Missä viipyy porvarien valitus?

Kela palkkasi äskettäin uuden työntekijän 20 095,07 euron kuukausipalkalla. Valinnan tekivät maata johtavat perskokkareet parhaan taitonsa mukaan.

Uudella kaverilla on ollut vaikeuksia olla sovitusti paikalla, saada teams-linkkiä toimimaan, vastata puhelimeen ja viesteihin, eikä hän ole aina herännyt herätyskellojen soittoon ja on kärsinyt pahasta jetlagista. Saikkuakin hän ehti jo ottaa. Kuitenkin saikulla ollessaan päätti lähteä työreissulle ulkomaille, tunnetuin seurauksin.

Milloin EK, Suomen Yrittäjät ja maan johtavat porvarit aloittavat tapauksen tiimoilta julkisen mölinän, kuinka vaikeaa on löytää kotimaasta asiansa osaavaa, luotettettavaa työvoimaa?

Jos tavallinen Jussi olisi tötöillyt uudessa työpaikassaan läheskään samaan tahtiin, ei ymmärtäjiä olisi. Mikään taho ei korottaisi ääntään sanoen jättäkää Jussi rauhaan.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi luoja näitä typerysten itkuja ?

Äänestä

Kelan uudella kaverilla on ihan liikaa palkkaa ja mahdollisuuksia lepsuiluun.

Joka tapauksessa hänen irtisanomiseensa on olemassa asialliset syyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kela palkkasi äskettäin uuden työntekijän 20 095,07 euron kuukausipalkalla. Valinnan tekivät maata johtavat perskokkareet parhaan taitonsa mukaan.

Uudella kaverilla on ollut vaikeuksia olla sovitusti paikalla, saada teams-linkkiä toimimaan, vastata puhelimeen ja viesteihin, eikä hän ole aina herännyt herätyskellojen soittoon ja on kärsinyt pahasta jetlagista. Saikkuakin hän ehti jo ottaa. Kuitenkin saikulla ollessaan päätti lähteä työreissulle ulkomaille, tunnetuin seurauksin.

Milloin EK, Suomen Yrittäjät ja maan johtavat porvarit aloittavat tapauksen tiimoilta julkisen mölinän, kuinka vaikeaa on löytää kotimaasta asiansa osaavaa, luotettettavaa työvoimaa?

Jos tavallinen Jussi olisi tötöillyt uudessa työpaikassaan läheskään samaan tahtiin, ei ymmärtäjiä olisi. Mikään taho ei korottaisi ääntään sanoen jättäkää Jussi rauhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu