Viro luopui

Viro oli valmis luopumaan Tarton rauhan rajoista, mitkä pitivät sisällä mm Setumaan kaakossa ja Narva-joen itäpuolen kaistaleen koillisessa. Siitä huolimatta Venäjä ei tähän järjestelyyn suostunut koska Viro halusi lisätä rajasopimukseen mainintoja miehityksestä.

Typerää sinänsä Virolta. Rajasopimus on rajasopimus minne ei romaaneja tekstailla mutta oikeassa he muuten olivat. Koko Viron kansa oli suunnitelmallisen kansanmurhan kohteena mutta kaikesta huolimatta selvisi siitä ja sai itsenäisyytensä takaisin. Upea saavutus. Jos suomalaisten sodanaikaiset uroteot olivat kunniaksi swuomalaisille ja virolaisten passivisuus virolaisille häpeäksi, niin sodanjälkeinen virolaisten uskomaton halu saada maansa takaisin oli kunniaksi virolaisille kun taas suomalaisten perseitänuoleva suomettuneisuus a la Kekkonen on yksi Suomen historian suurimpia häpeän aiheita. Kaljua seurannut Koivisto oli suorastaan säälittävä! Kehtasi mennä neuvomaan baltteja miten edetä. Jos he olisivat Koiviston neuvoja noudattaneet olisivat edelleen Venäjän osatasavaltoja.

Se mitä haluan sanoa on, että venäläisiin ei ole luottamista. Edes Pähkinäsaaren rauhan aikana v1323, jolloin Suomen alue oli nykyistä paljon pienempi, Venäjä ei ikinä jättänyt Ruotsin valtakunnan osana olevaa Suomea rauhaan.

Olen todella iloinen, että Baltian maat ovat nykyäänb NATO:n jäseniä. Heillä on viisaat poliitikot. Suomessa taas jauhetaan tätä samaa mantraa: Meitä ei uhkaa mikään. Missähän minä olen tuon kuullut ennenkin?
8603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei virolaisten/eestiläisten tarvitse hävetä sitä, että "luovuttivat" ilman aseellista vastarintaa.

T34:llä yms. kehittyneemmällä versiolla on kiva ajaa pitkin tasankoa ja polkea sivistystä vailla olevia ali-ihmsiä.

Ei siinä virolaisilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin olla eloonjäävä lammas.

Suomen suhteen on venäläisillä on osapuilleen 2000 vuotta ollut sama linja. Mitä se tsuhnakaan itsenäisyydellä tekisi? Viipurikin muuttui sivistyneemmäksi paikaksi, kun suomalaiset poistuivat (nuoren tytön kommentti toissapäiväisessä dokkarissa). Sama linja.

Surkeinta on, että suuruuteen, valtaan ja voimaan lääppääntyneet tyypit jahnaavat tässäkin maassa ilman analyysikyvyn häivääkään pystyynkuollutta agendaa: Venäjän näkökulmassa ei voi olla mitään väärää.

Rinnastakaamme heille jtkn ajankohtaista muuta.

Miehitetyt alueet. Vaikkapa Palestiina ?

Tuleeko rinnastuksia ?

Eipä juuri. Miksi ei ?

Muualla miehitykset lienevät laittomia, mutta niitä ei voi rinnastaa Suomelta otettuihin alueisiin. Ei voida,koskapa pakolaisten/evakkojen/siirtokarjalaisten/heidän jälkeläistensä tilanne on eri.

Miksi se on eri?

Kyllä on. Pysähtyneisyyden ja pakollisen (?) venäläisyyden nuolun aikana paras sosiaalisen arvonnousun keino oli ylistää kritiikittömästi Neuvostoliittoa alias Venäjää (kuten Nimierkki käytännössä tekee). Surkeata, koska venäläistä ihmistä ei voi eikä pidä yrittääkään yleistää. Sama pätee kaikkiin ihmisiin.

Voidaanko miehitettyjä alueita palauttaa?

Israelissa sitä yritetään. Kiihkojuutalaiset muuttavat siirtokuntiin vastustamaan niiden palautusta aiemmille asukkaille.

Luulenpa, että häviävät. Paljon maata palautuu lopullisen valtion sisäänsä sulkemille palestiinalaisille. Ei ihan väärinkään ?

Olisiko näin oikein ja hyvä?

Ei kaikkien mielestä. Taantumusvoimiakin on aina ja kaikkialla.

Miehittäjän etua ajetaan tässäkin saitissa. Jopa ihan huvikseen - eri mieltä olevien mollaaminen on jopa 'kivaa'

Menisivät vaikkapa Hebroniin luennoimaan näistä viisaista näkemyksistään... . Esim kv rauhanturvaaja (osm) Nimierkki voisi mennä.

Enpä luule että menee.

Opastaapahan täällä meitä sivistymättömiä suoamalaisia...

Äänestä
  • "venäläisyyden nuolun aikana paras sosiaalisen arvonnousun keino oli ylistää kritiikittömästi Neuvostoliittoa alias Venäjää (kuten Nimierkki käytännössä tekee)."

    Jotta et jäisi pelkäksi ikuiseksi paskanjauhajaksi niin teeppä kerrankin miehen työ ja OSOITA tuo MISSÄ ja MILLOIN allekirjoittanut on ylistänyt Venäjää? Linkki sellaiseen tekstiin riittää ja koska väität allekirjoittaneen harrastavan tuollaista työkseen niin sinähän löydät paljon sellaisia tekstejä, eikö vain?

    Nyt sanot, ettei maksa vaivaa - et jaksa etkä viitsi etsiä sellaisia tekstejä. Tämähän on pelkkä hätävale - sellaisia tekstejä ei ole.

    Ikävä kyllä tulkintasi muiden tekstien rivien välistä löytämistäsi teorioista ei oikein riitä todistamaan yhtään mitään. Ne ovat pelkkiä sinun harhakuviasi, ei muuta.

    Äänestä

  • Nimierkki kirjoitti:

    "venäläisyyden nuolun aikana paras sosiaalisen arvonnousun keino oli ylistää kritiikittömästi Neuvostoliittoa alias Venäjää (kuten Nimierkki käytännössä tekee)."

    Jotta et jäisi pelkäksi ikuiseksi paskanjauhajaksi niin teeppä kerrankin miehen työ ja OSOITA tuo MISSÄ ja MILLOIN allekirjoittanut on ylistänyt Venäjää? Linkki sellaiseen tekstiin riittää ja koska väität allekirjoittaneen harrastavan tuollaista työkseen niin sinähän löydät paljon sellaisia tekstejä, eikö vain?

    Nyt sanot, ettei maksa vaivaa - et jaksa etkä viitsi etsiä sellaisia tekstejä. Tämähän on pelkkä hätävale - sellaisia tekstejä ei ole.

    Ikävä kyllä tulkintasi muiden tekstien rivien välistä löytämistäsi teorioista ei oikein riitä todistamaan yhtään mitään. Ne ovat pelkkiä sinun harhakuviasi, ei muuta.

    Elämäntyösi, Nimierkki hyvä, on tässä saitissa.

    Tuossa taannoin, mollatessasi Markus Lehtipuuta, totesit, ettei sinun tarvitse olla julkisuudessa esillä kuten Lehtipuu tekee.

    Ei tarvitsekaan.

    Ei, sillä mitään arvokasta sanottavaa sinulla ei ole. Et rakenna, ehdota mitään.

    Haastan sinut osoittamaan yhdenkin oma-aloitteisen konkreettisen ehdotuksen, jolla parempi tulevaisuus ja tasa-arvoisemmat naapuruussuhteet Suomen ja sen vieressä operoivan imperialistivaltion kanssa saavutettaisiin.

    Vastapainoksi joudumme tietenkin asettamaan muutamankin puheenvuoron, joissa torpedoit näitä ehdotuksia - mikään niistä ei mielestäsi voi olla hyvä.

    Elämäntyösi - joskin oikeampi ilmaus on suojatyösi - on aika lailla tässä saitissa.

    Diagnooseja asettamatta on helppoa todeta: negatiivinen ja jkv peloissaan oleva persoona. Sääli.

    Äänestä

  • Kerettiläinen kirjoitti:

    "Elämäntyösi, Nimierkki hyvä, on tässä saitissa. "

    Mielikuvituksen puutteesta sinua ei voi syyttää, vaikka se mielikuvitus melko mustavalkoinen onkin ;)

    "Haastan sinut osoittamaan yhdenkin oma-aloitteisen konkreettisen ehdotuksen, jolla parempi tulevaisuus ja tasa-arvoisemmat naapuruussuhteet Suomen ja sen vieressä operoivan imperialistivaltion kanssa saavutettaisiin. "

    Minä olen yrittänyt haastaa sinua useaan otteeseen näyttämään todisteita puheidesi tueksi, eli PERUSTELEMAAN väittämiäsi, mutta mitään ei näytä löytyvän. Missä ne sinun uudet ideasi ja ehdotuksesi ovat, joiden puutteesta muita syytät? Keskityt vain "mollaamaan" allekirjoittanutta, elämäntyö kai se on sekin :)

    Alueen palautus ei ole enää 2000-luvulla järkevää, aikaa on kulunut liian kauan. Minä olen täällä esittänyt, useaankin otteeseen, palautukselle vaihtoehdoksi alueen kehittämistä yhteistyössä niin, että suomalaisille neuvoteltaisiin sinne kotiseutuoikeus ja suojattaisiin meille mahdollisuus paluumuuttoon kotiseudulleen. Alueen rajoja ei tarvitse muuttaa, niitä voi madaltaa.

    Jos tällaiset kirjoitukseni ei ole silmääsi täällä sattuneet niin minun vikaniko se on, jos ryntäilet juttujani lukematta räksyttämään pelkästä räksyttämisen ilosta. Se, räksyttäminen, sinun elämäntehtäväsi tässä saitissa näyttää olevan, mitään rakentavaa sinä et ole tänne tuonut.

    Kerettiläinen ehdottelee merkityksettömien alueiden palauttelua ensin ja niiden muuttamista turistipyydyksiksi. Sehän karjalaisia lohduttaisi.

    "Diagnooseja asettamatta on helppoa todeta: negatiivinen ja jkv peloissaan oleva persoona. Sääli. "

    No etpä asettanut diagnoosia, et. Sinäkö et ole negatiivinen? Heh :) Katkera, ah niin katkera, varsinkin allekirjoittanutta kohtaan. Miksiköhän? Opettele perustelemaan puheesi, sinulla on tapana heittäytyä räkytyslinjalle heti kun et keksi asiallista vastinetta. Se on lapsellinen keskustelutyyli, mikä menköön ikäsi piikkiin.

    "Alueen palautus ei ole enää 2000-luvulla järkevää, aikaa on kulunut liian kauan. Minä olen täällä esittänyt, useaankin otteeseen, palautukselle vaihtoehdoksi alueen kehittämistä yhteistyössä niin, että suomalaisille neuvoteltaisiin sinne kotiseutuoikeus ja suojattaisiin meille mahdollisuus paluumuuttoon kotiseudulleen. Alueen rajoja ei tarvitse muuttaa, niitä voi madaltaa. "

    Miksi ei rajoja VOISI muuttaa? Luuletko, että suomalaiset muuttavat isiensä maalle, jos ne ovat Venäjän hallussa? Oletkos vähän yksinkertainen?
    periaate on se, että ryöstösaalis ja oikeudenmukaisuss TULEE palauttaa. Se ei ole
    hintalappukysymys. Montako kertaa sinullekin pitää jankuttaa tästä?

    Äänestä

  • palauttaa! kirjoitti:

    "Miksi ei rajoja VOISI muuttaa? Luuletko, että suomalaiset muuttavat isiensä maalle, jos ne ovat Venäjän hallussa? Oletkos vähän yksinkertainen? "

    Suomalaiset ovat muuttaneet Ruotsiin vaikka siellä on ruotsalaisia ja Floridaan vaikka siellä on amerikkalaisia. Mikä este se on että alue kuuluu Venäjään, jos suomalaisille pystyttäisiin järjestämään sinne kotiseutuoikeus, eli suomalaiset saisivat elää ja yrittää siellä niin kuin tekevät Suomessakin? Oletkos sinä vähän yksinkertainen? Jos suomalaiset olisivat ihastuneet ajatukseen kansallisvaltioiden ehdottomuudesta ylimpänä pyhyytenä, niin olisimmeko tänään EU:ssa? Tuskin. Ei meitä rajat estä muuttamasta länteen, itään se ei vielä niin helposti onnistu, mutta onnistuu sekin joskus vielä.

    "periaate on se, että ryöstösaalis ja oikeudenmukaisuss TULEE palauttaa. Se ei ole
    hintalappukysymys."

    Periaatteen, eli idealismin takia pitäisi siis vaarantaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Ei kiitos. Karjalasta tullaan aikanaan neuvottelemaan peruslähtökohtana sen hetken tilanne, ei sitä oteta lähtökohdaksi mikä tilanne oli joskus muinoin historiassa. Sokea idealismi ei elätä ketään.

    ""Montako kertaa sinullekin pitää jankuttaa tästä? "

    Saat jankuttaa hamaan maailmanloppuun saakka. Vanhoja oikeuksia oikomalla ei saa tehdä uusia vääryyksiä.

    Äänestä

Puhut asiaakin, mutta eikö ole VÄHÄN naurettavaa alkaa vetää jotain 682 vuotta vanhoja perusteluja mukaan?!?

Äänestä

Siin tallinn, koristake tupa.Milline on Eestlane
rahvas?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

zem kirjoitti:

Viro oli valmis luopumaan Tarton rauhan rajoista, mitkä pitivät sisällä mm Setumaan kaakossa ja Narva-joen itäpuolen kaistaleen koillisessa. Siitä huolimatta Venäjä ei tähän järjestelyyn suostunut koska Viro halusi lisätä rajasopimukseen mainintoja miehityksestä.

Typerää sinänsä Virolta. Rajasopimus on rajasopimus minne ei romaaneja tekstailla mutta oikeassa he muuten olivat. Koko Viron kansa oli suunnitelmallisen kansanmurhan kohteena mutta kaikesta huolimatta selvisi siitä ja sai itsenäisyytensä takaisin. Upea saavutus. Jos suomalaisten sodanaikaiset uroteot olivat kunniaksi swuomalaisille ja virolaisten passivisuus virolaisille häpeäksi, niin sodanjälkeinen virolaisten uskomaton halu saada maansa takaisin oli kunniaksi virolaisille kun taas suomalaisten perseitänuoleva suomettuneisuus a la Kekkonen on yksi Suomen historian suurimpia häpeän aiheita. Kaljua seurannut Koivisto oli suorastaan säälittävä! Kehtasi mennä neuvomaan baltteja miten edetä. Jos he olisivat Koiviston neuvoja noudattaneet olisivat edelleen Venäjän osatasavaltoja.

Se mitä haluan sanoa on, että venäläisiin ei ole luottamista. Edes Pähkinäsaaren rauhan aikana v1323, jolloin Suomen alue oli nykyistä paljon pienempi, Venäjä ei ikinä jättänyt Ruotsin valtakunnan osana olevaa Suomea rauhaan.

Olen todella iloinen, että Baltian maat ovat nykyäänb NATO:n jäseniä. Heillä on viisaat poliitikot. Suomessa taas jauhetaan tätä samaa mantraa: Meitä ei uhkaa mikään. Missähän minä olen tuon kuullut ennenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu