IloUUTINEN

Jos uutinen pitää paikkansa, silloin siinä esitetty tapahtuma on tapahtunut, uskoipa uutiseen kukaan tai ei.

Ilosanoma on ILOINEN uutinen. Iloinen uutinen kertoo tapahtumasta, jonka oletetaan tuottavan ILOA kuulijoille.

Ilouutiseen USKOMINEN ei tee uutista todeksi, koska jos niin olisi, se ei olisi mikään uutinen.

Ilouutinen on tämä: Jumala sovitti maailman ITSENSÄ KANSSA Kristuksessa.

Tämä UUTINEN, jossa on ilmaistu historiallinen tapahtuma - maailman tuleminen sovitetuksi Jumalan kanssa Jeesuksessa Kristuksessa - ei minun uskomisellani eikä sinun uskomisellasi muutu todeksi, jos se kerran on totta. Ja jollei se ole totta eli Jumala EI SOVITTANUTKAAN MAAILMAA ITSENSÄ KANSSA KRISTUKSESSA, kyseessä ei ole uutinen vaan valhe.

Siispä te, jotka vaaditte itseltänne ja muilta tähän ilouutiseen uskomista, JOTTA se olisi totta/tulisi todeksi siihen uskovan ihmisen kohdalla, ette lainkaan tajua, mitä uutisella ylipäätään tarkoitetaan, ettekä varsinkaan, mitä ILOuutisella tarkoitetaan.
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos hyvästä aloituksesta! Siihen on ilo yhtyä.
Kun Jeesus Golgatan ristillä, juuri ennen kuolemaansa sanoi: "Se on täytetty" , Hän tarkoitti, että Hän oli täyttänyt kaikki vaatimuksen sen suhteen, että ihminen pelastuisi ja saisi iankaikkisen elämän Jumalan valtakunnassa. Meidän ei siis tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin ottaa uskon kautta vastaan tämä ilouutinen. Tämä on evankeliumin ilosanoma, jota haluamme myös jakaa kaikille niille, jotka eivät vielä sitä tiedä. Kaikki ihmisten omat yritykset pelastaa itse itsensä ovat hyödyttömiä ja turhia. Kaikki on jo tehty valmiiksi noin 2000 vuotta sitten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos uutinen pitää paikkansa, silloin siinä esitetty tapahtuma on tapahtunut, uskoipa uutiseen kukaan tai ei.

Ilosanoma on ILOINEN uutinen. Iloinen uutinen kertoo tapahtumasta, jonka oletetaan tuottavan ILOA kuulijoille.

Ilouutiseen USKOMINEN ei tee uutista todeksi, koska jos niin olisi, se ei olisi mikään uutinen.

Ilouutinen on tämä: Jumala sovitti maailman ITSENSÄ KANSSA Kristuksessa.

Tämä UUTINEN, jossa on ilmaistu historiallinen tapahtuma - maailman tuleminen sovitetuksi Jumalan kanssa Jeesuksessa Kristuksessa - ei minun uskomisellani eikä sinun uskomisellasi muutu todeksi, jos se kerran on totta. Ja jollei se ole totta eli Jumala EI SOVITTANUTKAAN MAAILMAA ITSENSÄ KANSSA KRISTUKSESSA, kyseessä ei ole uutinen vaan valhe.

Siispä te, jotka vaaditte itseltänne ja muilta tähän ilouutiseen uskomista, JOTTA se olisi totta/tulisi todeksi siihen uskovan ihmisen kohdalla, ette lainkaan tajua, mitä uutisella ylipäätään tarkoitetaan, ettekä varsinkaan, mitä ILOuutisella tarkoitetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu