"Suomessa tehdään tänä vuonna konkursseja enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla"
Orpon hallitus laittaa suomea kuntoon.
Karu luku Suomen taloudesta
17
171
Vastaukset
- Anonyymi
Marinin hallitus pisti 41 miljardia yli budjetin taivaan tuuliin, ja vaikutukset näkyy nyt. Tämä hallitus ei voi mitään sille, että punikit äänestettiin valtaan ja tuhoamaan Suomi.
- Anonyymi
Demarit ovat aina pettäneet tai istuntosalissa nukkuneet.
Lindtman naukui koko alkujan kissaLokksta eli tyhjää toimitti
Kyllä, Orpon hallitus on tehnyt sitä kaksi ja puoli vuotta. Siitäkin huolimatta, että vihavasemmiston propaganda esittää muuta.
Punahehkuinen propaganda häivyttää todellisuutta ja uskottelee, että kaikki ongelmat alkoi 10.6.2023 ja siihen asti kaikki oli hyvin. Se on kuitenkin disinformaatiota, sillä Suomi kynsi syvällä jo mm. Marinin, Sipilän ja Kataisen hallitusten aikana. Aivan kuten tänäänkin. Syynä tähän on mm. rakenteelliset ongelmat, selkärangattomuus, vastuuttomuus, ja se, ettei ongelmille ole tehty riittävästi korjaustoimenpiteitä, jos mitään. Esim. Marinin hallitus jätti selkärangattomana sen pois hallitusohjelmastaan.
Vaikka Marinin luomat kulissit oli kaunista katseltavaa, täytyy myös olla sen verran rehellisyyttä, että katsoo myös niiden taakse. Nahkatakit, festarit, glamour yms. hurmasi monet, ja myös harhaanjohti uskomaan, että Marinin paIvottu henkilökuItti tarkoittaa sitä, että valtakunnassa oli hänen aikanaan kaikki hyvin. Vaikka ei ollutkaan. Se oli silmänlumetta, velkarahalla kustannettua näennäistä hyvinvointia, Marinin valehtelua ("Suomi on vauras maa" jne.). Eikö vassarit hävetä, että lankesitte tähän vedätykseen pidäkkeettä? Tietenkään ette voi sitä myöntää ja projisoitte pahaa oloanne "mutkunpersuun".
Hävettäväähän se on, että kun Orpo ja Purra vaaleista lähtien toi esiin arkitodellisuutta, vihamielinen vihervasemmisto, ml. kepulit, vastasi siihen vääristelemällä totuutta, että Suomea piinaavat ongelmat on vain ja ainoastaan "oikeistohallituksen" syytä. Tänäkin päivänä mm. Sdp syyttää suoraan Orpon hallitusta velkaantumisesta, vaikka oli itse hetki sitten velkaannuttamassa Suomea, tekemättä mitään niille ongelmille, jotka velkaantumista pahentaa, mitä taas Orpon hallitus on korjaamassa. Ja niin mahtipontista on ollut valepopulismi, että suuri osa vihervasemmistokannattajista uskoo tähän sosialistien levittämään valepopulistiseen mukatodellisuuteen.
Totuus: Orpon hallitus tekee sitä, minkä Marinin hallitus jätti tekemättä: korjaa rakenteellisia yms. ongelmia.
Totuus: Työttömyys lähti kasvuun jo Marinin vahtivuorolla
Totuus: Konkurssit oli hälyttävässä vauhdissa myös Marinin vahtivuorolla.
Totuus: Asunnottomuus ja lapsiköyhyys oli vakava ongelma myös Marinin vahtivuorolla.
Näitä totuuksia on useita, joita vihervasemmisto kiertää kaukaa, koska vihervasemmisto teki totuudesta ja rehellisyydestä vihollisiaan.
#mutkunpersut #uIiuIi #joukkouhriutuminen- Anonyymi
On havaittavissa persun isomman asteen harmistumista : )
- Anonyymi
KYLLÄ OLET TYHMÄ!
- Anonyymi
Vuoden 2025 lopussa Suomen talous toipui hitaasti taantumasta, mutta julkinen talous pysyi merkittävästi alijäämäisenä.
Keskeiset talousluvut (syksyn 2025 ennusteiden mukaan):
BKT:n kasvu: Bruttokansantuotteen (BKT) arvioitiin kasvavan noin 0,3–1,0 prosenttia vuonna 2025. Kasvu kiihtyi hieman vuoden jälkipuoliskolla inflaation hidastumisen ja korkojen laskun myötä.
Inflaatio: Kuluttajahintojen nousu oli maltillista, ja vuotuinen keski-inflaatio oli arviolta noin 1,9 prosenttia.
Työttömyys: Työllisyystilanne heikkeni alkuvuodesta, ja työttömyysasteen arvioitiin nousevan koko vuoden keskiarvoksi noin 9,4 prosenttia.
Julkinen talous: Julkisyhteisöjen alijäämä oli merkittävä, noin 4,3 prosenttia BKT:stä. Valtion budjetti oli noin 12,1 miljardia euroa alijäämäinen, ja velkasuhteen odotettiin jatkavan kasvuaan.
Talouskasvua vauhdittivat loppuvuotta kohti erityisesti investoinnit (puolustushankinnat, vihreä siirtymä) ja kulutuksen elpyminen. Kotitalouksien luottamus talouteen pysyi kuitenkin heikkona korkean työttömyyden ja yleisen epävarmuuden vuoksi. - Anonyymi
Vai johtuuko kuitenkin näiden mölyävien viherpunikkien saavutuksista teollisuuden alasajossa koko Euroopassa. Vai miten arvelee punikki olevan vaikutus tällä viimeisimmällä vaateella 85 % päästöjä alemmaksi -90 tasosta vuoteen -40 mennessä.
Korvataanko kaikki nuo työt kompostitarkastajilla ja yhteiskuntasuhdejohtajilla ? - Anonyymi
Kaikille yrityksille tulisi heti antaa satatonnia busines rahaa avustuksena, näin edellinenkin hallitus teki.
- Anonyymi
Kun muistelee 90-luvun lamaa, ja sen seurauksena konkurssiin menneitä yrityksiä karuine seurauksineen. Eivät edes kokoomuslaiset ja persut pistäneet vastaan koronapandemiassa yrityksille suunatuissa tukipaketeissa, ja sen niihin tarvittuna velanottona. Muistuuko mieleen, vai meneekö perseloisilta yli ymmärryksen ?
- Anonyymi
Kansaa johdetaan Harhaan, by media!!
Esim:
https://www.metsalehti.fi/artikkelit/mielipide-yle-uutisoi-vaarin-metsien-hiilinielujen-romahtamisen-syyt/#252320d3 - Anonyymi
Jo heti alussa kun Kokoomus kertoi vaalimainoksissaan
"Talouden kuntoon laittamisesta" ja "Talous täytyy saada raiteilleen" tiesin tämän tarkoittavan PÄINVASTAISTA ja niinhän se olikin. - Anonyymi
Sote sanna marin uusimat.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5441782Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50719Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63705
- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?73628- 65533