Uusi tutkimus joka koskee Lieksaa.

tarkastelee erityisesti ”suunnattua panspermiaa”, eli älykkäiden ihmisten tarkoituksellista levittämistä elottomalle seudulle kuten Lieksaan. Pyrkimyksenä muodostaa elonkehä kehä ykkösen ulkopuolelle.
Sivulan mukaan panspermiaa voidaan perustella Suomen elämän turvaamisena, eli ”eräänlaisena alkeellisella ympäristönsuojeluna”. Keskeisimmät perustelut toiminnalle ovat mm Lieksan elämän edellytysten loppuminen aikanaan ja epätieto elämän esiintymisestä Lieksan ulkopuolella. Sivulan mukaan elämän kylväminen kehäykkösen ulkopuolelle voisikin muodostaa ihmiskunnan merkittävimmän jalanjäljen.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

" epätieto elämän esiintymisestä Lieksan ulkopuolella". Epätieto elämän esiintymisestä Lieksan ulkopuolella hankaloittaa prosessia. Koska ihmiset eivät kykene kommunikoimaan edes oman planeettansa eliöiden kanssa, emme ehkä tajua, että olemme jo saaneet viestin, mutta se ei ole tullut ymmärretyksi.
Palstaa lukemalla on vaikea tulkita, että onko täällä älyllistä elämää, vai onko kaikki vain taustakohinaa jonka alkulähdettä emme tiedä?
Tutkimusta on tehty, mutta loppupäätelmät ovat yhä tekemättä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fermin_paradoksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tarkastelee erityisesti ”suunnattua panspermiaa”, eli älykkäiden ihmisten tarkoituksellista levittämistä elottomalle seudulle kuten Lieksaan. Pyrkimyksenä muodostaa elonkehä kehä ykkösen ulkopuolelle.
Sivulan mukaan panspermiaa voidaan perustella Suomen elämän turvaamisena, eli ”eräänlaisena alkeellisella ympäristönsuojeluna”. Keskeisimmät perustelut toiminnalle ovat mm Lieksan elämän edellytysten loppuminen aikanaan ja epätieto elämän esiintymisestä Lieksan ulkopuolella. Sivulan mukaan elämän kylväminen kehäykkösen ulkopuolelle voisikin muodostaa ihmiskunnan merkittävimmän jalanjäljen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu