"Maan puolustajista tuli maanpuolustajia"
"Viime viikolla julkistetun Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) kyselytutkimuksen mukaan maanpuolustusvalmius on pysynyt vahvana. Suomalaisista peräti 80% sanoi olevansa valmis osallistumaan maanpuolustukseen omien kykyjensä ja taitojensa mukaan, jos maahan hyökättäisiin. Maanpuolustushenkisimpiä olivat yllättäen vihreiden kannattajat, joista maata lähtisi puolustamaan jopa 91 prosenttia. Vihreät olivat myös ainoita, joiden maanpuolustustahto oli viime vuodesta kasvanut. Muiden puolueiden kohdalla yllätyksiä ei ollut. Vihreiden perässä tulivat järjestyksessä perussuomalaiset, keskusta, kokoomus, sdp ja vasemmistoliitto. "
"Vihreillä on vahvat juuret vaihtoehtoliikkeissä ja rauhanliikkeessä, joten asennemuutos on ollut jyrkkä. Mutta niin on ollut maailmankin muutos."
(Helsingin Sanomat 12.12.2025)

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ilmankos Vihreä Liitto on varmaan putinistien kaikkein eniten pelkäämä joukko Suomessa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saatana_saapuu_Helsinkiin
Putin kestäisi hyvin ydinpommin pudottamisen Moskovaan. Sen sijaan hän kaatuisi, jos hänen hallinnoimaansa maan öljyvarantoon kajottaisiin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arctic_Sunrisen_tapaus_2013
Siksi Venäjän johto, tuo petrokratia, pelkää vihreitä. "Vihreä siirtymä" on petrokratialle tuhon kellojen soittamista. Tähän on tultu vain siksi, että Venäjä on hirttäytynyt taloudessaan fossiilisten raaka-aineiden tuotantoon ja myyntiin. Reseptiä maan tulevaisuudelle sillä ei ole.
Kleptokraatti Putler teki nk gradun energian käytöstä aseena geopolitiikassa.
Bunkkerivaari on pelkkä varas ja narsisti.
Hodorkovski narautti Putlerin ja kätyrinsä korruptiosta jo 2003 suorassa lähetyksessä.
Jo tuolloin Putler ja perskärpäset varasti 30 miljardin dollarin edestä Venäjän kansan varoja!
22 euoden jälkeen summa on helposti jo yli 1000 miljardia muut luonnonvarat mukaanlukien .
Venäjällä paska Haisee ja balalaikka soi ja on muutenkin itämainen tunnelma.
Etelän vetelät erityisesti eduskunnassa mukaanlukien vihreät ei saaneet estettyä järjetöntä ratahanketta etenemästä.
Ympäristö ja ilmastoaktivismistaan profiloitunut puolue pelkkä perässähiihtäjä peesaamassa.
Joten ei kannata henkseleitä paukutella galluptuloksella.
Kappale kauneinta Suomea Raiskataan perin pohjin.
Se siitä maanpuolustustahdosta kirjaimellisesti.
Väitän että juuri vihreissä on eniten sivareita ja pasifisteja muihin puolueisiin verrattuna.
Siis aseistakieltäytyjiä.
Hienoa kun selvensit meille Suomalaisille mitä tuo pasifistejä on Suomeksi, kiitos!
Voi olla, ellei persuja oteta huomioon.
Vihreissä on eniten sivareita, persuissa puolestaan hullun paperit saaneita.
Persuissa on eniten sivareita.