Vapaa Ajattelija 4/2025:
Vapaa-ajattelijoilla on monia pieniä tavoitteita: elämänkatsomustiedon opiskelu pitäisi sallia kaikille oppilaille, jumalanpilkkalaki kumota, vihkimisoikeuden haluamme kun se uskontokunnillakin on, pari uskontokuntien verovapautta tulisi kumota ja niin edelleen. Isompi tavoite on valtion ja kirkon liiton purku, yhtenä osana sitä hautaustoimen järjestäminen uskonnoista riippumatta. Vaikka näitä kannatan, mietin välillä, meneekö todellisuus oikealta ohi.
Aloitan lopusta eli hautaamisesta. Nykyisen kirkolle ulkoistetun hautaustoimen sijaan haluamme kunnallisia hautausmaita – tai miksei yksityisiäkin. Lisäksi meillä on kymmenkunta omaa hautausmaata, itsekin kesällä olin yhden kunnostustalkoissa. Toisaalta tuhkan sirottelu luontoon lisääntyy. Vuosien 2014 ja 2024 aikana luterilaisille hautausmaille päätyneiden vainajien osuus väheni pari prosenttiyksikköä. Muutos on hidas, mutta etenee. Jäävätkö hautausmaat tulevaisuudessa tyhjiksi, kun matkamme pää onkin tuhkana vaaran rinteellä tai Suomenlahden aalloissa?
Parisuhteissa sama näkyy jo nyt selvästi. Siviilivihkimiset ohittivat uskonnolliset menot suosiossa vuonna 2013, ja nyt suunnilleen kahta uskonnollisesti vihittyä paria kohti on kolme siviiliparia. Siviilivihkimispaikkojen määrää vähennettiin kesällä, mutta se ei näytä ohjanneen pareja kirkon piiriin. Moni elää avoliitossa, ja niinpä papit ja vastaavat ovat alussa mukana enää pienessä osassa parisuhteita. Tupaantuliaiset yhteiseen kotiin voivat korvata häät. Muuttuuko vihkimisoikeus merkityksettömäksi, kun yhä useampi rakastunut pari erottaa juridiikan ja juhlinnan toisistaan?
On tietysti väärin, ettei elämänkatsomustietoa saa opiskella, jos sattuu olemaan kirkon jäsen. Eihän valtio missään muuallakaan tee vastaavaa erottelua jäsenyyden perusteella: laki ei kiellä pippuripihvin syöntiä Vegaaniliiton jäseneltä eikä poliisi pidätä, jos kokoomuksen jäsen jakaa kommunistien vaalimainoksia. Kastettujen osuus vauvoista putoaa tänä vuonna alle 60 prosentin, ja sekään kehitys tuskin hidastuu. Onko ET-kiellolla merkitystä, jos tulevaisuudessa kirkon jäseniä ovat vain ne lapset, joiden vanhemmat oikeasti uskovat jumalaansa?
Ja lopuksi: entä koko valtionkirkko ja verotusoikeus? Väärin se on, mutta jo nyt 30–50-vuotiaista alle puolet on kirkon jäseniä ja lisää eroaa koko ajan. Toisten arvioiden mukaan tämä saa poliitikot viimein kannattamaan kirkon ja valtion eroa. Toinenkin suunta on mahdollinen: ehkä asia muuttuu merkityksettömäksi. Jos minimaalinen promille on kirkon jäseniä, ei verotusoikeus kenties enää kiinnosta. Onko valtionkirkko tulevaisuudessa olemassa vain historian jäänteenä? Tälle löytyisi hyvä analogia naapurista: Ruotsi on tosiasiallisesti demokratia, mutta muodollisesti edelleen kuningaskunta. Kirkolle voisi olla mahdollinen jokin samankaltainen käytäntö, jossa rooli on seremoniallinen eikä juuri kukaan usko kirkon oppiin.
Tämä kaikki on tietysti spekulaatiota. Toistaiseksi jatkamme samaa perinteistä jurnutustamme valtiovallan suuntaan.
Oikealta ohi? -- puheenjohtajan palsta
13
174
Vastaukset
- Anonyymi00001
Täällä linkki juttuun lehdessä: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/vapaa-ajattelijoiden-kulttuurisia-tavoitteita-vastaava-kehityskulku-nakyy-nyky-yhteiskunnassa-monin-tavoin/
Miten sait tuon linkin? Yritin kahdesti ja automaattimoderointi poisti molemmilla kerroilla.
- Anonyymi00002
On lehdessä muutakin mielenkiintoista. https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/vapaa-ajattelija-4-2025/
- Anonyymi00003
Hyvää pohdintaa.
- Anonyymi00004
Joo kirkon valta pikkuhiljaa katoaa ja muuttuu vähän koomiseksi
Mutta siis aika on vain edennyt niin, että suomalaisvastaiset opit islam ja ortotoksisuus
ovat hyökänneet Eurooppaan vaarallisesti ja se nostaa taviksia vastarintaan
Valiitto on taas on muodostunut äärivasemmistolaisten hyysäreiden pyhäköksi kun niiden
poliittinen keskus Kreml muuttuu murhaajakeskukseksi ja kannatus kaventuu
ja porukka vanhenee. Silloin myös pyhättö Valiitto kuivettuu. Kiinteistöomaisuus
sitä pitää voimassa- Anonyymi00005
Tämä ei tietty kiinnosta ketään, mutta Venezuelan romahtaminen ja Kremlin
tuhoaa kuin viikate vasemmistolaisia oppeja ympäri maailmaa nyt
(Kuubahan ei koskaan romahtanut
etelä-Vietnam romahti, Venezuelan Chavismo romahti
eili tällaiset keinotekoiset yhdelmät putinismi bolshevismi ...)
Kyllä tämä vaikuttaa epäkiinostukseen Valiittoa kohtaan myös
- Anonyymi00006
Lässyttäjien Valiitto vaikenee islamin ja kremlbolshevismin imperialismista, mitkä yrittävät miehittää Euroopan (katolisuus onnistui estämään Amerikoiden islambolshevismin paremmin)
"Islamistit haluavat tuhota länsimaisen sivilisaation ja sen mukana hävittää tai käännyttää ”vääräuskoiset” juutalaiset ja kristityt. Tilalle he haluavat oman teokrattisen ja dogmaattisen diktatuurinsa. Sitä he ovat tehneet ja siihen pyrkineet jo lähes 1500 vuotta https://twitter.com/SeidaSohrabi/status/2000184921998926326#m - Anonyymi00007
Meneekö, että hujahtaa?
- Anonyymi00008
Näin voi käydä, mutta lakejakin pitää muuttaa.
- Anonyymi00009
Fundeerattua.
Olisi tästä kiva kuulla kommentteja.
- Anonyymi00010
Pykäliäkin pitää vaan muuttaa. Eduskunnassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89857
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713