa kirjoituksia. Sen takia on turha yritys koittaa selittää Raamattua omalla järjellä, koska se ei yksinkertaisesti onnistu. - AnonyymiUUSI
>> Nykyisin, kun tiedämme maan olevan pallo avaruudessa keskellä ilman mitään erityistä “ylös” tai “alas” -suuntaa, kertomus paljastaa alkuperänsä taruna <<
Tiedekin on siis leimattava taruksi, koska aurinko nousee ja laskee edelleen tieteen omienkin ilmaisujen mukaan, vaikka hyvin tiedetään, ettei aurinko mihinkään nouse eikä laske. On olemassa myöskin ilmansuunnat, mutta tarua sitten nekin ovat sinun teoriasi mukaan.
Mutta keksittyjähän nämä kaikki ilmaisut ovatkin, jotta hahmottaisimme maailmaa paremmin. Samoin Raamatussakin asiat sanoitetaan niin, että ihmiset voivat asiat paremmin ymmärtää.>>> On olemassa myöskin ilmansuunnat, mutta tarua sitten nekin ovat sinun teoriasi mukaan.
Tässä yhteydessä täytyy ymmäerää, että ilmansuunnat ovat SOVITTUJA suuntia, jotka pätevät MAAPALLON pinnalla. Edellinen tarkoittaa sitä, että mitkä tahansa suuntaa määrittävät käsitteet ovat sidoksissa tiettyyn koordinaatistoon.
Kun poistuu koordinaatistosta katoavat myös vanhat tutut suunnat. Esim. muutaman sadan kilometrin korkeudessa ei voi enää käyttää maapallolla tutuiksi käyneitä ilmansuuntia. Niitä ei enää yksinkertaisesti ole.
Avaruudessa on yksi ainoa suunta: eteenpäin.
- AnonyymiUUSI
Jeesus tulee takaisin samalla tavalla pilvien päällä.
- AnonyymiUUSI
Matt.15:4 Sillä Jumala käski, sanoen: kunnioita isääs ja äitiäs: ja koka kiroo isää eli äitiä, hänen pitää kuolemalla kuoleman. Mark.7:10 Sillä Moses sanoi: kunnioita isääs ja äitiäs! ja joka kiroo isää eli äitiä, hänen pitää kuolemalla kuoleman. Biblia (1776) 2Moos.20:12. 21:17. 3Moos.20:9. 5Moos.5:16. Sananl.20:20. Ef.6:2-3.
- AnonyymiUUSI
Jospa hänet ylöstemmattiin pilven sisässä piilevään ufoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 528274
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/1437384Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu953910Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593909- 1063721
- 553273
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod753259Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint372633IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2392581- 531764