Harmi vaan

Harmi, että silloin kun Karjalan kysymys oli oikeasti todella polttava suomalaisessa yhteiskunnassa, eli 40-60-luvuilla, ei ollut poliittista vapautta saati välineitä edistämään asiaa. Nyt kun on sekä poliittinen vapaus sanoa mita haluaa sekä välineet (internet) koko kysymys on kuollut pois yhteiskunnasta.

On kiva ajatusleikki miettiä mitä olisi tapahtunut jos netti olisi ollut olemassa jo YYA-aikana. Tänä päivänä koko Karjala-kysymys on jo auttamattomasti vanhentunut. Se ei keskivertokansalaista enää kiinnosta. Se on historiaa, jopa karjalaisten evakoiden jälkeläisillekin. Nykyään asiasta metelöivät vain kiihkonationalisti hihhulijärjestöt. Jos 50-luvulla asiasta olisi saanut puhua, silloin siitä olisi metelöineet kotinsa menettäneet tavalliset suomalaiset.
2195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisi ollut tietysti hyvä, jos Karjalan palautuksesta olisi voitu käydä kansalaiskeskustelua jo aikaisemmin.
Mutta ei keskustelu ole myöhäistä nytkään. Jos ei vieläkään voitaisi keskustella Karjalan riiston vääryydestä ja sen palautuksen oikeutuksesta, niin johan on kumma. Ja kaikkein omituisin peruste on aloittajan väite, että se on nyt liian myöhäistä.
Mitenkä se sananlasku menikään: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Minusta on parempi edes keskustella avoimesti Karjalan kysymyksestä nimenomaan nyt, kun sitä ei voitu aiemmin tehdä.
Johtaako tämä keskustelu aikanaan myös konkreettisiin poliittisiin muutoksiin, jää nähtäväksi. Itse uskon että johtaa. Mutta vaikka niin ei kävisikään, niin kansallisia traumoja ja tuskia purkava keskustelu on paikallaan.
Myös väite siitä, että asia ei keskivertokansalaista kiinnosta, ei pidä paikkaansa. Tosin Karjalan palautusta haluavat ovat vielä vähemmistössä, mutta runsaasti heitä on. Ja saakoot he keskustella, joita asia oikeasti kiinnostaa. Eihän keskivertokansalainen ole muutenkaan niin kauhean kiinnostunut politiikasta eli yleisten asioiden hoidosta, jota joidenkin ihmisten on kuitenkin kaikkien parhaaksi hoidettava.

Äänestä
  • Olet oikeassa, että asiasta kuin asiasta tulee voida keskustella. Sitähän sanavapaus tarkoittaa.

    1930-luvun Suomessa oli jos jonkinlaista hihhulia ja Suur-Suomen rakentajaa mutta valtionjohdossa oli kaiken aikaa henkilöt, jotka olivat maltillisia ja pyrkivät ottamaan etäisyyttä Saksaan niin paljon kuin suinkin mahdollista. Tietenkin on täysin selvä, että Suomi oli Saksan liittolainen, ei sitä mitkään erillissotaselittelyt miksikään muuta, mutta onneksi oli. Ilman Saksan apua Suomi olisi murtunut ja koko maa olisi miehitetty.

    Kuitenkin, koska Suomi oli Saksan, maailmansodan hävinneen koalition johtavan maan, liittolainen Suomea kohdeltiin kuten sodan hävinneitä aina kohdellaan: Ankarasti.

    Jos Suomi olisi menettänyt Karjalan vain talvisodassa ja jatkosotaa ei olisi tullut, palautusasia olisi varmasti ollut paljon enemmän esillä julkisuudessa. Karjalan menetys talvisodassa oli todellinen ryöstö. Karjalan menetys jatkosodassa on sen sijaan helppo tulkita rangaistukseksi liittolaisuudesta Saksan kanssa.

    On tärkeää, että Karjalasta voidaan keskustella. Valitettavasti keskustelu on enää jälkipolvien jossittelua, ihmiset jotka ovat eläneet suomalaisessa Karjalassa on vähenneet roimasti ja 10v päästä heitä tuskin on enää lainkaan.

    Toisaalta, jos Karjala-kysymys ei nykysukupolville ole enää oleellinen, voidaan kysyä mitä tarkoitusta on yrittää lietsoa ilmapiiriä että sen pitäisi merkitä jotakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsep kirjoitti:

Harmi, että silloin kun Karjalan kysymys oli oikeasti todella polttava suomalaisessa yhteiskunnassa, eli 40-60-luvuilla, ei ollut poliittista vapautta saati välineitä edistämään asiaa. Nyt kun on sekä poliittinen vapaus sanoa mita haluaa sekä välineet (internet) koko kysymys on kuollut pois yhteiskunnasta.

On kiva ajatusleikki miettiä mitä olisi tapahtunut jos netti olisi ollut olemassa jo YYA-aikana. Tänä päivänä koko Karjala-kysymys on jo auttamattomasti vanhentunut. Se ei keskivertokansalaista enää kiinnosta. Se on historiaa, jopa karjalaisten evakoiden jälkeläisillekin. Nykyään asiasta metelöivät vain kiihkonationalisti hihhulijärjestöt. Jos 50-luvulla asiasta olisi saanut puhua, silloin siitä olisi metelöineet kotinsa menettäneet tavalliset suomalaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu