Helluntailaisten ei tarvitse tehdä parannusta koska kuvittelevat olevansa pelastusvarmoja !?
Esimerkkinä tästä ovat helluntaipastorit.
Synnit ja seurakunta
22
179
Vastaukset
- Anonyymi00001
Helluntailaisuudessa ovat tärkeämpiä hurmahenkiset juopumiskokemukset.
- Anonyymi00008
otahan lääkkeesi. Mielialasi voisi parantua. Sekä etsi pelastus elämällesi.
- Anonyymi00002
Raamatun mukaan pitääkin olla koko ajan parannusta tekemässä sekä kinaamassa kasteesta ja kätten päällepanemisesta.
Hyvä tosiaan tuntea Raamattu että osaa herjata oikeista asioista.
Ettei vahingossa herjaa hyviä asioita.
Niin ei pelastu. Koko maailman kaikki synnit naulittiin Kristuksessa Golgatan ristille jo noin 2000 vuotta sitten, kun Jeesus kärsi rangaistusten kaikkien maailman ihmisten edestä. Tämä tarkoittaa käytännössä samaa kuin että kaikki meidät teloitettiin syntiemme tähden 2000 vuotta sitten. (Room.6:6). Kuollut ihminen ei voi tehdä enää mitään syntiä. Mistä siis pitäisi tehdä parannus?
Jeesuksen meidän edestämme tekemä sovitustyö Golgatalla on 100 %:sti täydellinen. Siihen ei voi lisätä mitään millään parannuksen teoilla tai muilla ihmisen ulkonaisilla teoilla. Pelastus on kokonaan Jumalan armoa ja rakkautta. Se otetaan vastaan uskon kautta. Pelastuksen suhteen Jumalalle eivät kelpaa mitkään ihmisten omat teot. Hänelle kelpaa vain Jeesuksen teot.
Jumala katsoo vain Jeesukseen ja niin tulisi meidänkin tehdä. Se on meidän ainoa toivomme.- Anonyymi00009
Parane pian.
- Anonyymi00003
Helluntailahkolaiset uskovat olevansa synnittömiä ja pelastusvarmoja.
- Anonyymi00005
Helluntailaiset = uudestikastettuja = 100% pelastusvarmoja.
Helluntaihengessä ja uskossa 🤪🤑😇 - Anonyymi00010
Etkö lue Raamattua, ja usko sijaisuhriin....
Jos Raamatun- mukaan ei Jumala muista anteeksiannettuja syntejä, niin sinäkö menen onkimaan säännöllisesti omat ----anteeksiannetut synnit -- taas esille.
Olet outo vekotin - Anonyymi00011
Anonyymi00005 kirjoitti:
Helluntailaiset = uudestikastettuja = 100% pelastusvarmoja.
Helluntaihengessä ja uskossa 🤪🤑😇Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta.
Pelastusvarmuus on Jumalan---työ....
Missäs itse ajattelit pelastua.? - Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta.
Pelastusvarmuus on Jumalan---työ....
Missäs itse ajattelit pelastua.?Pelastusvarmuus ei ole fiilis, vaan raamatullinen fakta.
"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. (1 Tim. 15-16)
- Anonyymi00004
Room.4:5 Mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi. Biblia (1776) Joh.6:28-29. Room.3:28.
- Anonyymi00006
Joh.12:44 Mutta Jesus huusi ja sanoi: joka uskoo minun päälleni, ei se usko minun päälleni, vaan sen päälle, joka minut lähetti. Biblia (1776)
- Anonyymi00012
Siinäs näette- eli lestadiolainen uskoo ja se luetaan hänelle vanhurskaudeksi.
Siis trollaajat, tehkää samoin.
Perille- nääs, näääs, nääss, ei pääse mikään epäpyhä ja kauhistuksen tekijä.
Siis siis, siis, on usko- sijaisuhriin, anteeksiantoon ja päivän lapsioikeuteen.
Eilinen on mennyt- huomista ei ole- ja nyt on Jeesus pelastaja.
Yrittäkääs uskoa sanaan, niin joutavanpäiväinen hökellys teiltä loppuu.
Lukekaa edellinen kirjoittaj- hän uskoo- ja se riittää, eikä hän ongi vanhojen syntien avannoilla, kuten te näytätte tekevän. ..... ettehän te näytä uskovan täytettyyn työhön.
- Anonyymi00007
aloittajalla on trollilevy jäänyt hyppäämään samaan soittouraan.
Moneskohan kerto toistat itseäsi.
olet naurettava pelle, taho ryskän trollitehdas. Emme lähde kelkkaasi - Anonyymi00013
Tyhmä aloitus.
- Anonyymi00015
Piispa on jo kolmannen kerran naimisissa.
Arkkipiispa käskee vihkiä homoja- Anonyymi00019
Hanki elämä
- Anonyymi00016
Jumalaan ja Jumalan sanaan kannattaa nimenomaan uskoa siksi että voi ajatella, että ehkä pelastun ja ehkä en.
Se sana on tosiaan vastaanottamisen arvoinen. - Anonyymi00017
Vanhin ei tunnusta syntejään ainakaan alttarilla. Tuskin muulloinkaan. Syntiä ei saa tehdä.
- Anonyymi00018
Luterilaisten ei tarvitse tehdä parannusta, koska he eivät usko Jumalaan. Kunhan käydään hoitamassa häät ja hautajaiset ja elellään niin kuin ennenkin. Ehkä joku uskoo johonkin "korkeampaan voimaan". Mutta ainahan sitä voi ivata helluntailaisia nettipalstoilla jos ei muuta keksi.
- Anonyymi00020
Aloittaja valehtelee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361260
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34791Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46577- 14570
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25521Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott29506Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad24500- 22467
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .14462Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14461