Suomen julkiset menot nyt EU:n suurimmat - Totuus 10-12 % vähemmän

Jos yksityiset työeläkkeet siivotaan pois julkisista menoista tilanne on toinen.
Monissa maissa (kuten Ranskassa) peruseläkkeet rahoitetaan puhtaasti verorahoilla tai nykyisillä sosiaalimaksuilla ilman merkittävää rahastointia → ne ovat selkeästi julkisia menoja.
Suomessa rahastointi ja yksityinen toimeenpano tekevät järjestelmästä "puoliyksityisen", mutta tilastollisesti se on julkista, jotta vertailu EU-maiden välillä on mahdollista.
Ilman tätä luokitusta Suomen julkiset menot näyttäisivät tilastoissa pienemmiltä (noin 10–12 %-yksikköä BKT:sta vähemmän), mutta se vääristäisi kansainvälistä vertailua.
492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokoomuksen johdolla julkisissa menoissa suhteessa bruttokansantuotteeseen koko EU:n kärkeen.

Kokoomuksen johdolla EU:n alijäämämenettelyyn.

Kokoomuksen johdolla massatyöttömyys, pahin sitten 90-luvun laman.

Kokoomuksen johdolla Suomen ennätys valtion velkaantumisessa.

Äänestä

Tilanne menee koko ajan huonompaan suuntaan.
Mutta ainahan voi syyttää vasemmistoa ja edellistä hallitusta. Säälittävää.

Äänestä

Tämä on lopputulos, kun Kokoomus on ollut kaikissa hallituksissa kahta lukuunottamatta vuodesta -87. Valtiontalous vituillaan, mutta onneksi ovat onnistuneet pelastamaan rikkaiden tulojen ikuisen nousun.

Kokoomus on tuona aikana myynyt massiivisen määrän hyvin tuottavaa valtion omaisuutta yksityisille, jotka ovat niillä alkaneet rahastamaan.

Koittakaa nyt ymmärtää, ettei Kokoomus edusta Valtion, eikä Kansan etuja, vaan Suuryritysten ja Sijoittajien etuja.

Äänestä

Vähintään viimeisten seitsemän hallituksen aikana, lukuunottamatta Marinin/Rinteen hallitusta, Kokoomus on ollut merkittävässä roolissa Suomen talouden kannalta ja myös velkaantumisessa. Että se siitä.

En kehtaisi kokoomuslaisena länkyttää enää yhtään mitään. Itse olleet velkajunan veturissa vuosikymmenet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos yksityiset työeläkkeet siivotaan pois julkisista menoista tilanne on toinen.
Monissa maissa (kuten Ranskassa) peruseläkkeet rahoitetaan puhtaasti verorahoilla tai nykyisillä sosiaalimaksuilla ilman merkittävää rahastointia → ne ovat selkeästi julkisia menoja.
Suomessa rahastointi ja yksityinen toimeenpano tekevät järjestelmästä "puoliyksityisen", mutta tilastollisesti se on julkista, jotta vertailu EU-maiden välillä on mahdollista.
Ilman tätä luokitusta Suomen julkiset menot näyttäisivät tilastoissa pienemmiltä (noin 10–12 %-yksikköä BKT:sta vähemmän), mutta se vääristäisi kansainvälistä vertailua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu