Trump jatkaa loistavaa presidenttikauttaan:
"Merz kertoi medialle, että nyt on käsillä suurin mahdollisuus todelliseen rauhanprosessiin sitten Venäjän hyökkäyssodan alun. Merzin mukaan prosessi ei olisi ollut mahdollinen ilman presidentti Donald Trumpin aloitetta. Liittokansleri kiitti myös Yhdysvaltoja sen materiaalisesta tuesta Ukrainan turvatakuille."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f92ad66d-26fb-4e46-9325-4e0d7e08a7f8
Obama ja ns. demokraatit aloittivat sodan. Nyt Trump panee pisteen tappamiselle. Aivan aidosti on vääryys, jos Trump ei saa rauhan nobelia.
Trump tekemässä rauhan Ukrainaankin
126
497
Vastaukset
- Anonyymi00001
On luonnollista, että Ukraina ei pääse alati enemmän ja enemmän Venäjää uhkaavaan hyökkäys- ja sotabisnesliitto Natoon, mutta luultavasti myös Suomen, Ruotsin ja Baltian maiden jäsenyydet perutaan.
Ja se on vakauden ja maailmanrauhan kannalta hyvä asia.- Anonyymi00002
Propaganda kertoi lampaille vuosia, että Venäjä romahtaa ihan kohta, ja että Venäjä voidaan pakottaa vetäytymään, enää tarvitaan vain muutamia satoja miljardeja aseisiin ja muuhun tukeen, ja Putin kaatuu varmasti. Venäjältä piti loppua kaikki miehistä ja tankeista alkaen jo kauan sitten.
Venäjän yli ei voitukaan kävellä, ja natopetkuttajat tiesivät sen koko ajan. Mutta saatiinpa myytyä armoton määrä aseita yms. sodassa tarvittavaa. - Anonyymi00003
Punikeille ja sotahulluille kova paikka tämä Pax Trump.
- Anonyymi00016
Anonyymi00003 kirjoitti:
Punikeille ja sotahulluille kova paikka tämä Pax Trump.
Punikeille, sotahulluille ja sotateollisuudelle sidosryhmineen.
- Anonyymi00025
Lopeta r*ssä se paskan länkytys, ei Suomen tai muiden Nato-jäsenyyttä peruta ja jos niin tehtäisiinkin niin se olisi HUONO ASIA!! Eikä Suomi uhkaa venäjää vaan tasan toisinpäin!!
- Anonyymi00032
paljonko trumppi luomaatammevuttaa maatame putiinulle
miksei tr<umppi anna alaskaa puutiinull
, - Anonyymi00033
Anonyymi00025 kirjoitti:
Lopeta r*ssä se paskan länkytys, ei Suomen tai muiden Nato-jäsenyyttä peruta ja jos niin tehtäisiinkin niin se olisi HUONO ASIA!! Eikä Suomi uhkaa venäjää vaan tasan toisinpäin!!
kuinka se uskaltaa
- Anonyymi00038
Anonyymi00025 kirjoitti:
Lopeta r*ssä se paskan länkytys, ei Suomen tai muiden Nato-jäsenyyttä peruta ja jos niin tehtäisiinkin niin se olisi HUONO ASIA!! Eikä Suomi uhkaa venäjää vaan tasan toisinpäin!!
Míelisairaan natoapinan kirkuna ei poista sitä faktaa, että Suomen erottaminen on nyt pöydällä, ja että Suomi alkoi uhkaamaan Venäjää pitkän tauon jälkeen.
- Anonyymi00044
Anonyymi00038 kirjoitti:
Míelisairaan natoapinan kirkuna ei poista sitä faktaa, että Suomen erottaminen on nyt pöydällä, ja että Suomi alkoi uhkaamaan Venäjää pitkän tauon jälkeen.
Jep ja samalla on tutkimus menossa, että minne ovat suomen veronmaksajien rahat menneet?
Taitaa paljastua kaikkien aikojen petos ja varkaus.
Sheriffit Trump, Orban ja Putin tekevät nyt yhteistyötä. - Anonyymi00083
Laitapa kuule tulemaan linkkiä luotettavaan lähteeseen, jossa tuosta jäsenyyden perumisesta puhutaan. Jos linkkiä ei löydy tai se ei ole luotettavaan lähteeseen tuo on pelkkää typerää p**kan jauhantaa ja emävale.
- Anonyymi00087
Anonyymi00002 kirjoitti:
Propaganda kertoi lampaille vuosia, että Venäjä romahtaa ihan kohta, ja että Venäjä voidaan pakottaa vetäytymään, enää tarvitaan vain muutamia satoja miljardeja aseisiin ja muuhun tukeen, ja Putin kaatuu varmasti. Venäjältä piti loppua kaikki miehistä ja tankeista alkaen jo kauan sitten.
Venäjän yli ei voitukaan kävellä, ja natopetkuttajat tiesivät sen koko ajan. Mutta saatiinpa myytyä armoton määrä aseita yms. sodassa tarvittavaa.Venäjän pankilla likviditeettikriisi.
Alv nosto epätoivoinen yritys vakautta taloutta. - Anonyymi00094
Anonyymi00083 kirjoitti:
Laitapa kuule tulemaan linkkiä luotettavaan lähteeseen, jossa tuosta jäsenyyden perumisesta puhutaan. Jos linkkiä ei löydy tai se ei ole luotettavaan lähteeseen tuo on pelkkää typerää p**kan jauhantaa ja emävale.
Onhan se ihan uutisissakin ollut, näistä asioista keskustellaan. Ei ole minun syyni että olet tietämätön pallinaama.
- Anonyymi00095
Anonyymi00087 kirjoitti:
Venäjän pankilla likviditeettikriisi.
Alv nosto epätoivoinen yritys vakautta taloutta.Näinkö uusin propaganda kertoo? Taasko epätoivoisesti vakuutellaan, että Venäjältä ihan just loppumassa raha, miehet, tankit, ohjukset...
Luulisi että noinkin tyhmät oppisivat edes vuosien saatossa...
- Anonyymi00004
Sotaa on jatkettava,että eu ääliö johtajat pysyy vallassa!
- Anonyymi00005
Sota tuottaa voittoa. Seuraavana vuorossa jälleenrakennus.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Sota tuottaa voittoa. Seuraavana vuorossa jälleenrakennus.
Siihen Trump on jälleen mies paikallaan. Hän ei tätä aloittanut, vaan Obama. Mutta hän rakentaa Ukrainasta kauniimman ja paremman maan!
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Siihen Trump on jälleen mies paikallaan. Hän ei tätä aloittanut, vaan Obama. Mutta hän rakentaa Ukrainasta kauniimman ja paremman maan!
Te putinistipersut olette kyllä sekaisin.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Te putinistipersut olette kyllä sekaisin.
Putinhan on kommunisti, eli samaa maata kuin te punikitkin.
- Anonyymi00026
Anonyymi00008 kirjoitti:
Putinhan on kommunisti, eli samaa maata kuin te punikitkin.
Eikä ole!! Putler on NATSI ja äärioikeistolainen!! Eikä Suomen vasemmisto ole mitään kommunisteja!!
- Anonyymi00035
Anonyymi00026 kirjoitti:
Eikä ole!! Putler on NATSI ja äärioikeistolainen!! Eikä Suomen vasemmisto ole mitään kommunisteja!!
Kyllä Suomen vasemmisto on lähempänä kommunisteja kuin Putin natseja. Putin on kommunisti.
- Anonyymi00088
Anonyymi00006 kirjoitti:
Siihen Trump on jälleen mies paikallaan. Hän ei tätä aloittanut, vaan Obama. Mutta hän rakentaa Ukrainasta kauniimman ja paremman maan!
Hourit.
- Anonyymi00089
Anonyymi00008 kirjoitti:
Putinhan on kommunisti, eli samaa maata kuin te punikitkin.
Se on neoneukkunatzi joka leikkii Hitleriä.
- Anonyymi00108
Anonyymi00089 kirjoitti:
Se on neoneukkunatzi joka leikkii Hitleriä.
Päätä nyt kumipää onko Putin kommunisti VAI natsi. Molempia ei voi olla.
- Anonyymi00009
Punikkitrolli meni taas roskapostaustilaan.
- Anonyymi00012
Vaikeita nämä oikeat uutiset vasemmistolle.
- Anonyymi00017
Anonyymi00012 kirjoitti:
Vaikeita nämä oikeat uutiset vasemmistolle.
No kyllähän se varmasti punikkeja harmittaa.
- Anonyymi00027
Anonyymi00017 kirjoitti:
No kyllähän se varmasti punikkeja harmittaa.
Vasemmistoa harmittaa vaan valheet joita te äärioikeistolaiset suollatte!!
- Anonyymi00041
Anonyymi00027 kirjoitti:
Vasemmistoa harmittaa vaan valheet joita te äärioikeistolaiset suollatte!!
Ahaa, wokehöttöä pursuava Iltalehti onkin äärioikeistolainen julkaisu?!
Olette te punikit hauskoja!
- Anonyymi00010
Trumppi saattaa tehdä rauhan jonnekin ja sodan toisaalle kuten kaiketi Venezuelaan on.
- Anonyymi00011
Ei aloita sotaa Trump. Vähän painostaa rauhaan ja järkeviin ratkaisuihin.
- Anonyymi00013
Trump on välittänyt jo useita rauhoja, hänen saldollaan voisi yhden sodankin aloittaa, ja silti on rauhan mies kyseessä.
- Anonyymi00014
Trump on kovin ukkeli koskaan. Ei ihme että rupusakki on peloissaan...
- Anonyymi00015
Vasurit yritti tappaakin Trumpin ainakin kahdesti, Jumala päätti toisin.
- Anonyymi00042
Anonyymi00015 kirjoitti:
Vasurit yritti tappaakin Trumpin ainakin kahdesti, Jumala päätti toisin.
Trump on parasta mitä länsimaista on tullut vuosikausiin.
- Anonyymi00018
Oikeat uutiset masentaa punapaviaaneja, joten tukkivat kaiken jollain kohuspämmillä....
- Anonyymi00021
Oikeat uutiset liian hapokkaita?
- Anonyymi00043
Anonyymi00021 kirjoitti:
Oikeat uutiset liian hapokkaita?
Tuntuu olevan, siksi punikkikuoro kirkuu rasismista jatkuvalla syötöllä.
- Anonyymi00019
Onkohan se materiaalinen tuki turvatakuille yhtä vaikuttavaa kuin se on ollut Ukrainan puolustukselle sodassa Venäjää vastaan? Että annetaan juuri ja juuri sen verran, ettei voi pysäyttää hyökkäystä.
EU on uskomaton kokoelma täysin pelletason valtioita.
Oma puolustus ja Pohjoismainen yhteistyö on pidettävä kunnossa, muusta ns lännestä ei välttämättä ole kakankaan apua, jos Venäjä alkaa ryppyilemään. Eipä niistä ollut edellisessäkään sodassamme.- Anonyymi00020
Ukrainaan on kaadettu satoja miljardeja pelkästään sotilaallista tukea! Eipä ole tuen määrästä ainakaan ollut pysäyttämiset kiinni.
- Anonyymi00022
Anonyymi00020 kirjoitti:
Ukrainaan on kaadettu satoja miljardeja pelkästään sotilaallista tukea! Eipä ole tuen määrästä ainakaan ollut pysäyttämiset kiinni.
Ja jotain parhaita tankkeja ei voi antaa, koska ne päätyvät venäläisten käsiin. Myös ukrainalaisten mekaanikkojen joukossa epäluotettavaa väkeä. Takaisinmallinnus olisi varmaa...
- Anonyymi00091
Anonyymi00022 kirjoitti:
Ja jotain parhaita tankkeja ei voi antaa, koska ne päätyvät venäläisten käsiin. Myös ukrainalaisten mekaanikkojen joukossa epäluotettavaa väkeä. Takaisinmallinnus olisi varmaa...
