Kelassa on tosi fiksua porukkaa.

Saan tukia vaikka minulla on monta pitkäveto pelivoittoa tullut tilille niin saan tammikuussa ja helmikuussa toimeentulotukea. Lähetin tilotteet sinne. KElasta soitettiin että puuttuu lokakuun tiliote joten lähetin sen. Yhtään ei vähennetty vaan sain jopa 15 euroa kk lisää tukia. Tuet kai nousee ensi vuonna en keksi muuta selitystä.
11262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ostan toimeentulolla 🍺....😋🥳

Äänestä

Kelan johtaja on niin sekaisin ettei löytänyt lomalta itseään kelaan töihin edes joten ei siellä ole kovin hyvin asiat muutenkaan. Ei ne kovin tarkkoja ole koska hakemuksia tulee kymmeniä tuhansia viikossa kuitenkin joten eine kaikkia ehdi tarkkaan lukemaan.

Äänestä
  • Tärkeitä lieneekin, että porhoilla on mesta, josta äky-palkkansa saa kaikesta huolimatta.

    Äänestä

Takautuvasti noi toimeentulotuet peritään tai ei myönnetä niin kannattaa varautua.

Äänestä

Työ kevyke eläke tulloo suurin piirtein aina samat hintsut.
Sillä sitten sätkiä ja kaljakkeita.

Äänestä

Työeläke tulee aina pilkulleen saman suuruisena, paitsi
vuodenvaihteen jälkeen kun siihen taas tulee se indeksikorotus.

Äänestä
  • Eikä työeläkkeellä ole mitään tekemistä Kelan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eikä työeläkkeellä ole mitään tekemistä Kelan kanssa.

    On sillä sen verran tekemistä ettei tarvitse käydä Kelassa koskaan.

    Äänestä

Siellä taitaakin sitten olla tuo valvonta ja tarkastuspuoli kohdillaan.

Äänestä
  • Kaikki etuuskäsittelijät eivät työtaakan alla jaksa syynätä tiliotteita vaan vilkaisevat ne ovat toimitettu ja sillä sipuli.

    Äänestä

Maailma on numeroiden vallassa.
On pitkää, levveetä ja sitten oikein paksua.

Eno järvenpohjasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Saan tukia vaikka minulla on monta pitkäveto pelivoittoa tullut tilille niin saan tammikuussa ja helmikuussa toimeentulotukea. Lähetin tilotteet sinne. KElasta soitettiin että puuttuu lokakuun tiliote joten lähetin sen. Yhtään ei vähennetty vaan sain jopa 15 euroa kk lisää tukia. Tuet kai nousee ensi vuonna en keksi muuta selitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu