Zelenskyi ei osaa lukea englanninkieltä

Anonyymi-ap

Noin voi käydä, puhuminen on eri asia mitä lukeminen, siihen pitää jo keskittyä.
Laiskuudessaan Zelenskyi on uskonut kaiken mitä Rutte kertoo?

"Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoo olevansa pettynyt Ukrainan presidenttiin Volodymyr Zelenskyiin, koska tämä ei Trumpin mukaan ole lukenut Yhdysvaltojen johdolla laaduttua ehdotusta mahdolliseksi rauhansuunnitelmaksi Ukrainaan.

- Olemme puhuneet presidentti Putinin kanssa ja olemme puhuneet Ukrainan johtajien kanssa, mukaan lukien presidentti Zelenskyin kanssa, Trump sanoo uutiskanava CNN:n julkaisemalla videolla.

- Ja minun täytyy sanoa, että olen hieman pettynyt siihen, ettei presidentti Zelenskyi ole vielä lukenut ehdotusta, hän jatkaa.

Trump puhui Ukrainasta lyhyesti, kun häneltä kysyttiin siitä Kennedy Center Honors -palkintotilaisuudessa Washingtonissa sunnuntai-iltana paikallista aikaa.

Hän myös mainitsi uskovansa, että Venäjä on valmis hyväksymään rauhansuunnitelman.

- Uskon, että se kepaa Venäjälle, mutta en ole varma, kelpaako se Zelenskyille. Hänen kansansa rakastaa sitä, mutta hän ei ole lukenut sitä, Trump sanoi".

26

254

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhdysvallat on ollut rauhan tiellä, julkaisi eilen strategiansa. NATO oli mainittu.
      Asiakirjan mukaan Yhdysvaltain Euroopan-politiikan pitäisi lopettaa ajattelu siitä, että Nato on laajentuva liittokunta.

      • Trumpushkan suunnitelmilla ei ole tulossa rauhaa


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Trumpushkan suunnitelmilla ei ole tulossa rauhaa

        Ukrainan kansan on otettava valta pois ZelensKYYltä. Rauhaa ei muuten tule ennekuin Ukrainaa on hävitetty paljon enemmän.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan kansan on otettava valta pois ZelensKYYltä. Rauhaa ei muuten tule ennekuin Ukrainaa on hävitetty paljon enemmän.

        Zelenskyi haluaa rauhaa, Putin Kalsarimyrkyttäjä haluaa lisää sotaa ja valloituksia.


    • Anonyymi

      Ei Ukraina tarvitse apua ehdottomaan antautumiseen vaan oikeudenmukaiseen rauhaan.

      Se että kaksi moraalitonta roistoa sopii keskenään asioista asianosaista kuulematta, on niin venäläistä.

      Putin ei taida osata mitään sivistysmaan kieltä.

      • Anonyymi

        Hyvin todettu 👍


      • Anonyymi

        ei oikeuden mukaista rauhaa ole!

        Se on subjektiivinen käsite ja sotaa voi sillä yrittää pyörittää edelleen, muttei toki loputtomiin.

        Ukrainalta loppuu miehet, eikä Eurooppalaiset halua, tai edes uskalla lähteä itseään Ukrainan mutavelliin tapattamaan.


    • Anonyymi

      Trump ilmoittautui johtajien joukkoon joita kutsutaan limanuljakoiksi.

    • Anonyymi

      Ei ryssän laatimaa paprua tarvikkaan lukea.

    • Anonyymi

      Trump voisi vaatia putinin lukemaan Budapestin sopimuksen.
      Jos se ei ole voimassa niin Ukrainalle tulee palauttaa ydinaseet, tai ainakin niiden laukaisukoodit.

    • Anonyymi

      Tiedoksi tiltuille ettei Putin ole valmis rauhantekoon. Minkäänlaista todellista ehdotusta ei ole koskaan tullut.

      Ainoastaan vinkuu että natsit ovat hyökänneet Venäjälle.

      Eli Putin itse.

    • Anonyymi

      Putin ei ole vielä tarjonnut tarpeeksi rahaa Trumpille Ukrainan alueista.
      Putinin ei tarvitse kuin vain maksaa riittävästi Trumpille.
      Trump pakottaa maksun jälkeen Ukrainan rauhaan.
      Kätevää??? Vai onko???

      • Anonyymi

        Juudaksen hopearahoja.


      • Anonyymi

        Ei, vaan hölmöä! Sinulta!


    • Anonyymi

      Zelenskyi ei pidä huonosta fantasiasta jonka juonen hän jo arvaa lukematta.

    • Anonyymi

      "Hän myös mainitsi uskovansa, että Venäjä on valmis hyväksymään rauhansuunnitelman.

      - Uskon, että se kepaa Venäjälle, mutta en ole varma, kelpaako se Zelenskyille. Hänen kansansa rakastaa sitä, mutta hän ei ole lukenut sitä, Trump sanoi"."

      Miksi Venäjän kirjoittaman antaitumissuunnitelman pitäisi kelvata Ukrainan presidentille?

    • englanninkieltä 😹👍

    • Anonyymi

      Näin nyt sitten Usalla on hyvä syy vetäytyä Ukrainan tukemisesta ihan vallan kokonaan pois.

      Ja Euroopalla ei todellisuudessa ole riittävästi minkäänlaisia resursseja missä olemassa siihen, että se pystyisi tarpeeksi paljon tukemaan Ukrainaa sodassaan.

      Näin sitten Ukraina saakin nyt taistella Venäjää vastaan ihan yksistään, ja tuon sodan lopputols onkin nyt sitten taputeltu ihan vallan kokonaan.

      • Anonyymi

        Totta!


    • Anonyymi

      Hyvä tulee siitä taas osa venäjää , ja loppuu tämä korruptio sota .

    • Anonyymi

      Kyllä täytyy nyt viimeistään todeta että tämä Donald ”Vlalimir” Trump on vanhuuden höperö , ei hallitse enää edes itseään.

    • Anonyymi

      ”Zelenskyi ei osaa lukea englanninkieltä”

      Osaa varmasti paremmin kuin Tiltu itse!

      • Anonyymi

        ZelensKYY on mainittu "STUPID PRESIDENT" kategoriaan kuuluvaksi aasiksi.


    • Anonyymi

      Zelenskyi ja eurooppa, pyytää Yhdysvalloilta 800 miljardia.

      • Anonyymi

        Mutta ei enää saa yhtään mitään Usasta.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      207
      2059
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1217
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      176
      1108
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. 71
      793
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      782
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      347
      693
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      29
      676
    Aihe