Onko maahanmuuttajilla oltava samat oikeudet kuin kantasuomalaisilla?

Mielestäni ei. Pakolaisstatuksella ei voi olla samat oikeudet kuin kanta väestöllä. Kohtuus kaikessa, kuten tässäkin asiassa. Arvostus ja kunnia pitää ansaita. Ei mihinkään vaan mennä ja vaadita. Se ei vaan toimi. Kokonaisuutta kun ajattelee, niin muslimi väestö ei nauti minun luottamusta eikä kunnioitusta. Yksittäisiä hyviäkin tyyppejä jotka käyvät töissä, ovat oppineet kielen ja käyttäytyvät asianmukaisesti olen kohdannut ja he nauttivat luottamustani. Suurin osa ei sopeudu meidän kulttuuriin. Minun ei tarvitse sopeutua mielestäni kotimaassani moniin eri kulttuureihin joita tänne on tullut. Se ei vaan mene niin. Helpompaa ja asianmukaisempaa on toisinpäin. En minäkään vaadi muissa maissa että minua kohdellaan niin kuin kotimaassani, vaan käyttäydyn itse maassa maan tavalla periaatteella. Turvallinen suomi on muuttunut muslimien räkäläksi. Muistelen lämmöllä aikoja kun pyörää ei tarvinnut lukita. Eikä liioin auton ovia tai edes kotiovae. Avaimet oli maton alla, niinkun jokaisella naapurilla oli tapana pitää. Vaunut pystyi jättämään pihalle pelkäämättä että joku kidnappaa vauvan, naisten ei tarvinnut katsella taakseen pimeällä peläten raiskaajia. Rappukäytävät ei haisseet suitsukkeille ja nenänkarvoja tappavalle hajuvedelle. Talojen yleiset tilat eivät olleet sikaloita. Ei ihme että vuokratkin nousee päätä huimaavaa vauhtia kun jokaisen maahanmuuttajan muuton jälkeen täytyy tehdä jotain remonttia. Asunnot ovat hurjassa kunnossa. Niitä ei siivota eikä huolehdita. Lista olisi aika pitkä.
32251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Englantiin saapuu päiviittäin 1100 pakolaismiestä. Aika sairasta ajatella, että heidät voidaan siellä vaan elättää. Raha kun tulee työtä tekemällä, ei vetelehtimällä ja vaatimalla rahaa, terveydenhuoltoa ja asuntoa, kun eivöt itse anna vastineeksi kuin väkivaltaa ja raiskauksia.

Pakolaisten tulisi itse osoittaa, että eivät tue hyväksikäyttäjiä.

koska saadaan uutisiin muslimi, joka vastustaa aktiivisesti kaapuja, raisksuksia ja väkivaltaa? Nimenomaan MIESPUOLINEN sanoman julkituova henkilö.

Ei taida tapahtua. Mitä luulet?

Äänestä
  • Englannissa on paremmat sosiaaliavustukset kuin Ranskassa, siksi ne tulevat kanaalin yli.

    Hulluja nuo englantilaiset!

    Äänestä

  • Totta. En ole kuullut koskaan että joku muslimi mies puhuu näistä asioista. Kukaan ei uskalla hiiskahtaa. Jos nämä ovat töissä. Kierrättävät pizzerioitaan sukulaisilla välttääkseen verot eivätkä laita esim. työnhakuilmoituksia ikinä yleiseen hakuun. Kaikki tapahtuu "piiri pieni pyörii" tekniikalla. Eivät siis anna isänmaallemme yhtään mitään. Kiinalaiset ravintolat hakee yleisen haun kautta mutta usein vaatimuksena joku muu kieli kuin suomi. Rajusti allergisille riskaapelia touhua jos jostain syystä on joskus pakko syödä ravintolassa eikä henkilökunta osaa suomea. Se voi olla hengen lähtö lähellä.

    1Äänestä

  • niin totuus on tuo edes 500vuotta ei riitä ehkä 5000vuotta 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    niin totuus on tuo edes 500vuotta ei riitä ehkä 5000vuotta 🤔

    Jos puhuttu suomalaisista niin 5000 vuotta sitten ensimmäiset suomalaiset saapuivat tänne maahanmuuttajina. Silloin täällä asui ihan muita asukkaita.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Jos puhuttu suomalaisista niin 5000 vuotta sitten ensimmäiset suomalaiset saapuivat tänne maahanmuuttajina. Silloin täällä asui ihan muita asukkaita.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Jos puhuttu -> puhut ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Jos puhuttu -> puhut ;)

    Et vaan osaa. Pöljä dysfasiapösilö.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Jos puhuttu suomalaisista niin 5000 vuotta sitten ensimmäiset suomalaiset saapuivat tänne maahanmuuttajina. Silloin täällä asui ihan muita asukkaita.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Kenen siivelle tulivat loisimaan?

    Äänestä

Niin, ennen maahanmuuttajat tulivat töihin tai opiskelemaan. Nyt jo vuosikymmeniä maahanmuutto Suomeen on ollut enimmäkseen humanitaarista maahanmuuttoa. Se on tarkoittanut sitä, että tulija on saanut heti ensimmäisestä päivästä alkaen täyshoidon, eikä häneltä ole vaadittu mitään vastineeksi. Tällaista emme voi enää kustantaa. Rahat ovat loppuneet.

Äänestä
  • Pannaan kaikille ns. suvakeille lisävero, että saavat itse maksaa haluamastaan maahanmuutosta, sehän olisi silloin reilu peli, jos kerran jotain haluaa, niin sitten myös saa maksaa siitä.

    Mutta eihän nämä mukasuvaitsevaiset sellaiseen suostuisi, koska ovat täydellisen tekopyhiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pannaan kaikille ns. suvakeille lisävero, että saavat itse maksaa haluamastaan maahanmuutosta, sehän olisi silloin reilu peli, jos kerran jotain haluaa, niin sitten myös saa maksaa siitä.

    Mutta eihän nämä mukasuvaitsevaiset sellaiseen suostuisi, koska ovat täydellisen tekopyhiä.

    Hyvä idea. Auttamisen pitäisikin olla vapaaehtoista. Tilinumero julkiseksi ja ketkä healuavat auttaa, saavat vapaasti laittaa rahansa pottiin. Siitä sitten jaetaan jos on jaettavaa. Tää jatkuva pakko rahastus ottaa pannuun. Kansa köyhtyy ja karvanaamat kiittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    joo tuo milli valtiolle per pää niin sitten saa tulla kiintiöpakolainen

    Äänestä

Mitä tekosyytä käytät lapsen kiusaamisessa?

Äänestä
  • siksi sinulla ei ole lapsia , onko sinut steriloitu ?

    Äänestä

Kyseessä on islamisaatio eikä mikään "maahanmuutto". Islam tuhoaa ihmisyyden ja länsimaisen sivistyksen.

Äänestä
  • maahanmuutto on monimutkainen asia ei yksiselitteinen

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    maahanmuutto on monimutkainen asia ei yksiselitteinen

    Höpö höpö. Luojan kiitos maailmalla ollaan heräämässä tähän ongemaan. Harmi että suomi tulee jälkijunassa, niinkuin monessa muussakin asiassa. Housut kintuissa kun ei uskalleta tehdä päätöksiä oma maa edellä. Aina pitää nuolla jonkun persettä. Nyt kieli on syvällä UEn perseessä ja siitä pitäisi päästä irti.

    Äänestä

VELVOLLISUUS ON NÄILTÄ POIS HEITETTY

EILIIKÄ EI SUOMALAISTE KUULU NÄITÄ ELÄTTÄÄ EIKÄ YLLÄPITÄÄ NÄILLE ELANTOA

Äänestä
  • mutta kun ne ihmisoikeudet 🤣

    Äänestä

Kyllä minun mielessäni on sympatioita maahanmuuttajaa kohtaan, kun hän on ollut Suomessa 17 vuotta, puhuu suomea, ja on töissä.

Äänestä

”Onko maahanmuuttajilla oltava samat oikeudet...” 
Kysymys on kovin yleinen. On oikeuksia ja oikeuksia. Onko jokaisella oikeus irvistellä somessa? Yritän tässä vastata kysymykseesin hieman tarkemmin.

Mielestäni seuraavissa asioissa maahanmuuttajalla on, ja on myös tulevaisuudessa oltava täysin samat oikeudet kuin kansalaisella:
1. Jokainen on yhdenvertainen lain edessä
2. Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen
3. Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
4. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.
5. Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
6. Jokaisella on sananvapaus.
7. Jokaisella on kokoontumis- ja yhdistymisvapaus
8. Jokaisella Suomen kansalaisella ja maassa vakinaisesti asuvalla ulkomaalaisella, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on oikeus äänestää kunnallisvaaleissa
9. Jokaisen omaisuus on turvattu.
10 Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. 
11. Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla
12. Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
13. Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa

Pitkähän tämä luettelo on, mutta ihmisellä tulee olla tiettyjä oikeuksia, olipa hän kansalainen tai ei. Ei meidän kulttuuriimme kuulu se, että vieras pannaan pakkotyöhön piikkilanka-aitaukseen. Jos ei työ maita, niin sitten nappi otsaan.

Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)

Äänestä
  • jokaisella ihmisellä koko maapalolla on oikeus suomen sosiaaliturvaan ja myös terveyden hoitoon , näin se luonnossakin menee 🤣

    Äänestä

  • copy paste on ihan hieno asia mutta tiedät itsekkin että tuo luettelo on täyttä shittiä. Sinä voit elättää näitä loisia ihan vapaasti. Minä en halua. Näen ympärilläni joka päivä räkänokkia jotka ovat olleet suomessa jopa kymmenen vuotta ja enemmänkin. Silti suomen kieli ei onnistu, töissä ei viitsitä käydä, pumpataan kelasta rahaa, sotketaan ja rikotaan koko yhteiskunta. Meillä on joskus ollut hyvä ja toimiva rakenne. Nyt kaikki on ylikuormitettu. Minun sormi osoittaa yhteen suuntaan.

    Äänestä

Älä turhaan vääristele asiaa.

Luetaan nyt yhdessä:
"Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon "

Mitä se on? Tulkitaan tämäkin nyt yhdessä:
Suomen lait ovat voimassa vain Suomen alueella. Tässä yhteydessä sana "jokainen" tarkoittaa henkilöä, joka jostakin syystä oleskelee Suomen alueella.

Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)

Äänestä
  • Kenkää perseeseen niin eivät enää oleskele Suomen alueella.

    Ongelma ratkaistu.

    Äänestä

  • Olet oikeassa, SUOMI on maailman sosiaalitoimisto…

    Äänestä

Pääasiahan on että islamisaatio jatkuu niin kauan SUOMESSA, ettei sitä enää kyetä pysäyttämään..

Äänestä

Pakolaisena voi saada turvapaikan, mutta ei se saa olla suoranainen houkutus lähteä ns. pakolaiseksi. Ei täysiä kansalaisoikeuksia, eikä kaikkia palveluja. Myös sitoumus lähteä takaisin jos ei löydä paikkaansa eikä sopeudu.

Äänestä
  • Suomen sosiaaliturvahan ei ole mikään vetovoimatekiä, integroitumattomille holtittomasti lisääntyville kehitysmaamuslimeille!
    Ne tulevat tänne revontulien takia, eikö totta PROFEETTA MOKTAR?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielestäni ei. Pakolaisstatuksella ei voi olla samat oikeudet kuin kanta väestöllä. Kohtuus kaikessa, kuten tässäkin asiassa. Arvostus ja kunnia pitää ansaita. Ei mihinkään vaan mennä ja vaadita. Se ei vaan toimi. Kokonaisuutta kun ajattelee, niin muslimi väestö ei nauti minun luottamusta eikä kunnioitusta. Yksittäisiä hyviäkin tyyppejä jotka käyvät töissä, ovat oppineet kielen ja käyttäytyvät asianmukaisesti olen kohdannut ja he nauttivat luottamustani. Suurin osa ei sopeudu meidän kulttuuriin. Minun ei tarvitse sopeutua mielestäni kotimaassani moniin eri kulttuureihin joita tänne on tullut. Se ei vaan mene niin. Helpompaa ja asianmukaisempaa on toisinpäin. En minäkään vaadi muissa maissa että minua kohdellaan niin kuin kotimaassani, vaan käyttäydyn itse maassa maan tavalla periaatteella. Turvallinen suomi on muuttunut muslimien räkäläksi. Muistelen lämmöllä aikoja kun pyörää ei tarvinnut lukita. Eikä liioin auton ovia tai edes kotiovae. Avaimet oli maton alla, niinkun jokaisella naapurilla oli tapana pitää. Vaunut pystyi jättämään pihalle pelkäämättä että joku kidnappaa vauvan, naisten ei tarvinnut katsella taakseen pimeällä peläten raiskaajia. Rappukäytävät ei haisseet suitsukkeille ja nenänkarvoja tappavalle hajuvedelle. Talojen yleiset tilat eivät olleet sikaloita. Ei ihme että vuokratkin nousee päätä huimaavaa vauhtia kun jokaisen maahanmuuttajan muuton jälkeen täytyy tehdä jotain remonttia. Asunnot ovat hurjassa kunnossa. Niitä ei siivota eikä huolehdita. Lista olisi aika pitkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu