50 kilometriä lähemmäksi ei Migin kannata tulla. Tulee kanan lento. Onko muita mielipiteitä? Mitenkäs siellä iranissa kesäkuussa oli kun israel ja usa lenteli ilmatorjunta uhan yläpuolella. Montako lentokonetta ne venäläisaseet ampui alas? No saihan ne alas sen matkustajakoneen parivuotta sitten.
F 35- Luu koiran niskassa
31
239
Vastaukset
- Anonyymi00001
Nyt on pojun mielikuvitus lähtenyt laukalle, Israel ja USA eivät lentäneet Iranin alueelle, vaan lähettivät ohjukset kaukaa kohti maaleja.
- Anonyymi00002
Niinhän sä luulet ...
- Anonyymi00004
Iran väitti niitä ohjuksia lentokoneiksi.
Niin tietenkin, ja "maailman parhaitten" venäläisohjusten olisi pitänyt torjua suvereenisti ne siltäkin matkalta.
Siis Israel ilmoitti tehneensä lentokoneillaan iskuja Iraniin (ensin F-35 rampautti Iranin ilmatorjuntaa, tämän jälkeen iskettiin muulla(kin) kalustolla.)
Ja myös Iran ilmoitti Israelin tehneen iskuja Iraniin lentokoneillaan (sillä erolla että ilmoitti ampuneensa useita niistä alas, mutta tästä ei todisteita oikein ole olemassa).
Mutta kumpikin osapuoli on ilmoittanut lentokone iskujen tapahtuneen mutta sinä voit hyvinkin kumota molempien osapuolten ilmoituksen…- Anonyymi00009
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Niin tietenkin, ja "maailman parhaitten" venäläisohjusten olisi pitänyt torjua suvereenisti ne siltäkin matkalta.
erikoista oli kuitenkin se että Teheran ympäristöineen oli pääkohde, hyökkäys yöllä, mutta teheranilaiset eivät edes heränneet? Taisi olla aika mitätön hyökkäys muilta osin kuin bunkkeripommit ydinlaitoksiin, mikä tietysti oli törkeä sotarikos.
Anonyymi00009 kirjoitti:
erikoista oli kuitenkin se että Teheran ympäristöineen oli pääkohde, hyökkäys yöllä, mutta teheranilaiset eivät edes heränneet? Taisi olla aika mitätön hyökkäys muilta osin kuin bunkkeripommit ydinlaitoksiin, mikä tietysti oli törkeä sotarikos.
Eli kun Israel sanoi hyökänneensä, Iran sanoi Israelin hyökänneen (ja vannoi kostoa sekä kertoi ampuneensa useita Israelin koneita alas), niin nyt sitten ei kuitenkaan näin olisi tapahtunut vaikka hyökkääjä ja taho mihin hyökättiin näin ovat molemmat sanoneet.
Mielenkiintoista.- Anonyymi00015
Anonyymi00002 kirjoitti:
Niinhän sä luulet ...
Miksi poju kuvittelee, että Israelin ja USA:n pitäisi lentää Iranin ilmatilaan, kun ohjukset voi lähettää kaukaa koneita vaarantamatta ? Yritä keksiä yksikin syy.
Täällä putinatsit riekkui miten aavikolla lepää monta F-35:tä, ja sitten saivat aikaan yhden läpeensä naurettavan tekoälykuvan. 😂
- Anonyymi00017
Palstalla huomataan aina, kun sinulta on jäänyt lääkkeet ottamatta.
Anonyymi00017 kirjoitti:
Palstalla huomataan aina, kun sinulta on jäänyt lääkkeet ottamatta.
Suomalaisten tyhmimmän 0,3 prosentin tekemät huomiot ovat aina kovaa valuuttaa! 🤣
- Anonyymi00005
Ukraina on jo sotansa hävinnyt, avaa silmäsi!
- Anonyymi00014
Ei siltä näytä.
- Anonyymi00006
Mig ei näe tutkallaan F35:ta ennen kuin saa itse osuman.
- Anonyymi00007
Iran ei tiennyt oliko ne ohjuksia, hävittäjiä vai mitä, mutta tuhoa ne aiheutti eikä yhtään saatu ammuttua alas.
- Anonyymi00008
Sohvaltahuutelijat taas vauhdissa. Lapsellista leikkiä. Minun isä on vahvempi kuin sinun isä.
- Anonyymi00010
F 35 näytti kykynsä iranissa. Oikein isän kädestä jos joku niin haluaa kuvata. Sen jälkeen iran on ollut hiljaa ja lähettämättä ohjuksia israeliin.
- Anonyymi00013
Jaffat kateissa? Kohta Huthit kurittaa taas Israelia. 😁👍
- Anonyymi00011
Sithää tuo nähhään. Ei se ou miel pie assii.
- Anonyymi00016
F-35 🙂
- Anonyymi00018
S-400 tutka käynnistui niin jostain ihme syystä ulkomaalainen sammutti sen 2 minuutissa? Mitä opimme tästä? Ei kannata laittaa sähköä päälle S-400 tutkaan.
- Anonyymi00019
Vastakaupoilla Suomi nousuun!.
- Anonyymi00020
Kerrothan meille lisää vastatilauksista. Jäänmurtajat menivät meitä ohitse. Mutta kuin tiedän, suomen puulämmitteiset kiukaat ovat kuuluisia ympäri maailmaa. Montaako kappaleetta niitä pitäisi myydä tyydyttääksemme sotahallituksen haluja?
- Anonyymi00022
Anonyymi00020 kirjoitti:
Kerrothan meille lisää vastatilauksista. Jäänmurtajat menivät meitä ohitse. Mutta kuin tiedän, suomen puulämmitteiset kiukaat ovat kuuluisia ympäri maailmaa. Montaako kappaleetta niitä pitäisi myydä tyydyttääksemme sotahallituksen haluja?
Ukrainaanhan noita puukamiinoita meni aika paljon, mutta toki talkoilla. Ei ne niistä mitää maksaneet.
- Anonyymi00023
Niin ja niillä sadoilla miljardeilla jotka Naton piti investois´da Suomeen ... missä ne on?
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Niin ja niillä sadoilla miljardeilla jotka Naton piti investois´da Suomeen ... missä ne on?
Lupaus mennä naimisiin ei tarkoita vielä naimisiin menoa.
- Anonyymi00021
F 35--- Leehen vai Luuhun?
- Anonyymi00025
Miten siellä Ukrainassa F- 16- koneet ovat ratkaiseet sodan, niinhän piti käydä..?
Nykyisellä ja alati tehokkaammaksi kehittyvällä drooni- ja ohjuskalustolla ei ole temppu eikä mikään saattaa jotkut vanhanaikaiset hävittäjät täysin sivurooliin.
Valtaisa määrä moderniakin sotakalustoa olisi saatu rahalla joka menee noiden museolaitteiden hankintaan, lopullinen summahan nousee nopeammin kuin Suomen valtionvelka... - Anonyymi00026
Suomi hankkii moderneja ilmataisteluohjuksia uusiin F-35-hävittäjiin Yhdysvalloista, kertoo puolustusministeriö tiedotteessaan.
Puolustusministeri Antti Häkkänen on valtuuttanut Puolustusvoimat hankkimaan Yhdysvalloista keskipitkän kantaman AMRAAM AIM-120D-3 -ohjuksia, jotka ovat yhteensopivia F-35-hävittäjän kanssa.
Yhdysvaltain kongressi myönsi myyntiluvan Raytheonin valmistamille AMRAAM-ohjuksille syyskuussa 2025.
– Suomi saa hankinnan myötä käyttöönsä viimeisimmän ja suorituskykyisimmän ohjusversion, mikä parantaa kykyämme vastata toimintaympäristön uhkiin. Hankinta vahvistaa entisestään yhteistoimintakykyä Yhdysvaltojen ja muiden liittolaisten kanssa, puolustusministeri Häkkänen toteaa tiedotteessa.
MRAAM-ohjukset täydentävät tulevan F-35-kaluston asejärjestelmäkokonaisuutta. D-3 on ohjuksen viimeisin ja kehittynein versio.
Hankinta kattaa myös esimerkiksi varaosat ja tarvikkeet, kuljetuspalvelut sekä koulutus- korjaus- ja tukipalveluita.
Nyt tilattavat ohjukset ovat uusia, ja ne tulevat vain F-35-hävittäjien käyttöön. Ilmavoimilla on vastaavia ohjuksia jo nyt Hornet-hävittäjien käytössä.
Suomi tilasi Yhdysvalloista 64 F-35-häivehävittäjää vuonna 2021. Kaupan kokonaishinta on noin 10 miljardia euroa. Koneiden tuotanto käynnistyi viime vuonna.
Ensimmäiset F-35:t toimitetaan Lapin lennostoon vuonna 2026. Niiden on määrä korvata nykyiset Hornet-hävittäjät vuoden 2030 loppuun mennessä. - Anonyymi00027
Tekniikka ja Talous katso SU-35 S . 170 Km päästä pudotus
- Anonyymi00028
Pravda, katso SU-57 putoaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen665429Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2284247Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552984Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk292672Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina922567Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3311969Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51862Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik551622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121547Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21516