Suomen ja karjalan kielten samanlaisuus johtuu aivan jostain muusta ja eri asiasta kuin mistä luulet.
Ensinnäkin on tärkeä tietää ja ymmärtää että karjalan kieltä ei pidä sekoittaa suomen kielen eikä niin sanottuihin suomen kielen kaakkoismurteisiin joita on joskus kutsuttu virheellisesti karjalaismurteeksi.
Toiseksi olisi hyvä ymmärtää ja opetella että raja-Karjalan väestö sai vaalia perinteitään ja puhua omaa kieltään ja harjoittaa omaa kulttuurian suhteellisen rauhassa 1800-luvun lopulle saakka. Kuitenkin suomalaiskansallisen liikkeen kasvaminen, nationalismin leviämisen estäminen ja yhteiskunnallinen kehitys saivat aikaan karjalaisten voimakkaan suomalaistamisen ja karjalaisen kulttuurin, tekstiilien, kuosien, kuvioiden, taiteen, musiikin, runouden, itkuvirsien ja muiden perinteiden omimisen. Vaikka Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, alkoi täälläkin eurooppalaisten valtioiden tapaan pyrkimys kohti nationalistista ja suvereenia yhtenäisvaltiota. Valtiovalta, valtion kirkko, koululaitos ja aivopesty kansa ja oppineisto eivät halunneet antaa tilaa vähemmistön kielelle ja kulttuurille. Samaan aikaan kielitieteilijät aloittivat karjalan kielen tutkimisen ja kansanrunouden keräämisen suunnaten katseensa ja retkensä itään. Se oli kuitenkin suomalaisuusliikkeelle katkera pettymys sillä Karjalassa karjalaa pidettiin omana kielenään ja karjalaisia suomalaisista erillisenä kansana. Sen johdosta modernia suomen kirjakieltä luotaessa otettiin mukaan sanastoa karjalasta mistä kielten samanlaisuus. Kyseessä on kielitieteellistä kolonialismia ja apropriaatiota.
Suomessa 1920-luvulla perustettu Akateeminen Karjala-Seura esitti vuonna 1931 Suomen heimo -jäsenlehdessään väitteitä joiden mukaan Karjalankannaksella naiset olivat onnistuneet säilyttämään karjalan kielen miehiä paremmin ja puhtaampana, sillä naiset viettivät aikaansa enimmäkseen kotioloissa, kun miehet olivat taas enemmän tekemisissä venäläisten ja siten venäjän kielen kanssa. Aunuksen karjalan kielimuotoa kuvattaessa lehdessä esitettiin huolta runsaasta venäläisperäisten sanojen käyttämisestä. Samoin marraskuun 1936 Suomen heimossa syytettiin kommunisteja karjalan ja venäjän kielten tahallisesta sekoittamisesta. Syyksi epäiltiin, että siten kommunistit tahtovat venäläistää karjalaiset. Karjalaista kulttuuria kyseinen liike piti osana ikivanhaa suomalaista kulttuuria mutta se ignoorasi ja halveksui karjalaisuutta omana itsenäisenä ja erillisenä kulttuurina. Propagandatyön avulla karjalaisia saatiin muuttamaan etu- ja sukunimiään suomalaisiksi. Suomalaistamistyöhön osallistui virkamiehiä, opettajia, pappeja, karjalaisjärjestöjä, taiteilijoita ja lehdistön edustajia. Tuon propagandan ja suomalaistamistyön vaikutukset näkyivät 1980-luvulle asti ja osin edelleen tänäkin päivänä. Tilanne on kuitenkin alkanut muuttua vasta nyt kun karjalaisten ja evakkojen jälkeläisten keskuudessa on herätty kaipuuseen juurille ja siihen miten Suomi on sortanut, vaientanut ja vaiennut karjalaisista.
Ensinnäkin on tärkeä tietää ja ymmärtää että karjalan kieltä ei pidä sekoittaa suomen kielen eikä niin sanottuihin suomen kielen kaakkoismurteisiin joita on joskus kutsuttu virheellisesti karjalaismurteeksi.
Toiseksi olisi hyvä ymmärtää ja opetella että raja-Karjalan väestö sai vaalia perinteitään ja puhua omaa kieltään ja harjoittaa omaa kulttuurian suhteellisen rauhassa 1800-luvun lopulle saakka. Kuitenkin suomalaiskansallisen liikkeen kasvaminen, nationalismin leviämisen estäminen ja yhteiskunnallinen kehitys saivat aikaan karjalaisten voimakkaan suomalaistamisen ja karjalaisen kulttuurin, tekstiilien, kuosien, kuvioiden, taiteen, musiikin, runouden, itkuvirsien ja muiden perinteiden omimisen. Vaikka Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, alkoi täälläkin eurooppalaisten valtioiden tapaan pyrkimys kohti nationalistista ja suvereenia yhtenäisvaltiota. Valtiovalta, valtion kirkko, koululaitos ja aivopesty kansa ja oppineisto eivät halunneet antaa tilaa vähemmistön kielelle ja kulttuurille. Samaan aikaan kielitieteilijät aloittivat karjalan kielen tutkimisen ja kansanrunouden keräämisen suunnaten katseensa ja retkensä itään. Se oli kuitenkin suomalaisuusliikkeelle katkera pettymys sillä Karjalassa karjalaa pidettiin omana kielenään ja karjalaisia suomalaisista erillisenä kansana. Sen johdosta modernia suomen kirjakieltä luotaessa otettiin mukaan sanastoa karjalasta mistä kielten samanlaisuus. Kyseessä on kielitieteellistä kolonialismia ja apropriaatiota.
Suomessa 1920-luvulla perustettu Akateeminen Karjala-Seura esitti vuonna 1931 Suomen heimo -jäsenlehdessään väitteitä joiden mukaan Karjalankannaksella naiset olivat onnistuneet säilyttämään karjalan kielen miehiä paremmin ja puhtaampana, sillä naiset viettivät aikaansa enimmäkseen kotioloissa, kun miehet olivat taas enemmän tekemisissä venäläisten ja siten venäjän kielen kanssa. Aunuksen karjalan kielimuotoa kuvattaessa lehdessä esitettiin huolta runsaasta venäläisperäisten sanojen käyttämisestä. Samoin marraskuun 1936 Suomen heimossa syytettiin kommunisteja karjalan ja venäjän kielten tahallisesta sekoittamisesta. Syyksi epäiltiin, että siten kommunistit tahtovat venäläistää karjalaiset. Karjalaista kulttuuria kyseinen liike piti osana ikivanhaa suomalaista kulttuuria mutta se ignoorasi ja halveksui karjalaisuutta omana itsenäisenä ja erillisenä kulttuurina. Propagandatyön avulla karjalaisia saatiin muuttamaan etu- ja sukunimiään suomalaisiksi. Suomalaistamistyöhön osallistui virkamiehiä, opettajia, pappeja, karjalaisjärjestöjä, taiteilijoita ja lehdistön edustajia. Tuon propagandan ja suomalaistamistyön vaikutukset näkyivät 1980-luvulle asti ja osin edelleen tänäkin päivänä. Tilanne on kuitenkin alkanut muuttua vasta nyt kun karjalaisten ja evakkojen jälkeläisten keskuudessa on herätty kaipuuseen juurille ja siihen miten Suomi on sortanut, vaientanut ja vaiennut karjalaisista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.