Ei ne jenkkitankit tai vehkeet uusinta tai terävintä kärkeä ole pikemminkin käyttöantiikkia.
Jo heti kättelyssä selvisi ettei ne edes olleet kenntäkelpoisia ollenkaan nykyaikaisessa sodankäynnissä siellä vaan hajosivat heti. - Anonyymi00106
Anonyymi00091 kirjoitti:
Ei ne jenkkitankit tai vehkeet uusinta tai terävintä kärkeä ole pikemminkin käyttöantiikkia.
Jo heti kättelyssä selvisi ettei ne edes olleet kenntäkelpoisia ollenkaan nykyaikaisessa sodankäynnissä siellä vaan hajosivat heti.Mutta jotkut kääri massit niistäkin.
- Anonyymi00023
Trump jää historiaan miehenä joka myi ystävänsä saadakseen henkilökohtaisen diilin. Eiköhän kohta selviä paljonko ukrainan pettäminen tuotti trumpille.
- Anonyymi00030
Ukrainan pettäminen? Mitä Trump on koskaan Ukrainalle luvannut? Ukrainan pettivät Obama ja ns. demokraatit.
- Anonyymi00024
Demokraatit EI aloittaneet Ukrainan sotaa, vaan sen teki Venäjä Trumpin tuella!!
- Anonyymi00031
Ukrainan konfliktin aloitti USA:n tukema väkivaltainen vallankaappaus, Venäjällä ei ollut osuutta.
Lue trolli historiaa.
- Anonyymi00036
Trump yrittää jyrätä rauhan hinnalla millä tahansa, kunhan omat edut tulee huomioitua reilusti ja sitä varten vävypoika on siellä mukana neuvotteluissa.
Mitään järkevää ja kohtuullista rauhaa Ukrainan kannalta ei Trumppia kiinnosta.- Anonyymi00039
Natoa ainakin kiinnostaa ainoastaan tehdä sodilla bisnestä.
- Anonyymi00047
Anonyymi00039 kirjoitti:
Natoa ainakin kiinnostaa ainoastaan tehdä sodilla bisnestä.
Trump piti puheen jossa kehui itseään, kuulijalle iskee myötähäpeä sitä kuunnellessa,.
Siinä puheessa ei ollut totuutta juuri ollenkaan. Aivan potaskaa tuli ihan sujuvasti.
Varmaan monta kertaa näytetään tänään uutislähetyksissä tuo itsensä kehuskelu ja valehtelu. Pappa on aika pahasti sekaisin. - Anonyymi00052
Anonyymi00047 kirjoitti:
Trump piti puheen jossa kehui itseään, kuulijalle iskee myötähäpeä sitä kuunnellessa,.
Siinä puheessa ei ollut totuutta juuri ollenkaan. Aivan potaskaa tuli ihan sujuvasti.
Varmaan monta kertaa näytetään tänään uutislähetyksissä tuo itsensä kehuskelu ja valehtelu. Pappa on aika pahasti sekaisin.Katsokaapa nyt miten punikkeja harmittaa Trumpin menestys!
- Anonyymi00037
Jos Trumppi aloittaa sodan Venezuelan kanssa, niin onkohan vasemmistomedian otsikot luokkaa: Trump aloitti puolustussodan Venezuelaan.
- Anonyymi00040
Mutta kun Trump ei ole aloittamassa sotaa, vaan lopettamassa Obaman aloittaman sodan Ukrainassa. Zelenskyykin on jo tienannut tarpeeksi, ja trump puhaltaa pelin poikki.
- Anonyymi00045
Viimeinkin se rahojen tuhlaus loppuu!
- Anonyymi00046
No mutta sitten päästäänkin isoon bisnekseen, pitää jälleenrakentaa Ukraina, ja ostaa vielä paaaljon aseita...
- Anonyymi00048
Ei näytä siltä että sota loppuisi. Vaikka puhutaan että ollaan yhä lähempänä sodan päättymistä niin taistelut tuntuu kiihtyvän. Mitä teatteria median kautta käydään.
- Anonyymi00051
Kyllä sota loppuu, Iso-D hoitaa homman.
- Anonyymi00071
Anonyymi00051 kirjoitti:
Kyllä sota loppuu, Iso-D hoitaa homman.
Oranssi idiootti ei tee yhtään mitään pakottaakseen Venäjän rauhaan. Putin tietää tämän oikein hyvin ja voi kaikessa rauhassa jatkaa hyökkäyssotaansa, kuten koko ajan tekeekin.
Eihän Venäjä ole tehny mitään rauhan suuntaistakaan. Koko ajan vain kiihdyttää sotatoimia kaikin tavoin. Kaikki puheet muka rauhasta tyhjiä puheita vailla tekoja ja merkitystä. - Anonyymi00073
Anonyymi00071 kirjoitti:
Oranssi idiootti ei tee yhtään mitään pakottaakseen Venäjän rauhaan. Putin tietää tämän oikein hyvin ja voi kaikessa rauhassa jatkaa hyökkäyssotaansa, kuten koko ajan tekeekin.
Eihän Venäjä ole tehny mitään rauhan suuntaistakaan. Koko ajan vain kiihdyttää sotatoimia kaikin tavoin. Kaikki puheet muka rauhasta tyhjiä puheita vailla tekoja ja merkitystä.Punikin cope-ulina on aina yhtä herkullista.
Mitä opimme: Venäjän yli ei voi kävellä, Napoleon yritti, Hitler ja Mannerheim... - Anonyymi00107
Anonyymi00073 kirjoitti:
Punikin cope-ulina on aina yhtä herkullista.
Mitä opimme: Venäjän yli ei voi kävellä, Napoleon yritti, Hitler ja Mannerheim...Punikki ei osannut lukea aloituksen uutista. Punikit eivät ole kovin älykkäitä eläimiä...
- Anonyymi00049
Päättyykö sota siihen että Ukraina valtaa Kupyanskin, jo 90 % on vallattu. Venäläisestä pataljoonasta vain yksi jäi eloon hyökkäyksessä. Oletetaanko että Venäjä antautuu tämän johdosta.
- Anonyymi00050
Länsipropagandaan ei voi luottaa.
- Anonyymi00053
Trump on kyllä vanhanajan valtiomies; ei säälittävää hyveininää vaan tekoja!
- Anonyymi00060
Näitä Miehiä tarvitaan lisää, kipeämmin kuin koskaan!
- Anonyymi00054
Mitään rauhaa ei ole näköpiirissä. Sotakiimainen Putler Pieni Kalsarimyrkyttäjä jatkaa uhoamistaan siitä että kaikki Suuren Isänmaallisen ErikoisOperaation tavoitteet saavutetaan sotilaallisesti.
Putler ei halua rauhaa vaan jatkuvaa sotaa. Tarvitsee sitä oman asemansa säilyttämiseksi ja jotta voisi jatkaa oman kansansa sortamista. Verinen diktatuuri tarvitsee ulkoista vihollista jotta voi oikeuttaa omat toimensa.- Anonyymi00062
Ihan tyhänpäiväistä propagandamölinää. Ei jaksa edes lukea tuollaista roskaa.
- Anonyymi00056
Putinin Venäjä on hylännyt rauhansopimuksen. Ei ole eikä tule mitään rauhaa.
- Anonyymi00057
Niinhän sinä toivot. Trump kyllä hoitaa tämänkin jupakan kuntoon.
- Anonyymi00058
Anonyymi00057 kirjoitti:
Niinhän sinä toivot. Trump kyllä hoitaa tämänkin jupakan kuntoon.
En tosiaankaan toivo. Rauhaa minä toivoisin mutta olen realisti. Putin ei halua rauhaa, eikä suostu mihinkään sopimukseen. Mikään Putinin puheissa ja teoissa ei viittaa rauhan suuntaan, vaan ainoastaan sodan jatkamiseen.
Eikä Trumpin nössö uskalla oikeasti painostaa hyvää ystäväänsä Putinia, vaan antaa tämän jatkaa sotaa ja Putin tietää tämän erittäin hyvin ja jatkaa sotaa. - Anonyymi00059
Anonyymi00058 kirjoitti:
En tosiaankaan toivo. Rauhaa minä toivoisin mutta olen realisti. Putin ei halua rauhaa, eikä suostu mihinkään sopimukseen. Mikään Putinin puheissa ja teoissa ei viittaa rauhan suuntaan, vaan ainoastaan sodan jatkamiseen.
Eikä Trumpin nössö uskalla oikeasti painostaa hyvää ystäväänsä Putinia, vaan antaa tämän jatkaa sotaa ja Putin tietää tämän erittäin hyvin ja jatkaa sotaa.Ihan höpötystä sinulta, Putinhan on nimenomaan sanonut että rauha kelpaa kyllä. Eri asia uskooko Putinin puheisiin, mutta väitteesi ei siis pidä paikkaansa.
Trumpin nössö pomppasi heti pystyyn puimaan nyrkkiään kun sala-ampuja oli ampunut häntä korvaan. Itse olisit jäänyt maahan uikuttamaan sikiöasennossa... - Anonyymi00068
Anonyymi00059 kirjoitti:
Ihan höpötystä sinulta, Putinhan on nimenomaan sanonut että rauha kelpaa kyllä. Eri asia uskooko Putinin puheisiin, mutta väitteesi ei siis pidä paikkaansa.
Trumpin nössö pomppasi heti pystyyn puimaan nyrkkiään kun sala-ampuja oli ampunut häntä korvaan. Itse olisit jäänyt maahan uikuttamaan sikiöasennossa...Mikään Putinin puheissa ja teoissa ei edelleenkään viittaa tippakaan rauhansopimukseen, vain sodan jatkamiseen. Putin ei edes neuvottele mistään, vaan listaa vain niitä eri syitä miksi mikään rauhansopimus ei kelpaa.
Sota jatkuu täysillä. Fakta. - Anonyymi00072
Anonyymi00059 kirjoitti:
Ihan höpötystä sinulta, Putinhan on nimenomaan sanonut että rauha kelpaa kyllä. Eri asia uskooko Putinin puheisiin, mutta väitteesi ei siis pidä paikkaansa.
Trumpin nössö pomppasi heti pystyyn puimaan nyrkkiään kun sala-ampuja oli ampunut häntä korvaan. Itse olisit jäänyt maahan uikuttamaan sikiöasennossa...Niin, Putinille kelpaisi sellainen "rauha" joka tarkoittaisi Ukrainan täydellistä antautumista ja joutumista kokonaan Venäjän valtaan. Mikä tarkoittaisi itsenäisen Ukraina valtion loppua.
Sellaista rauhaa ei tietenkään tule. - Anonyymi00074
Anonyymi00072 kirjoitti:
Niin, Putinille kelpaisi sellainen "rauha" joka tarkoittaisi Ukrainan täydellistä antautumista ja joutumista kokonaan Venäjän valtaan. Mikä tarkoittaisi itsenäisen Ukraina valtion loppua.
Sellaista rauhaa ei tietenkään tule.Älä hermanni jauha propagandaa. Venäjälle olisi aikanaan riittänyt, että Ukraina ei liity Natoon. Natopellet päätti että kävelläänpä Venäjän yli. Vaan kuinkas kävikään...
- Anonyymi00077
Anonyymi00074 kirjoitti:
Älä hermanni jauha propagandaa. Venäjälle olisi aikanaan riittänyt, että Ukraina ei liity Natoon. Natopellet päätti että kävelläänpä Venäjän yli. Vaan kuinkas kävikään...
Venäjällä ei ole mitään oikeutta määrätä mihin joku muu maa saa tai ei saa liittyä. Ei mitään oikeutta määrätä itsenäisen toisen valtion asioista.
Eikä toive liittymisestä oikeuta millään tavalla brutaaliin hyökkäyssotaan, se on puhtaasti sotarikollista toimintaa. Sataprosenttisen laiton hyökkäyssota itsenäiseen naapurivaltioon. - Anonyymi00081
Anonyymi00077 kirjoitti:
Venäjällä ei ole mitään oikeutta määrätä mihin joku muu maa saa tai ei saa liittyä. Ei mitään oikeutta määrätä itsenäisen toisen valtion asioista.
Eikä toive liittymisestä oikeuta millään tavalla brutaaliin hyökkäyssotaan, se on puhtaasti sotarikollista toimintaa. Sataprosenttisen laiton hyökkäyssota itsenäiseen naapurivaltioon.Ihan naiivia hölynpölyä. Venäjällä on sama oikeus ajaa omia intressejään kuin muillakin.
- Anonyymi00093
Anonyymi00059 kirjoitti:
Ihan höpötystä sinulta, Putinhan on nimenomaan sanonut että rauha kelpaa kyllä. Eri asia uskooko Putinin puheisiin, mutta väitteesi ei siis pidä paikkaansa.
Trumpin nössö pomppasi heti pystyyn puimaan nyrkkiään kun sala-ampuja oli ampunut häntä korvaan. Itse olisit jäänyt maahan uikuttamaan sikiöasennossa...Vain tyhmä tekee itsestään noin helpon maalitaulun.
- Anonyymi00105
Anonyymi00093 kirjoitti:
Vain tyhmä tekee itsestään noin helpon maalitaulun.
Olipa tyhmä kommentti. Poliitikko joutuu olemaan julkisesti esillä.
Vai aloittivat demokraatit sodan🤔
😂😂😂
Venäjä sen sodan aloitti jo 2014.- Anonyymi00064
Kyllä oli harhaista sössötystä. Ukrainan sisällissodan aloittivat 2014 nykyisen hallinnon taustalla olevat voimat yhdessä Yhdysvaltojen kanssa (mm. CIA oli paikan päällä. Venäjällä ei ollut asiaan mitään osuutta.
Tämä on aivan yleisesti tunnettua historiaa. Anonyymi00064 kirjoitti:
Kyllä oli harhaista sössötystä. Ukrainan sisällissodan aloittivat 2014 nykyisen hallinnon taustalla olevat voimat yhdessä Yhdysvaltojen kanssa (mm. CIA oli paikan päällä. Venäjällä ei ollut asiaan mitään osuutta.
Tämä on aivan yleisesti tunnettua historiaa.Niinpä tietenkin😀
- Anonyymi00065
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Niinpä tietenkin😀
Sellaiset ne faktat nyt vain ovat, eikä laisesi trollin ininät niitä faktoja muuksi muuta.
- Anonyymi00070
Anonyymi00065 kirjoitti:
Sellaiset ne faktat nyt vain ovat, eikä laisesi trollin ininät niitä faktoja muuksi muuta.
Sotimisen ja tappamisen aloittivat venäläismieliset ja heidän agitaattorinsa, minkä nämä ovat itsekin haastatteluissa myöntäneet. Sellaiset ne faktat ovat, eikä ryzzänaZin valheet muuta niitä miksikään.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.html - Anonyymi00075
Anonyymi00070 kirjoitti:
Sotimisen ja tappamisen aloittivat venäläismieliset ja heidän agitaattorinsa, minkä nämä ovat itsekin haastatteluissa myöntäneet. Sellaiset ne faktat ovat, eikä ryzzänaZin valheet muuta niitä miksikään.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.htmlVäkivalta lähti siitä, kun Ukrainan kansainvälisesti tunnustettu hallinto kaadettiin väkivaltaisesti. Faktoille et voi mitään.
Anonyymi00065 kirjoitti:
Sellaiset ne faktat nyt vain ovat, eikä laisesi trollin ininät niitä faktoja muuksi muuta.
Tietenkin me kaikki uskomme sinua.
- Anonyymi00080
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Tietenkin me kaikki uskomme sinua.
Faktat ovat faktoja. Olet naurettava trolli, joka yrittää mennä henkilöön. Koska faktoille et voi mitään...
Anonyymi00080 kirjoitti:
Faktat ovat faktoja. Olet naurettava trolli, joka yrittää mennä henkilöön. Koska faktoille et voi mitään...
Minähän sanoin että me kaikki uskomme sinua. Tiedäthän sinä kaiken maailman asioista. Kuka nyt rohkenisi kyseenalaistaa faktojasi.
- Anonyymi00084
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Minähän sanoin että me kaikki uskomme sinua. Tiedäthän sinä kaiken maailman asioista. Kuka nyt rohkenisi kyseenalaistaa faktojasi.
Kuten sanottua, koska et voi faktoille mitään, niin yrität mennä henkilöön. Olet tyypillinen ÄO alle sadan trolli, jos nyt henkilöön mennään...
Anonyymi00084 kirjoitti:
Kuten sanottua, koska et voi faktoille mitään, niin yrität mennä henkilöön. Olet tyypillinen ÄO alle sadan trolli, jos nyt henkilöön mennään...
Länsimaisen median faktat ovat luotettavampia kuin Kremlin ohjauksessa olevat mediat joten uskon ennemmin niitä.
- Anonyymi00096
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Länsimaisen median faktat ovat luotettavampia kuin Kremlin ohjauksessa olevat mediat joten uskon ennemmin niitä.
Koska länsimainen media on sinulle niin opettanut. Todellisuudessa luotettavuusero on sangen pieni.
Anonyymi00096 kirjoitti:
Koska länsimainen media on sinulle niin opettanut. Todellisuudessa luotettavuusero on sangen pieni.
Meidän täytyy vain yrittää elää sen asian kanssa että minä seuraan länsimaista mediaa ja sinä ilmeisesti jotain luotettavampana pitämääsi mediaa.
- Anonyymi00098
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Meidän täytyy vain yrittää elää sen asian kanssa että minä seuraan länsimaista mediaa ja sinä ilmeisesti jotain luotettavampana pitämääsi mediaa.
Meidän täytyy vain elää sen kanssa, että sinä olet propagandalla ohjailtu typerys, ja minulla on selkäranka ja aivot.
- Anonyymi00102
Anonyymi00098 kirjoitti:
Meidän täytyy vain elää sen kanssa, että sinä olet propagandalla ohjailtu typerys, ja minulla on selkäranka ja aivot.
Tuollaisen ryzzänazin on turha lässyttää mitään selkärangasta ja aivoista kun ei teillä pascaperceillä sellaisia ole. Olette tuhoajia, kiduttajia, raiskaajia ja murhaajia ja nautitte toisten kärsimyksestä. Torakallakin on enemmän arvoa kuin yhdelläkään teistä ihmiskunnan jätteistä. Onneksi teitä kuolee Ukrainan pelloilla kasapäin joka päivä. Ihmiskunta kiittää.
- Anonyymi00104
Anonyymi00102 kirjoitti:
Tuollaisen ryzzänazin on turha lässyttää mitään selkärangasta ja aivoista kun ei teillä pascaperceillä sellaisia ole. Olette tuhoajia, kiduttajia, raiskaajia ja murhaajia ja nautitte toisten kärsimyksestä. Torakallakin on enemmän arvoa kuin yhdelläkään teistä ihmiskunnan jätteistä. Onneksi teitä kuolee Ukrainan pelloilla kasapäin joka päivä. Ihmiskunta kiittää.
Míelisairas ulvoja osoittaa vain propagandan aiheuttamaa míelisairauttaan ulvonnallaan.
- Anonyymi00109
Anonyymi00104 kirjoitti:
Míelisairas ulvoja osoittaa vain propagandan aiheuttamaa míelisairauttaan ulvonnallaan.
Mene sinä kaalisopan syöjä takaisin sinne Pietarin trollitehtaan kellariin juomaan vodkaa ja näpyttelemään tietokoneella järjettömyyksiäsi! Kommunistiryzzänazi!
- Anonyymi00111
Anonyymi00109 kirjoitti:
Mene sinä kaalisopan syöjä takaisin sinne Pietarin trollitehtaan kellariin juomaan vodkaa ja näpyttelemään tietokoneella järjettömyyksiäsi! Kommunistiryzzänazi!
Näin käy aina kun natopaviaanilla ei ole esittää mitään asia-argumentteja tukemaan näkemyksiään. Siispä näin käy aina...
- Anonyymi00112
Anonyymi00111 kirjoitti:
Näin käy aina kun natopaviaanilla ei ole esittää mitään asia-argumentteja tukemaan näkemyksiään. Siispä näin käy aina...
Näin käy aina kun ryzzänazi näkee propagandaa kaikkialla paitsi Venäjällä eikä tajua että Putinazin turvallisuuspalvelu masinoi koko Ukrainan sodan alun. Siispä näin käy aina.
- Anonyymi00114
Anonyymi00112 kirjoitti:
Näin käy aina kun ryzzänazi näkee propagandaa kaikkialla paitsi Venäjällä eikä tajua että Putinazin turvallisuuspalvelu masinoi koko Ukrainan sodan alun. Siispä näin käy aina.
Mielísairaan natoapinan mölyssä ei ole taaskaan järjen häivääkään. Väität että Venäjä masinoi omien intressiensä vastaisen vallankaappauksen. Naurettava ja typerä ulvomisesi on huonoa huumoria.
- Anonyymi00061
Kyllä ne eurostoliiton pingviini possut sen rauhan estävät ,niillä on paljon ase teollisuuuteen bisnestä ja nyt odottavat että saisivat kavallettua myöskin venäjän varat belgiasta itselleen🤫
Kaiken sen kärsimyksen jälkeen mitä toppahousut ovat ukrainalaisille aiheuttaneet niin Venäjän rahojen käyttäminen Ukrainan hyväksi on vähintä miten toppahousuja tulee rangaista.
- Anonyymi00063
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Kaiken sen kärsimyksen jälkeen mitä toppahousut ovat ukrainalaisille aiheuttaneet niin Venäjän rahojen käyttäminen Ukrainan hyväksi on vähintä miten toppahousuja tulee rangaista.
On sinullakin fantasiat. Mikset mene rankaisemaan?
Anonyymi00063 kirjoitti:
On sinullakin fantasiat. Mikset mene rankaisemaan?
Miksi fanitat Venäjän hyökkäyssotaa?
- Anonyymi00097
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Miksi fanitat Venäjän hyökkäyssotaa?
Miksi fanitat natopallinaamojen aloittamaa sotaa, jonka tarkoitus on taloudellis-poliittinen?
Anonyymi00097 kirjoitti:
Miksi fanitat natopallinaamojen aloittamaa sotaa, jonka tarkoitus on taloudellis-poliittinen?
Nato ei aloittanut Ukrainan sotaa vaan Venäjä.
- Anonyymi00103
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Nato ei aloittanut Ukrainan sotaa vaan Venäjä.
Kylläpä nyt vaan jaksat valehdella. Ukrainan konfliktin aloittivat vallankaappajat yhdessä USA:n kanssa.
Anonyymi00103 kirjoitti:
Kylläpä nyt vaan jaksat valehdella. Ukrainan konfliktin aloittivat vallankaappajat yhdessä USA:n kanssa.
Venäjän turvallisuuspalvelu on ongelmien takana. Se on tässä viime vuosina jo huomattu.
- Anonyymi00110
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Venäjän turvallisuuspalvelu on ongelmien takana. Se on tässä viime vuosina jo huomattu.
Paitsi että Venäjän turvallisuuspalvelullakaan ei ollut mitään tekemistä Ukrainan sisällissodan aloittaneen vallankaappausksen kanssa...
Anonyymi00110 kirjoitti:
Paitsi että Venäjän turvallisuuspalvelullakaan ei ollut mitään tekemistä Ukrainan sisällissodan aloittaneen vallankaappausksen kanssa...
Anteeksi tarkoitin tiedustelupalvelua.
Kysymys: Vaikuttiko Venäjän tiedustelupalvelu Ukrainan sodan alkamiseen?
AI-Yhteenveto:
Kyllä, Venäjän tiedustelupalvelut (kuten SVR ja GRU) ovat olleet
keskeisessä roolissa Ukrainan sodan valmistelussa ja vaikuttamisessa, keskittyen informaatiosodankäyntiin, sabotaasiin, vakoiluun ja poliittisen vastustuksen horjuttamiseen, vaikka sodan varsinaista alkua edeltäneet (ja sodan aikana esitetyt) tiedusteluväitteet ovat olleet usein vääriä tai propagandaa, kuten HS.fi HS.fi on raportoinut.
Tiedustelupalveluiden roolit:
Informaatiosodankäynti: Tiedustelupalvelut levittävät disinformaatiota, vale-uutisia ja propagandaa sekä Venäjällä että ulkomailla, pyrkien oikeuttamaan hyökkäystä ja horjuttamaan Ukrainan ja lännen yhtenäisyyttä.
Sabotaasi ja vaikuttaminen: Venäjän tiedustelu on toteuttanut sabotaasi-iskuja ja pyrkii vaikuttamaan Euroopan maiden sisäpolitiikkaan, kuten Suojelupoliisi on todennut.
Ennustusten vääristely: Vaikka tiedustelupalvelut keräävät tietoa, niiden analyysit ja raportit ovat usein vääristyneet palvelemaan Kremlin poliittisia tavoitteita, mikä on johtanut harhaanjohtaviin arvioihin sodan tarpeellisuudesta ja lopputuloksesta.
Sodan "erikoisoperaatio": Kreml käytti sodan aloittamiseen "sotilaallisen erikoisoperaation" nimitystä virallisen sodanjulistuksen sijaan, mikä oli osa informaatiokampanjaa, Wikipedia.
Yhteenvetona, Venäjän tiedustelupalvelut eivät ainoastaan kerää tietoa, vaan ovat aktiivisia toimijoita sodan käynnistämisessä ja sen kulun muokkaamisessa disinformaation ja sabotaasin keinoin, vaikka sodan perusteena esitetyt tiedustelutiedot eivät pidäkään paikkaansa.- Anonyymi00113
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Anteeksi tarkoitin tiedustelupalvelua.
Kysymys: Vaikuttiko Venäjän tiedustelupalvelu Ukrainan sodan alkamiseen?
AI-Yhteenveto:
Kyllä, Venäjän tiedustelupalvelut (kuten SVR ja GRU) ovat olleet
keskeisessä roolissa Ukrainan sodan valmistelussa ja vaikuttamisessa, keskittyen informaatiosodankäyntiin, sabotaasiin, vakoiluun ja poliittisen vastustuksen horjuttamiseen, vaikka sodan varsinaista alkua edeltäneet (ja sodan aikana esitetyt) tiedusteluväitteet ovat olleet usein vääriä tai propagandaa, kuten HS.fi HS.fi on raportoinut.
Tiedustelupalveluiden roolit:
Informaatiosodankäynti: Tiedustelupalvelut levittävät disinformaatiota, vale-uutisia ja propagandaa sekä Venäjällä että ulkomailla, pyrkien oikeuttamaan hyökkäystä ja horjuttamaan Ukrainan ja lännen yhtenäisyyttä.
Sabotaasi ja vaikuttaminen: Venäjän tiedustelu on toteuttanut sabotaasi-iskuja ja pyrkii vaikuttamaan Euroopan maiden sisäpolitiikkaan, kuten Suojelupoliisi on todennut.
Ennustusten vääristely: Vaikka tiedustelupalvelut keräävät tietoa, niiden analyysit ja raportit ovat usein vääristyneet palvelemaan Kremlin poliittisia tavoitteita, mikä on johtanut harhaanjohtaviin arvioihin sodan tarpeellisuudesta ja lopputuloksesta.
Sodan "erikoisoperaatio": Kreml käytti sodan aloittamiseen "sotilaallisen erikoisoperaation" nimitystä virallisen sodanjulistuksen sijaan, mikä oli osa informaatiokampanjaa, Wikipedia.
Yhteenvetona, Venäjän tiedustelupalvelut eivät ainoastaan kerää tietoa, vaan ovat aktiivisia toimijoita sodan käynnistämisessä ja sen kulun muokkaamisessa disinformaation ja sabotaasin keinoin, vaikka sodan perusteena esitetyt tiedustelutiedot eivät pidäkään paikkaansa.Trollin mölinäsi vaihtui AI-sloppaukseen.
Venäjän millään palvelulla ei ollut mitään osuutta Ukrainan sisällissodan aloittaneeseen vallankaappaukseen. Vain täydellinen idiootti voisi väittää, että Venäjä auttoi aloittamaan itselleen epämieluisan vallankaappauksen. Anonyymi00113 kirjoitti:
Trollin mölinäsi vaihtui AI-sloppaukseen.
Venäjän millään palvelulla ei ollut mitään osuutta Ukrainan sisällissodan aloittaneeseen vallankaappaukseen. Vain täydellinen idiootti voisi väittää, että Venäjä auttoi aloittamaan itselleen epämieluisan vallankaappauksen.Miten trollaus liittyy tähän? Kerron vain mitä tekoäly kertoo asiasta ja se on mielestäni paljon uskottavampaa kuin mitä venäläinen media kertoo asiasta tai sinä.
- Anonyymi00115
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Miten trollaus liittyy tähän? Kerron vain mitä tekoäly kertoo asiasta ja se on mielestäni paljon uskottavampaa kuin mitä venäläinen media kertoo asiasta tai sinä.
Älykääpiömäistä trollimölinää pidät, koska et voi mitään sille faktalle, että Venäjällä ei ollut mitään tekemistä Ukrainan konfliktin aloittaneen vallankaappauksen kanssa.
Asiaan liittymättömän AI sonnan kopioiminen tänne vain alleviivaa miten typerää ja epätoivoista sössöttelysi jälleen on. Anonyymi00115 kirjoitti:
Älykääpiömäistä trollimölinää pidät, koska et voi mitään sille faktalle, että Venäjällä ei ollut mitään tekemistä Ukrainan konfliktin aloittaneen vallankaappauksen kanssa.
Asiaan liittymättömän AI sonnan kopioiminen tänne vain alleviivaa miten typerää ja epätoivoista sössöttelysi jälleen on.Tekoälyn tarjoamat vastaukset ovat paljon uskottavampia kuin epäasiallisesti kommentoivan palstalaisen.
- Anonyymi00117
Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:
Tekoälyn tarjoamat vastaukset ovat paljon uskottavampia kuin epäasiallisesti kommentoivan palstalaisen.
Typerän trollimölinäsi yhdistäminen AI-slopin kopiointiin palstalle edelleenkin vain alleviivaa säälittävyyttäsi ja epätoivoasi.
Koska et voi mitään sille faktalle, ettei Venäjällä ollut mitään tekemistä Ukrainan sisällissodan aloittaneen vallankaappauksen kanssa.
- Anonyymi00066
Trump on yksi kaikkien aikojen valtiomiehistä. Täydellisen rappion ja mädännäisyyden ajanjaksolla hän sanoo asiat suoraan ja tekee sen minkä maansa etu vaatii.
- Anonyymi00069
Trump on yksi tunnetuimmista seksuaalirikollisista.
- Anonyymi00082
Anonyymi00069 kirjoitti:
Trump on yksi tunnetuimmista seksuaalirikollisista.
Trump ei ole seksuaalirikollinen, lavastuksista huolimatta. Koko juttu oli täysin naurettava.
- Anonyymi00067
Turha öyhöttää jostain rauhasta jota ei ole eikä tule.
Putin ja Venäjä ovat kieltäytyneet hyväksymästä rauhansopimusta. Putin totesi että hän saa kaiken haluamansa sotimalla ja aikoo jatkaa sotaa.- Anonyymi00076
Turha öyhöttää rauhasta, kun Venäjän intressejä ei haluta ottaa (taaskaan) huomioon. Vain sodalla tehtyjen rahallisten voittojen määrä ratkaisee natopaskoille...
- Anonyymi00078
Anonyymi00076 kirjoitti:
Turha öyhöttää rauhasta, kun Venäjän intressejä ei haluta ottaa (taaskaan) huomioon. Vain sodalla tehtyjen rahallisten voittojen määrä ratkaisee natopaskoille...
Varkaalla ei ole mitään intressejä varastamaansa omaisuuteen. Varkaalla ei voi koskaan olla mitään "oikeutettuja vaatimuksia" varastamaansa omaisuuteen.
Tämän tajuaa jokainen ihminen jolla on jokin moraali. Vain ryzzänaZit ja putinatsit eivät sitä koskaan tajua, koska ovat moraalittomia rikollisia jotka uskovat vain vahvemman oikeuteen ryöstää mitä haluaa.
"YK:n yleiskokous tuomitsi selvin luvuin Venäjän laittomat alueliitokset Ukrainassa lokakuussa 2022 hyväksymällä päätöslauselman, jossa 143 maata äänesti Venäjän toimia vastaan, vaatien Ukrainan alueellisen koskemattomuuden kunnioittamista. Vastaan äänestivät Venäjän lisäksi vain Valko-Venäjä, Pohjois-Korea, Nicaragua ja Syyria."
Siinä se seura mihin Venäjä maailmassa kuuluu - roistovaltioiden Pohjois-Korean, Syyrian ja Nicaraguan seura. Samanlaisia läpimätiä sontaläjiä kaikki.
. - Anonyymi00079
Anonyymi00078 kirjoitti:

.Juuri tuollaisen míelisairaan hevonpascan avulla sota saatiin aikaan.
Ja Venäjän yli ette pystyneet kävelemään. Taaskaan.
- Anonyymi00085
Nato-boyssit teki mojovan läjän massii, mutta katsokaa nyt tuota Putinia...
Taikatempussa oleellisinta on siirtää huomio. - Anonyymi00086
Vanhojen linkkien postaus epätoivoista.
- Anonyymi00090
Mitä punikkirotta / natopaviaani inisee? Onko faktat liian pahoja...
- Anonyymi00099
Trump on tämän vuosituhannen suurin mies. Näin uskaltaa jo sanoa.
- Anonyymi00100
Ja sen perusteella, miten asiat alati surkeutuvat, loput vuosisadat tulevat olemaan todella abysmaalista pazkaa...
Trump lienee viimeinen valon pilkahdus ennen pitkää yötä. - Anonyymi00101
Anonyymi00100 kirjoitti:
Ja sen perusteella, miten asiat alati surkeutuvat, loput vuosisadat tulevat olemaan todella abysmaalista pazkaa...
Trump lienee viimeinen valon pilkahdus ennen pitkää yötä.Kukahan sitten nämä rauhanaloitteet ovat aikaan saaaneet? Saksan johtajat, Biden, Macron, Stubb, Saudit, Qatar, toki nämä ovt peesanneet Trumpia, kyllä tässä vaan on pakko kaikkien myöntää hampaita kiristellen, että USA; n presidentti Trump on tehnyt hartiavoimin töitä ja tulosta on syntynyt. Trump on saanut nämä edellä mainitut tahot mukaan, Isot kaupat Suomen kanssa, iso kahakka lähi-idässä loppunut, rauha Ukrainan ja Venäjän kanssa lähempänä kuin koskaan jne.
Silti Trump aiotaan tuhota tavalla tai toisella, eikä tule koskaan saamaan rauhanpalkintoa, väärin sammutettu ja väärä mies asialla.
Maailma on kummallinen.
- Anonyymi00116
Putin on naZi.
- Anonyymi00118
Putin on kommunisti, kuten te punikitkin.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2234111Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112593Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861298- 481159
- 751037
- 59913
- 45896
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58891