Kuka Kouvolan mullipää ajeli Heinolassa?

Kotimaa
Taposta epäilty Volvo-mies on kolmekymppinen kouvolalainen – Ei tuntenut uhriaan
Noin 30-vuotiasta kouvolalaismiestä epäillään taposta, kolmesta tapon yrityksestä ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Taposta ja tapon yrityksistä epäilty mies on Hämeen poliisin suojissa. Kuvituskuva. Inka Soveri
Tekijän kuva
Petri Elonheimo
Eilen klo 10:11
Hämeen poliisi epäilee, että kouvolalainen ajoi tahallisesti Heinolan keskustassa itsenäisyyspäivän vastaisena aamuyönä kohti jalkakäytävällä olleita neljää miestä.

Yksi miehistä jäi alle ja kuoli. Kolmen muun onnistui paeta alta.

Epäillyn siniharmaa Volvo V50 -henkilöauto löytyi pahasti ruttaantuneena noin kilometrin päästä myöhemmin samana yönä.

Poliisi tavoitti epäillyn itsensä läheiseltä kadulta.

Kouvolalaismies on pidätettynä. Poliisi harkitsee hänen vangitsemistaan. Miehellä ei ole ainakaan merkittävää rikostaustaa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ville Hahl kertoo, että osapuolet eivät tunteneet entuudestaan toisiaan. He olivat kohdanneet samana yönä läheisellä grillillä.
1348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Häpeällistä toimintaa..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kotimaa
Taposta epäilty Volvo-mies on kolmekymppinen kouvolalainen – Ei tuntenut uhriaan
Noin 30-vuotiasta kouvolalaismiestä epäillään taposta, kolmesta tapon yrityksestä ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Taposta ja tapon yrityksistä epäilty mies on Hämeen poliisin suojissa. Kuvituskuva. Inka Soveri
Tekijän kuva
Petri Elonheimo
Eilen klo 10:11
Hämeen poliisi epäilee, että kouvolalainen ajoi tahallisesti Heinolan keskustassa itsenäisyyspäivän vastaisena aamuyönä kohti jalkakäytävällä olleita neljää miestä.

Yksi miehistä jäi alle ja kuoli. Kolmen muun onnistui paeta alta.

Epäillyn siniharmaa Volvo V50 -henkilöauto löytyi pahasti ruttaantuneena noin kilometrin päästä myöhemmin samana yönä.

Poliisi tavoitti epäillyn itsensä läheiseltä kadulta.

Kouvolalaismies on pidätettynä. Poliisi harkitsee hänen vangitsemistaan. Miehellä ei ole ainakaan merkittävää rikostaustaa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ville Hahl kertoo, että osapuolet eivät tunteneet entuudestaan toisiaan. He olivat kohdanneet samana yönä läheisellä grillillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu