New Yorkissa vuokranantaja yrittää päästä eroon naisesta, joka keplotteli itsensä asukkaaksi sangen erikoisella tavalla.
New Yorkissa Long Islandilla asuinrakennuksen omistava pariskunta muistelee, että nainen ilmaantui kuvioihin jo 1990-luvulla, jolloin hän huolehti erään vuokralaisen kissasta.
Kissavahtina avustanut nainen tutustui kuitenkin pian samassa talossa asuvaan eläkkeellä olevaan telakkatyöntekijään ja muutti miehen luokse.
Rakennuksen omistaja ja vuokranantaja ei voinut uskoa korviaan, kun ikänsä talossa asunut telakkatyöntekijä kuoli vuonna 2009.
Miehen luona asustanut 63-vuotias nainen oli nimittäin järjestänyt asiat siten, että edesmennyt mies oli virallisesti adoptoinut hänet vain 22 päivää ennen kuolemaansa.
Nainen ei suostunut lähtemään vuokra-asunnosta, koska hän ilmoitti olevansa miehen tytär ja näin ollen myös oikeutettu asumaan perimässään vuokra-asunnossa.
– Hän on tehnyt elämästämme helvettiä, vuokranantajana toimiva pariskunta kommentoi New York Post -lehdelle.
Rakennuksen omistajat eivät ole vielä onnistuneet pääsemään vuokralaisestaan eroon lakiteitse.
63-vuotias nainen järjesti itsensä adoptoitavaksi dementikolle
Anonyymi-ap
3
85
Vastaukset
- Anonyymi00001
ei liity Lapuaan !
- Anonyymi00002
Missäpäin Lapuaa tämä New York on?
- Anonyymi00003
Kyllä ne kaikkia tuala lapualla teköö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981