Rakastunut!

Tänäkin aamuna silmät avatessani ihastuin häneen uudelleen. Ihastun häneen uudelleen aina hänet nähdessäni. Tänäänkin, kun menen töistä kotiin ja hän on siellä minua odottamassa. Olen niin rakastunut häneen. Ja hän saa minut aina rakstumaan uudelleen itseensä.
Näin suurta onnea en ole koskaan aiemmin kokenut enkä ketään tällä tavoin rakastanut. Hän on se oikea minulle. Hänen kanssaan tahdon elämäni jakaa niin kauan, kun sitä kestää.

Niin paljon murheista ja surusta puhutaan nykyään. Onko onnea enää olemassakaan sen oikeassa merkityksessä? Tuskin olen ainut onnellinen tässä maassa?
Toivon hänenkin olevan onnellinen kanssani...nyt ja aina =)

Tulen onnelliseksi hänen tavastaan rakstaan minua. Hänen hymystään ja hellistä kuiskauksista. Ihanista tekstiviesteistä ja piristävistä sähköposteista, joita häneltä välillä saan.
Onneni muuttuu todeksi, kun työpäivän jälkeen painaudun hänen syliinsä ja nautin illan vapaudesta, yön kuumista hetkistä...

Rakaspäiväkirjani, saanko olla aina näin onnellinen ja onnellisesti rakastunut häneen?
3359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onnea sulle,
itse haaveilen tuommoisesta suhteesta.
Tiedän tasan tarkkaan kyllä miltä tuo tuntuu :).

Äänestä

Olen todella iloinen puolestasi!

Äänestä

kai saat olla onnellinen. Sinulle on onni suotu niin kuin monelle muullekin. Jokainen kohtaa onnensa ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnellinen kirjoitti:

Tänäkin aamuna silmät avatessani ihastuin häneen uudelleen. Ihastun häneen uudelleen aina hänet nähdessäni. Tänäänkin, kun menen töistä kotiin ja hän on siellä minua odottamassa. Olen niin rakastunut häneen. Ja hän saa minut aina rakstumaan uudelleen itseensä.
Näin suurta onnea en ole koskaan aiemmin kokenut enkä ketään tällä tavoin rakastanut. Hän on se oikea minulle. Hänen kanssaan tahdon elämäni jakaa niin kauan, kun sitä kestää.

Niin paljon murheista ja surusta puhutaan nykyään. Onko onnea enää olemassakaan sen oikeassa merkityksessä? Tuskin olen ainut onnellinen tässä maassa?
Toivon hänenkin olevan onnellinen kanssani...nyt ja aina =)

Tulen onnelliseksi hänen tavastaan rakstaan minua. Hänen hymystään ja hellistä kuiskauksista. Ihanista tekstiviesteistä ja piristävistä sähköposteista, joita häneltä välillä saan.
Onneni muuttuu todeksi, kun työpäivän jälkeen painaudun hänen syliinsä ja nautin illan vapaudesta, yön kuumista hetkistä...

Rakaspäiväkirjani, saanko olla aina näin onnellinen ja onnellisesti rakastunut häneen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu